Ilkka Vainio – ”Myin varastettua tupakkaa ja jouduin humalassa autokolariin”
Debyyttilevynsä julkaissut Ilkka Vainio, 55, ei halua jättää jälkeensä huonoa muistoa, vaan mukavat tarinat kansanmiehestä.
TUNNUSTAN pelkääväni, etten ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä haluaisin. Olen oppinut olemaan kiitollinen elämästä ja arvostamaan sen tilapäisyyttä.
Nuorena jouduin pahaan auto-onnettomuuteen eräänä juhannuksena Tammisaaressa. Sekä minä että kuski olimme humalassa. Menetin kaksi litraa verta ja elämäni oli todella veitsenterällä. Viime aikoina moni minun ikäiseni viihteen ja taiteen tekijä on poistunut tästä maailmasta, ja joka kerta se pistää miettimään oman elämän rajallisuutta. Olen aina ollut uskonnollinen. Kaulassani oleva risti merkitsee minulle paljon. Sain sen aikoinaan Kari Tapiolta, ja hän toivoi, että kantaisin sitä kaulassani aina. Sen lupauksen aion pitää. Isoäitini Kaarina Vainio opetti minut rukoilemaan. Häneltä opin lukemaan joka ilta iltarukouksen. Olisi helvetin tylsää, jos en uskoisi mihinkään.
ENNUSTAN, että laulajana ja esiintyjänä kehityn koko ajan. Villi pyhäpoika -debyyttilevyni myötä olen käynyt esiintymässä monissa hienoissa ja erilaisissa paikoissa, niin kirkoissa kuin kapakoissa.
Vähän aikaa sitten kävin laulamassa Diakonissalaitoksessa asunnottomille ihmisille, jotka saivat musiikistani selvästi voimaa ja toivoa. Sellainen vaikuttaminen on minulle todella tärkeää. Se, että voin lauluillani auttaa muita ihmisiä, on kerrassaan hieno juttu.
Olen kyllä todella ylpeä levystäni ja sen vastaanotosta. Myönnettävä on, että herkäksi vetää. Mukanani keikoilla ja levyllä on kuusitoista huippumuusikkoa aina Janus Hanskia myöten, joka on yhtiökumppanini.
TUNNUSTAN, että omaa esiintymistä aina vähän jännitän. Olen kuitenkin monessa liemessä keitetty: Olen esiintynyt lukuisia kertoja livenä ja televisiossa, runoilla tai ilman.
Kerran Tangomarkkinoiden tuomaristossa minun käskettiin runoilla lennosta suorassa lähetyksessä. Jälkikäteen kommentoitiin lehdessä, että Ilkka Vainio jännitti lähetyksessä, koska käsi niin tärisi. Voin tässä nyt myöntää, että silloin en jännittänyt, oli vain niin kipakka kankkunen. Olin käynyt edellisenä yönä Janne Katajan ja Jukka Hallikaisen kanssa legendaarisen Konjakki-Karin bussissa tarkistamassa vahvan tarjoilun. No, meni sekin lähetys hyvin, mutta juttu kyllä nauratti jälkikäteen.
ENNUSTAN, että liikuntaharrastus säilyy läpi elämäni, esimerkiksi jo yli 30 vuotta toimineen koripallojoukkueemme Rocking Hyena Brothersin peleissä. Olen aina ollut kova urheilumies. Koulussa minulla oli hienot voimistelumaikat, jotka kannustivat liikkumaan.
Minulle siunaantui myös loistavia äidinkielenopettajia, jotka rohkaisivat pitämään oman tyylini raporteissani. Harvoinhan minä tosin siellä koulussa kävin. Ja sittenkin kun kävin, pyöritin eräänlaista myyntipistettä. Möin muille oppilaille ale-hinnalla suklaata ja röökiä, jotka olin varastanut eri myymälöistä. Tupakan myymisestä minulla on kuitenkin hieman huono omatunto. Sain varmasti aika monta tyyppiä polttamaan punaista ja jopa vihreää norttia.
TUNNUSTAN kaikki tekemäni virheet. Sain elää rikkaan lapsuuden, josta on jäänyt hienoja muistoja.
Meitä veljeksiä oli kolme: Sami, Kalle ja minä. Olimme aika villejä poikia, joten onneksi siskomme Kati ja Suvi olivat huomattavasti rauhallisempia. Muistan, kuinka murtauduin huoltoasemalle ja varastin musiikkikasetteja. Isäni Juha ei tempusta juuri hätkähtänyt. Hän istui matalan lasipöydän päälle kumartuneena, heitti lehtiön päälle lyijykynän pätkän, jolla oli ollut kirjoittamassa Kolmatta linjaa tai jotain muuta klassikkoa, kääntyi minuun päin, sanoi palavin silmin:
”Varastit musiikkikasetteja, tervetuloa musiikkialalle!”
Huumoria meillä riitti, vaikka Juha oli ammatiltaan opettaja.
Kuljin jo pikkupoikana isän mukana keikoilla, ja opin sen myötä kiertue-elämän aakkoset. Muistan, kun olin kymmenenvuotias pikkupoika ja kärsin mahakivusta Kansalle mitä kansa haluaa -kiertueella isän ja Irwin Goodmanin kanssa. Mahakipu oli jotenkin saatava aisoihin, ja niinpä Irwin kaatoi konjakkia kurkustani alas. Kyllä mahakipu lähti!
ENNUSTAN, että seuraavaksi hurahdan vanhaan kalastustilaamme. Hankimme vaimoni Elinan kanssa Pernajasta tilan, jonne voisimme ehkä joskus muuttaa kokonaan. Se on kuitenkin niin lähellä Helsinkiä ja Espoota, missä asumme.
Olen sen verran citypoika, että pari päivää mökkielämää riittää minulle akkujen latautumiseen. Sitten on jo päästävä takaisin ja ihmisten ilmoille. Uskon kuitenkin, että Pernajassa syntyy hyviä lauluja, kunhan vain asetun sinne kunnolla. Sillä jos hukkaa luonnon, on luonnoton taiteilija.
Jaa juttu Facebookissa
Jaa juttu Twitterissä
Tilaa Seura
