Vauvaonnea! Antti Lindtmanin puoliso Kaija Stormbom, 54, äitiydestään: ”Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin jaksan”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© pekka nieminen / otavamedia
Kaija Stormbom ja Antti Lindtman nauttivat yli kymmenen vuotta odottamastaan vauva-arjesta. Yöunetkaan eivät jää perhepedissä liian lyhyiksi.

Kaija Stormbom, 54, arveli kännykän soivan ennen kuin hän ehtisi perille kampaajalle. Aviopuoliso Antti Lindtman, 35, oli jäänyt ensimmäisen kerran kahdestaan kotiin vajaan kahden viikon ikäisen Sofien kanssa. Pienokaiselle ei kelvannut tutti ja pullomaitokin heikosti, joten ongelmia saattaisi tulla.

Viisitoista minuuttia oli rauhallista, sitten Sofie alkoi itkeä. Antti ei soittanut Kaijalle, vaan asetti vauvan turvakaukaloon ja lähti ajelulle. Sofie nukahti.

Isän ja tyttären ensimmäinen reissu suuntautui rautakauppaan.

”Sofien syntymän jälkeen Anttia alkoi viedä pesänrakennusvietti. Kaikki rempallaan ollut korjattiin, ja kotiin alkoi ilmestyä kaikenlaisia härpäkkeitä”, kertoo Kaija ja nauraa.

Niitä ovat esimerkiksi liiketunnistimella toimivat valot. Ne vähentävät mahdollisuutta kompastua lattialle unohtuneeseen leluun, kun Kaija liikkuu vauva sylissään pimeän aikaan.

Odotusaikana Kaija ja Antti eivät juuri tohtineet valmistautua vauvan tuloon.

”Jännitimme ja pelkäsimme loppuun asti”, sanoo Antti.

Sofieta toivottiin yli kymmenen vuoden ajan. Vasta hänen syntymänsä jälkeen Kaija ja Antti ovat oivaltaneet, miksi yhteisen lapsen saaminen oli niin tärkeää.

Sofien syntymän jälkeen Antti heräsi usein varmistamaan, että kauan odotettu lapsi oli todella vieressä. Eihän tämä vain ole unta?

”Vieläkin usein tulee mieleen, että siinä hän nyt on. Oli niin pienestä kiinni, että saimme hänet tähän maailmaan.”

Antti Lindtman kertoi Sofien syntymästä Facebook-sivulla: ”Pieni on elämän alku, suuri on vanhempien onni. Tyttö tuli, 3440g/50cm. Kaikki hyvin. Elämä on tässä ja nyt.”

Sydänten sanelua ikäerosta huolimatta

Antti ihastui Kaijan iloiseen ja välittömään olemukseen yhteisen tuttavan syntymäpäivillä toukokuussa 2005. Kaija oli hänestä ehdottomasti tilaisuuden kaunein nainen. Kaijan puolestaan valloitti Antin hymy, kun he sattumalta matkasivat samalla taksilla juhlien jatkoille.

Antti oli tuolloin 22- ja Kaija 42-vuotias. Ikäero tuntui ensin esteeltä, mutta menetti merkityksensä muutaman tapaamisen jälkeen. He päättivät seurata sydämiensä ääntä.

Yhteistä kotia etsittiin jo kesän päättyessä. Syyskuussa he tekivät toisen, vielä merkittävämmän päätöksen. He halusivat yhteisen lapsen.

Kaijan esikoinen Mandi oli tuolloin seitsemänvuotias. Hänestä ja Antista tuli nopeasti läheiset. Kun toivottua lasta ei vuosienkaan yrittämisen jälkeen kuulunut, Antti olisi tyytynyt jakamaan Mandin kasvatusvastuun.

Kaija ei ollut valmis luovuttamaan.

”Tiesin, kuinka lapsirakas Antti on.”

© PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

He kävivät tutkimuksissa ja hedelmöityshoidoissa. Toivo ja epätoivo vuorottelivat, kunnes Kaija oli vihdoin raskaana toukokuussa 2016. He päättivät kertoa vauvasta läheisille vasta, kun raskautta olisi jatkunut lähes neljä kuukautta.

Viikkoa ennen uutisen julkistamista Kaija sairastui. Kohtuun levinnyt tulehdus surmasi pienokaisen ja Kaija joutui synnyttämään kuolleen vauvan.

Syksy oli mustuudessa rämpimistä. Vuoden 2017 alussa syttyi toivon kipinä. Lääkärin mukaan he voisivat yrittää vielä kerran. Se olisi ehkä viimeinen mahdollisuus.

Synnytystä seuranneella Antilla hiihtäjän sykkeet

Itkuhälyttimestä kuuluu ulkona vaunuissa nukkuvan Sofien ääntelyä. Antti kantaa vaunun kopan sisälle, ripustaa sen keittiön katosta roikkuviin hihnoihin ja antaa vauhtia. Sofie jatkaa uniaan. Hän kellii rauhallisena kiikussa myös, kun vanhemmat pukevat ja riisuvat ulkoilun yhteydessä. Antin keksimä härpäke tämäkin.

”Aikanaan siihen voi laittaa keinun.”

Antin hääräillessä Kaija istuu levollisena. Sellainen hän oli jo odotusaikana.

Kaija nautti maaliskuussa 2017 todetusta raskaudestaan synnytykseen saakka.

Raskaus oli huomattavasti ensimmäistä helpompi. Mandia odottaessaan Kaija kärsi muun muassa pahoinvoinnista ja korkeasta verenpaineesta. Esikoistytär syntyi viisi viikkoa etuajassa.

”Nyt vointini oli erinomainen ja jaksoin liikkua todella paljon. Se on varmasti osaltaan kurinalaisen ruokavalion ansiota. Kiinnitän paljon huomiota siihen, mitä syön, toisin kuin nuorena.”

Raskausaikaa varjosti kuitenkin jatkuva pelko. Ensimmäisen vauvan menetys kummitteli ja välillä oli pakko varmistaa peilistä, että vatsakumpu oli tallella.

Sofie syntyi laskettuna päivänä, tiistaina 21. marraskuuta kello 12.24. Vielä sunnuntaina Kaija seikkaili huviajelulla liikenteen avanneen länsimetron raiteilla.

Sairaalaan Kaija ja Antti lähtivät maanantaina illansuussa. Koska siellä ei ollut enää ruokaa saatavilla, he kävelivät syömään läheiseen Viisi Penniä -ravintolaan. Kaija veti puseron hihan sairaalan rannekkeen suojaksi.

Antille synnytys oli kokemus, jonka muisto herkistää edelleen.

”Kaijan ja vauvan sykkeitä seurattiin tietysti koko ajan. Omakin pulssi hakkasi kuin olisin noussut Intiaanikukkulalle Salpausselän hiihtokisoissa. Jännitin ja elin tapahtumat koko kropalla niin, että seuraavana päivänä joka paikka oli kipeä.”

Sofien synnyttyä molempien helpotuksen ja mittaamattoman onnen tunteet purkautuivat itkuna.

”Emme huomanneet edes kysyä, onko vastasyntynyt tyttö vai poika. Tärkeintä oli kuulla, että hän on terve”, kertoo Antti.

He pitivät vauvaa rinnallaan vuorotellen jo synnytyssalissa.

”Tunne syntyi heti. Siinä hän oli, minun tyttöni”, sanoo Antti.

Perhepedissä pesimistä

Kotona pienokaista odotti Kaijan suvussa kulkenut satavuotias kehto, jonka hän maalasi odotusaikana valkoiseksi. Siinä Sofie ei ole kuitenkaan nukkunut kuin muutaman yön. Sairaalassa neuvottiin nukuttamaan vauva vieressä, perhepedissä.

”Olisinpa oivaltanut tehdä niin jo parikymmentä vuotta sitten”, sanoo Kaija.

Sofie nukkuu Kaijan ja Antin välissä. Hän nukkuu öisin 12–14 tuntia, jona aikana Kaija imettää pienokaista vähintään pari kertaa. Sofien syötyä Antti vaihtaa hänelle vaipan.

”Saan ainakin tarvitsemani 8–10 tuntia unta. Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin jaksan”, kiittää Kaija.

Se johtuu ehkä siitä, että hän kokee äitiyden erilaisena kuin nuorena.

”Olen rentoutuneempi kuin 20 vuotta sitten. Tuolloin en osannut kävelläkään rauhallisesti. Nyt olen armollinen itselleni enkä suorita. Tunnen olevani seesteinen ja levollinen. Elän vauvan tahdissa. Minulla on pesimisaika.”

Kaija on erinomaisessa fyysisessä kunnossa ja aikoo pitää itsestään hyvää huolta jatkossakin.

”Ikääntyä voi virkusti, kun huolehtii riittävästä liikunnasta ja hyvästä ravinnosta. Ehdin nähdä paljon, toivottavasti Sofien lapsosetkin.”

Ensimmäiseltä äitiyslomalta Kaijalla oli jo kiire takaisin töihin. Tällä kerralla hän harkitsee hoitovapaalle jäämistä.

Toinen lapsi? ”Hulluimpina ajatuksina se on tullut mieleen, mutta eiköhän lapsitalkoot ole meidän osalta nyt hoidettu.” © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Pikku-Sofien kanssa höpöttelyä ja kutittelua

Sofie ajoitti maailmaan tulonsa oivallisesti. Antilla alkoi isyysloman jälkeen eduskuntatyöstä joululoma, joten hän sai olla pääsääntöisesti kotona tammikuun loppuun asti.

Töihin paluu ei ollut kuitenkaan helppoa.

”Päivän paras hetki on kotiin tulo, kun Sofie kertoo hymyllään, että onpa kiva kun tulit.”

Kotona ollessaan Antti haluaa hoitaa Sofieta ja antaa Kaijan levätä.

”Kutittelen ja höpöttelen. Kylvetän. Ihaninta on herätä hänen kanssaan, katsoa, kuinka hän venyttelee ja alkaa nauraa.”

Sofien vaikutus ulottuu Antin työhönkin. Hän on alkanut pohtia asioita entistä pidemmällä tähtäimellä.

”Tulevaisuus tuli Sofien kautta lähemmäksi. Suomi vuonna 2050 tuntui aiemmin kaukaiselta, mutta nyt se onkin ihan nurkan takana. Hän on silloin saman ikäinen kuin minä nyt, työelämänsä alkutaipaleella. Päätökset, jotka tänään teemme tai jätämme tekemättä vaikkapa koulutuksessa, vaikuttavat hänen ja muiden lasten elämään vuosikymmenten ajan.”

Kiitollisuus vanhemmuudesta

Sofie Ellen Alexandra Lindtman. Kaija, Antti ja Mandi valitsivat kukin pienokaiselle yhden nimen. Lopullisen muotonsa kokonaisuus sai vasta viikkoa ennen ristiäisiä.

Antti löysi oman valintansa sukunsa historiasta. Hänen isänsä vaarin vaarin vaari oli Vänrikki Stoolin tarinoiden ukko Lode eli Suomen sodassa vuosina 1808–1809 taistellut eversti Karl Leonhard Lode. Loden vaimo puolestaan oli Eva Sofia Tawast, jonka keskimmäisestä nimestä Sofie on aavistuksen pehmeämpi muoto.

”Nimi Sofia edustaa myös viisautta ja sitä toivon Sofien elämän polulle”, Antti lisää.

Ellen tuli työnimestä Elli, jonka Mandi antoi vauvalle odotusaikana.

Kaijan valinta on Alexandra. Perustelu on selkeä:

”Se on äärettömän kaunis nimi.”

Mikä vanhemmuudessa on yllättänyt? Kaija vastaa, että kiitollisuus.

”Olen vilpittömän onnellinen ja kiitollinen perheestäni, Sofiesta, Mandista ja Antista ja elämäntilanteestamme. Nuorena sellaisen arvoa ei ehkä ymmärtänyt.”

Antin mielessä on jalostunut, miten tärkeää yhteisen lapsen saaminen kuitenkin on.

”Haave omasta lapsesta on kuin jostain syvältä kumpuava hiljainen kaipaus. Jotain, johon liittyy ajatus elämän jatkuvuudesta. Lapsi on suurin lahja tässä elämässä ja se, mitä meistä aikanaan tänne jää.”

Kaija siteeraa lukemaansa runoa:

”Kun lapsi tulee elämäämme, hän saa sydämessä erityisen paikan. Paikan, jonka emme edes tienneet olevan tyhjä.”

Kaijan silkkipaita ja toppi Andiata, farkut Maranello ja kengät Timberland. Fatboy Original säkkituolit Out of the Dark.

X