Olga Temonen kärsii rytmihäiriöstä: ”Keskityn vain sellaisiin töihin, joista todella pidän ja jotka innostavat”

Kevättalvella 2018 Olga Temonen oli siskojensa kanssa Berliinissä juhlimassa nelikymppisiään. Siskokset istuivat kahviloissa, joivat hyvää saksalaista olutta ja kävelivät ympäriinsä.

He myös juttelivat paljon terveysasioista, niin kuin heillä on tapana. Olga kertoi, että hänellä on outoja tuntemuksia rinnassa. Aivan kuin puristaisi eikä saisi henkeä tai aivan kuin sydän jättäisi lyönnin väliin.

Se oli ensimmäinen kerta, kun Olga sanallisti tuntemukset, jotka olivat vaivanneet häntä jo jonkin aikaa. Asia pitää ehdottomasti tutkia, siskot totesivat.

Kotiin päästyään Olga hakeutui terveyskeskukseen, jossa otetulla sydänfilmillä kaikki vaikutti olevan kunnossa. Seuraavaksi hän meni kardiologille.

”Kun lääkäri kuunteli sydäntäni, näin hänen ilmeestään, että nyt siellä tapahtui jotain, mitä ei olisi pitänyt. Hän sanoi, että ultrataanpa tämä sydän heti”, Olga Temonen kertoo.

Sydän oli terve, siinä ei näkynyt mitään rakenteellista vikaa. Hän sai mukaansa Holter-laitteen, jolla sydämen sykettä voidaan seurata kotona.

”Laite kertoi, että minulla oli lisälyöntejä aivan valtavasti. Yhden vuorokauden aikana niitä tuli yli kymmenentuhatta. Ja se oli vielä hyvä päivä.”

Lue myös: 16 vinkkiä: Tunnista rytmihäiriö – Toimi näin kun sydämen rytmi muuttuu yllättäen

Temppuileva sydän

Sydämen asiat on aina tiedostettu Olgan suvussa. Sisarusten ukki kuoli 46-vuotiaana sydänkohtaukseen, ja heidän isänsä kärsii rytmihäiriöistä.

Olga Temonen muistaa vielä kirkkaasti sen kerran, kun hän kuskasi juuri ajokortin saaneena lukiolaisena isänsä Nurmeksen terveyskeskukseen. Rytmihäiriö oli iskenyt kotipihalla. Isä ei olisi halunnut lähteä hoitoon, mutta Olga vaati. Terveyskeskuksessa isän sydän pantiin oikeaan rytmiin.

Kävi ilmi, että Olgan tapauksessa oli kyse kammiolisälyönneistä. Lisälyönnissä sähkökäsky sydämen supistumiseen ei synny normaalissa paikassa sinussolmukkeessa vaan jossakin muualla sydämessä. Nämä lisälyönnit tuntuvat juuri ”muljahduksina” tai ”lyönnin jäämisenä väliin”.

Olgaa huojensi tieto siitä, että terveessä sydämessä ja levossa tulevat kammiolisälyönnit ovat vaarattomia. Erittäin kiusallisia ne voivat silti olla.

Monet pärjäävät lisälyöntien kanssa ilman hoitoa. Olgan sydän muljahteli kuitenkin niin tiuhaan, että jotain oli pakko tehdä.

”Alussa yritin kaikin mahdollisin ei-lääkkeettömin keinoin saada lisälyönnit kuriin. Jätin kahvin, teen ja alkoholin pois. Menin sokerilakkoon, söin lisäravinteita ja korjasin ferritiiniarvoni. Mutta muljahtelut vain jatkuivat.”

Lopulta lääkäri totesi, että jos Olga ei hoida lisälyöntejä pois, se voi olla sydämelle liian rankkaa. Oli tehtävä jotain, eli aloitettava lääkitys. Kun beetasalpaajan rinnalle lisättiin vielä rytmihäiriölääke, sydän vihdoin asettui.

”Nykyään sydän lyö suurimman osan aikaa niin kuin pitää, jos vain muistan ottaa lääkkeet joka aamu. Pulssini on lääkityksen takia kuitenkin todella verkkainen. Keskimääräinen leposykkeeni on 46.”

Lääkärin kanssa Olga on jutellut, että jos lääkkeet eivät enää tepsisi tai niistä tulisi hankalia sivuoireita, voitaisiin harkita katetriablaatiota. Siinä hoidetaan polttamalla tai jäädyttämällä se sydämen sähköisen rakenteen osa, joka rytmihäiriötä aiheuttaa.

”Nyt on kuitenkin hyvä näin.”

”En ole koskaan ollut murehtijatyyppi”

Kuten Olga Temonen sanoo, sydän on kaikista ratkaisevin elin. Sen jos minkä pitää toimia.

”Nyt tiedän, että minun rytmihäiriössäni ei ole kyse mistään vakavasta. Mutta kyllähän tuntemukset olivat alussa todella ikäviä. Usein heräsin keskellä yötä siihen, kun sydän muljahti.”

Olga naurahtaa, että hänen miehensä Tuukka Temonen suhtautuu häneen yleensä ronskisti. Hänelle vaimo on kuin yksi jätkistä: vahva ja horjumaton. Mutta Tuukkakin alkoi huolestua, kun Olga tuskaili temppuilevaa sydäntään.

”Sitten kun lääkitys tepsi, ja muljahdukset saatiin pois päiväjärjestyksestä, en ole juurikaan ajatellut asiaa. En ole koskaan ollut murehtijatyyppi. Se näkyy muun muassa siinä, että pääsen nopeasti yli pettymyksistä. Jopa niin nopeasti, että se häiritsee muita. Ihmiset luulevat minun vain teeskentelevän ­hyväntuulista, kun en ryve jossain ahdingossa.”

Kun Olga aikoinaan opiskeli näyttelijäksi, hän koki jopa alemmuudentunnetta siitä, että oli liian onnellinen.

”Minulla oli ollut hyvä elämä, eikä minulla ollut mitään murhepankkia, mitä kaivaa ja parahtaa itkuun. Jos jotain silloin murehdin, niin sitä, ettei minulla ollut murheita.”

Sittemmin elämä on kerännyt myös painoa: tuli aikuisuus, lapset, vanhemmuus ja vastuu sekä oman äidin sairastuminen ja kuolema.

Olgan äiti menehtyi vaskulaariseen dementiaan 77-vuotiaana kymmenen vuoden sairastamisen jälkeen.

Elämänilo ja kuolemanpelko

Ovatko rytmihäiriöt herättäneet ajatuksia oman elämän rajallisuudesta?

”Ei”, Olga hymähtää.

”Minullahan on aina ollut kuolemanpelko. Se liittyy elämäniloon. Rakastan elämää niin valtavasti, etten halua täältä pois.”

Kuolemanpelko liittyy iän karttumiseen.Kun Olga havahtuu yöllä hereille, hän ahdistuu siitä ajatuksesta, että ikää kertyy ja kuolema lähenee vääjäämättä.

Onneksi näitä yöheräämisiä tapahtuu erittäin harvoin, koska Olga on supernukkuja.

”Olemassaolon kysymys tulee tosi lähelle niinä öisinä hetkinä, kun ihminen on eniten yksin ja rehellisimmillään.”

Olga mieltää kuolemanpelon liittyvän myös siihen, että hän on saanut ei-kristillisen kasvatuksen. Ajatus siitä, että kuoleman jälkeen ei tule mitään, tuntuu hänestä raadolliselta. Hän onkin kateellinen ihmisille, jotka uskovat jumalaan. Heillä kun tuntuu olevan kaikesta niin selvät sävelet.

”Vanhetessa ja viisastuessa olen kuitenkin hyväksynyt sen, että maailmassa on paljon asioita, joita en pysty ymmärtämään tai näkemään. Se tuntuu minusta lohdulliselta. Uskon, että elämä ei pääty kuolemaan, vaan se voi jatkua jossain toisessa ulottuvuudessa.”

Niinpä kun perheen kuopus, 8-vuotias Torsti, kysyy kuolemasta, äiti sanoo pojalle näin: ”Haluan ajatella, että kun joku läheinen ihminen kuolee, hän odottaa meitä jossain, ja tapaamme taas.”

Eläimet ovat Olga Temoselle rakkaita. Kotiportailla koirat Tara ja Tippa. © Tommi Tuomi
tommi.tuomi@otava.fi

Turha sinkoilu jäi

Temosten maalaiskoti Iitissä on hiljainen. Muu perhe on Lahdessa: Tuukka töissä ja lapset koulussa. Hiljaisuuden ei pidä kuitenkaan antaa hämätä, sillä tilalla sykkii lukemattomia sydämiä: on hevosia, poneja, aasi, lehmä, vuohia, lampaita, alpakoita, kaneja, ankkoja, kalkkunoita sekä tietysti kissoja ja koiria.

Olga tunnetaan supernaisena, joka lapsiperheen arjen, maalaistalon ja kotieläinpihan pyörittämisen lisäksi kirjoittaa keittokirjoja ja blogia, näyttelee ja luotsaa tuotantoyhtiötä miehensä kanssa.

Listaan täytyy lisätä myös pizzeriayrittäjyys. Olga on nimittäin ostanut naapurista vanhan kyläkoulun, jonne hän aikoo perustaa pizzerian. Tarkoitus olisi avata tänä vuonna.

”Oma pizzeria on ollut pitkäaikainen haaveeni. Korona-aika ei ole ehkä ihan paras hetki avata uutta ravintolaa, mutta en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen.”

Kaiken tekemisen vastapainoksi Olga tarvitsee täydellistä irtautumista. Se onnistuu joko lomamatkoilla tai sitten seurassa, jossa on niin hyvä olla toisten kanssa, että kaikki muu unohtuu.

Korona on rauhoittanut elämisen tahtia, ja siitä Olga on hyvillään. Enää hänen ei tarvitse sinkoilla niin paljon ympäriinsä. Tekemistä riittää edelleen, mutta samalla hän on opetellut myös pysähtymään. Hän pystyy nyt lukemaan kirjoja ajatuksella, mitä hän ei ole tehnyt vuosiin.

”Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa teki minuun suuren vaikutuksen. Olen myös innostunut klassikoista. Kuuntelin äänikirjana esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla -trilogian.”

Vaikka Olga ei ole huomannut, että stressi olisi aktivoinut lisälyöntejä, hän on viime aikoina katsellut tekemisiään hieman uudesta näkövinkkelistä.

”Se vaikutus näillä lisälyönneillä on ollut, että olen alkanut keskittyä vain sellaisiin töihin, joista todella pidän ja jotka innostavat.”

Se vaikutus näillä lisälyönneillä on ollut, että olen alkanut keskittyä vain sellaisiin töihin, joista todella pidän ja jotka innostavat.”

Olga on karsinut suurimpia stressinaiheuttajia, kuten kilparatsastuksen ja ratsastusvalmennuksen.

”Ratsastaa aion edelleen, mutta ilman isompia tavoitteita. Ratsastamisen sijaan olen joogannut kotona, hiihtänyt ja juossut.”

Liikaa Olga Temonen ei ryhdy leppoistamaan.

”Olen helposti innostuva ja impulsiivinen tyyppi. Olen onnellisimmillani silloin, kun on hurjasti tekemistä. Kuolemanpelkoahdistuksenikin liittyvät niihin hetkiin, kun minulla ei ole riittävästi mielekästä puuhaa.”

Olga Temosen hyvän elämän resepti on yksinkertainen. Siihen kuuluu huumoria, hyvää kasvisruokaa ja paljon mielekästä tekemistä. © Tommi Tuomi

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 4/21.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti