Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen tajusi elämän olevan jatko-ajalla: ”Olen saanut elää huikean seikkailun – en lähtisi enää uusintakierrokselle””
Jaakko Ryhäsen elämä on ollut huikea seikkailu, mutta kansainvälisellä oopperatähdellä on vielä pari toivetta. Yksi liittyy kuolemaan ja toinen jalkaleikkauksista toipumiseen.
Jaakko Ryhänen on hyväksynyt sen, että on jo elämän ehtoopuolella. ”Olen kiitollinen kaikesta, mutta en lähtisi uusintakierrokselle.”
Kevät oli puhkeamassa kukkaan Wienissä vuonna 1996. Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen oli niin keskittynyt rooliinsa Sevillan parturissa Wienin valtionoopperassa, että tuskin huomasi vuodenajan vaihtumista.
Kesken intensiivisen työrupeaman hän sai Suomesta puhelun. Klaus-poika oli kuollut. Diabetesta sairastanut Klaus oli menehtynyt 28-vuotiaana omassa kodissa, nukkuessaan.
Klaus oli Sirpa-vaimon aiemmasta liitosta. Hän oli kuitenkin kuulunut Ryhäsen perheeseen pienestä pitäen. Klaus ja pariskunnan biologinen tytär, Hanna, olivat aina tasaveroisia.
Pojan kuolema oli Jaakolle sokki, muttei aivan yllätys.
”Klaus oli komea ja fyysisesti vahva nuori mies, mutta hänen verensokeriarvonsa heittelehtivät voimakkaasti. Meillä oli vaimoni kanssa aina huoli siitä, miten hän pärjää.”
Seuraavana päivänä suru-uutisesta Jaakko astui lavalle.
”Sanoin kollegoille ja kapellimestarille, että jos jotain sattuu, auttakaa minua. Saatan olla ajatuksissani.”
Illan näytös sujui hyvin. Kun Jaakko menee musiikin maailmaan, kaikki muu häviää ympäriltä.
”Ihminen on merkillinen. Olin niin täysin roolissani, etteivät ajatukseni karanneet hetkeksikään siihen, mitä oli tapahtunut.”
Jaakko matkusti Wienissä mukana olleen Sirpan kanssa Suomeen hautaamaan Klausin. Sen jälkeen oopperatähti palasi työmaalle.
”Työ oli suruuni parasta lääkettä. Olen monta kertaa kokenut, miten terveellistä laulaminen on. Kun saan rinnalleni hyvän pianistin ja avaan suuni, elämä voittaa.”
Isättömänä kasvanut
Jaakko Ryhänen vietti ensimmäiset viisi vuottaan Kuljun kylässä Lempäälässä Ahostenjärven rannalla. Kun vanhemmat erosivat Jaakon ollessa viisivuotias, poika ja äiti muuttivat Tampereelle.
Modistina työskennellyt äiti vei Jaakkoa konsertteihin ja kannusti musiikkiopiston pääsykokeisiin. Vaikka musiikki oli perheessä vahvasti läsnä, Jaakko ei ajatellut sitä ammattina.
Musiikkiharrastuksen lisäksi Jaakon arkeen kuului babtistiseurakunta.
”Nuoruuteni oli turvallista ja terveellistä. Säästyin monelta karikolta.”
Kotoaan Jaakko sai jämptin kasvatuksen. Kolme vuotta vanhempi kasvattisisar Tuula oli Jaakolle kuin oikea sisko. Äidin sana oli lapsille laki.
”Meitä ei koskaan lyöty, mutta vitsaa sain. Äiti oli rakastava ja asetti rajat.”
Isäänsä Jaakko tapasi vanhempiensa eron jälkeen vain kymmenisen kertaa.
”Hän oli hieno herrasmies, mutta täysin vieras minulle.”
Aikuisena he lähentyivät hieman. Vuonna 1975 isä tuli katsomaan Jaakon esitystä Helsingin oopperataloon. Väliajalla Jaakko vaihtoi isänsä kanssa muutaman sanan ja sopi, että he soittelevat huomenna. Seuraavana yönä isä kuoli sydänkohtaukseen.
Jaakko ei kärsinyt isän etäisyydestä.
”Joskus aikuisena tosin mietin, minkälainen elämäni olisi ollut, jos minulla olisi ollut isä.”
Kansakoulunopettajasta oopperalaulaja
Musiikkia harrastanut Jaakko Ryhänen ihaili tenorilaulajia ja halusi samanlaiseksi.
Koulun loppumetreillä ammatinvalinnanohjaaja kehotti Jaakkoa pyrkimään kansakoulunopettajaksi. Kuuliainen oppilas totteli. Ensimmäinen virka oli Ylöjärvellä. Lauluharrastus kulki rinnalla.
Neljän vuoden jälkeen kohtalo puuttui peliin. Vuonna 1972 Jaakko sai puhelun Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestarilta Jussi Jalakselta. Hän etsi puuttuvaa bassoa Reininkultaa varten.
”Minua alkoi pelottaa vasta kun kolkuttelin koelaulusta junalla takaisin Tampereelle partituuri kainalossani. Ajattelin kuitenkin, että voinhan kokeilla siipiäni laulajana.”
Tammikuussa 1973 Reininkulta sai ensi-iltansa. Hanna-tytär ehti syntyä kolme viikkoa ennen. Vuonna 1975 Jaakko sai kiinnityksen vakinaiseksi oopperalaulajaksi Kansallisoopperaan.
Uraa yllättäen vaihtanut kolmekymppinen oli pyörällä päästään. Mielessä risteili unelmia ja huolia.
”Ajattelin, ettei oopperalaulajan ammatti sovi minulle. En ollut rutinoitunut esiintyjä, ja jännitin kovasti. Palkkani oli aluksi myös huomattavasti pienempi kuin kansakouluopettajana.”
Kävelylenkit Näsijärven rannalla ovat Jaakko Ryhäselle rakkaita. Jalkaleikkausten vuoksi niistä on voinut tänä vuonna vain haaveilla. ”Olisi hienoa päästä koiran kanssa lenkille.” © Anna-Liisa Nikus
Etäisä maailmalla
”Kokeilu” Kansallisoopperassa kesti 26 vuotta. Sen jälkeen ura vei muun muassa professoriksi Viron musiikki- ja teatteriakatemiaan. Uransa aikana Jaakko Ryhänen on saanut matkustaa ympäri maailmaa ja esiintyä mestareiden rinnalla.
Raiko Häyrisen kirjoittamassa uudessa elämäkerrassa Jaakko Ryhänen – Minun matkani (Docendo) kerrotaan Martti Talvelan opastaneen Jaakkoa:
”Sinä teet hyvän karriäärin, jos kestät yksinäisyyttä.”
Se oli unelmien toteuttamisen hinta.
Juuri yksinäisyyttä Jaakko ei meinannut kestää.
”Vietin vuodesta suurimman osan vieraalla maalla, jonka kielestä en puhunut sanaakaan. Aamuisin olin harjoituksissa ja iltaisin esityksissä. Kaikki väliajat minun piti varjella ääntäni ja varoa, etten vilustuisi.”
Sirpa-vaimo matkusti Jaakon mukana niin paljon kuin pystyi. Koulujen kesälomien aikana myös lapset olivat isän työmatkoilla mukana. Niinä hetkinä, kun perhe ei ollut läsnä, Jaakko piti yhteyttä rakkaisiinsa soittelemalla.
”Puhelinlaskuni olivat niin mittavat, että kerran kollega huomautti minulle asiasta. Vastasin hänelle, että säästän psykiatrikuluissa. Kotiin soittaminen oli elinehto mielenterveydelleni.”
Jaakko kuvailee itseään sosiaaliseksi seuramieheksi, jossa virtaa karjalainen veri.
”Ulkomailla olin välillä niin yksinäinen, että mieleni olisi tehnyt jutella vaikka puhelinpylvään kanssa.”
Jaakko selvisi yksinäisyydestä laatimalla itselleen päiväohjelman. Työn lisäksi päivää rytmittivät kävelylenkit ja museovierailut. Kun Jaakko toteutti lukujärjestystään, yksinäisyys ei ottanut valtaa.
Jatkoajalle selvinnyt
Jaakko Ryhänen selvisi yli kuusikymppiseksi sairastelematta juuri lainkaan. Kesällä hänen 2012 vointinsa romahti niin, että tytär vei Jaakkoa välillä muutaman kerran ensiapuun. Jaakolle annettiin nitro kielen alle ja hänet lähetettiin kotiin.
Loppukesän keikan jälkeen tervehtimään tullut tuttu lääkäri oli huolissaan, kun Jaakon naama oli valkoinen ja huulet sinersivät.
Jaakko vietiin suoraan konsertista Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Hän teki tyylikkään sisääntulon tummassa puvussa ja kravatissa. Varjoainekuvauksissa näkyi, että vain yksi suoni päästi verta läpi sydämeen. Pallolaajennukset eivät enää auttaneet: piti tehdä avosydänleikkaus.
Kirurgi sanoi Jaakolle, että jollei hän olisi laulaja, hän ei olisi selvinnyt näin pitkälle. Hyvän hengitystekniikan avulla sydän oli saanut edes hieman happea.
”Kävin lähellä kuolemaa. Tajusin silloin, että elämässäni alkoi jatkoaika.”
”Aamulla säikähdän, kun katson peiliin. Tunnen itseni yhä 17-kesäiseksi, mutta peilistä tuijottaa harmaantunut mies.” © Anna-Liisa Nikus
Krempat hyväksynyt
Viime joulukuussa Jaakko Ryhänen lopetti aktiivisen laulu-uransa. Hän nousi Jyväskylässä lavalle Viimeiset kiusaukset -oopperan seppänä.
”Esitysputki aiheutti minulle paineita, sillä en ollut varma kestääkö fyysinen kuntoni. Italialainen laulunopettajani sanoi minulle kerran, että lopeta esiintyminen mieluummin kaksi viikkoa liian aikaisin kuin kaksi vuotta liian myöhään.”
Jaakko ei pidä hämmästyttävänä sitä, että hänen stressaava työnsä on aiheuttanut terveyspulmia. Keväällä diabeetikon pakotti vuodelepoon vasen jalka, jota on jouduttu leikkaamaan viisi kertaa. Pienestä haavasta alkanut ongelma äityi kivuliaaksi tulehdukseksi.
Jaakko on oppinut hyväksymään maallisen tomumajansa lisääntyvät oikut.
”Nuorempana ihmettelin, kun vanhat ihmiset puhuivat aina siitä, mistä kolottaa. Nyt ymmärrän heitä. Aamulla säikähdän, kun katson peiliin. Tunnen itseni yhä 17-kesäiseksi, mutta peilistä tuijottaa harmaantunut mies.”
Tällä hetkellä Jaakko kävelee kyynärsauvojen kanssa.
”Olisi hienoa päästä koiran kanssa lenkille Näsijärven ympäri.”
Näitä lenkkejä Jaakko pääsi viimeksi tekemään joulukuussa.
Jaakko saa voimaa myös nuorempien lupaavien oopperatähtien opettamisesta. Hän työskentelee kuntonsa mukaan.
”Minun on hyväksyttävä tosiasiat: olen jo elämäni ehtoopuolella. Kavahdan sitä, kun jotkut ikäiseni ihmiset kuvittelevat elävänsä loputtomasti.”
Tyyni ja kiitollinen
Huumori on voima, johon Jaakko Ryhänen on turvautunut elämänsä seikkailuissa ja vastoinkäymisissä. Kun lääkäri asensi sydämentahdistinta Jaakolle sairaalassa, hän joutui pyytämään potilasta olemaan hetken vitsailematta, jotta sai työnsä tehtyä.
Syvissä aallonpohjissa tai kovissa kivuissa Jaakko on joskus pelännyt masentuvansa.
”Sitten olen ajatellut, että minulla voisi mennä paljon huonomminkin. Oloani helpottaa suunnattomasti läheisten kanssa puhuminen. Ihmisten seura tekee minulle hyvää.”
Usko korkeampaan voimaan tuo Jaakolle tyyneyttä.
”Kristillisen kasvatuksen saaneena minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Jumalaa olisi olemassa. Minusta on lohdullista ajatella, että elämällä on alku ja loppu.”
Enää Jaakko ei haaveile mistään.
”Olen saanut elää huikean seikkailun. Olen kiitollinen kaikesta, mutta en lähtisi uusintakierrokselle.”
Tai oikeastaan yksi haave Jaakolla on. Hän toivoo saavansa kuolla niin, että kaikkiin läheisiin olisi välit kunnossa, eikä selvittämättömiä asioita jäisi hampaankoloon.
”Isoäiti opetti minulle, että ei pidä antaa auringon laskea vihan yli, sillä koskaan ei tiedä, milloin on viimeinen päivä. Sitä elämänohjetta olen pyrkinyt noudattamaan.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 6/22.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti