Päätoimittaja Leena Hirvonen palasi Kainuuseen runonlaulajien maakuntaan: ”Minulle oli noussut oman heimon kaipuu”
Kainuun Sanomien päätoimittaja Leena Hirvonen on nähnyt Suomea monesta kulmasta. Hän kuitenkin päätti palata kotiin Kainuuseen tekemään paikallisille uutisia ja kertomaan tarinoita, joita ei kerro kukaan muu.
Ensimmäisenä päivänään Kainuun Sanomien päätoimittajana Leena Hirvonen osti toimitukselle ison kakun. Hän vitsaili, että ostaa tiensä työntekijöiden sydämiin, koska yrittää mennä vatsan kautta sisään porukkaan. © Kimmo Rauatmaa
Tässä on mahdollisuus palata kotiin. Näin Leena Hirvonen, 42, ajatteli, kun hän huomasi, että Kainuun Sanomissa on päätoimittajan paikka auki. Hän päätti hakea työtä, vaikka oli aloittanut Nokian Uutisten päätoimittajana vasta paria vuotta aiemmin.
”Minulla oli ennen Kainuun Sanomiin tuloa ollut pitkään sellainen olo, että olen kulkenut työpolkuni hengästyttävää tahtia tänne asti. Mietin, että mitä minä nyt teen tällä kaikella, mitä olen oppinut?”
Kainuulaisen elämäntavan ja sen ihmisten omaleimaisen äänen esille tuominen tuntui juuri siltä asialta, jota Leena halusi siinä kohtaa työuraansa tehdä. Se tuntui henkilökohtaisesti tärkeältä.
”Minulle oli noussut oman heimon kaipuu.”
Onnekseen Leena sai paikan. Niinpä hän pakkasi tavaransa ja muutti Suomussalmelle äitinsä luo vanhaan rintamamiestaloon. Talossa oli yläkerta, jossa hän oli perheineen viettänyt aikaa muutenkin, etenkin kesäisin.
Edessä oli kuitenkin aikamoinen työmaa. Teini-ikäisenä Suomussalmi näytti Leenasta vireältä ja jännittävältä paikkakunnalta: 80-luvulla syntyneiden ikäluokat olivat vielä suuria. Tekemistä ja ystäviä oli paljon.
Nyt Kainuu tyhjenee. Nuoret muuttavat pois. Väestö ikääntyy. Se on huolenaihe paitsi Kainuulle myös Kainuun Sanomille.
”Moni pitkä tilaajasuhde päättyy. Ei siihen, että lehden tilaaja olisi tyytymätön lehden journalismiin, vaan siihen, että tyytyväinen tilaaja muuttaa hoivakotiin tai kuolee.”
Kainuulla on omaleimainen ääni
Kainuuta voi todella tajuta vain Kainuusta, Hirvonen ajattelee. Siksi maakuntalehdellä ja alueen paikallislehdillä on tehtävä, jota ei voi tehdä kukaan muu.
”Aidosti uskon, että me ihmiset olemme tietyllä tavalla paikallisia, vaikka toimimme tässä avoimessa, läpinäkyvässä maailmassa.”
Kaikki se mitä Kainuussa on – ja kaikki se, mitä siellä ei ole – muovaa aluetta ja sen ihmisiä. Kainuussa on erilaista kuin käsivarren Lapissa, Hämeessä tai pääkaupunkiseudulla. Siksi maakuntalehden johtaminen on Leenalle missio: lehden täytyy osoittaa kriittisesti epäkohtia, jotka jäävät valtakunnallisilta medioilta huomaamatta – mutta myös herättää keskustelua siitä, mikä Kainuussa on arvokasta.
Tämän tietävät parhaiten paikalliset ihmiset, jotka vinkkaavat ahkerasti maakunnan tapahtumista. Leenan vastaaja täyttyy viesteistä niin, ettei hän ehdi edes jokaiseen vastaamaan.
”Jos terveyskeskukseen ei saa aikoja, meihin otetaan yhteyttä ja pyydetään ottamaan selvää, mikä palveluissa mättää.”
Kainuulla on rajaa Venäjän, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan kanssa. Siitä syntyy erilaisia ominaispiirteitä myös alueen sisälle. On heimoja heimon sisällä. On erilaisia kuntia.
Esimerkiksi Vuokatissa on vireä hiihto- ja urheilukeskus, kansainvälisiä urheilijalupauksia ja säpinää. Ristijärvellä ja Puolangalla taas korkea on työttömyysaste. Väen väheneminen ja ikääntyminen on raakaa, nopeaa ja konkreettista.
Myös ihmisten taloudelliset tilanteet, arvot ja kokemukset poikkeavat toisistaan, joskus jyrkästikin. Juuri paikallisissa ihmisissä tiivistyy kainuulaisen elämänmenon hienous kaikkein elävimmin. Siksi ihmiset ovat Kainuun Sanomien lippulaiva.
”Meillä on perukat täynnä suuria persoonia. Meillä on ihmisiä, joilla on näkemystä, oppeja ja elämänkokemuksia. Kun kerromme kainuulaisten ihmisten tarinoita, teemme samalla historiaa. Keräämme kansanperinnettä.”
Kajaanin teatterin henki puhuttelee
Haastattelupaikaksi Leena ehdotti Kajaanin teatteria. Hän aloitti nuorena uransa kulttuuritoimittajana Pohjanmaalla, ja teatteri on aina ollut paikka, jossa hän voi hengittää. Se pystyy sekä tiivistämään todellisen elämän että viemään katsojan arkisen todellisuuden tuolle puolen.
”Näyttelijät ovat valtavan kiinnostavaa, boheemia väkeä. Hain itsekin nuorena teatterikorkeakouluun, mutta en päässyt. Journalismi on se, mitä minä osaan tehdä.”
Kajaanin teatteri tiivistää myös jotain olennaista Kainuusta. Pieni teatteri väljästi asutussa maakunnassa on tasoltaan poikkeuksellinen Suomessa. Alan sisäisestä arvostuksesta kertoo jokavuotinen kutsu Tampereen teatterikesään, joka on alan merkittävimpiä eurooppalaisia festivaaleja.
”Kajaanin teatterin henki on käsite. Täällä on aina ollut nimekkäitä näyttelijöitä ja ohjaajia. Tuotannot ovat kunnianhimoisia.”
Korkeasta tasosta huolimatta se on joutunut taistelemaan selviytymisestään – kuten moni muukin ala ja palvelu Kainuussa. Teatteri joutui kaupungin päättäjien leikkauslistalle vuonna 2004. Toiminnan lähes totaalinen alasajo synnytti kuitenkin vastareaktion; teatterintekijöiden taistelueetos pelasti Kainuun kulttuurielämän helmen.
Teatterin henkilökunta kantoi ruumisarkkua kaupungin halki Raatihuoneentorille. Kulttuurin hautajaisia vietettiin sytyttämällä kynttilöitä säästökohteiksi joutuvien kulttuurilaitosten ovien eteen. Koko Suomen teatteriväki yhtyi itkuun ja vaati valtiota avuksi. Rahaa alkoi löytyä.
”Kainuu on runonlaulajien maakunta. Meillä on valtava taiteen tekemisen tarve.”
Työn eetos – kainuulaisuuden ydin
Muutto takaisin kotiin oli itse asiassa muutto kahteen kotiin. Nokialla asunut perhe hajaantui, ja Leenan puoliso Tuomas Hirvonen muutti Ouluun oman toimittajantyönsä perässä. Leena reissaa kahden kodin väliä.
Lapset ovat sopeutuneet yllättävän helposti siihen, että Leena on viikot poissa kotoa. Muutos ei lopulta ollut niin raju kuin voisi kuvitella. Leena on nimittäin tehnyt aina paljon töitä.
Työn tekemisestä hän puhuu paljon 10-vuotiaan tyttärensä Hillan kanssa. Leenasta on tärkeää näyttää mallia, että naisen ei tarvitse valita työn ja perheen väliltä.
”Ei siinä ole mitään voivoteltavaa, että elämme näin. Ei tämä ole stressaavaa, vaan sujuu oikein hyvin. Vastapainoksi sille, että teen paljon töitä, osaan kertoa töissä, milloin olen vapaalla. Jätän työroolin töihin ja kotona olen vain perhettä varten.”
Juuri työnteossa on Leenan mielestä jotain perin kainuulaista. Kun kainuulainen sanoo toiselle hyvää jatkoa, hän toivottaa unta ja nälkää. Kun on paljon töitä, ruoka maistuu ja uni tulee nopeasti.
Kainuulaisiin on iskostunut vuosisatojen saatossa pärjäämisen eetos. Leipä on ollut tiukassa, ja se on pitänyt itse tehdä hiellä ja verellä. Se näkyy Leenan mukaan paitsi ajoittain pessimistisenä luonteenlaatuna myös ahkeruutena.
Kainuussa jokaisessa pienessäkin kylässä tuntuu olevan yrityksiä, ja leimallista on se, että paikalliset yrittäjät luovat paljon muutakin kuin työpaikkoja ja liiketoimintaa.
”Ilman paikallisia yrittäjiä Kainuun kulttuurielämä olisi paljon köyhempi. Täällä kehitys ei tapahdu poliitikkojen kesken, vaan yrittäjät järjestävät tapahtumia ja tekevät töitä maakunnan eteen.”
Herkkiä aiheita ei pidä vältellä
Leenan vastaajaan ja toimituksen sähköpostiin tipahtelee välillä uutisvinkkejä, jotka huolettavat häntä. Ukrainan sota on avannut vanhoja haavoja, sillä Raatteentie on painunut syvälle kainuulaisten historialliseen muistiin.
Nyt neljän mustan Audin tulo Venäjän rajan yli Kainuuseen voikin näyttää epäilyttävältä – asia, joka ei aiemmin olisi herättänyt suurempaa kummastusta.
”Puhumme toimituksessa paljon siitä, miten journalismilla voidaan ohjata keskustelua oikeaan suuntaan. Ettemme ainakaan lisäisi vastakkainasettelua, eikä pelko saisi liian suurta roolia ihmisten mielissä.”
Iso osa lehden roolista rakentuu uutistyölle: tieto lievittää turhia pelkoja. Kainuun Sanomat selvittää alueen venäläisomistuksia, mutta kertoo myös Kainuussa asuvien venäläisten ja ukrainalaisten ystävyydestä. Näin lehti muistuttaa siitä, että sopuisa rinnakkaiselo on paitsi mahdollista myös kainuulaisuuden ydintä.
Kainuun Sanomissa ei haluta tarjota vain tuttua ja turvallista, vaan välillä voi täräyttää jotain, mitä lukijat eivät osaa odottaa. Nyt toimituksessa on ideoitu juttusarjaa kainuulaisista rakkaustarinoista. Eihän Kainuussa rakkaudesta ole totuttu puhumaan?
”No perkele. Pannaan puhumaan!”
Juttusarjassa voisivat kertoa tarinansa kaikenlaisissa rakkaussuhteissa elävät ihmiset. Leena tietää, että esimerkiksi homoparin rakkaustarina saattaisi saada kainuulaiselta ukonjönssikältä aamukahvit väärään kurkkuun, vaikka nämä muuten olisivatkin joviaalieja ja avarakatseisia miehiä.
Ihmisten maailmankuvan laajentaminen on Leenasta yksi journalismin tärkeistä tehtävistä. Jos sitä tekisivät vain isot valtakunnalliset mediat, aiheet olisi liian helppo ohittaa ikään kuin ne eivät koskettaisi elämää Kainuussa ja ihan kaikkialla.
”Kainuun Sanomien lukijakuntaan mahtuu monenlaisia arvomaailmoja, myös iäkkäämpiin lukijoihin. Sen pitää näkyä lehden tekemisessä.”