Paavo Väyrynen: ”En ole syyttänyt ketään. Olen vain sanonut asiat niin kuin ne ovat.”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Paavo Väyrynen
© Tommi Tuomi / OM-arkisto
Seura haastatteli Paavo Väyrysen vuonna 2012 otsikolla Väyrynen iänikuinen. Silloin mies oli kokenut tappion presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Iänikuinen tämä mies totta tosiaan on: tällä viikolla hän ilmoitti perustavansa oman puolueen. Lue Seuran arkistojuttu.

Nuorisoseuran näyttelijästä kasvoi koko kansan tuntema tahtopoliitikko. ”Kun ikää ja kokemusta karttuu, uskaltaa olla uudestaan nuori”, Paavo Väyrynen sanoo. Mies vaikuttaa tyytyväiseltä, vaikka tappio on takana.

Niukka häviö on kuitenkin sulateltu ja edessä siintää jo uusi mittelö.

Taannoisissa presidentinvaaleissa vain reilun prosenttiyksikön äänierolla toiselta kierrokselta pudonneen Paavo Väyrysen tähtäimessä on oman puolueensa Keskustan puheenjohtajuus.

Väyrysen silmissä pilkahtaa ja suu kaartuu vaalikampanjan aikana jo tutuksi tulleeseen hymyyn. Hän löytää tappiosta – vaikka se häntä yhä hieman harmittaakin – myös hyviä puolia. Nykyisillä presidentin valtaoikeuksilla hän ei olisi päässyt juuri osallistumaan sisä- ja Eurooppa-politiikkaan.

”Minun olisi pitänyt myös erota puolueesta ja jättää se oman onnensa nojaan.”

Yli neljä vuosikymmentä politiikan huipulla on koulinut Väyrystä välillä kovallakin kädellä.

”Tappioita ei pidä jäädä murehtimaan. Sitä paitsi jokaisessa häviössä itää voiton siemen.”

Presidentinvaaleista niitä on kertynyt Väyryselle jo kolme.

Valtataistelun kentällä

Väyrynen jakaa kansan mielipiteet: hänestä joko pidetään tai ei pidetä. Tiukkaa tahtopoliitikkoa on pidetty häikäilemättömänä pelurina ja vallanhimoisena taktikkona.

Vuosikymmen sitten Väyrynen vaihtoi kansanedustajan paikan EU-parlamenttiin, vaikka sitä ei häneltä odotettu. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen hän tarkastutti kansanedustajan valtakirjansa vasta, kun hänet oli valittu ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi.

”Poliittinen järjestelmä on rakennettu valtataistelua varten. Kilpailu vaikutusvallasta on kovaa, ja siihen liittyvät voimakkaat intohimot aiheuttavat lieveilmiöitä.”

Yhden näistä lieveilmiöistä Väyrynen on itse ristinyt ”mediapeliksi.”

”Kysymys ei välttämättä ole siitä, että media pelaisi, vaan poliitikot pelaavat valtapeliään härskisti median kautta.”

Väyrynen on toisinaan leimattu huonoksi häviäjäksi, kun hän on syyttänyt tappioistaan muita – myös tiedotusvälineitä.

”En ole syyttänyt ketään”, Väyrynen oikaisee.

”Olen vain sanonut asiat niin kuin ne ovat. Historiankirjoitus oikaisee aikanaan väärät käsitykset.”

Kun jää sulaa

Presidentinvaalikampanja toi esille aivan uuden Paavo Väyrysen. Tinkimätöntä asialinjaa ryyditti huumori ja jopa itseironia. Väyrysen suusta kuultiin vitsejä ja letkautuksia. Vuokko ja Paavo -mukista tuli myyntimenestys.

Rento asiakampanja puri. Väyrynen sai reilusti yli puoli miljoonaa ääntä. Häntä kannatettiin yli puoluerajojen.

Paavo oli yhtäkkiä pop.

Väyrysestä tuli kansanedustaja vain 23-vuotiaana. Ensimmäisen ministerin salkkunsa hän sai jo viisi vuotta myöhemmin.

”Kun joutuu nuorena koviin paikkoihin, miesten töihin, niin herkkä luonne kovettuu ja jäätyy”, Väyrynen toteaa.

Vanhetessaan ja kypsyessään Väyrynen on saanut rentoutta ja myös itsevarmuutta, jos sitä häneltä nyt on koskaan edes puuttunut. Nykyään hän kuitenkin pystyy käsittelemään asioita leikkisästi ja laskemaan leikkiä myös itsestään.

”Jää sulaa ja nuoruuden persoona pääsee taas esiin. Tosin ne, jotka minut tuntevat, tietävät, etten koskaan ole ollut mikään vakavikko.”

Perinteinen nimilinja

Väyrynen ei ole vaari eikä ukki, vaikka hänellä on neljä lastenlasta. Hän on heillekin Paavo.

Lapsenlapset käyvät yökyläilemässä Väyrysen kotona Tuusulassa ja Keminmaan ”kesämummulassa”. Toisinaan he kiusoittelevat Väyrystä kutsumalla häntä papaksi.

Isoisän kutsuminen Paavoksi on synnyttänyt vielä alle kouluikäisten lastenlasten mietinnöissä hieman erikoisen ongelman: Jos isomummolla olisi mies, olisiko hän Iso-Paavo?

”Olen nimiasiassa jatkanut oman isäni linjaa. Hän oli minun lapsilleni Eemeli, mikä lyheni pienten lasten suussa muotoon Lili.”

Lapsenlapset ovat avanneet Väyryselle uusia näköaloja tulevaisuuteen. Häntä seuraavien sukupolvien elämä on tullut oman perheen piirissä konkreettiseksi. Millaiseen Suomeen ja maailmaan lapsenlapset kasvavat?

”Siihen liittyy suuria kysymyksiä, joista ilmastonmuutos ei ole ainakaan vähäisin. Nykyiset elämäntavat ja arvomaailmat vaativat muutoksia. Olen itse puhunut ihmiskuntapolitiikasta.”

Ura vie isää

Koko 1980-luku pitkälle 1990-luvun puolelle oli Väyryselle kiihkeää ja kiireistä poliittista aikaa. Kun perheen isä oli sekä ministeri että puolueen puheenjohtaja, vastuu lasten kasvatuksesta jäi hyvin pitkälti Vuokko-vaimolle.

Väyrynen myöntää poteneensa huonoa omaatuntoa siitä, että oli työnsä vuoksi niin paljon pois kotoa.

”Perhe-elämä jäi puutteelliseksi. Jouduin luopumaan paljosta, mutta yhdessä vietetyt hetket olivat sitten perheen yhteistä laatuaikaa.”

Perheensä parissa Väyrynen on päässyt irrottautumaan politiikan teon joskus kovin stressaavastakin arjesta. Perheen tukeen hän on voinut luottaa myös silloin, kun hän on joutunut ottamaan urallaan vastaiskuja ja taka-askeleita.

”Kun politiikassa joutuu kovan paineen alle, niin huomaa usein olevansa kovin yksin.”

Vihollinen, verivihollinen ja puoluetoveri.

Väyrynen allekirjoittaa epäröimättä vanhan sanonnan.

Selkään taputtajista tulee vastoinkäymisten hetkellä mahdollisia selkäänpuukottajia. Aika moni omista joukoista haluaa johtajaksi johtajan paikalle.

Kamppailu vallasta on armotonta eikä keinoja kaihdeta.

”Viimeaikainen meteli matkakorvauksista on siitä yksi esimerkki. Asia on käännetty minua vastaan. Totuus on se, että teen puolueen kenttätyötä, jonka matkakustannuksista puolueen tulisi vastata.”

Mediaongelman juuret

Väyrynen kuitenkin kestää. Kestää ja sisuuntuu. Hän on kokenut pahempaakin.

Kun avaa lehden ja näkee siinä omasta mielestään loukkaavan kirjoituksen itsestään ja tietää, että sen näkevät sadattuhannet muutkin, niin se sattuu ja harmittaa.

Väyrynen kokee olleensa aikaisemmin poliittisen ja julkisen ajojahdin kohteena. Siihen kuuluvat kohut jalasmökeistä, tilatuista nooteista ja maanpetturuudesta.

”Jos eläisimme toisenlaisessa kulttuurissa, niin minut olisi jo ammuttu.”

Väyrynen tunnustaa tehneensä virheen. Se tapahtui vuoden 1981 alussa.

”Mediaongelma juontaa juurensa siitä, että ryhdyin nuorena ja kokemattomana moittimaan ahdingossani mediaa.”

Syntyi käsite ”väyrystely,” mikä tarkoittaa sitä, että kiistää itse oman lausuntonsa. Silloinen tilanne ei ollut Väyrysen hallittavissa.

”Sanottua sanaa ja ammuttua nuolta ei saa enää takaisin.”

Negatiivinen julkisuus loi Väyrysestä kielteisiä käsityksiä, jotka elävät osittain yhä. Taannoinen presidentinvaalikampanja on kuitenkin muokannut hänen julkista kuvaansa myönteisempään suuntaan.

”Itse olen lopettanut jo aikoja sitten niiden vanhojen asioiden kaivelun enkä kanna niistä kenellekään kaunaa. Yleensä kielteiset kirjoitukset kertovat enemmän niiden kirjoittajasta kuin niiden kohteesta.”

Saattaa Väyrynen suutahtaa vieläkin. Ne ovat kuitenkin pieniä, äkkiä laantuvia puuskahduksia, jotka syntyvät silloin, kun käytännön asiat eivät etene.

Viimeksi Väyrynen hermostui verkossa toimivaan lentolippujen varausjärjestelmään.

”Ohjelma oli kovin kankea ja monimutkainen. Siitä oli vaikea saada selvää, ja se toimi hitaasti. Lisäksi yksi lentoyhtiö on Helsinki-Kemi lentojen monopoliasemassa ja hinnat ovat hävyttömän korkeat.”

Nuorisoseurasta politiikan näyttämölle

Yli neljä vuosikymmentä politiikassa toimineella Väyrysellä ei ole tällä haavaa valtiollisia tehtäviä. Alun perin ei ollut selvää, että hänestä edes tulisi poliitikko.

Väyrynen kuitenkin viihtyi jo nuorena parrasvaloissa. Hän harrasti nuorisoseurassa näyttelemistä ja osallistui näytelmäkilpailuihin.

Jopa ammattinäyttelijän ura kävi mielessä.

Opiskeluaikoina Väyrynen sitten houkuteltiin vierailemaan keskustanuorten tapahtumassa Helsingissä.

Siitä se alkoi.

Ja loppua sille ei näy.

”Olen 65-vuotias, mutta en tunne itseäni vielä vanhaksi. Isä eli 101-vuotiaaksi, joten minulla on pitkäikäisen geenit.”

Väyrynen näkee tämän hetkisen tilanteensa vastaavaksi kuin vuoden 1988 presidentinvaalien jälkeen. Vaikka Mauno Koivisto valittiin silloin toistamiseen presidentiksi, niin vaaleissa toiseksi sijoittunut Väyrynenkin sai mittavaa kannatusta.

Presidentinvaaleja seurasi Keskustapuolueen kannatuksen nousu kohti ”veret seisauttavaa vaalivoittoa” eduskuntavaaleissa 1991.

Nyt tappiossa itää taas voiton siemen.

Jos Väyrysestä tulee ensi kesänä Keskustan puheenjohtaja ja Keskustasta tulee maan suurin puolue, niin mitä Väyrysestä tulee?

Sitä hän ei itse sano. Siitä pitää hänelle vihjata.

”Pääministeri?”

Suu kaartuu tuttuun hymyyn.

”Sinä sen sanoit.”

Juttu on julkaistu alunperin Seurassa 8/2012.

X