Palkkakuopan täyttäjä – Paula Koskinen Sandberg luo uraa työelämän tasa-arvon tutkijana

Jaa kaverilleTilaa Seura
Paula Koskinen Sandberg
Palkkatasa-arvoa tutkivan Paula Koskinen Sandbergin mielestä suomalaisella yhteiskunnalla on ongelmallinen suhde hoivaan. ”Vastuu lastenhoidosta aiheuttaa ongelmaa kaikkien alojen naisille työelämässä. Myöskään heitä, jotka työkseen hoivaavat muita, ei arvosteta.” © Laura Vesa
Palkkatasa-arvon tutkija Paula Koskinen Sandberg muistuttaa, että naisten palkat eivät koskaan kohoa miesten tasolle, jos todellista halua muutokseen ei yhteiskunnassa ole.

Kun tutkija Paula Koskinen Sandberg, 39, oli lapsi, hän asui yksinhuoltajaäitinsä kanssa rivitalossa porilaisessa lähiössä. Alue oli huonossa maineessa, joskin kenties mainettaan parempi. Yhtä kaikki, lastentarhanopettajana työskennelleellä äidillä ei ollut varaa hankkia omistusasuntoa paremmalta alueelta.

Koskinen Sandbergille oli aina selvää, että hän tähtää muualle.

Hän luki paljon, viihtyi itsekseen ja valitsi seuransa. Kun teini-iässä hänen kaverinsa tapasi kaupungilla nuorisorikollisen oloisia tuttujaan, Koskinen Sandberg meni siksi aikaa vaatekauppaan kiertelemään.

”Voi ehkä ajatella, ettei se ollut ystävällisin toimintatapa toisia kohtaan. Koin kuitenkin, etten halua olla osa sitä maailmaa. Osasin jollain tapaa ajatella ympäristöni ulkopuolelta.”

Koskinen Sandberg oli hyvä koulussa, ja oli selvää, että hän myös tekisi jotain lahjakkuudellaan. Tulevaisuuden erilaisia mahdollisuuksia oli kuitenkin haastavaa hahmottaa, kun ympäristöstä ei löytynyt kovin laajaa uravalikoimaa. Sukulaisnaisetkin olivat perinteisissä naisten matalapalkka-ammateissa.

Koskinen Sandbergin opiskelualaksi Turun yliopistossa valikoitui englannin kieli, koska hän sai siitä laudaturin ylioppilaskirjoituksissa.

”Se oli väärä valinta, joten pian etsin vaihtoehtoa. Opinto-opasta selaamalla löytyivät yhteiskuntatieteet ja niiden joukosta sosiologia.”

Lapsuudessaan hän ei ollut koskaan kuullutkaan sosiologiasta.

Historia määrää palkat

Nyt Koskinen Sandberg kuitenkin luo uraa työelämän tasa-arvon tutkijana. Kolme vuotta sitten hän sai valmiiksi väitöskirjan, joka käsitteli samapalkkaisuutta ja tasa-arvopolitiikkaa. Tämänhetkisessä tutkimustyössä Tampereen yliopistolla yhdistyvät poliittinen talous, sosiologia, sukupuolentutkimus, organisaatiotutkimus, työmarkkinatutkimus ja politiikan tutkimus.

Koskinen Sandberg tutkii esimerkiksi kilpailukykysopimuksen sukupuolivaikutuksia sekä sitä, mikä viimeksi kaatoi perhe-vapaauudistuksen.

Usein huonoa palkkaa pidetään naisten omana valintana: mitäs hakeutuvat matalapalkka-aloille. Koskinen Sandberg näkee asian toisin, koska hän tuntee suomalaisen palkanmäärityksen historian.

Sotien jälkeen, kun entistä useammat naiset alkoivat käydä ansiotöissä, naisten palkat olivat yleisesti miesten palkkoja alemmat. Naisilla ja miehillä oli omat palkkataulukot. Niiden perusteella naisille maksettiin samasta työstä vähemmän kuin miehille, koska miehen ajateltiin olevan perheen pääelättäjä ja ruumiillisessa työssä myös naista tehokkaampi.

Naisenemmistöisten alojen, kuten hoiva-alan palkat määrittyivät niin ikään alhaisiksi. Kun eri alojen palkkoja on sittemmin työehtoneuvotteluissa nostettu suunnilleen yhtä paljon, naisalojen palkat ovat jääneet pysyvästi jälkeen.

Korotus vain naisaloille?

Tutkijan mukaan kysymys on valinnasta. Naisenemmistöisten alojen palkkoja olisi mahdollista nostaa, jos niin päätettäisiin. Tällä hetkellä ajatus on kuitenkin poliittisesti vaikea.

”Jos joku esittää, että valtion pitäisi puuttua palkkoihin, heilutetaan heti Sari Sairaanhoitaja -korttia.”

Sari Sairaanhoitaja viittaa vuoden 2007 kovaan työmarkkinataistoon, joka päättyi siihen, että sairaanhoitajien lisäksi myös muut työntekijät saivat palkankorotuksen. Tämä tuli Suomelle kalliiksi – ja hoitajat jäivät iänikuiseen palkkakuoppaansa.

Tapaus on Koskinen Sandbergin mielestä hyvä esimerkki suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän ongelmista.

”On hankala neuvotella jollekin porukalle jotakin sellaista, mitä muut eivät saisi. Se on aikamoista kaupankäyntiä.”

Koskinen Sandbergin mielestä kolmikantaisen sopimisen roolia esimerkiksi tasa-arvopolitiikassa pitäisi keventää. Virkamiesten ja asiantuntijoiden luonnostelu- ja suunnittelutyöllä pitäisi olla enemmän painoarvoa. Nykyisessä järjestelmässä palkkatasa-arvon edistäminen kaatuu usein etujärjestöjen vastustukseen.

”On hullu tilanne, että kaikki toimijat tuntuvat ikään kuin alistuneen siihen, että työnantaja- ja työntekijäjärjestöt päättävät ja ne onnistuvat usein sabotoimaan tasa-arvopolitiikan aloitteita.”

Paula Koskinen Sandberg

Paula Koskinen Sandbergia ärsyttää se, että menestyvät ja lahjakkaat tytöt leimataan suorittajiksi. Ikään kuin naisen menestys selittyisi vain pingottamisella. ”Minuunkin on yritetty lyödä sitä lätkää, vaikka taisin esimerkiksi käydä yläastetta vuoden niin, ettei minulla useinkaan ollut omaa kynää mukana.” Laura Vesa

Hämäriä käytäntöjä

Koskinen Sandberg on perehtynyt palkanmääritykseen etenkin kunta-alalla. Hänen pääviestinsä on, että samasta työstä kuuluu sama palkka, mutta myös erilaisten, mahdollisesti samanarvoisten töiden palkkoja pitäisi suhteuttaa toisiinsa.

Vai onko todella niin, että insinöörin työ on itsestään selvästi vaativampaa kuin varhaiskasvatuksen opettajan? Ja siksi insinöörille kuuluu parempi palkka? Ei välttämättä.

”Palkanmäärityksen käytännöt kunta-alalla eivät kestä päivänvaloa. Palkat perustuvat historiallisiin tekijöihin ja vuosikymmenten neuvottelutuloksiin, eivätkä ensisijaisesti työn vaativuuteen tai muihin konkreettisiin asioihin, joilla palkkaeroja oikeasti voisi perustella”, Koskinen Sandberg sanoo.

Eräässä artikkelissaan hän tarkasteli sitä, mitä tapahtui, kun tasa-arvolakia yritettiin uudistaa 2010-luvun alkupuolella. Tarkoitus oli kehittää lakia niin, että perusteettomat palkkaerot pystyttäisiin oikeasti paikantamaan ja niihin voitaisiin puuttua. Vertailua olisi haluttu tehdä myös eri työehtosopimusten välillä. Lakimuutos kuitenkin vesittyi.

”Työnantajajärjestöille ei käynyt mikään. Ne kerta kaikkiaan vastustivat kaikkea tarkempaa palkkojen vertailua”, Koskinen Sandberg moittii.

”Työnantajat tiedostivat, että jos paikanmäärityksen käytäntöjä ryhdytään penkomaan, ongelmia löytyy ja paljon.”

Perhevapaat puoliksi

Naisten huonot palkat juontavat juurensa paitsi sotien jälkeen tehtyihin päätöksiin, myös siihen, että vastuu lasten hoitamisesta jakautuu perheissä epätasaisesti. Kun naiset hoitavat lapsia kotona jopa vuosikausia, he jäävät jälkeen ura- ja palkkakehityksessä.

”Suhteeni tähän aiheeseen on hiukan ristiriitainen. Tottakai ajattelen, että työpaikkojen pitäisi olla perheystävällisiä, mutta toisaalta naisten pitkät poissaolot työelämästä ovat ongelma sinänsä.”

Kun Paula Koskinen Sandberg sai lapsen kymmenen vuotta sitten, hän jakoi perhevapaat miehensä kanssa viivottimella puoliksi. Tutkija palasi puolipäivätöihin vauvan ollessa 3,5 kuukauden ikäinen. Myös puoliso teki puolikasta työviikkoa kolme kuukautta, minkä jälkeen hän jäi kokopäiväisesti kotiin vauvan kanssa. Päivähoidon lapsi aloitti noin 11 kuukauden ikäisenä.

”Nykyään en välttämättä tekisi mitään eri tavalla. Ratkaisussamme oli kuitenkin nuoruuden ehdottomuutta, jota minussa ei ole tällä hetkellä”, Koskinen Sandberg pohtii.

Aikaisessa töihinpaluussa hankalimmalta tuntui muiden ihmisten suhtautuminen: Miten sä nyt jo olet täällä? Tuleeko sellainen olo, että olet huono äiti? Mites imetys?

”Sain kummallisia kommentteja siitä huolimatta, että olin enimmän osan kaikesta ajastani kotona.”

Perhevapaiden jakamista voisi hänen mielestään osaltaan edistää se, että varhain töihin palaavat naiset saisivat luontevaa kohtelua.

Yllättävä haastaja

Koskinen Sandberg on aktiivisesti mukana Ei leikkirahaa -kansanliikkeessä, joka sai tänä keväänä Helsingin kaupungin tasa-arvopalkinnon. Liike syntyi viime vuonna, kun joukko kansalaisia järjestäytyi Facebookissa vaatimaan parempia palkkoja lastentarhanopettajille. Nyt liike ajaa palkankorotuksia kaikille naisenemmistöisille matalapalkka-aloille.

Koskinen Sandberg on kirjoittanut Ei leikkirahaa -kansanliikkeestä tutkimusartikkelin, joka odottaa julkaisuaan. Artikkeli käsittelee sitä, miten ulkopuolinen toimija haastaa vakiintuneet työmarkkinainstituutiot ja -käytännöt. Kansanliikkeen synnyn jälkeen varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja on hieman nostettu useissa Suomen kunnissa, etenkin pääkaupunkiseudulla.

Koskinen Sandbergin mielestä on luonnollista, etteivät pienet palkankorotukset ole ratkaisseet varhaiskasvatuksen opettajapulaa pääkaupunkiseudulla.

”Jos ihmiset ovat aikaa sitten vaihtaneet alaa, eivät he tietenkään palaa joukoittain, vaikka saisivat 175 euroa lisää palkkaa. Jos ala olisi kaikkiaan houkuttelevampi ja korotus isompi, suunta voisi pikku hiljaa kääntyä.”

Tutkija myöntää auliisti, että perhetausta vaikuttaa hänen yhteiskunnalliseen aktiivisuuteensa.

”Olen nähnyt yhteiskunnan eri kerroksia. Se vaikuttaa siihen, mitä ympärilläni näen, mihin kiinnitän huomiota ja mikä kiinnostaa.”

X