Virpi Hämeen-Anttila oli erossa Jaakko-puolisostaan kaksi vuotta pandemian vuoksi: ”Yksinäisyys teki kylmäksi ja kyyniseksi”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Virpi Hämeen-Anttila
Virpi Hämeen-Anttila ja aviomies Jaakko eivät nähneet kahteen vuoteen toisiaan kuin videopuheluiden välityksellä. Nyt Virpi arvostaa läheisyyttä enemmän kuin ennen. © Tommi Tuomi
Koronavuodet olivat kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan, 63, aikuisiän vaikeimmat. Masentuneisuus ja kahden vuoden erossa olo puolisosta veivät elämänilon ja hetkeksi jopa työkyvyn.

Lentokone Edinburghista oli vihdoin laskeutunut Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila tiesi sen, koska oli seurannut puolisoaan Jaakko Hämeen-Anttilaa kuljettaneen koneen lentotietoja tiiviisti kännykästään. Nyt vatsanpohjassa kupli ihanasti. Oli joulukuu 2021.

Virpi kiiruhti heti vantaalaisen kerrostaloasuntonsa ikkunaan ja liimautui paikoilleen. Hän pysyi siinä siihen hetkeen asti, kunnes Jaakon taksi kaartoi pihaan.

”Juoksin paljain jaloin rappukäytävään ja kolmannesta kerroksesta alas avaamaan oven, vaikka oli kylmä. Minulla oli hirveä kiire nähdä hänet livenä. Ja siinä hän lopulta oli – ihan niin kuin ennenkin.”

Virpi oli odottanut tätä hetkeä pitkään ja hartaasti. Siivonnut paikat, laittanut joulua.

”Juttelimme, juttelimme ja juttelimme. Nautimme hyvästä ruoasta ja toisistamme. Se joulu oli hirveän kiva.”

”Puheet uudesta normaalista tuntuivat pahalta”

Kun Virpi ja Jaakko tuolloin kohtasivat, he olivat olleet toisistaan erossa kahden vuoden ajan. Jaakko työskentelee professorina Edinburghin yliopistossa, ja pari on elänyt etäsuhteessa viimeiset viisi vuotta. Niistä kaksi viimeistä olivat koronapandemian takia vaikeimmat. Rajoitukset ja pitkät karanteenit tekivät matkustamisesta mahdotonta.

”Aiemmin olimme tottuneet siihen, että jos tulee ikävä, toisen luokse pääsee helposti. Korona muutti kaiken.”

Vielä pandemian alkuvaiheessa Virpissä kyti toivo siitä, että tilanne normalisoituisi nopeasti. Lukuisten peruttujen lentojen ja muuttuneiden matkustussääntöjen jälkeen hän luovutti.

”Lopulta en enää uskaltanut varata lentoja tai suunnitella tulevaisuutta. Puheet uudesta normaalista tuntuivat pahalta.”

Erossa olon aikana parin kaikki kommunikaatio tapahtui Skypen ja puhelimen välityksellä. Se ei kuitenkaan korvannut aitoa läheisyyttä, vaikka hieman kaipuuta helpottikin.

Skype-puhelut olivat aina aikataulutettuja, eikä Virpillä ollut aina niihin sopivaa mielialaa. Väsyneenä ja masentuneena hän saattoi käyttää puhelun jonkin typerältä tuntuvan asian vuodattamiseen.

”Huomasin olevani toistuvasti toivottoman negatiivinen jopa niinä harvoina valittuina hetkinä, kun meillä oli aikaa toisillemme.”

”Minulle tuli täydellinen kirjoitusblokki”

Virpin mukaan monet kuvittelivat, ettei koronapandemia vaikuttaisi kirjailijoihin – että he istuisivat muutenkin vain yksin kotonaan ja kirjoittaisivat eikä korona-aika tekisi siihen poikkeusta.

Kirjailijan ammatti on hyvin yksinäinen, joten sosiaaliset suhteet ja työn vastapaino ovat poikkeuksellisen tärkeitä. Virpi Hämeen-Anttila ammentaa luovaa innostusta myös konserteista ja teatterista, toisista taiteilijoista. Korona-aikana ne kaikki vietiin, kun kulttuurialan tapahtumatkin kiellettiin.

Hän on aina nauttinut myös suuresti lukijoiden tapaamisista, kirjallisuustapahtumista, kirjastovierailuista ja erilaisista keskustelutilaisuuksista. Niillä on valtava työkykyä ja inspiraatiota ylläpitävä voima.

”En ole hyvä puhumaan videoilla ja etäyhteyksissä, vaan kaipaan spontaaneja kohtaamisia. Jatkuvat Teams-palaverit ja sähköpostitulva kävivät raskaiksi. Tuntui, että ne alkoivat murtaa minua psyykkisesti.”

Ennen koronaa hänellä oli tapana tehdä jopa 16-tuntisia työpäiviä silloin, kun Jaakko oli Skotlannissa. Keväällä 2021 tilanne kääntyi päälaelleen.

”Tuntui, etten jaksa enää edes kirjoittaa. Minulle tuli täydellinen kirjoitusblokki. Istuin vain yksin ja tunsin tekeväni itseni hulluksi, kun yritin raapia jotain kasaan.”

Kirjoittamisen ilo ja kipinä katosi. Jo vähäinen työnteko väsytti.

”Se oli kuin liejussa kävelyä – sanoja, ajatuksia tai ideoita ei tullut mistään. Tämä oli ensimmäinen kerta 20-vuotisen kirjailijan urani aikana, kun vilkas mielikuvitukseni tyrehtyi. Pohdin jopa, pitäisikö minun lopettaa kirjoittaminen kokonaan.”

Syömishäiriöiden kanssa ikänsä kamppaillut Virpi huomasi myös reagoivansa tilanteeseen rajoittamalla ruokailujaan.

Aluksi Virpi ei syönyt juuri mitään. Sitten hän alkoi ahmia välipaloja ja pikaruokaa, jossa oli paljon kaloreita mutta vähän ravinteita. Kun tämä nakersi kuntoa, hän yritti saada kuria syömällä yltiöpäisen tarkasti ja terveellisesti, ortorektisen käytöksen mukaisesti.

”Syömiseni muuttui samalla, kun elämästäni katosi rakenne.”

Oma syöminen tuntui olevan ainoa asia, mitä Virpi saattoi hallita.

”Toista ihmistä tarvitsee kaikkein eniten silloin, kun itsellä on paha mieli.”

”Yksinäisyys teki minut kylmäksi ja kyyniseksi”

En ole enää koskaan iloinen.

Tämä ajatus valtasi Virpin mielen keväällä 2021. Yksinäisyys oli tappavaa. Masennus vei Virpiltä naurun. Mikään ei ilahduttanut tai tuntunut kiinnostavalta.

Virpi Hämeen-Anttila on aiemminkin ollut taipuvainen masennukseen. Nyt se voimistui jälleen.

”Olen herkästi masentuvasta mielestäni huolimatta iloinen ja innostuva ihminen, mutta yksinäisyys teki minut kylmäksi ja kyyniseksi. Tuntui inhottavalta huomata muuttuvansa joksikin muuksi kuin mitä oikeasti on.’’

Virpi sanoo kestävänsä ja tarvitsevansa ajoittain yksinäisyyttä ja omaa rauhaa. Mutta tilanne on eri, kun yksinoloa ei voi valita itse. Iän myötä hän on huomannut myös nauttivansa enemmän ihmisten seurasta kuin nuorempana.

”Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyys – yksinäisyyttä ei kukaan itse valitse. Ihminen on sosiaalinen eläin – jopa minä.”

Hän ryhtyi roikkumaan sosiaalisessa mediassa seuran puuteen vuoksi – pahimmillaan somen seuraamiseen saattoi kulua kahdeksan tuntia vuorokaudesta. Se ei parantanut mielen vointia. Some lisäsi ahdistusta, vaikka tarkoitus oli päinvastainen.

”Kaikilla muilla oli juhlia, mutta ei minulla. Muut olivat kauniimpia kuin minä. Muilla oli lähellään ystäviä – mutta ei minulla. Etsin kipinää, jota en löytänyt.”

Puolisoaan hän kaipasi erityisesti silloin, kun ajatukset olivat apeat. Läheisyyden ja fyysisen kosketuksen puute tuntui kauhealta.

”Toista ihmistä tarvitsee kaikkein eniten silloin, kun itsellä on paha mieli. Yhdessä oleminen mieheni kanssa keventää aina olemistani jollakin tavalla. Kun on itsekseen, kaikki kasvaa omissa ajatuksissa kauhean suureksi.”

Virpi Hämeen-Anttila ei harkinnut ammattiapua, vaikka kärsi masennuksesta ja syömishäiriöisestä käyttäytymisestä korona-aikana. ”En ole mielestäni niin vakava tapaus, että olisin voinut viedä paikan toiselta, joka olisi tarvinnut sitä kipeämmin. Olen aina selvinnyt yksin ja selvisin tästäkin.” © Tommi Tuomi

Virpi Hämeen-Anttila ei harkinnut ammattiapua, vaikka kärsi masennuksesta ja syömishäiriöisestä käyttäytymisestä korona-aikana. ”En ole mielestäni niin vakava tapaus, että olisin voinut viedä paikan toiselta, joka olisi tarvinnut sitä kipeämmin. Olen aina selvinnyt yksin ja selvisin tästäkin.” © Tommi Tuomi

”Vihdoin värit palasivat elämääni”

Viime joulun jälkeen Virpin elämä kirkastui. Kun rajoituksia purettiin ja arki hiljalleen palautui uomiinsa, hänen mielensä alkoi voida paremmin. Helsingin Kaupunginteatterissa Saiturin joulu -teatteriesitystä katsoessaan hän tunsi taas elävänsä.

Skype-puhelut Jaakon kanssa saivat taas hilpeitä sävyjä yhteisen joululoman jälkeen. Masennuksen oireet kaikkosivat, samoin syömishäiriöinen käyttäytyminen.

”Elämä oli ollut pitkään mustavalkoista, mutta vihdoin värit palasivat elämääni. Se tuntui kuin uudelta syntymältä. Voi miten onnellinen olinkaan.”

Myös kirjoittaminen alkoi jälleen sujua vanhaan malliin. Sen seurauksena kesän alussa julkaistiin Virpin uusin romaani, Vapauden vahdit.

”Teos syntyi, kun solmut sisälläni lähtivät aukeamaan. Tuntui riemulliselta, kun ajatukset ja mielikuvitus pääsivät taas virtaamaan. Nyt naurattaa taas, ja elämässäni on ilon ja kiinnostuksen aiheita. Elämä hyrrää hyvin eteenpäin.”

Vaikka Virpin arki on nyt palautunut ennalleen, hän on ajatellut usein erityisesti nuoria opiskelijoita, joista jotkut masentuivat ja syrjäytyivät rankkojen rajoitusten aikana.

”Minulla on ikäni tuomaa kokemusta ja resilienssiä palautumiseen, mutta nuorten kohdalla pelkään pahoin, että hintaa korona-ajan yksinäisyydestä ja mielenterveysasioista maksetaan vielä pitkään. Rajujen rajoitusten ja etäopiskelujen seuraukset eivät pyyhkiydy pois, vaikka normaaliin elämään on voitu palata.”

”Mieheni saa minut nauramaan”

Mutta mitä erossa oleminen opetti Virpille hänen ja Jaakon 40 vuotta kestäneestä parisuhteesta?

Ainakin sen, että Jaakon läsnäolo tuo hänelle suhteellisuudentajua.

”Mieheni on hyvä käsittelemään stressiä ja osaa vetää myös minut maan pinnalle niin, etten synkistele ja ahdistu niin herkästi. Hänellä on aina ollut hyvin voimakas rauhoittava ja tasapainottava vaikutus minuun.”

Yksi tärkeimmistä parisuhdetta ylläpitävistä voimista on huumori.

”Mieheni saa minut nauramaan. Olin nuorena hyvin totinen ennen tapaamistamme, mutta hänen kanssaan minulla oli aina hauskaa. Olen oppinut ymmärtämään, että ilon hetket ovat äärimmäisen tärkeitä – ilman niitä elämä ei ole elämisen arvoista.”

Myös pariskunnan väliset vilkkaat keskustelut ovat merkityksellisiä.

”Meillä on aina valtavasti juteltavaa ja toisillemme paljon kerrottavaa. En voi puhua kenellekään muulle samalla tavalla kuin miehelleni. Hän on ainoa, joka ymmärtää minut aina oikein. Hän tuntee minut ja tietää, mitä tarkoitan.”

Virpi Hämeen-Anttila tietää, ettei ole itsestäänselvyys, että pitkän yhteiselon jälkeen keskusteluyhteys säilyy. Hän arvelee, että yksi syy saattaa olla asuminen kahden maan välillä.

Ennen Jaakon muuttoa Skotlantiin kumpikaan ei ollut asunut yksin kuin muutaman kuukauden pätkän. He löysivät toisensa parikymppisinä jo opiskeluaikoina ja muuttivat hyvin nopeasti yhteen.

Vuosien yhteiselon jälkeen omillaan elämisessä on ollut omanlaisensa viehtymyksensäkin.

”Koronan aikana opimme, että täydellinen erillään eläminen ei ole meidän juttumme. Meidän on paras olla yhdessä.”

X