Pepe Willberg: ”Meillä on ollut lennokas avioliitto”

Tunnustan,

että managerini on minulle erittäin rakas. Menimme Pauliinan kanssa naimisiin yli kymmenen vuotta sitten. Onhan meillä ollut haasteita, mutta myös lennokas liitto. Keikkailun ja levynteon lisäksi meidän on pitänyt välillä riidelläkin.

Aiheet ovat usein pikkuasioita. Keskustelua on herättänyt esimerkiksi se, että Pauliinan mielestä minä syön liian nopeasti, omasta mielestäni en laisinkaan. Olen vain nopeampi syömään kuin Pauliina, koska hän puhuu niin paljon. Kotona hoidan aina tiskit ja silitän vaatteet, myös Pauliinan.

Silitysinto juontaa juurensa 1960-luvulle. Kävin 14-vuotiaana innokkaasti tansseissa. Kerran yhtenä kauniina päivänä olin taas lähdössä, ja äitini piti prässätä teryleenihousuni. Hän teki niihin tuplaprässit! Se oli valtava katastrofi ja tietysti raivosin äidille. Sen jälkeen kukaan nainen ei ole koskenut silitysraudalla vaatteisiini.

Expo-halli Kasarmitorin kupeessa oli hemmetin hieno paikka. Kuulin siellä myös Suomen ensimmäistä rautalankayhtyettä The Strangersia. Soundi oli jotain maagista, se oikein jyrähti. Bändi iski voimallaan jätkien polvet notkumaan. Sen jälkeen ei kestänytkään kauaa kun hommasin ensimmäisen sähkökitaran.

Pelkään

osittain pimeää. En vain ymmärrä tai oikeastaan pysty hyväksymään sitä, että jos minua ei voi nähdä, en näe itsekään mitään. En pelkää tutuissa ympäristöissä pimeää, mutta vieraissa vähän kyllä.

Terveyden tiimoilta minua ei pelota tai huolestuta mikään. Voin harmittavan hyvin! Ihan pientä kremppaa on nyt tullut alaselkään, kun nostin suutuspäissäni yhtä painavaa laatikkoa. Yritän pitää itsestäni huolta kuntonyrkkeilemällä, jota tosin en ole ehtinyt harrastaa kesällä enkä viime keväänäkään.

Olen huojentunut

siitä, että saimme muutettua 89-vuotiaan äitini onnistuneesti palvelutaloon. Mutsi on ikäisekseen aika vetreässä kunnossa, mutta muisti ei aina ihan pelaa. Siksi palvelutalo oli välttämätön ratkaisu. Nyt hän on hyväksynyt sen ja jopa kutsunut palvelutaloa vahingossa kodikseen. Tuntuu hyvältä, että äiti viihtyy siellä.

Olen käynyt esiintymässä muutamissa palvelutaloissa. Kerran jaoin nimmareita, ja siihen tuli mummo, joka sanoi olevansa minun entinen ruotsin opettajani. Se oli aika sykähdyttävä hetki.

Rukoilin

viimeksi Kun tuulee -levyni julkaisun tiimoilta Meilahden kirkossa sekä sen jälkeen Evankeliumijuhlilla. Minulla on jo vuosikymmeniä ollut sellainen tapa, että sekunteja ennen kuin astun lavalle, ajatukseni käyvät jossain sfääreissä. Siitä hetkestä on tullut minun rukoukseni: otan yhteyttä kaveriin ja pyydän, että voisitko jeesata vähän. Estradille astuessa jalat tuntuvat olevan yhtä pölkkyä, vaikka sinänsä esiintyminen ei jännitäkään. En vain pysty kävelemään estradille niin rennosti kuin haluaisin.

En vastusta varsinaisesti mitään paatosta, mutta minulle tulee sellaisesta ahdistunut olo. Uusin levyni on hengellinen, mutta toisaalta olen usein tehnyt lauluja, joiden tekstit ovat monitulkintaisia. Melodiathan eivät ole sinänsä hengellisiä.

Ennustan,

että seuraavaksi hurahdan laulamaan ooppera-aarioita. Olen sitä tässä pari vuotta vähän harrastanutkin. En voi kuvitella, että minusta tulisi hyväksyttävää oopperalaulajaa, mutta tykkään laulaa isoja lauluja.

Kevyen musiikin touhuissa on mielestäni tilaa persoonalliselle ilmaisulle. Olen käynyt laulutunneilla muun muassa Jaakko Ryhäsen luona. Kysyin häneltä, että voisinko esittää konserteissani esimerkiksi Lenskin aarian oopperasta Jevgeni Onegin ja hän vastasi, että totta kai, olet ihan Lenskin näköinenkin!

Seuraavaksi lähden levyttämään sinkkua Suomen juhlavuoden kunniaksi. Kappale on Timo Kiiskisen Isänmaa, Äidintaivas. Olen kyllä isänmaallinen. Koti ja oma sänky ovat maailman parhaimmat paikat.

Täytin

viime joulukuussa 70 vuotta. Ikä ei tunnu missään. Pikkuisen ehkä joskus ottaa kupoliin, jos näen jotain kivannäköisiä daameja lehtien kannessa ja ajattelen kuinka nuoria he ovat. En missään tapauksessa voisi kuvitella tekeväni tuttavuutta heidän ikäistensä kanssa. Dannyn tyyppiset jutut ovat minun tapauksessa pois laskuista.

Käytän alkoholia melko kohtuudella, juon mielelläni lasin tai kaksi punaviiniä iltaisin. Tosin pääsen ihan yhtä hyviin tunnelmiin ilmankin, jos esimerkiksi leffa koti-iltana on tarpeeksi hyvä. Mikäli Pauliina haluaa katsoa saksalaisia dekkarisarjoja, tarvitsen viiniä.

Tupakanpolton lopetin vuonna 2001, ja päätös on pitänyt.

Lue myös:

Tyylituomari: Yllättäjä Pepe Willberg!