Unelma kävi toteen – Peter Franzén on elänyt jo vuosia maajussina Etelä-Ranskassa: ”Maatila tuottaa tarpeisiimme hedelmiä, oliiviöljyä ja juureksia”

Kaipuu luonnon äärelle sai näyttelijä Peter Franzénin hankkimaan kymmenisen vuotta sitten Etelä-Ranskasta maatilan, jonka jokaiseen eläimeen hän on kiintynyt.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Peter Franzén arvostaa omavaraista elämää.

Kaipuu luonnon äärelle sai näyttelijä Peter Franzénin hankkimaan kymmenisen vuotta sitten Etelä-Ranskasta maatilan, jonka jokaiseen eläimeen hän on kiintynyt.
Teksti: Linda Martikainen

Peter Franzén ja hänen vaimonsa Irina unelmoivat pitkään, että saisivat elää jollakin lailla omavaraisesti ja että heillä olisi eläimiä ja oma farmi. He hankkivat sellaisen Ranskasta.

”Siinä tunne on voittanut järjen. Sehän on ihan hulluutta, mutta farmiin olen hurahtanut ja sitä olen halunnut. Siitä saan sekä kärsiä että nauttia!

Meillä on tällainen kahden kummallisen liitto. Olemme sopivasti erilaisia, mutta sopivasti samanlaisia. Meillä on aina ollut haaveena toimia lähellä luontoa, ja olimme ennen Ranskan-tilan löytymistä ehtineet haaveilla farmista jo Kaliforniassa asuessamme. Silloin kuitenkin järki astui peliin ja tunne veti tänne Eurooppaan, koska täällä olemme lähempänä perhettä ja sukua.

Mitään ei tietenkään tapahdu, jos vain haaveilee, joten etsimme paikkaa aktiivisesti. Muistan, kun katsoin kuvaa tilasta ja sanoin Irinalle, että tämä on se paikka. Kävimme siellä ensin varmaan kahdeksan kertaa. Siellä asui vanha pariskunta, joka sitä esitteli meille.

Tilan oli annettu 40 vuoden ajan kasvaa umpeen ja vähän rappeutua. Ennen edellisiä omistajia se oli toiminut maatilana ja siellä oli kasvatettu kaprista. Paikka tuntui heti kuitenkin sellaiselta, että siitä saisi tehtyä mieluisen.”

Eläimiin ei voi olla kiintymättä

”Olemme ennallistaneet taloa takaisin vanhaan malliin ja tehneet pieniä muutoksia. Tila tuottaa meidän tarpeisiimme muun muassa hedelmiä, oliiviöljyä ja vähän juureksia. Jossain vaiheessa, jos puut voimistuvat, ne voivat alkaa toivottavasti tuottamaan satoa vähän enemmänkin.

Maatilan raskaampia hommia teen ihan mielelläni, se on hyvää kuntoilua. Jos toinen osapuoli ei ole paikalla tai poika ei ole kotona, sittenhän sitä tekee kaiken, mitä tehtävissä vain on.

Joka aamu herätessä tiedän aina, että omien töiden lisäksi luvassa on myös tilan töitä. Kasvien kastelusta vuohen lypsämiseen ja hevosen ruokkimiseen ja lannan luontiin. Ruoanlaittoa on myös kolme kertaa päivässä ihmisille ja eläimille.

Kun kaikki ovat kotona, jaamme vähän hommia. Meillä on kotitilalla pitkälti toistakymmentä muuta eläjää, joista pitää pitää huolta: kanoja, kissoja, vuohia. Jokaisella on omat tarpeensa ja omat kuvionsa.

Kaikilla eläimillä on omat persoonansa ja sielunsa. On jännä, miten niihin on kiintynyt hyvinkin syvästi, jopa niihin kanoihin! Vietän aina pientä suruaikaa, kun joku kanoista sattuu kuolemaan.”

Oma kädenjälki

”Suomi on minulle aina turvasatama, mutta niin on koti Ranskassakin. Siellä meidän on ollut hyvä olla, emme me muuten olisi siellä jo kymmentä vuotta asuneet. Se on se tunne. Halu ja kaipuu olla luonnon ja eläinten kanssa tekemisissä on vahva.

Samalla se on jotain, mitä tehdä yhdessä, koska yksin tilaa ei voi pyörittää. Se on yhteistä tunteen voittoa järjestä. Sekä minä että Irina tykkäämme molemmat myllätä maata sopivissa määrin ekologisesti.

Tykkäämme eheyttää yhdessä niitä asioita, jotka ovat päässeet huonoon kuntoon ja rappeutumaan. On mahtavaa nähdä, miten maatilalla puut kasvavat ja tuottavat lopulta hedelmää.

Kyllä se on sellaista tunteen ja järjen tasapainoilua, kun yrittää ymmärtää luontoa. Olemme menneet aika pitkälle ajatuksemme kanssa: Irinalta tuli vähän aikaa sitten luonnonsuojelulevy ja kirja, Haikuja ihmiskunnalle, jonka tuotto menee metsien suojeluun, uusien istuttamiseen ja vanhojen ennallistamiseen.”

Lue myös: Irina Björklund debytoi kirjailijana – Sir David Attenborough’n teos sai työstämään Haikuja ihmiskunnalle -kirjaa: ”Pienillä teoilla on merkitystä”

Irina Björklund

Irina Björklund sanoo, että hän on aina kokenut olevansa osa luontoa. ”Se ei koskaan ole ollut irrallinen asia minusta tai elämästäni.” © Laura Malmivaara

Yhteys maahan

”Suurin asia, mitä tila on opettanut, on varmasti luonnon vaatima kärsivällisyys. Se meiltä ihmisiltä usein puuttuu. Meidän lajimme selviäisi maapallolla pidempään, jos alkaisimme ymmärtää, mitä laittaa suuhun tai mistä ostaa vaatteensa. Sieltä kumpuaa todellinen ymmärrys, mitä tehdä maan kanssa.

Elämää kannattaa miettiä eteenpäin ja voimallisemmin alkaa tehdä asioita, jotka ovat luonnon puolesta kaikkea turhaa kulutusta vastaan. Vaihtoehtoisia keinoja kannattaa etsiä ja muistaa, että pienet teot merkitsevät.

Ei tarvitse ostaa maatilaa ja alkaa viljelemään maata tai tehdä jotain muuta mahtavaa, vaan voi vähän katsoa ihan itsensä takia, mitä laittaa suuhunsa, mitä vaatteita ostaa ja kierrättää. Ne ovat jo suuri tekoja.”

Lue myös: Peter Franzén: ”En voi antaa kaikkea anteeksi”

X