Anna-lehti: Välit katkesivat – Pirjo Nuotio otti isäänsä yhteyttä vasta aikuisiällä: ”Tein sen hattu kourassa velvollisuudentunnosta”
Entinen uutisankkuri Pirjo Nuotio, 69, syntyi ja kasvoi Hämeenlinnassa vaatimattomissa olosuhteissa 1950–60-lukujen sodasta toipuvassa Suomessa.
Pirjo Nuotio kuvailee olevansa luonteeltaan isänsä kaltainen: "Olen varmasti perinyt isältäni määrätietoisuuden ja tavoitteellisuuden."
Pirjo Nuotion nuoret vanhemmat erosivat, kun hän oli 5-vuotias. Isä lähti Ruotsiin ja äiti meni pian uusiin naimisiin. Seuraavien viiden vuoden aikana Pirjo sai neljä pikkusisarusta, kolme siskoa ja veljen.
”Meitä oli jo neljä lasta, kun asuimme 24 neliön kodissa omakotitalon yläkerrassa”, Pirjo Nuotio muistelee Anna-lehdessä.
Isän kanssa ylioppilaiksi
Pirjo Nuotio pyrki 60-luvulla oppikouluun Ruotsista palanneen isänsä patistuksella ja tuella. Lukion Pirjo ja isä aloittivat yhtä aikaa, ja keväällä 1971 kummatkin kirjoittivat ylioppilaiksi.
Välit isään eivät olleet kuitenkaan hyvät. Pirjon isä piti tytärtään liian villinä.
”Välimme kiristyivät jo teinivuosinani ja olivat pitkään täysin poikki. Kun pääsimme ylioppilaiksi, emme muistaakseni edes onnitelleet toisiamme”, Pirjo Nuotio kertoo Anna-lehdessä.
Pirjo näkee kuitenkin yhtäläisyyksiä itsessään ja isässään.
”Olen varmasti perinyt isältäni määrätietoisuuden ja tavoitteellisuuden. Olemme molemmat olleet sinnikkäitä ja uskoneet, että vaikeudet voi voittaa, kun riittävästi yrittää.”
Pirjon puheessa kuuluu myös muistot siitä, millaista lasten kasvatus oli hänen lapsuusvuosinaan:
”Se oli usein nöyryyttävää ja fyysistä. Lapsia ei kannustettu, mieluummin patistettiin. Selkäsaunojakin annettiin.”
Helvi-mummu muistoissa
Pirjon suhde omaan, täystyöllistettyyn äitiinsä jäi myös lapsuudessa etäiseksi.
”Lähennyimme vasta, kun äiti oli mummi lapsilleni. Olisin kyllä kaivannut läheisempiä välejä sekä isääni että äitiini.”
Pirjon elämässä oli lapsena kuitenkin yksi erittäin läheinen ja tärkeä läheinen.
”Nykyisin tiedetään, että lapsen kehitykselle on tärkeää, että hänellä on lähellään edes yksi hänestä välittävä, luotettava aikuinen. Minulle se oli Helvi-mummu. Äidillä ei ollut minulle paljon aikaa, mutta en koskaan tuntenut jääväni osattomaksi, koska Helvi oli lähellä. Kaikki parhaat lapsuusmuistoni liittyvät häneen.”
Pirjo vietti mummun luona useimmiten yötkin. Kun illat teini-iässä venähtivät kavereiden kanssa, Pirjo huhuili mummun ikkunan alla, kunnes tämä heitti hänelle avaimen.
”Sanotaan, että ihminen elää niin kauan kuin joku hänet muistaa. Helvi pyörii edelleen mielessäni jatkuvasti.”
Isäänsä Pirjo Nuotio otti yhteyttä aikuisiällä.
”Tein sen hattu kourassa velvollisuudentunnosta. Halusin muun muassa, että hän
tuntisi lapseni.”
Viime vuodet Pirjo on toiminut palvelutalossa asuvan 86-vuotiaan isänsä edunvalvojana.
”Voidakseni katsoa itseäni peilistä, haluan auttaa myös muita”
Pirjolla on kaksi aikuista lasta, tytär ja poika. Heidän isästään hän erosi 30 vuotta sitten.
”En ehkä ollut pienille lapsilleni niin hyvä äiti kuin näin jälkeenpäin ajatellen olisin halunnut olla.”
Nyt hän haluaa olla lastensa tukena ja auttaa heitä kaikessa missä voi.
”Ylipäätään ihmisenä kasvamiseeni on liittynyt se, että voidakseni katsoa itseäni peilistä, haluan auttaa myös muita.”
Pirjn tyttärellä on kaksi kouluikäistä lasta. Hän ei koe olevansa hyvä leikkimään lastenlastensa kanssa mutta viettää paljon aikaa heidän kanssaan. Yhteistä puuhaa on löytynyt esimerkiksi ruoanlaitosta.
”Lapset ovat viime aikoina innostuneet kokkaamaan”, Pirjo kertoo.
Eri kodit, yhteiset harrastukset
Pirjo Nuotio jakaa elämänsä miesystävänsä, teollisena muotoilijana toimivan Reijo Markun kanssa. Illanvietossa tutustunut pariskunta jakaa lukuisia yhteisiä harrastuksia golfista paritanssiin ja mielenkiinnonkohteita matkustuksesta kulttuuriin. Yhteisessä osoitteessa he eivät kuitenkaan asu.
”Miksi ehdoin tahdoin muuttaisimme jotakin, joka toimii hyvin näin?”
Pirjo Nuotio ja Reijo Markku harrastavat yhdessä. © Tiia Ahjotuli