Pirkka-Pekka Petelius: Olen muuttunut ihmisenä

TUNNUSTAN, että liikkeellä oleminen ja utelias mielenlaatu pitävät minut ikinuorena. Liikun päivittäin niin, että saan hien pintaan. Lenkkeilen ja käyn kuntosalilla. Se pitää kropan sutjakkaana. Liikunta tuo oheistuotteena vireystilan.

Osan nuorekkuudesta olen saanut geeneistä, sillä vanhempani ja isovanhempani ovat olleet nuorekasta porukkaa. Isoäitini sanoi, että ihmisen on oltava railakas, kuin orava, joka voi hypätä puuhun koska vaan.

Myös utelias mielenlaatu pitää nuorekkuutta yllä. Ihmisen pitää mielestäni jatkuvasti tutkailla maailmaa mielenkiinnolla, ettei hän sammaloidu paikoilleen.

TUNNUSTAN  muuttuneeni vuosien myötä avoimemmaksi ihmiseksi. Se näkyy siinä, että olen rohkeammin utelias.

Pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitella olevani mukana tällaisissa televisio-ohjelmissa kuin nyt olen. Näin siksi, ettei minua silloin pyydetty näihin ohjelmiin mukaan. Uusiin asioihin ja haasteisiin heittäytyminen on tuonut minulle paljon iloa.

ENNUSTAN, että vuosien laiminlyönnin jälkeen palaan musiikin pariin. Teemme Sami Pitkämön kanssa levyä, joka on määrä julkaista kesäkuussa. Laulan levyllä ja teen lauluihin sanoituksia. Harmittaa, että musiikki on jäänyt minulta paitsioon niin pitkäksi aikaa.

TUNNUSTAN,  etten ole tällä hetkellä parisuhteessa. Paitsi tietysti luonnon kanssa, joka on ollut aina elämäni kantava parisuhde.

Rakkaus merkitsee minulle kaikkea ylläpitävää voimaa. Se on kuin dynamo tai moottori, jota ilman mikään ei tulisi toimeen. Se saa asiat menemään eteenpäin.

TUNNUSTAN,  että olen ollut aina huono suuttumaan. Suuttuminen ei oikein hyödytä mitään, vaan se lähinnä sotkee asioita. Selvitän erimielisyyksiä mielelläni puhumalla ja pyrin olemaan neuvotteleva tyyppi.

Usein kuulee puhuttavan siitä, että näyttelijät ovat räiskyviä ja tunteellisia luonteita. Itse ajattelen, että tunne edellä kulkeminen kävisi todella raskaaksi. Koen itse olevani tässä suhteessa harkitsevampi.

TUNNUSTAN,  että olen ollut lapsena hiljainen ja tykkäsin olla omissa oloissani. Siskoni muisteli, etten koskaan itkenyt lapsena, ja olin muutenkin vakava ja hiljainen. En muista sitä itse, joten luulen, että minulla oli onnellinen lapsuus.

Minulla ei ollut juuri murrosikää, enkä liikkunut missään jengeissä. Tein kepposia, mutta ne olivat hyvää tarkoittavia. Sain jopa hymypoika-patsaan.

Kun olin 13–14-vuotias, lintsasin parin kaverini kanssa historiantunnilta. Oli kaunis huhtikuun päivä, ja menimme linturetkelle Kymijokivarteen. Tietysti jäimme siitä kiinni ja jouduimme puhutteluun.

Kerroin rehellisesti opettajalle, että lintsasimme linturetken takia. Hän piti sitä yllättäen hyvänä selityksenä, eikä rangaissut meitä. Sen sijaan hän piti meille historiantunnin yksityisesti.

TUNNUSTAN,  etten ole ikinä tietoisesti luonut uraa. On tylsää ajatella, että elämä on ura, jossa on kaksi päätä.

En ole koskaan halunnut suunnitella asioita kauhean pitkälle. Vaikka koen muuttuneeni ihmisenä paljon vuosien varrella, tämä piirre on aina ollut osa minua.

ENNUSTAN, että nolostuisin, jos en tunnistaisi tuttua henkilöä, joka tulee juttusille. Minulle ei juuri käy niin enkä kärsi kasvosokeudesta. Ihmiset ihmettelevät, miten minulla voi olla niin hyvä nimimuisti, sillä muistan lapsuuden vanhoja koulukavereita myöten kaikki.

TUNNUSTAN,  että erikoisin tilanne, johon olen joutunut, oli joutua käärmeen puremaksi Afrikassa vuonna 1995. Käärme oli myrkyllinen, ja tilanne pelottava, sillä jalkani turposi muun vartalon paksuiseksi. Minulla oli viikon ajan 40 asteen kuume. Onneksi safariporukassamme oli lääkäreitä, joten sain alusta pitäen kunnon hoitoa.

Suhteeni käärmeisiin on hyvä. Minua hävettää se, että Suomi on ainoa EU-maa, jossa kyy ei ole rauhoitettu. Eihän ihminen ole käärmeen luontaisella ruokalistalla, se vain puolustautuu.

ENNUSTAN, etten aio koskaan eläkkeelle. Sitten kun lähden eläkkeelle, jään eläkkeelle elämästä. Olen siis näillä näkymin töissä hautaan asti. En juuri tee eroa vapaa-ajan ja työn välillä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että saan tehdä työkseni sitä, mitä rakastan.