Pirkko Mannola avioliitostaan Göran Stubbin kanssa: ”Nautin, kun on joku jota passata”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Vesa Tyni/Otavamedia
Pirkko Mannolasta tuli lähes kaksi vuotta sitten etäisoäiti, kun Heidi-tytär muutti Ruotsiin. Suomessa Pirkko ikävöi lapsenlapsiaan ja Ruotsissa vieraillessaan kihlattuaan Göran Stubbia. Yhteinen arki on uusi nautinto.

Ia, 4, katseli tekstiviestiä naputtelevaa Pirkko Mannolaa, 78. Mumin ilme sai hänet kysymään:

”Onko sinulla ikävä Görania?”

Pirkko myönsi. Ia nappasi kännykän. Hän lisäsi Pirkon kihlattulle, avopuoliso Göran Stubbille lähtevän viestin perään liudan punaisia sydämiä.

Sitten he riensivät leikkimään yhdessä.

Pirkon rooli Espoon kaupunginteatterin Äidinmaa-musikaalissa sitoi hänet koko kevääksi Suomeen. Hän nautti työstään, mutta samaan aikaan ikävöi Ruotsin Örebrossa asuvaa tytärtään Heidiä sekä lapsenlapsiaan Iaa ja Neaa, 1.

Kun teatteriesitykset toukokuussa päättyivät, hän matkasi kymmeneksi päiväksi lastenlasten luo. Görania kohtaan tuntemaa kaipausta lievittivät monet päivittäiset tekstiviestit.

”Olen niin kiitollinen elämälle. Herään usein valtavaan onnen tunteeseen. Minulla on lapsenlapset, joita voin käydä katsomassa, ja vieressäni mies, josta tykkään kauheasti. Olen saanut tehdä mieleistä työtä”, Pirkko hyrisee.

Joskus mieleen hiipii silti pieni pelko.

Vihdoin isoäidiksi – Facetime-videopuhelut arkea

Ehdin luopua toivosta tulla isoäidiksi. Syksyllä 2012 olin esiintymässä Marjatta Leppäsen ja Vieno Kekkosen kanssa Volgaa pitkin kulkevalla risteilyaluksella, kun silloin 35-vuotias tyttäreni Heidi soitti. ”Sinusta taitaa sittenkin tulla isoäiti”, hän sanoi. Puhelun päättyessä tilasin skumppapullon pöytään.

Ia syntyi helmikuussa 2013. Näimme lähes päivittäin, sillä asuimme siihen aikaan lähekkäin.

Syksyllä 2015 Heidi muutti perheensä kanssa Ruotsin Örebrohon, josta hänen miehensä Teemu Kara sai työpaikan. Joulukuussa tapasin sattumalta Göran Stubbin. Rakastuimme ja menimme kihloihin seuraavana karkauspäivänä, helmikuussa 2016.

Huhtikuussa 2016 syntyi Heidin toinen tytär, Nea. Olen iloinen, että Heidi sai tyttöjä. En tiedä, mitä poikien kanssa tekisin.

Puhun lasten kanssa usein Facetime-videopuheluita. Niistä ei ole tulla loppua, sillä Ia haluaa näyttää kaiken oppimansa ja tekemänsä. Olemme myös kirjeenvaihdossa: minä lähetän tytöille paketteja, Ia piirtämiään kortteja.

Yhteydenpidosta huolimatta olisin aika yksin ilman Görania. Elämä olisi ihan erilaista. Istuisin varmasti usein kotona itkemässä ikävääni.

Toukokuussa olin Heidin luona 10 päivää. Ia hyppäsi heti saavuttuani kaulaani. Edellisen kerran olin heidän luonaan jouluna, joten Nea ei muistanut minua. Hän katseli tovin tutkiskelevasti, mutta pian lähennyimme uudelleen.

Pirkko Mannola pitää etämummoudessa pahimpana ikävää. Hänen lapsenlapsensa asuvat Ruotsissa.

”Etämummoudessa pahinta on ikävä. Toisaalta hyvä puoli on se, että voi välillä levätä”, Pirkko kertoo. Hänen lapsenlapsensa asuvat Ruotsissa. ©VESA TYNI/OTAVAMEDIA

Lempeä Mumi ei ole kurinpitäjä

Lapsena olin usein äidin vanhempien luona. Ihailin mufaa ja sanoin meneväni hänen kanssaan naimisiin. Ankaraa mummia melkein pelkäsin. Siihen aikaan ei ollut tapana leikkiä lasten kanssa, mutta hyvät tavat opetettiin. Pöydälle ei todellakaan laitettu kyynärpäitä.

Minä en ole perinteinen isoäiti. En leivo enkä tee käsitöitä.

Olen nykyaikainen mumi, joka pukeutuu modernisti ja on hassu. Luulen kuitenkin, että Ia pitää minusta tällaisenaan. Se on tärkeintä.

Laulan ja leikin tyttöjen kanssa välillä villiyden rajoille. Olen myös liikunnallinen mumi. Kannan reppuselässä, jumppaan heidän kanssaan ja autan heittämään kieppiä.

Luen Ialle iltasatuja. Hän valitsee aina paksuimman kirjan, ja houkuttelee lukemaan toisen ja kolmannenkin, joita yhdessä hiivimme salaa hakemaan. Välillä Heidi hermostuu, kun Ian olisi pitänyt nukkua jo kauan sitten.

En ole ollut koskaan kurinpitäjä enkä osannut pitää kiinni rajoista. Samalla tavalla annoin periksi aikanaan Heidillekin. Ihmettelen, miten mukava tyttö hänestä kasvoi.

Onnea ja ikävää

Ia ja Nea ovat kuin eri puusta veistetyt. Ia on vaalea, hyvin vilkas ja vikkelä. Olen koko ajan peloissani, että hän satuttaa itsensä.

Nealla on isänsä värit, ruskeat silmät ja tummat hiukset. Hän on alkanut jo kävellä, mikä saattaa enteillä, että hänkin on eläväinen.

Kun Heidi oli pieni, ei ollut tapana harrastaa lasten kanssa yhtä paljon kuin nyt. Laitoin Heidin puiseen leikkikehään, kun piti saada tehtyä jotain. Heidi ei voi kuvitellakaan tekevänsä niin.

On ihanaa nähdä, kuinka onnellinen Heidi on lapsistaan. Hän näkee valtavasti vaivaa sen eteen, että tytöt viihtyvät. Hän ruokkii heidän mielikuvitustaan koko ajan. En ollut samanlainen.

Mumina päivät ovat pitkiä. Tytöt nousevat aamukuudelta ja menevät nukkumaan yhdeksältä. Touhuamme koko ajan. Tiivis rupeama vaatii toipumista.

Etämummoudessa pahinta on ikävä. Toisaalta hyvä puoli on se, että voi välillä levätä.

Todennäköisesti en ole pistämässä ylioppilaslakkia Ian päähän. Yritän olla hänelle ja Nealle tässä päivässä ja hetkessä tärkeä mumi.

Olen suunnitellut, että kirjoittaisin hänelle ja Nealle omin sanoin itsestäni ja elämästäni. Minusta on kirjoitettu monta kirjaa, mutta se olisi henkilökohtaisempi kuin ne.

”En osaa nauttia vapaudesta”

Heidi viettää perheensä kanssa heinäkuun Suomessa. He asuvat suurimmaksi osaksi meillä, joten saan olla paljon tyttöjen kanssa. Jos alkaa uuvuttaa, menemme Göranin kanssa hänen asunnolleen lepäämään.

Minulle on tärkeää saada viettää aikaa myös Heidin kanssa. Hän on minulle korvaamaton, kukaan ei ole yhtä läheinen. Kaipaan juttutuokioita hänen kanssaan, kun olemme erossa. Olen hänestä huolissanikin, sillä hän on välillä todella yksin. Hänellä ei ole ketään apuna lasten sairastaessa. En pääse sinne hetkessä, sillä Tukholmasta on vielä 2,5 tunnin bussimatka Örebrohon.

Harkitsin pitkään, otanko syksyksi tarjotun teatteriroolin. Lopulta kieltäydyin. Siihen vaikutti Heidin toive. ”Milloin ehdit olla mumina, jos olet taas sidottu teatteriin? Lapset kasvavat eivätkä kohta enää tunne sinua”, hän perusteli.

Minun täytyy ehtiä myös olla avopuolisona Göranille.

Elämäni ensimmäisen kerran almanakka on nyt lähes tyhjä. Ehdin jo miettiä, eikö kukaan enää kaipaa minua. Tähänkö työt loppuivat? Sitten alkoi tulla pieniä hommia, jotka otin, koska ne eivät sido pitkäksi ajaksi. Olen mukana esimerkiksi Markku Pölösen Oma maa -elokuvassa.

Ajatus töiden lopettamisesta ei ole helppo. Göran kehottaa nauttimaan lomasta, mutta päässäni surraa, mitä teen seuraavaksi. En osaa nauttia vapaudesta.

Tiedän kuitenkin, etteivät työt jatku loputtomiin. Se on pakko hyväksyä.

Göran on lapsirakas

Vähän aikaa sitten naputtelin useita kertoja väärän pin-koodin yrittäessäni avata puhelintani. Lopulta oli enää yksi yrityskerta jäljellä. Hermostuin enkä uskaltanut enää kokeilla. Lähetin Göranille viestin iPadilta. Viiden minuutin kuluttua hän oli kotona ja avasi puhelimeni.

Hän on todella kiltti mies. Huolehtiminen on hänelle luontaista. Eikä hän välitä hölmöilyistäni. Kun en löydä parkkihallista ulos, hän lohduttaa, että sellaista tapahtuu muillekin.

Göran on lapsirakas ja tulee valtavan hyvin toimeen tyttöjen kanssa. ”Göran on hassu, hän hulluttelee aina”, Ia sanoo.

Göran muutti luokseni Tapiolaan syksyllä. Kaikki on sujunut luonnikkaasti. On ollut yllättävänkin helppoa tottua asumaan yhdessä. Tein kaappeihin tilaa Göranin vaatteille, mutta huonekalut hän jätti entiseen asuntoonsa. Hänen suuret, antiikkiset kalusteensa eivät olisi sopineet atriumtyyppiseen, moderniin asuntooni.

On tärkeää, että toisen kanssa on helppo elää. Arkemme toimii hyvin. Hän lukee aamuisin Hufvudstadsbladetin ja minä Helsingin Sanomat, iltaisin hän katsoo televisiosta urheilua ja minä selaan Facebookia. Käymme yhdessä ruokaostoksilla ja hellin häntä hyvällä ruoalla. Nautin, kun minulla on joku, jota passata.

Kysyn aina välillä Göranilta, viihdytkö ihan varmasti luonani. Sanon usein, että miksi en kohdannut sinua aikaisemmin. ”Nautitaan tästä hetkestä, eikä mietitä menneitä tai tulevia”, hän lohduttaa minua.

Välillä pelottaa, että aika loppuu kesken nyt, kun kaikki on niin hyvin.

”On ihanaa tietää, että Göran ajattelee minua päivittäin”

Viestittelen Göranin kanssa joka päivä, kun olemme erossa. On ihanaa tietää, että hän ajattelee minua. Sen voimalla pysyn hengissä, kun hän on matkoilla.

On ehkä naiivia puhua näin, mutta tunnen itseni ihan pikkutytöksi. Tällaiset tunteet eivät muutu iän myötä.

Juttu on julkaistu Vivassa 7/2017.

X