Diplomaatti Arto Mansala näki Venäjällä kylmän sodan lopun, itäblokin vapautumisen ja Boris Jeltsinin ajan sekasorron: ”Demokratiasta tuli kirosana”

Arto Mansala näki läheltä Venäjän 1990-luvun sisäisen kaaoksen. Hänen mukaansa Vladimir Putin ei ole enää sama ihminen kuin silloin, mutta toiminnan juuret kumpuavat tuosta ajasta – ja kauempaakin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Arto Mansalan mukaan ei pidä kuvitella, että Venäjä olisi maailman murroksesta ja sisäisistä ongelmistaan huolimatta lakannut olemasta suurvalta: ”Ei tarvitse kuin katsoa karttaa.” © Tommi Tuomi

Arto Mansala näki läheltä Venäjän 1990-luvun sisäisen kaaoksen. Hänen mukaansa Vladimir Putin ei ole enää sama ihminen kuin silloin, mutta toiminnan juuret kumpuavat tuosta ajasta – ja kauempaakin.
Teksti: Susanna Luikku

Pitkän linjan diplomaatti ja suurlähettiläs Arto Mansala ehti työskennellä ulkoministeriössä 43 vuotta. Hän oli suurlähettiläänä Kiinassa (1989–1992) ja Venäjällä (1993–1996), mullistuvan maailman ytimessä.

Arto Mansala, 80, näki läheltä kylmän sodan lopun, itäblokin vapautumisen ja Boris Jeltsinin Venäjän sekasorron. Hän aloitti Suomen Venäjän-suurlähettiläänä vuoden 1993 ensimmäisenä päivänä.

”Voi sanoa, että siitä hetkestä saman vuoden lokakuuhun asti maa oli menossa kohti vallankaappausta. Kun vallankaappausyritys sitten tapahtui, se oli vakavampi ja verisempi kuin vuoden 1991 yritys, jossa Jeltsin nousi tankin päälle.”

Vuoden 1993 jälkeen Venäjälle säädettiin uusi perustuslaki, jonka pääarkkitehti oli Pietarin tuolloinen pormestari, kaupungin eliittiyliopiston julkisoikeuden professori Anatoli Sobtšak. Hän otti siipiensä suojaan ja kansainvälisistä asioista vastaavaksi apulaispormestariksi entisen oppilaansa, erään KGB-virkamiehen.

Tämä virkamies oli palannut viiden vuoden komennukselta entisestä DDR:stä maahan, joka ei enää ollut Neuvostoliitto. Virkamiehen nimi oli Vladimir Putin.

”Putinin maailma oli romahtanut. Se on lähtökohta, joka vaikuttaa hänen ajatteluunsa tänäkin päivänä. Ei hän silti ole vain teeskennellyt, kun hän on istunut sulassa sovussa Euroopan ja Yhdysvaltojen vallanpitäjien kanssa. Nykyinen Putin on eri ihminen, ja mielestäni muutos alkoi asteittain vasta vuoden 2005 jälkeen”, Arto Mansala sanoo.

Kun yritetään ymmärtää, missä vaiheessa Venäjä alkoi kääntyä pois orastavan demokratian, kansainvälisen yhteistyön ja rauhanomaisen kehityksen tieltä, pitää Mansalan mukaan muistaa jo vuoden 1996 alun ulkoministerin vaihdos – sopivasti ennen edessä olleita presidentin vaaleja.

”Silloin Jeltsin erotti kuusi vuotta virassa olleen ja läheistä yhteistyötä etenkin Yhdysvaltain kanssa ajaneen Andrei Kozyrevin. Tilalle nostettiin entinen KGB-päällikkö Jevgeni Primakov. Tässä ovat Putinin ulkopolitiikan juuret.”

”Demokratia merkitsi kaaosta, epävakautta ja rikollisuutta sekä sotaa Tšetšeniassa”

Arto Mansalan mukaan syy, miksi tavallisetkin venäläiset ovat tukeneet pitkään ja laajasti Putinia, johtuu maan 1990-luvun sisäisestä kaaoksesta sekä kylmän sodan jälkeen menetystä kansainvälisestä mahdista.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen oligarkit kahmivat valtaa ja rahaa, rikollisuus ja väkivalta rehottivat, monet olivat menettäneet elinikäiseksi uskotut työpaikkansa ja ryöstöjen vuoksi oli vaarallista matkustaa junalla tai metrolla jopa keskellä päivää.

Mansala muistuttaa, että alkoholisoitunut ja sydänsairas presidentti Jeltsin pyysi jäähyväispuheessaan vuoden 1999 viimeisenä päivänä anteeksi Venäjän kansalta, ettei ollut kyennyt täyttämään lupauksiaan tai ylläpitämään järjestystä.

Jeltsin esitteli tuolloin melko tuntemattoman seuraajansa, 47-vuotiaan pääministeri Vladimir Putinin turmeltumattomana voimana, joka korjaisi venäläisten tilanteen ja aseman.

”Demokratiasta tuli monille venäläisille kirosana, koska se merkitsi kaaosta, epävakautta ja rikollisuutta sekä sotaa Tšetšeniassa. Putin palautti järjestyksen sekä osasi vedota Venäjän suurvalta-aseman tunnustusta kaipaaviin.”

Kun kokemusta parlamentaarisesta demokratiasta ei käytännössä ole, käännytään sen puoleen, mikä on tuttua. Eli Venäjän tapauksessa autoritaarisen johtajan, joka on hallinnut valtakuntaa eri tittelillä keisarien ja tsaarien ajoista lähtien.

”Ei Venäjän kaksoiskotkalla ole (ikinä) todellisuudessa ollut kuin yksi pää.”

KGB:n miehiä

Vladimir Putin täytti hiljattain 70 vuotta. Hänen lähipiirinsä koostuu puolesta tusinasta samanikäisestä pietarilaismiehestä, joilla useimmilla on samankaltainen tausta salaisen palvelun KGB:n päälliköinä.

”Millainen maailmankuva sellaisella johdolla on?” Arto Mansala kysyy retorisesti.

Vaikka maailma ja vuosisata on toinen, Mansalan mukaan ei ole kaukaa haettua verrata tilannetta ikääntyneen Leonid Brežnevin pysähtyneisyyden aikaan.

Aivohalvauksen jäljiltä toimintakyvyltään rajoittuneen Brežnevin seuraajat olivat yhtä iäkkäitä, ja kolmien valtiollisten hautajaisten jälkeen Neuvostoliiton johtoon valittiin viisikymppinen Mihail Gorbatšov.

“Hän tuli liian myöhään. Gorbatšov halusi uudistaa maata ja järjestelmää, ei luopua siitä kokonaan, mutta se ei ollut enää mahdollista. Max Jakobson sanoi aikanaan, että Neuvostoliitto oli tuolloin jo aivokuollut, ja olen samaa mieltä.”

Nyky-Venäjä on Arto Mansalan mukaan luisumassa Putinin yksinvallassa samankaltaiseen pysähtyneisyyden tilaan, vaikka aika on toinen. Putinin hellimä aggressiivinen retoriikka ”venäläisestä maailmasta” on sekoitus neuvostoideologiaa, uskontoa, ikivanhaa historiaa, kolonialistista ajattelua ja kaunaa lännen dominanssia kohtaan.

Mansala huomauttaa, ettei Venäjä ole kommunismin romahduksesta, sisäisistä muutoksista ja maailmanpolitiikan keikauksista huolimatta koskaan lakannut olemasta suurvalta.

”On naurettavaa ajatella niin, kun totuus näkyy jo karttaa katsomalla. Se on sitten eri asia, että Yhdysvaltojen huomio ja ulkopolitiikan painopiste siirtyi jo Barack Obaman aikana Aasiaan päin.”

Lue myös: Yhdysvallat ja Venäjä ovat ennenkin kalistelleet aseitaan eri puolilla: ”Nyt tilanne on se, ettei oikein mitään kompromissin mahdollisuuksia ole”

Onko Kiinasta kumppaniksi?

Eurooppalais-atlanttisesta näkökulmasta – jota värittää myös ymmärrettävä moraalinen tuohtumus ja halu uskoa sodan pikaiseen loppuun – näyttää, että Venäjä on totaalisen eristetty. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Osa maailman maista joko ymmärtää venäläisten toimintaa tai ei ole kiinnostunut heille kaukaisesta ja paikallisesta sodasta. Omissa ongelmissa, kuten köyhyydessä sekä sisäisissä ja ulkoisissa levottomuuksissa, on riittämiin pohtimista.

Vladimir Putin suuntaakin katseensa näihin maihin. Varsinkin Kiina on keskiössä.

Putinin unelma on palauttaa Venäjän valta-asema maailmassa Kiinan avulla. Kiinaa ja Venäjää yhdistää autoritaarisuus ja Yhdysvaltain johtaman maailmanjärjestyksen vastustus. Kiinan johtaja Xi Jinping on Putinin tavoin muuttanut perustuslakia niin, että hänen valtansa jatkolle ei ole enää pidäkkeitä.

Tuskin kukaan uskoi edes toiveikkaimpina aikoina Kiinan demokratisoituvan, mutta Arto Mansala muistuttaa, että Kiinan perspektiivi ja ajattelutapa on muutenkin toisenlainen.

“Kiinalla on oma historiansa, ja sen valossa tuhat vuotta ei ole aika eikä mikään.”

”Kiinalle Venäjä on ennen muuta strateginen kumppani”

Kiinan ja Venäjän suhtautumisessa toisiinsa on kuitenkin selkeitä eroja.

”Venäjä ylistää Kiinaa ystävänä, mutta Kiinalle Venäjä on ennen muuta strateginen kumppani. Ei Kiinan keisarikuntakaan halunnut liittolaisia, vaan vasalleja. Itse olisin Putinina aika varovainen, mitä siltä suunnalta voi odottaa.”

Arto Mansala muistuttaa, että vaikka tällä hetkellä Kiina on sekä Venäjän potentiaalinen ymmärtäjä että kilpailija, se on historiallisesti ollut ajoittain Venäjän keisarikunnan ja Stalinin jälkeisen Neuvostoliiton verivihollinen. Stalin pakotti aikoinaan Maon tekemään nöyryyttävän liittolaissopimuksen, jota Kiina ei ole unohtanut.

Mansala kertoo paljonpuhuvan anekdootin Kiinan entisestä johtajasta Deng Ziaopingistä, joka ei 84-vuotiaana juuri enää ottanut vieraita vastaan. Poikkeuksen teki Suomen tuolloinen presidentti Mauno Koivisto. Syy oli se, että Koivisto oli Venäjän-tuntija, osasi kieltä ja oli venäläisten kanssa itsekin sotinut rajamaan presidentti.

”Deng Ziaoping luennoi Koivistolle kaikista vääryyksistä, joita Venäjä ja Neuvostoliitto oli Kiinalle tehnyt. Kyllä Kiinan nykyjohtokin muistaa, että lähihistoriassa Moskovan verivihollinen oli 30 vuotta Peking ja kääntäen.”

Kiinalla omat taistelunsa

Kiina on Euroopan kokoinen jättiläinen, jossa on 32 provinssia ja erillisaluetta. Sen 97 miljoonan jäsenen kommunistinen puoluekokous valitsee toimielimet seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Maa on käyttänyt pandemiaa keppihevosena yhä kattavampaan kansalaisten kontrolloitiin ja alistamiseen. Hallinto on sitonut arvovaltansa koronan ”nollalinjaan”, mutta loputtomat sulut, kiellot ja eristykset ovat aiheuttaneet myös elintärkeän talouskasvun ja elintason nousun sakkaamisen.

”Kaiken tämän keskellä Kiinan intresseihin tuskin kuuluu sekaantua Putinin epäsuosittuun ja yhä kehnommin etenevään sotaan, jota Kiina ei koe omaksi asiakseen.”

Kansainvälisestikin räjähdysherkkä Taiwanin kysymys on Arto Mansalan mukaan asia, jonka Kiina tulee ratkaisemaan omaksi edukseen ennemmin tai myöhemmin – todennäköisesti liittyen siihen, että Maon perustamaa kommunistinen Kiinan kansantasavalta on täyttämässä vuonna 2049 sata vuotta.

Ennen kuin Taiwan roihahtaa, miten käy Ukrainan tilanteen?

Pitkän linjan diplomaatti muistuttaa, että kaikki sodat päättyvät joskus, niin Ukrainankin. Mutta mihin suuntaan itänaapuri ja maailmantilanne sitten kääntyy?

”Jos historia jotain on näyttänyt, niin sen, että Venäjän sisäinen tilanne tulee todennäköisesti päättymään jonkinlaiseen valtataisteluun, kaaokseen ja epävakaaseen siirtymäkauteen. Mutta sen lopputulos riippuu eniten venäläisistä itsestään.”

Lue myös: Suomen Ukrainan-suurlähettiläs Päivi Laine on nähnyt, että kaikki on mahdollista – myös pahassa: ”Ei ole kyse vain Putinin, vaan koko Venäjän sodasta”

X