Poliisi-kirjailija Marko Kilpi järkyttyi, kun tukkoinen nenä olikin hengenvaarallinen uniapnea

Jaa kaverilleTilaa Seura
Marko Kilpi
Marko Kilven uudessa Undertaker-kirjasarjassa ollaan usein ruumishuoneella, koska sarjan päähenkilö on kohtelias mutta häikäilemätön hautausurakoitsija. Manipuloitu kuva. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Suosikkikirjailija halusi luoda hahmon, jolla on aidosti rikollinen mieli. Syntyi hautausurakoitsija Kivi, jolle tekijä lupaa pitkää ikää.

Kolmisen vuotta sitten Marko Kilpi meni työterveyslääkärille valittamaan tukkoista nenäänsä, joka valvotti öisin. Hän sai lähetteen tutkimuksiin uniklinikalle.

Se tuntui liioittelulta. Vikahan oli nenässä!

Kilpi meni kuuntelemaan tuloksia varmana siitä, että ne oli tehty turhaan. Mutta tulikin järkytys: hänellä oli todettu yön aikana yli neljäsataa hengityskatkosta, joista pisin oli kaksi ja puoli minuuttia.

”Kahden minuutin jälkeen oli ollut melkoista sätkimistä, kun olin tukehtua”, Kilpi, 49, kertoo.

Vuorotyötä tekevä vanhempi konstaapeli, ahkerasti julkaiseva kirjailija ja neljän lapsen isä oli tietämättään kärsinyt vaikea-asteisesta uniapneasta – ja äkkikuoleman vaarasta – ties kuinka pitkään. Sikeäuninen vaimokaan ei ollut huomannut mitään.

Kilven oli opeteltava nukkumaan hengitystiet auki pitävän CPAP-laitteen kanssa. Se ei sujunut aivan ongelmitta, mutta kun laitteeseen tottui, vaikutukset alkoivat näkyä nopeasti.

”Laite pitää mut hengissä, ja elämänlaatu on parantunut aivan jäätävästi.”

Ihmeen paljon Kilpi tosin ehti ja jaksoi huonoillakin unilla.

Joutsenpari, joka lopulta jäätyy samaan lampeen

Kirjailijan uran Marko Kilpi aloitti teoksella Jäätyneitä ruusuja vuonna 2007. Sitä ennen Kilpi teki poliisintyön ohessa dokumentteja.

Alun perin hänestä pitikin tulla elokuvantekijä. Kilpi sai alasta kuitenkin tarpeekseen, kun hänen kirjoittamansa, huolella valmisteltu rikoskomedia jäi viime hetkellä vaille rahoitusta. Suivaantunut 28-vuotias nuorimies haki poliisikouluun ja pääsi sisään ensiyrittämällä vuonna 1997. Päätökseen vaikutti myös se, että Kilpi oli juuri tullut isäksi.

Kilven vaimo on kultaseppä, ja pariskunta on ollut yhdessä lukiovuosista saakka. Lapsia heillä on neljä.

”Kyllä me ollaan semmoinen joutsenpari, joka lopulta jäätyy samaan lampeen. Ollaan kasvettu niin yhteen alusta lähtien. Tietenkin silloin, kun penskat oli pieniä ja tuli touhuttua muutakin, niin kuin näitä kirjailijan hommia, ei pystynyt ottamaan toista huomioon sillä tavalla kuin olisi pitänyt. Mutta siitäkin selvittiin.”

Kirjailijan hommiin Kilpi opetteli itsekseen poliisintyön ohessa. Kuopiolainen konstaapeli ei lähtenyt tavoittelemaan unelmaansa nöyrästi lakki kourassa.

”Ajattelin, että uudistan koko dekkarigenren! Ehkä siitäkin syystä kustantamoilta tuli aika paljon niitä kiitos, mutta ei kiitos -vastauksia.”

Kun ura viimein urkeni, se tapahtui näyttävästi. Kilven esikoiskirja sai Vuoden johtolanka -palkinnon, toinen romaani Kadotetut oli Finlandia-ehdokkaana ja kolmantena julkaistu Elävien kirjoihin sai Savonia-palkinnon. Sen pohjalta tehtiin myös elokuva 8-pallo, jonka ohjasi Aku Louhimies.

Hyytävä hautausurakoitsija Kivi

Pari vuotta sitten Marko Kilpi aloitti kirjallisen suururakan: jatkuvajuonisen Undertaker-sarjan, jonka päähenkilö on rikollinen hautausurakoitsija Kivi.

Huumekauppaa hiljaisen toimistonsa suojista pyörittävä Kivi on todellinen kuoleman ammattilainen. Hän raivaa säälimättä tieltään ongelmiksi osoittautuneet henkilöt, käy poliisin kutsumana hakemassa itse kylmentämänsä ruumiin rikospaikalta ja lopuksi lohduttaa kauniisti omaisia uhrinsa hautajaisissa.

Kiven seikkailuja on aluksi luvassa 6–8 osaa, mutta kirjailija kaavailee, että sarja voi jatkua ”vaikka hamaan tappiin”.

Kiven hahmo alkoi syntyä Kilven päässä, kun hän keskusteli erään tutkijan kanssa jättimäisiä petoksia tehtailevista ammattirikollisista. He ovat monesti kohteliaita ja miellyttäviä, ja heillä voi olla siviilielämän kulissit kunnossa rikoksista tietämätöntä vaimoa myöten.

”Se vaatii aitoa rikollista mieltä, että pystyy kusettamaan muita ihan täysillä face to face. Jäin miettimään vapauden teemaa sitä kautta, että nämä kaverithan ei piittaa mistään. Ne tekee just niin kuin haluaa ja ottaa fyrkat pois. Ne ei maksa veroja tai tee mitään semmoisia asioita, mitä me joudutaan tekemään. Siinä rakennetaan oma maailma, oma kupla, jossa on omat säännöt.”

Näitä miettiessään Kilpi sattui saunomaan näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa. Petelius valitti saavansa aina hyvisten rooleja ja haaveili, että saisipa kerrankin näytellä oikein pahaa miestä. Siltä istumalta Kilpi luonnosteli hänelle mielessään pyörineen hahmon, ja Petelius innostui heti.

Suunnitelma pitkästä romaanirupeamasta laajeni saman tien käsittämään myös tv-sarjan.

Marko Kilpi

Työnsä ohessa Marko Kilpi on mukana poliisin post-traumaryhmän toiminnassa. Ryhmässä poliisit voivat käsitellä työssään kokemia ahdistavia tilanteita. ”Missään muualla Euroopassa ei tällaista tehdä.” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Vallankumous pysyy takaraivossa

Mikään suomalainen jännityssarja ei ole vielä lyönyt kunnolla kansainvälisesti läpi. Tuleeko Marko Kilven kirjoittamasta Undertakerista vihdoin sellainen?

”Sehän mulla on tässä tavoite. Semmoinen iskusana, jota pidän koko ajan mielessä, on vallankumous. Että tässä pitää tehdä kaikki eri tavalla kuin on aikaisemmin totuttu tekemään”, Kilpi sanoo.

Tv-sarjan osalta uutisia joudutaan vielä odottamaan, mutta romaanisarjasta on ilmestynyt kaksi ensimmäistä osaa, Kuolemantuomio ja Kuolemanenkeli. Ensi vuonna on tulossa Kuolemanlaakso.
Undertakerin eli Kiven ammatin Kilpi keksi Savon Sanomien lehtijutusta, jossa oli kuva karismaattisen näköisestä hautausurakoitsijasta. Kiven hahmon kutkuttavuus perustuu osittain siihen, että hän pääsee luontevasti työskentelemään poliisien rinnalla rikospaikoille.

”Mehän tehdään monesti yhdessä hautaustoimiston äijien kanssa sitä kuolemansyyntutkintaa, koska ne on kuoleman ammattilaisia. Siinä ollaan ikään kuin saman luottamuksen sisällä, koska heilläkin on vaitiolovelvollisuus.”

Kilpi viihtyy konstaapelina kenttätyössä, jossa hän kokee voivansa vaikuttaa asioihin eri tavalla kuin kirjailijana. Toisaalta kumpikin työ on yhteiskunnallisten ongelmien parissa painiskelua, jonka Kilpi sanoo kulkevan motiivina kaikissa tekemisissään.

Vuosi sitten hän aloitti myös ihan suoran yhteiskunnallisen vaikuttamisen kunnallispoliitikkona.

Koulukiusatun pojan tukena

Viime kuntavaaleissa ensikertalainen Marko Kilpi sai neljänneksi eniten ääniä Kuopiossa. Hän oli kokoomuksen äänikuningas.

Kilpi on erityisen innostunut jäsenyydestään koulutuksen ja oppimisen lautakunnassa, jossa hän voi hyödyntää poliisikokemustaan. Hän on ajanut lautakunnassa esimerkiksi kaupungin sovittelutoiminnan hyödyntämistä koulujen kiusaamistapausten selvittämiseen.

Asia on Kilvelle omakohtainen, sillä hänen esikoispoikaansa kiusattiin koko peruskoulun ajan. Kilven mielestä tilanteeseen ei saatu kunnollista apua; yhteistyö kiusaajien vanhempien ja koulun kanssa ei toiminut. Isänä hän saattoi vain tukea lasta, joka joutui kokemaan jopa fyysistä pahoinpitelyä.

”Koko ajan piti osoittaa, että olet tärkeä ja rakastettu, kun muualta tuli vain sitä, että olet ihan paska. Kun se oli pahimmillaan, keskustelemalla koitettiin saada ahdistusta pois, ettei se jäisi koteloitumaan ja aiheuttamaan ongelmia.”

Kilvelle tärkeintä elämässä on ollut isän rooli. Hänen oma perheensä on varsin erilainen kuin lapsuuden perhe. Kilvellä ei ole sisaruksia, ja lapsena perheen arkea varjosti isän käytös, joka paljastui sairaudeksi vasta paljon myöhemmin.

Ei köyhiä eikä kipeitä

Marko Kilpi on syntynyt Rovaniemellä, mistä hänen vanhempansa olivat kotoisin. Perhe muutti Kuopioon, kun Marko oli kaksivuotias. Hänellä oli aina hyvät välit molempiin vanhempiinsa, mutta äiti oli läheisempi.

Äiti kuoli viime joulukuussa 68-vuotiaana. Kilpi omisti hänelle maaliskuussa ilmestyneen Kuolemanenkelin.

Nelisen vuotta sitten kuollutta isäänsä Kilpi muistelee surullisena. Isällä todettiin vasta vanhemmalla iällä kaksisuuntainen mielialahäiriö, josta hän oli kärsinyt ehkä koko elämänsä.

”Se aiheutti kaikennäköisiä ongelmia esimerkiksi alkoholin kanssa. Isässä oli just semmoinen oireisiin sopiva huikentelevaisuus, että ei tässä olla köyhiä eikä kipeitä. Vanhemmille tuli ero, mutta olin silloin jo täysi-ikäinen.”

Vaikka oireet tuntuvat jälkikäteen selviltä, sairautta alettiin epäillä kovin myöhään, ja diagnoosin ja oikean lääkityksen saaminen kesti vuosikausia.

”Ennen sitä sairaus ehti aiheuttaa jo niin paljon ongelmia, että peli oli oikeastaan menetetty. Se on hirmu surullista.”

X