Puhtaat valkeat lakanat -sarja oli näyttelijä Juhani Laitalan uran käännekohta: ”Ensio Raikas oli elämäni rooli”

Juhani Laitala kutsuu teatterissa näyttelemistä alan kuninkuuslajiksi. Silti hänen uransa merkittävin käännekohta oli Ensio Raikkaan rooli televisiosarjassa Puhtaat valkeat lakanat.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Juhani Laitala.

Juhani Laitala kutsuu teatterissa näyttelemistä alan kuninkuuslajiksi. Silti hänen uransa merkittävin käännekohta oli Ensio Raikkaan rooli televisiosarjassa Puhtaat valkeat lakanat.
(Päivitetty: )
Teksti: Pirjo Kemppinen

Juhani Laitala jäi eläkkeelle Kansallisteatterista vuonna 2015, mutta jatkaa näyttelemistä niin kauan kuin on kysyntää, kiinnostavia töitä sekä kuntoa ja intoa.

”Näyttelijyys ei katoa. Näyttelijä on näyttelijä aina. Onneksi tarvitaan myös iäkkäitä näyttelijöitä.”

Tammikuusa hän nousi lavalle Tampereen työväen teatterissa Alonson roolissa, kun William Shakespearen esitetyimpiin näytelmiin kuuluva Myrsky sai ensi-iltansa.

Juhani on näytellyt Myrskyssä kaksi kertaa aiemminkin, ensimmäisen kerran jo vuonna 1978 ollessaan KOM-teatterissa. Uransa muutkin merkittävimmät roolit hän listaa teattereihin.

”Teatterinäytteleminen on alan kuninkuuslaji. Kameran edessä tehty virhe voidaan korjata, kuvata uudelleen, mutta teatterissa ei ole uusintaottoja. Jokainen esitys on katsojalleen ainutkertainen.”

Hän ei silti väheksy televisio- tai elokuvarooleja.

”Ensio Raikas oli elämäni rooli.”

Käänteentekevä rooli

Kun televisiosarjan Puhtaat valkeat lakanat viimeisiä otoksia kuvattiin keväällä 1995, Juhani itki hysteerisesti. Se ei ollut näyteltyä tuskaa.

”Olin mennyt Ension nahkoihin. Hänen johtamansa yritys oli tehnyt konkurssin. Se oli hirveää niin Ension kuin työntekijöidenkin kannalta. Tietysti tunteisiini liittyi tieto sarjan päättymisestä.”

Sarjan alkaessa televisiossa marraskuussa 1993 sen suosiota ei osattu ennustaa, mutta jälkeenpäin on helppo nähdä useitakin menestystarinan tekijöitä. Ajankuva oli tarkka, roolihenkilöihin oli helppo samaistua ja tekemiseen käytettiin riittävästi aikaa.

”Saimme harjoitella kameran kanssa. Kohtaus kuvattiin, katsottiin monitorista ja tehtiin tarvittavat korjaukset ennen lopullista ottoa. Tänä päivänä kaikki kuvataan kerralla, koska studioaikaa on niukasti.”

Eräässä lehdistötilaisuudessa sarjan näyttelijöiltä kysyttiin, eivätkö he pelkää leimautuvansa televisiorooleihinsa. Jäikö roolista koko elämän taakka? Ehkä hieman.

”Sen jälkeen olen saanut näytellä televisiossa ja elokuvissa enimmäkseen johtajan rooleja. Se tosin kertoo vain tekijöiden mielikuvituksen puutteesta.”

Sarjan alettua Juhani tunnistettiin kadulla Ensiona ja niin tehdään edelleen. Sen vuoksi rooli oli hänelle ainutlaatuinen.

”Sen jälkeen en ollut vain joku näyttelijä, vaan mies, joka näytteli Ensio Raikasta.”

Juhani palasi Ensioksi kesällä 2018 Tampereen Komediateatterissa.

”Oli erikoista hypätä rooliin, josta tiedän kaiken. Se oli liikuttavaakin ja ehdottomasti mieluisaa.”

Päättyvä vuosi on ollut poikkeuksellinen muillakin tavoilla.

Opetuksia

Kiinnostavia töitä sattui samaan vuoteen monta. Juhani nähtiin kesäteatterin lisäksi Kansallisteatterin näyttämöllä näytelmässä Mestari ja Margarita. Hän ohjasi Raumalla musiikkitarinan Muukalainen. Syksyllä alkoivat Myrskyn harjoitukset.

Voimia vei 90-vuotiaan isän kuolema kesällä.

”Se on painolasti, joka kulkee mukana. Minulla ei ole ollut aikaa pysähtyä ja tehdä surutyötä.”

Juhani aikoo käydä menetystään läpi keväällä. Hän on oppinut kokemuksen kautta, ettei töitä kannata ahnehtia loputtomiin.

Vajaat kymmenen vuotta sitten Juhani näytteli kolmea merkittävää roolia ja harjoitteli neljättä.

”En osannut sanoa ei.”

Hän paloi loppuun. Lavalle meneminen ei enää tuntunut mukavalta.

”Näyttelijä tekee työtään koko sielullaan ja ruumiillaan. Jos niistä ei pidä huolta, käy huonosti.”

Tuolloin hän jäi virkavapaalle, jonka aikana alkanut aurinkopaneelifirman johtajan Pentti Ruuskasen rooli televisiosarjassa Uusi päivä oli hyvää vastapainoa teatterityölle.

”Vei kuitenkin pari vuotta ennen kuin huumorintaju palasi.”

Juhani on oppinut kunnioittamaan myös levon merkitystä. Hän kävi lähellä kuolemaa sairastaessaan mykoplasman aiheuttaman keuhkokuumeen vajaa kaksi vuotta sitten.

”Ymmärsin elämän rajallisuuden.”

Toivuttuaan hän uusi ruokavalionsa ja alkoi käydä kuntosalilla. Paino tippui ja hän huomasi pystyvänsä liikkumaan tavalla, johon oli kuvitellut olevansa liian vanha.

”Puoli tuntia lihaskuntotreeniä ja sen päälle tunti kovatempoista ryhmäliikuntaa neljä-viisi kertaa viikossa. Nautin siitä.”

Sairaus opetti nauttimaan pienistä hetkistä ja yksinkertaisista asioista.

”Minun ei enää tarvitse puuhata jotain koko ajan. Voin vain olla ja nauttia siitä. Tai iloita kävelylenkistä, sillä ei ole itsestään selvää, että siinä pasteeraan.”

Tärkein osa elämää

Juhani on aina näyttelijä, mutta vielä enemmän hän on vaari. Hän tapaa 5- ja 3-vuotiaita lapsenlapsiaan viikoittain.

”Tytöt ovat tärkein osa elämääni.”

Yhteistä aikaa vietetään leikkimällä barbinukeilla. Juhanin osa on olla Ken.

”Kehitämme uskomattomia tarinoita yhdessä. Roolileikki alkaa heti, kun he astuvat ovesta sisälle.”

X