Puoliksi uneksija

Jaa kaverilleTilaa Seura
Peter von Bagh 1943-2014. Kuva: Pekka Nieminen.

Valokuvaaja etsii asunnosta valkoista seinää. Vaaleaa taustaa tarvitsisi vain miehenlevyisen kaistaleen, mutta tehtävä ei ole helppo.
Iso punavuorelaisyksiö on täynnä kirjahyllyjä, jotka yltävät lattiasta kattoon. Maailman ääristä asti löytyneet kirja-aarteet ovat säntillisessä järjestyksessä.
Tuossa on hyllymetrillinen tietoa ohjaajalegenda John Fordista, tuossa kaksi metriä hauskuuttaja Charlie Chaplinista.
Mutta hetkinen. Vilahtiko tiskialtaan viereisen kirjapinon lomassa hiukan paljasta seinää?
”En kyllä usko”, elokuva-asiantuntija ja dokumenttiohjaaja Peter von Bagh kommentoi löydöstä.
Mutta totta se on!
Mutta mitä virkaa tämä Peter von Baghin entinen koti oikein nykyään toimittaa?
”Tämä on Suomen paras elokuvakirjojen kirjasto. Nämä kirjat ovat minun ainut koulutukseni elokuviin.”
Miksi Peter alkoi kerätä tietoa juuri elokuvasta?
Peter von Baghin lapsuus oli tavanomainen, kunnes äiti kuoli pojan ollessa kuusivuotias.
”Äidin kuolema oli iso menetys, vaikka en sitä lapsena oikein ymmärtänytkään. Varmaankin elokuva­teatterista tuli äidin sylin korvike. En keksi muuta syytä, miksi juuri minä innostuin elokuvasta enemmän kuin koko muu ikäluokka.”
Peter ei ymmärtänyt äidin olleen sairas viimeisen elinvuotensa aikana, koska äiti oli kuitenkin läsnä.
”Minulle kävi hyvin, sillä sainhan viisi täyttä, onnellista vuotta äidin kanssa.”
Perheen arki jatkui hautajaisten jälkeen turvattuna, sillä mummo muutti perheen Oulun-kotiin kasvatusavuksi. Kahden lapsen yksinhuoltajaksi jäänyt isä keskittyi työhönsä mielisairaalan ylilääkärinä.
”Peli ei ollut menetetty, sillä äidin säteily tuntui kuin hyvänä enkelinä.”

Kuin muukalaisena Suomessa

Saksalaissukuinen mummo ei osannut kunnolla suomea. Peterkin tunsi olevansa maahanmuuttajan poikana muukalainen Suomessa, vaikka puhui äidinkielenään suomea.
Kaikkeen tähän hämmennykseen oli kuitenkin löydettävissä ratkaisu.
Peter kävi ensimmäistä kertaa elokuvissa seitsenvuotiaana – ja oli heti myyty. Etelänavan valloittaja -elokuvan maailma oli maaginen, sillä poika ei ollut koskaan nähnyt edes televisiota.
Elokuvan unenomaisessa maailmassa kaikki oli taas hyvin ja elämä toiveikasta.
”Hyvä elokuva opettaa, että elämä voi olla parempaa kuin se nyt on.”
Peter kävi elokuvissa koko lapsuutensa ajan joka lauantaina ja sunnuntaina – useimmiten yksin. Teini-ikäisenä innostus muuttui niin voimakkaaksi, että hän katsoi jopa saman elokuvan jokaisena arki-iltana. Tällainen elokuva oli esimerkiksi Jean Renoirin Virta.
Aikaa meni myös elokuvakerhon ohjelmiston suunnittelemiseen ja elokuvakritiikkien kirjoittamiseen jo 16-vuotiaana Kalevaan.
Tästä ei ollut enää pitkä matka siihen, kun elokuva täytti koko Peter von Baghin elämän.

Helsingissä kulttuuripiireihin

Peter muutti 18-vuotiaana Helsinkiin opiskelemaan. Aluksi hän tankkasi matematiikkaa, koska ajatteli valmistuvansa isänsä tavoin lääkäriksi. Sittemmin äidin verenperintö tuntui voimakkaammalta, ja Peter kiinnostui yhä enemmän taideaineista.
Vaikka äiti työskenteli sairaanhoitajana, hän oli käynyt Suomen näyttämöopiston kurssikaverinaan Niskavuori-tulkinnoistaan tuttu näyttelijä Emma Väänänen.
Peter tutustui äitiinsä kirjahyllyn kautta. Äiti luki klassikkokirjallisuutta: Hemingwaytä, Faulkneria ja Mannia.
”Äiti luki rakastamiaan kirjoja alkukielillä. Monessa mielessä hän ohjeisti minut tähän maailmaan, sillä meillä on samanlaisia harrastuksia”, von Bagh kertoo ylpeyttä äänessään.
Peter sukelsi nopeasti itsekin syvälle kulttuuripiireihin.
Helsinki oli pieni paikka 1960-luvulla. Vuosi Helsinkiin saapumisensa jälkeen Peter tunsi jo hyvin monet kirjallisuuden, elokuvan ja musiikin parhaat taiteilijat. Tämä mahdollisti myöhemmin laajojen kulttuuridokumenttien tekemisen.
Jo kaksikymppisenä Peter alkoi kirjoittaa elokuvakirjoja. Hän katsoi kaikki elokuvat, joista kirjoitti. Se ei ollut helppoa, koska videolaitteita ei ollut.
”Oli jatkuvaa vaarantuntua, koska mikä tahansa esitys saattoi olla elokuvan viimeinen viuhahdus.”
Peter matkustikin yhden elokuvaesityksen perässä jopa Lontooseen. Toisen kerran Lontoosta Pariisiin.
Mikään hinta ei tuntunut liian kalliilta huippuelokuvasta.

Vertigosta tärinätila

”Kun näin ensimmäisen kerran Vertigon, Citizen Kanen, Matkan Italiassa ja varsinkin Pelin säännöt, olin tärinätilassa kolme päivää. Selvittelen koko elämäni näitä kokemuksia. Elokuvien illuusiomaailma on koko ajan läsnä elämässäni, joten todellisuustajuni on huononpuoleinen. Roolini onkin olla puoliksi historioitsija, puoliksi uneksija.”

Matkustellessaan ulkomailla hän pyysi usein eri maiden elokuva-arkistoja näyttämään harvinaisia elokuvia itselleen yksityisnäytöksinä. Pyyntöihin suostuttiin, sillä Peterin elokuvahulluus näkyi kauas.

Hänet valittiin 23-vuotiaan Suomen elokuva-arkiston toiminnanjohtajaksi.
”Se oli elämäni parasta aikaa. Kun olin itse innostunut, yleisö pysyi tyytyväisenä.”
Koko Suomen elokuva-asiantuntija oli syntynyt.
Mies, joka tulisi toivottamaan vuosikausia Suomelle antoisaa elokuvailtaa.
Peter von Bagh halusi myös tehdä elokuvia. Mutta ensimmäinen pitkä elokuva Kreivi floppasi taloudellisesti ja sai murskavastaanoton Helsingin Sanomissa vuonna 1971, jolloin Peter oli 28-vuotias.
Isojen lehtien kriitikoiden oli vaikea ymmärtää sitä, että elokuva sekoitti dokumentin ja fiktion rajoja. Sellaisia elokuvia on tehty enemmän vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Palkitusta kirjasta skandaali

”Kirjoituksissa sanottiin, että toivottavasti tämä tyyppi ei enää koskaan tee elokuvaa. Minun mahdollisuuteni menivät siinä.”
Mahdollisuus elokuvatutkijana meni nelisen vuotta myöhemmin. Peter von Bagh kirjoitti palkitun Elokuvan historia -kirjan, jota esitettiin yliopistolle lisensiaattityöksi. Se ei kuitenkaan mennyt läpi, mistä syntyi taas julkinen lyttäyskirjoittelu.
”Syntyi kulttuuriskandaali. Olin nollilla. Samalla 53 tunnettua kulttuuri-ihmistä kirjoitti julkilausuman, jossa minua puolustettiin.”
Peter jatkoi tietokirjailijana ja radiotoimittajana.
Samoihin aikoihin 1970-luvun puolivälissä Peter tutustui vaimoonsa, radiossa työskentelevään Ritvaan. Peter sai lapsensa lähes nelikymppisenä.
”Perhe merkitsee minulle ihan kaikkea. Ilman sitä en olisi pystynyt mitään tekemään viimeisten 30 vuoden aikana.”
Muutaman vuoden päästä Peter pääsikin tekemään freelancerina televisioelokuvia Ylelle, mistä on syntynyt yli 40 vuotta jatkunut, palkittu ura.
”Onneksi en jäänyt yliopistolle, koska olen villinä kirjoittajana päässyt toteuttamaan itseäni paremmin. Enkä ole sekuntiakaan kaivannut fiktioelokuvaa. Dokumentit ja montaasit ovat myös elokuvan ydinlajeja.”

Suomalaisuus ihmetyksen aihe

Erityisesti von Bagh on saanut kiitosta suomalaisuutta käsittelevistä laajoista dokumenteistaan ja merkkihenkilöistä tehdyistä dokumenteista, kuten Tapio Rautavaaran ja Tauno Palon henkilökuvistaan.
Mutta miten juuri emigrantti-isän lapsi on päässyt suomalaisuuden tulkiksi?
”Suomalaisille suomalaisuus on itsestään selvää, mutta minulle ihmetyksen aihe. Hieman irrallaan oleva voi vetää Suomen korkokuvaan.”
Menestyksestä huolimatta traumat ovat olemassa. Yksi niistä liittyy Helsingin Sanomiin.
Von Baghin mielestä lehden kriitikot eivät ole koskaan kirjoittaneet yhtään järkevää riviä hänen elokuvistaan.
”Kun elokuvistani esitetään ulkomailla isoja retrospektiivejä, lehti ei mainitse niitä sanallakaan. Niin ei kohdeltaisi ketään muuta elokuva-alan ihmistä.”
Peter von Baghin imagoon onkin aina kuulunut tietty ärhäkkyys.
Viha nousee pintaan esimerkiksi näistä syistä: Klassikkoelokuvia on yhä vaikeampi nähdä valkokankaalta, elokuvakerhot eivät saa vanhoja kopioita elokuva-arkistosta, elokuvahulluja on yhä vähemmän ja elokuvatutkimuksesta puuttuu tunteen palo.
Ja ennen kaikkea: Peter von Bagh uskoo, että hänet muistetaan puolensadan elokuvan jälkeenkin lähinnä elokuvahulluna ja kriitikkona, vaikka hän lopetti kriitikon uran ennen täysi-ikäisyyttään.
Ärinästä huolimatta Peter von Bagh on yllättävän leppoisa mies, sillä hän osaa nauraa myös itselleen.
”Voi olla, että olen pikkuisen liian pelottava, joten elokuvasta kiinnostuneet nuoret eivät tule juttelemaan.”

X