Jos uusia tiloja ei löydy, ravintolan loppu voi olla lähellä, Satu Silvo kertoo Kotiliedessä: ”Täytyy taas puhua Makelle”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Näyttelijä ja ravintoloitsija Satu Silvo
© Niclas Mäkelä / Otavamedia
Satu Silvo perusti kasvisravintola Silvopleen, jotta saa sellaista ruokaa, mitä hän itse haluaa syödä. Ruokavalion kanssa täytyy olla tarkkana, sillä näyttelijä kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta, migreenistä ja vatsavaivoista.

Tänä kesänä näyttelijä ja ravintoloitsija Satu Silvo, 55, ei esiinny kesäteatterissa. Hänen täytyy keskittyä ravintolaansa.

Kasvisravintola Silvopleen vuokrasopimus päättyy ensi vuonna, kun rakennus puretaan.

Satu kertoo Kotiliedessä, että vastaavan tilan löytäminen on vaikeaa.

Tilanne tuo mieleen ajat kymmenen vuoden takaa, jolloin ravintola oli vaikeuksissa. Satu oli jo valmis luovuttamaan, sillä hän ei häpeä epäonnistumista.

Lopulta näyttelijä päätti keskustella asiasta maailmankaikkeuden kanssa.

”Sanoin ’Makelle’, että eihän tässä ole mitään järkeä, maailma ja Helsinki tarvitsevat tällaista paikkaa.”

Lopulta asiat järjestyivätkin ja ravintola sai jatkaa. Silvoplee on pysynyt pystyssä jo 19 vuotta.

Ehkä tällä kertaa käy yhtä hyvin ja sopiva tila löytyy.

”Meidän on pakko löytää se – tai sitten luopua. Täytyy taas puhua Makelle”, Satu pohtii.

Ravintola omiin tarpeisiin

Satu ryhtyi ravintoloitsijaksi loukkaannuttuaan vaikeasti laskettelurinteessä vuonna 1998.

”En voinut toipilaana näytellä, enkä saanut tarvitsemaani kasvisruokaa.”

Aiemmin Satu oli ruokaillut ystävänsä pitämässä Green way -ravintolassa, mutta se lopetti toimintansa.

”Perustin kasvisravintolan, jotta saan sellaista ruokaa mitä haluan. Siksi minulla on ravintola”, Satu toteaa.

Hän ajatteli myös, että moni muukin haluaa syödä kasvisruokaa.

Maailmanlaajuinen kasvisruokatrendi on ollut hyödyksi ravintolalle. Nykyään Silvopleessa käy jopa 500 asiakasta päivittäin.

Uusimpia kävijöitä ovat kansaväliset bisnesmiehet, jotka saattavat elää koko viikon Silvopleen ruuilla.

Vaikka ravintolan suosio on kasvanut, kustannusten kanssa joutuu kamppailemaan.

”Tuotteemme ovat kalliita tehdä. Välillä itkemme ja mietimme, miten saisimme hinnat pysymään kohtuullisina.”

Sairaudet rajoittavat valintoja

Kasvisruokaa suosiva Satu Silvo ei ole ehdoton ruokavalionsa suhteen.

Kun tulee aivan vastustamaton mielihalu, sen voi toteuttaa.

Esimerkiksi silloin, kun Satu osti Hakaniemen kauppahallista seitinohueksi siivutettua kinkkua.

Hän ajatteli puolisonsa Reidar Palmgrenin pitävän siitä, mutta mies jäi ilman.

”Söinkin itse koko paketin jo matkalla kotiin!”

Ruokavalintojen kanssa täytyy kuitenkin olla tarkkana. Sadulla on migreeni, jonka saattaa laukaista suklaa tai mandariini.

Lisäksi Satu on kärsinyt nuoresta asti vatsavaivoista ja ärtyvästä paksusuolesta, mutta niihin ratkaisu löytyi kasvisruuasta.

Vuonna 2014 hänellä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireisiin kuuluva paleleminen vaikuttaa myös ruokahaluun.

”Voisin syödä iltaisin vaikka kuinka paljon, kun paleleminen alkaa. Siksi tästä taudista kärsivät lihovat helposti: ruuansulatus heikkenee, ja syöminen helpottaa oloa.”

Onneksi lääkitys auttaa vaivaan.

Satu huolehtii myös säännöllisestä ateriarytmistä. Kun syö parin tunnin välein, virtaa riittää, eikä tule kaappi tyhjäksi –himoja.

X