Riitta Havukainen pelästyi äkillistä sairauskohtaustaan: ”Olen kiitollinen siitä, että olen elossa ja saan nauttia elämästä”
Viime kesänä näyttelijä Riitta Havukaisen kädet hakeutuivat ristiin. Sairauskohtaus sai pelästymään: tässäkö tämä elämä nyt oli. Toipumisen jälkeen oman hyvinvoinnin arvo on vain noussut. Tuorein terveysteko on iltaisin nautitun viinilasillisen vaihtaminen yrttiteehen.
Riitta Havukainen on alkanut arvostaa omaa hyvinvointiaan toisella tapaa kuin nuorena.
Hartioille kiedottu paksu huivi kruunaa Riitta Havukaisen, 64, parin tunnin tauon uuden näytelmän harjoituksista. Ennen iltanäytöstä Helsingin kaupunginteatterissa jämähtäneet hartiat saavat hoitoa fysioterapeutin luona.
Meikittömillä kasvoilla on iloinen hymy, vaikka hartioita vähän juimiikin. Fyysinen työ ja terveelliset elämäntavat ovat pitäneet Riitan timmissä kunnossa.
”Olen ollut kutakuinkin aina tässä kondiksessa.”
Silti oma hyvinvointi on noussut iän myötä entistä tärkeämmäksi.
Viime kesänä hän joutui tilanteeseen, jossa mietti hädissään:
”Tässäkö tämä nyt oli?”
Pelkoa ja rukouksia
Naps! Riitta napsauttaa sormiaan. Sillä hän kuvaa hetkeä, jolloin sai täysin yllättäen sairauskohtauksen kotonaan viime kesänä.
Riitta heräsi normaalisti aamulla ja meni vessaan. Yhtäkkiä ympärillä alkoi pyöriä. Huimaus oli niin voimakas, että Riitta soitti ambulanssin.
Kun ensihoito saapui, hän nojasi voimattomana ovenpieleen huoneen yhä pyöriessä. Olo oli todella huono, ja Riitta oksensi rajusti. Samalla hän tunsi häpeää. Yökkäillä nyt siinä järkyttävän näköisenä pelkkä paita ja pikkarit yllä.
Myös matkalla ambulanssissa hän koki outoa häpeää.
”Ajattelin, että veinkö nyt kyydin joltain oikeasti tarvitsevalta. Tuntui oudolta turvautua yhteiskunnan apuun, vaikka olen ikäni maksanut veroja.”
Sitten iski hätäännys.
Kuolemanpelko nosti päätään, koska tilanne oli niin äkillinen.
Tässäkö tämä nyt oli? Riitta Havukaisen mielessä kävi ja hän ajatteli hädissään. Onko minulla aivokasvain? Kuolenko minä nyt?
”Olen teho-osastouskovainen. Vaikka en ole jumalauskovainen, kädet hakeutuivat ristiin hädän hetkellä. Jos siellä kuitenkin olisi joku”, Riitta kertoo.
Perusteellisten, kuukauden kestäneiden tutkimusten jälkeen kohtauksen syyksi selvisi vestibulaarineuroniitti eli tasapainoelimen äkillinen häiriötila. Se voi tulla kenelle tahansa.
”Aluksi kohtauksen jälkeen teatterin valot, värit ja äänet aiheuttivat huimausta. Otin tukea, etten olisi kaatunut.”
Jälkeenpäin hätäännys tuntui jopa liioitellulta, sillä kyseessä oli kuitenkin jokseenkin vaaraton kohtaus.
”Onneksi se ei kuulemma uusiudu. Olen täysin kunnossa.”
Riitta Havukaiselle sanotaan usein, että oletpa hyvin säilynyt. ”Tällaiset toteamukset sisältävät ajatuksen, että naiselle vanheneminen ei ole suotavaa. Että onko vanheneva nainen vielä kuranttia tavaraa?” Riitta analysoi. Tommi Tuomi / Otavamedia
Hyviä valintoja
Riitta on oppinut arvostamaan omaa hyvinvointiaan eri tavalla kuin nuorena.
”Olen kiitollinen siitä, että olen elossa ja saan nauttia elämästä.”
Hän on tehnyt jo pitkään valintoja, jotka auttavat pysymään hyvässä kunnossa. Hän ei syö punaista lihaa eikä eläinrasvoja. Hän ei tupakoi. Iän myötä hän on alkanut tiedostaa unen laadun merkityksen jaksamiselleen.
Riitta on aina harrastanut aktiivisesti liikuntaa: pyöräillyt, hiihtänyt, lenkkeillyt, sauvakävellyt, joogannut, käynyt kuntosalilla ja huoltanut kehoaan. Hän on harrastanut myös ratsastusta pitkään.
”Se onkin työni lisäksi oikeastaan ainoa säännöllinen asia elämässäni”, hän naurahtaa.
Aiemmin Riitalla oli oma hevonen yhteisomistuksessa. Mutta kuten usein käy, joku porukasta laistoi hevosen hoidosta tai muista sen omistamiseen liittyvistä asioista.
Yhteisomistus päättyi.
Koska ystävyys on Riitalle tärkeä asia, hän haluaa sitä myös vaalia. Mutta ”skumppasiskomeininkiä”, jossa juhlitaan naisporukalla, hän vierastaa.
Kun työpäivät päättyvät myöhään, sen jälkeen ei huvita enää lähteä ulos kavereiden kanssa.
”Olen usein liian väsynyt lähtemään minnekään. On ihanaa vain olla kotona ja katsoa vaikka televisiota.”
Alkoholiin Riitta ei ole koskenut puoleen vuoteen. Aiemmin työpäivän jälkeen hän saattoi yöllä tiristää hanapakkauksesta lasillisen viiniä. Nyt hän nauttii sen sijaan yrttiteetä.
”Olen kurkistanut viinasammioon ihan tarpeeksi. En ole kuitenkaan tehnyt mitään lopullista päätöstä alkoholin käytön suhteen.”
Riitan mielestä hauskaa voi olla ilman mitään erityistä juhlaa, tavallisessa arjessa.
”Tavallaan haluaisin tavata enemmän ystäviäni. Mutta toisaalta minulla on hauskaa töissä työkavereiden kanssa. Hauskaa on vaikka nauraa tuntemattoman kanssa jossain erikoisessa tilanteessa.”
Sallittuja juonteita
Uudessa Paradise-sarjassa (TV1) Riitta esittää ikäistään naista, rikostutkija Hilkka Mäntymäkeä.
Hän on kiitollinen sarjan kirjoittaneelle Matti Laineelle pääroolista, jossa saa olla juuri sen ikäinen ja näköinen kuin on.
”Teräväpiirtokamera näyttää jokaisen juonteen ja rypyn, kasvojen väsymyksen. Minulle tehtiin kuvauksissa mahdollisimman meikitön meikki. Näytän siinä ikäiseltäni.”
Paradise-sarjaa kuvattiin Espanjassa sekä Oulussa. Kuvaukset Espanjan lämmössä olivat Riitasta paratiisi. Hedelmäpuut tuoksuivat, ja viihtyisä apartamentos tuntui pian kodilta. Valo ja t-paitakelit tuntuivat ihanilta Suomen talveen verrattuna. Ja meri! Sen tuoksu ja kauneus.
Riitta näyttelee uudessa Paradise-sarjassa rikostutkijaa. Hänestä on hienoa, että saa näyttää ruudussa ikäiseltään. Yle Tv1
Vapaa-ajallaan Riitta pääsi ratsastamaan upeilla hevosilla ja lenkkeilemään meren rannalla.
Sarjaa tehtiin suomalais-espanjalaisen tiimin kanssa. Aluksi Riittaa jännitti näytteleminen englanniksi.
”Lähinnä se, saanko repliikkien sisällön esille. Ettei mene vain puhumiseksi.”
Riitan karjalaiselle luonteelle sopi espanjalaisen tiimin rento fiilis. Naurettiin paljon, laulettiinkin. Joku alkoi soittaa spontaanisti kitaraa, ja muu porukka kannusti.
”Ei se silti ollut mitään mañana-meininkiä. Työt etenivät koko ajan aikataulussa.”
Tulevaisuudessa Riitta haluaisi viettää etelän lämmössä pari kuukautta talvisin, mutta ei ystävien kanssa kimppakämpässä. Kommuunielämä ei houkuttele häntä lainkaan.
”Ne ystävyydet päättyisivät luultavasti katastrofiin.”
Rakkaita muistoja
Paradise-rikossarjan yksi taso on vanheneminen, luopuminen ja muistot. Päähenkilön Hilkan puoliso on sairastunut Alzheimerin tautiin. Pariskunta on ollut yhdessä 40 vuotta.
Vaikka Riitta elää vahvasti tätä hetkeä, hän myöntää olevansa muistelija. Muistot ovat hienoja, mutta vähän haikeitakin.
”Mitä pitempään on elänyt, sitä enemmän on muisteltavaakin.”
Onko muistoissa sellaisiakin, jotka kaduttavat? Satuttaminen parisuhteessa?
Riitta sanoo satuttaneensa, mutta tulleensa itsekin satutetuksi. Ei, hän ei kadu mitään näistäkään asioista.
”Eihän jokin humalainen flirtti sentään rikos ole. Enintään se lievästi nolottaa. Tällaiset asiat ovat normaaleita ja kuuluvat ihmisen elämään.”
Kauniin haikeat muistot liittyvät etenkin lapsiin: hetkiin, jotka Riitta on saanut heidän kanssaan viettää. Lasten kasvaminen, heidän kompastelunsa nuoruudessa, pettymykset ja onnistumiset. Onnen hetket ja vanhempien stressi, kun heidän piti lähteä iltanäytökseen ja lapsenvahti sairastui.
”Olihan se rankkaa, mutta nuorena niistäkin tilanteista selvittiin.”
Vaikka aika kultaa muistot, Riitta ei haluaisi niitä aikoja enää takaisin.
”Nyt nautin siitä, että lapset ovat löytäneet omat polkunsa, mutta olemme silti tiiviisti yhteydessä. Lasteni hyvinvointi on suorassa suhteessa omaan hyvinvointiini.”
Riitta Havukaisen mielestä näytelmissä ja elokuvissa on rakenteellinen ongelma: pää-osassa on usein mies. ”Naisen tehtäväksi jää kysyä mieheltä, minne menet, mikä sinulla on?” Tommi Tuomi / Otavamedia
Upeita muijia
Riitta kuulee iästään jatkuvasti huomauttelua: ”Oletpa ikäistäsi nuoremman näköinen” tai ”Olet hyvin säilynyt”.
Kommentteihin Riitta vastaa kohteliaasti, mutta sisällä kuitenkin leimahtaa.
”Tällaiset toteamukset sisältävät ajatuksen, että naiselle vanheneminen ei ole suotavaa. Että onko vanheneva nainen vielä kuranttia tavaraa? Kelpaako miehille? Ihan kuin auton kilometrejä laskettaisiin.”
Se, että näytelmien ja elokuvien päärooleissa on yleensä mies, on Riitan mielestä rakenteellinen ongelma.
Kenen tarinaa kerrotaan?
”Mies voi olla vanhakin. Mutta jos nainen on keskiössä, tarina kertoo yleensä nuoresta naisesta. Eivätkö vanhempien naisten tarinat muka kiinnosta?”
Kun keskiössä on mies, naisen tehtäväksi näytelmissä jää usein miehen määrittäjän rooli: vaimo, äiti, tytär, rakastaja. Riitta kutsuu näitä naisille lankeavia rooleja attribuuttirooleiksi.
”Naisen tehtäväksi jää kysyä mieheltä, minne menet, mikä sinulla on? Nainen itse ei ole subjekti.”
Stereotyyppisesti ajatellen näyttämöllä ja elokuvissa vanhemman miehen ympärillä on nuoria, kauniita naisia. Edistäisikö tasa-arvoa se, että iäkkäämmät naiset esiintyisivät nuorten urosten ympäröiminä?
”En peräänkuuluta mitään ladyboss-meininkiä. Mikseivät näyttelijät voisi olla samanikäisiä miehiä tai naisia?”
Riitta Havukaisen esikuva on Aira Samulin, 92. Hän ihailee Airan elämäniloa, kuplivuutta ja uteliaisuutta. Riitan mielestä Aira on esimerkki siitä, että voi tehdä mitä vain ikään katsomatta.
”Kun tapaan hänet, ajattelen aina, että voi jumalauta, mikä muija! Täynnä elämäniloa, vaikka hänen tiensä ei ole ollut sileä eikä elämä ruusuilla tanssimista.”
Riittakin on säilyttänyt hurmioitumisen kykynsä. Inspiroivien ihmisten ja työn flow’n lisäksi hänen mieltään kohottavat elokuvat, kirjallisuus, teatteri ja musiikki.
Niin, ja hevoset.
”Nykyään olen onnellinen tuntiratsastaja. Parasta ovat onnistumiset ja hevosten läheisyys.”
Kuvausasu: Punainen paita Cubus ja farkut MAC, lenkkarit Beamhill, korvikset Muotikuu. Valkoinen paita ja housut Showroom Wegge, avokkaat Zio, rannekorut Annkai, korvikset Muotikuu, farkut, farkkutakki ja paita Showroom Wegge. Tuoli Saarinen WOMB Artek Helsinki.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 2/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti