”Oikeistopopulismi leviää kuin vesivahinko” – Poliisi joutui turvaamaan Pirjo Hassisen kirjan julkistustilaisuutta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Pirjo Hassinen aloitti uransa eroottisilla novelleilla. Oma rakkausavioliitto on kestänyt kohta neljä vuosikymmentä. © Petri Blomqvist/Otavamedia
Oikeistopopulistien ymmärtämisen aika on ohi, sanoo kirjailija Pirjo Hassinen.

Kokenutta ja palkittua kirjailijaa jännitti. Hänellä oli idea uudesta kirjasta, jonka aihe oli selkeästi hänen aiempaa tuotantoaan yhteiskunnallisempi ja polttavan ajankohtainen. Miten kustannusyhtiössä mahdettaisiin siihen suhtautua?

Kustannustoimittaja tykkäsi, ja niin tykkäsi myöhemmin moni muukin. Pirjo Hassisen kolmastoista romaani Popula toi kirjailijalle jo neljännen Finlandia-ehdokkuuden syksyllä 2012.

Populassa Hassinen kuvasi ihmisiä, jotka ajautuvat oikeistopopulistiseen liikkeeseen. Romaanin ilmestymisen aikoihin hän pohti itsekin, oliko hän liioitellut asioita tekstissään, jonka alkusysäyksenä oli perussuomalaisten vaalivoitto edellisenä vuonna.

Sitten tuli tammikuu 2013. Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa Jyväskylän kirjastossa puukotettiin yhtä tapahtuman järjestäjistä.

Kaksi viikkoa myöhemmin Hassinen oli kertomassa Populasta Vaajakosken kirjastossa, ja poliisi katsoi oman riskiarvionsa perusteella aiheelliseksi turvata tilaisuutta läsnäolollaan.

Mitä täällä tapahtuu, mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Hassinen ihmetteli.

Sittemmin asiat menivät kirjailijan mielestä yhä vain hullumpaan ja hullumpaan suuntaan. Populan maailma ei tuntunut enää pienimmässäkään määrin liioittelulta.

Ja eräänä päivänä Pirjo Hassinen tajusi, että hän oli itsekin hirvittävän vihainen.

Oli tullut aika palata aiheeseen.

Kuin vesivahinko

Vuorotteluvapaalle johtavasta asemastaan sosiaali- ja terveysalan hallinnossa jäänyt Katja saa yhteydenoton ex-mieheltään Kaiukselta. Tämä on tehnyt löydön vanhempiensa kesäasunnolle lojumaan jääneiden tavaroiden joukosta: Popula-puolueen puheenjohtajan, ministeri Jukka Kalmarin teinivuosien päiväkirja.

Päiväkirjasta paljastuu kauhistuttava yksityiskohta populistijohtaja Kalmarin menneisyydestä. Katja ja Kaius värväävät nälkäisen nuoren naistoimittajan kirjoittamaan kirjaa, jonka julkaiseminen merkitsisi Kalmarin uran loppua.

Tämä on Pirjo Hassisen uuden romaanin Kalmarin kutkuttava lähtöasetelma, joka imaisee lukijan heti matkaansa.

Jukka Kalmarin hahmo esiintyi jo Populassa, mutta uusi romaani ei ole sen jatko-osa, pikemminkin sisarteos.

Tämä ei koske vain kirjojen juonta tai henkilöitä; Kalmari on kirjoitettu ikään kuin peilin toiselta puolelta, aivan toisista lähtökohdista. Todellisuus on neljässä vuodessa muuttunut niin paljon, ettei mikään muu olisi edes mahdollista. Hassinen sanoo, ettei hän voisi enää kirjoittaa Populaa – sen ote on liian ymmärtävä.

”Populassa syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset löytävät oikeistopopulismista uuden mielekkyyden ja kodin elämäänsä, ja voivat kokea olevansa yhteiskunnallisia toimijoita”, Hassinen sanoo.

”Kirjan kirjoittamisen jälkeen Suomessa ja koko maailmassa on tapahtunut jotain aivan mullistavaa. Oikeistopopulismi leviää kuin vesivahinko. Äärikonservatiiviset äänet puhuvat joka puolella, ja retoriikka on sillä tasolla, ettei sitä voi käsittää. Nyt on ymmärrys loppu.”

Päähenkilöistään Hassinen samaistuu niin kiihkeään Kaiukseen kuin tätä passiivisempaan Katjaan. Hän ei ole koskaan ollut poliittisesti aktiivinen lyhyttä teinivaihetta lukuun ottamatta. Hän ei toimi aktiivisesti kansalaisjärjestöissä eikä voisi kuvitella menevänsä mielenosoitukseen.

Mutta koveneva retoriikka ja äärimmäisten mielipiteiden pulpahtaminen päivänpolitiikkaan saa ärräpäät lentelemään oman kodin suojissa.

”Minäkin olen sairastunut vihaan. Liian iso osa maailmastani täyttyy sillä, että olen jatkuvasti huolestunut oikeistopopulismin arkipäiväistymisestä.”

Kalmari onkin sekä yritys käsitellä omaa vihaa että kirjailijalle se luontevin keino osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Hassisen puheenvuoro on väkevä. Sitä lukiessa ei ehkä uskoisi, mistä kirjailijatar uransa aloitti.

Erotiikkaa kieli poskessa

Jos olet ollut teinityttö 1980-luvulla, olet todennäköisesti lukenut Pirjo Hassisen tekstiä tyttöporukassa tai salaa peiton alla.

Hassisen kirjailijanura sai alkunsa Regina-lehdessä, jossa julkaistiin eroottisia rakkauskertomuksia. Vakavamielinen valtio-opin opiskelija sattui kauppareissulla näkemään lehden kannessa ilmoituksen kirjoituskilpailusta.

Vaikka Reginan ostaminen hävetti – se oli vähän sama kuin olisi ostanut Jallun – jo kouluaikana syttynyt halu kirjoittaa voitti. Toki myös palkintoraha houkutti opiskelijaa.

Hassinen voitti kilpailun tekstillä, jonka hän oli kirjoittanut hiukan pidätellen ja ehkä vähän kieli poskessakin. Reginasta kehotettiin tuottamaan lisää tekstejä, ja Hassinenhan kirjoitti, kun siitä jopa maksettiin.

Kirjoittaminen vei mennessään, ja tarinoista tuli yhä rohkeampia. Yhä useammin luennolle lähteminen jäi.

Teininä Henry Millerinsä lukenut Hassinen halusi revitellä ja tutkia teksteissään naisen seksuaalisuutta.

Tekstit julkaistiin salanimellä, ja niiden oikean kirjoittajan tiesi vain Hassisen mies Pekka Hassinen.

Jos puuha vielä tuolloin vähän nolotti, nykyään Hassinen osaa antaa sille arvoa.

”Kyllä se oli mun kirjailijakoulu. Harva saa sellaisen tilaisuuden kirjoittaa, oppia ja samalla hiukan tienata.”

Miehensä Pirjo oli tavannut ensimmäisenä opiskeluvuonna. Pariskunnan jo 38 vuotta kestänyt rakkaussuhde oli alusta lähtien älyllinen ja kannustava. Lopulta se oli Pekka, joka patisti vaimonsa ottamaan aikaa romaanin kirjoittamiseen.

Esikoisromaani Joel ilmestyi 1991. Se oli tapaus: kuvaus naisopettajasta, joka palvoo miesoppilaansa treenattua vartaloa. Hassinen oli Regina-vuosiensa jälkeen täysin valmis kirjoittamaan rohkeaa, teemoiltaan harkittua pitkää proosaa. Esikoinen löi läpi ja teki Hassisesta kertaheitolla kiinnostavan kirjailijan.

Vaikka Joelissa huomion vei naisen seksuaalisen katseen kuvaus, siitä on luettavissa myös tulevien kirjojen teemoja. Hassinen on tullut tunnetuksi raastavien, jopa julmien ihmissuhteiden ruumiinavaajana. Esikoisromaanin päähenkilö oli isättömänä kasvanut voimakkaan äidin tytär.

Melkein kuin Hassinen itse.

Väliinputoajapolvi

Pirjo Hassinen on syntyjään Kinnunen ja kuopiolaisten teinivanhempien tytär: äiti oli synnyttäessään 17-vuotias, isä parikymppinen. Nuoren perheen elämä mullistui, kun isä sai aivoinfarktin vain 24-vuotiaana.

”En muista isääni terveenä kuin pieninä välähdyksinä. Kasvoin naisten ympäröimänä, ydinperheeseen kuuluivat myös isäni äiti ja sisar. Mies edusti tiettyä heikkoutta”, Hassinen sanoo.

Vaikka ulkopuoliset surkuttelivat perheen tilannetta, Hassinen koki lapsuutensa onnellisena. Hänestä kasvoi tarkkailija, sellainen aikuisten puheita vierestä kuunteleva lapsi. Lapsuus Kuopiossa oli täynnä vapautta ja seikkailua. Tyttölyseossa Hassinen oli sosiaalinen oppilas, jolla oli kuitenkin myös salattuja intohimoja. Hän halusi näyttää taideaineissa, erityisesti ainekirjoituksessa. Lapsesta lähtien Hassinen on myös seurannut ajankohtaisia tapahtumia.

”Jos minusta ei olisi tullut kirjailija, olisin voinut mennä politiikkaan. Vaikka en kyllä helposti löytäisi itselleni sopivaa puoluetta!”

Valtio-oppi oli yliopistoon hakeutuessa niin itsestään selvä valinta, ettei Hassinen edes harkinnut muuta. Opiskelupaikka heltisi ensi yrittämällä Jyväskylän yliopistosta. Jonkin verran hän ehti osallistua yliopistopolitiikkaan, mutta vasemmistoradikalismin kuohut olivat jo vaimentumassa, ja Hassisen sukupolvelta se meni tavallaan ohi. Toisaalta 1950-luvun lopulla syntyneet olivat liian vanhoja punkiin.

”Me ollaan väliinputoajasukupolvi, jolla ei ollut omaa juttua.”

Nuoruusvuosien voimakkain poliittinen kokemus oli ollut 1973 Chilessä tapahtunut vallankaappaus, jonka vääryys poltti teinityttöä. Sisäinen polte jäi, mutta meni vuosikymmeniä, joina Pirjo Hassisesta tuntui samalta kuin Kalmari-romaanin Kaiuksesta: Kaikesta huolimatta asiat kehittyvät parempaan suuntaan, hitaasti mutta varmasti.

”Mutta nyt mennään yhtäkkiä taaksepäin, jarrutetaan aktiivisesti yhteiskunnallisia prosesseja, jotka olisivat välttämättömiä ihmisten hyvinvoinnin kannalta, kuten tasa-arvoinen avioliittolaki.”

Siksi oli välttämätöntä kirjoittaa Popula, ja vielä välttämättömämpää kirjoittaa sen sisarteos Kalmari.

Poliittinen tilanne ei näytä Hassisen mielestä edelleenkään parantumisen merkkejä. Viime kuukausina hän on seurannut ällistyneenä Donald Trumpin voittokulkua Yhdysvaltain vaaleissa ja Britannian EU-kansanäänestystä.

Ehkä Popula ja Kalmari saavat joskus vielä veljen.

FB_logo   Jaa juttu Facebookissa

Twitter_icon   Jaa juttu Twitterissä

Seura_Logo

  Tilaa Seura

X