Salatut elämät -näyttelijä Nora Rinne suorittaa tohtoriopintoja: ”Minua kiinnostaa lapset ja lapsuus esitystaiteessa”

Nora Rinne opiskelee näyttelemisen ohella tähtäimessään tohtorin tutkinto. Parhaiten näyttelijä tunnetaan Camilla Mustavaaran roolista sarjassa Salatut elämät.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Meidän keski-ikäisten naisten pitää hankkia lihaksia, jotta pysyisimme pystyssä. Minä haluan tuntea kehoni."

Nora Rinne opiskelee näyttelemisen ohella tähtäimessään tohtorin tutkinto. Parhaiten näyttelijä tunnetaan Camilla Mustavaaran roolista sarjassa Salatut elämät.
Teksti: Linda Martikainen

Nora Rinne näyttelee Salatut elämät -sarjassa Camilla Mustavaaraa.

Sotkevatko ihmiset sinut usein roolihahmoon?

Ihmiset erottavat ihan hyvin faktan ja fiktion. Silti välillä on tullut tilanteita, joissa selvästi kannan naamassani Camillan olemusta.

Olen kuullut ihmettelyä, että voi kun olenkin pieni ja herttainen! Ihmiset ovat ajatelleet, että olen jotenkin jylhempi ja julmempi.

Olen oppinut Camillalta myös joitain positiivisia juttuja, kuten suoruutta.

Suoritat myös tohtoriopintoja. Mitä tutkit?

Taiteilijana ja esitystaiteen tekijänä minua kiinnostaa lapset ja lapsuus esitystaiteessa. Tutkin sitä, miten me kuvaamme erityisesti aikuisille suunnatuissa esityksissä lapsia ja lapsuutta.

Idea on lähtöisin ihan omasta henkilöhistoriastani. Kun olin saanut omat lapset ja elänyt heidän kanssaan, se tavallaan ui omiin esityksiin. Aloin tutkia sitä enemmän ja taidehistorian lapsikuvausta.

Ovatko lapsesi hakeutumassa samoille urille kuin äitinsä?

Minulla on kymmenenvuotiaat kaksospojat. Heitä kiinnostaa jalkapallo. Lasten kanssa tutustuu sellaisiin maailmoihin, jotka ovat itselle ihan vieraita. Olen vähän futismutsi, vaikka olenkin ihan taidoton ja kädetön.

Olen ihan intona niissä peleissä, vaikka en siitä ehkä ihan kaikkea ymmärräkään. Pojat aloittivat jalkapallon jo kuusivuotiaina. Jääkiekko oli myös hetken aikaa mukana.

Mitä pelkäät?

Sitä kun olen kahminut nyt niin paljon kaikkea elämääni, että en oikein ehdi minkään äärelle pysähtyä. Pelkään, että sillä hädällä ja kahmimisella täytän kaiken, eikä oivaltamiselle ja hengittämiselle jää aikaa. Olen niin omapäinen.

Lapset toisaalta myös juurruttavat. He hidastavat ja pysäyttävät olemaan edes hetkeksi. Hidastaminen on välillä vaikeaa, kun kaikki työ on niin kivaa. Toisaalta taas en myöskään pidä mitään työtä itsestäänselvyytenä.

Tämä on vaikea ala. Jos saa jonkin mahdollisuuden niin tuntuu, että siihen pitää ilman muuta heti tarttua.

Miten rentoudut parhaiten?

Harrastan joogaa ja pilatesta. Uutena juttuna mukaan on tullut hiit-treeni, koska meidän keski-ikäisten naisten pitää hankkia lihaksia, jotta pysyisimme pystyssä. Minä haluan tuntea kehoni.

Kova treeni on tullut minulle uutena juttuna ja aluksi olin niin kipeä, että en kolmeen päivään päässyt portaita alas.

Lue myös: Salatut elämät -sarjan näyttelijä Nora Rinne: ”Arvostan arkista yhdessäoloa ja toisen arvostamista tässä ja nyt”

X