Saija Tuupanen ja Sami Hedberg eivät peittele onneaan: ”Tämä suhde on ollut tosi ihana matka”

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Lomailimme Malediiveilla ja Espanjassa”, kertoi pitkän loman viettänyt pariskunta Sami Hedberg ja Saija Tuupanen.
”Lomailimme Malediiveilla ja Espanjassa”, kertoi pitkän loman viettänyt pariskunta Sami Hedberg ja Saija Tuupanen. © Pekka Mustonen / Otavamedia
Näyttelijä-koomikko Sami Hedberg edusti ensimmäistä kertaa avopuolisonsa, iskelmälaulaja Saija Tuupasen kanssa punaisella matolla.

Iskelmälaulaja Saija Tuupanen ja koomikko Sami Hedberg saapuivat yhdessä Samin tähdittämän Se mieletön remppa -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Helsingin Tennispalatsiin. Avopuoliso Saija Tuupasella koko päivä oli tuntunut sydänalassa.

”Aamusta asti olen tuntenut suurta ylpeyttä. Tiedän, että Sami on antanut itsensä kokonaan tälle leffalle. Olen yrittänyt tukea häntä kaikessa”, Tuupanen hehkutti.

Sami Hedberg ja Saija Tuupanen palasivat yhdessä arkeen

Pariskunnan Ullanlinnassa sijaitsevassa kodissa arki rullaa vaivattomasti. Parin makumieltymykset esimerkiksi sisustuksen suhteen käyvät hyvin yhteen. Tuupanen myös muistuttaa, kun toista arvostaa ja rakastaa, antaa joskus myös helpommin periksi.

”Olen viimeisen vuoden aikana kasvanut ihmisenä ihan hirveästi. Tämä suhde on ollut minulle tosi ihana matka”, Saija Tuupanen kertoi.

Nyt pariskunnalla on kahden kuukauden loman jälkeen paluu arkeen ja keikoille.

”Jänskättää palata töihin, mutta odotan sitä myös. Olen vähän työnarkomaani. Kyllä tässä varmaan tulee taas viikko tai kaksikin, että emme näe toisiamme”, Tuupanen sanoi haikeana.

Saija Tuupasen kasvoilla onni näkyy.

”On ihanaa jos se näkyy, koska se myös tuntuu. Eihän tällaista voi kuvitella ennen kuin kohdalle tulee. Sitten sitä tajuaa miten onnellinen voikaan olla.”

Lue myös: Koomikko Sami Hedberg paljastaa olevansa viimeiseen asti romantikko: ”Hemmottelen Saijaa pienillä yllätyksillä”

Se mieletön remppa -ensi-ilta – katso kuvat!

Kiti Kokkonen näyttelee pääosaa elokuvassa Se mieletön remppa. Vieressä puoliso Olli Tikka.

Kiti Kokkonen näyttelee pääosaa elokuvassa Se mieletön remppa. Vieressä puoliso Olli Tikka. Pekka Mustonen / Otavamedia

Pääosassa näyttelevää Kiti Kokkosta voi joskus tulevaisuudessa nähdä yhteisellä keikkalavalla puolisonsa Olli Tikan kanssa, joka tunnetaan muun muassa Hevisauruksesta.

”Viimeistään sitten kun olen eläkkeellä”, Kokkonen lupasi.

Lue myös: Koomikko Kiti Kokkonen tunnustaa olevansa pessimistinen ja neuroottinen ihminen: ”Suhtaudun asioihin kauhean vakavasti”

Markus Selin täyttää pyöreitä. Vieressä ohjaaja Renny Harlin.

Markus Selin täyttää pyöreitä. Vieressä ohjaaja Renny Harlin. Pekka Mustonen / Otavamedia

Samana iltana juhlittiin myös tuottaja Markus Selinin 60-vuotispäiviä.
”Minulla ei ole isoja unelmia. Haluan vain tehdä parempia leffoja”, Selin kertoi vierellään ohjaaja Renny Harlin.

Lue myös: Markus Selinin Solar Filmsin menestys on perustunut vahvasti suomalaisiin aiheisiin – Hollywoodin sijaan elokuvaohjaaja valitsi helpomman tien: ”Miksi mä olisin pikkukala siellä?”

Jarmo Koski maalaa vapaa-ajallaan.

Jarmo Koski maalaa vapaa-ajallaan. Pekka Mustonen / Otavamedia

Muun muassa animaatiodubbauksia eläkepäivistä huolimatta tekevä näyttelijä Jarmo Koski maalaa vapaa-ajallaan. ”Maalaan tauluja kotona. Lapset ovat muuttaneet pois niin minulle on vapautunut yksi huone”, Koski kertoi.

Jussi Lampi puolisonsa Marjo Salomaan kanssa.

Jussi Lampi puolisonsa Marjo Salomaan kanssa. Pekka Mustonen / Otavamedia

Viime vuonna avioon astellut näyttelijä Jussi Lampi oli vasta nyt ollut puolisonsa Marjo Salomaan kanssa häämatkalla.

Lue myös: Jussi Lampi on Suomen pisin näyttelijä, ja hänen roolihahmonsa ovat aina pahiksia – ”Oikeasti olen kiltti ihminen”

Johanna Oras ja Reijo Oras.

Johanna Oras ja Reijo Oras. Pekka Mustonen / Otavamedia

Kuvataiteilija Johanna Oras maalasi Markus Selinille lahjaksi muotokuvan.
”Tänä vuonna on tulossa myös minun viisikymppiseni”, Oras totesi vierellään puoliso Reijo Oras.

Näyttelijät Nina Nurminen ja Carl-Kristian Rundman.

Näyttelijät Nina Nurminen ja Carl-Kristian Rundman. Pekka Mustonen / Otavamedia

”Olemme tehneet joskus kotona itse remppaa, paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Vielä olemme yhdessä”, näyttelijä Nina Nurminen nauroi yhdessä näyttelijämiehensä Carl-Kristian Rundmanin kanssa.

Näyttelijä Minka Kuustonen

Näyttelijä Minka Kuustonen. Pekka Mustonen / Otavamedia

Näyttelijä Minka Kuustonen hehkui kullanhohtoisessa asussa.

Lue myös: Minka Kuustonen ryhtyi tositoimiin ilmaston hyväksi – Mitä Minka vastaa niille, joiden mukaan paras ilmastoteko on olla tekemättä lapsia?

X