Kotiliesi: Sanna Marin paljastaa, millainen on hänen aviomiehensä Markus Räikkönen – ”Markus ajattelee aina kymmentä asiaa yhtä aikaa”

Puoli vuotta korona-Suomea johtanut pääministeri Sanna Marin sanoi pitkäaikaiselle puolisolleen Markus Räikköselle tahdon elokuun alussa. Nyt Marin kertoo Kotiliedessä, millainen hänen puolisonsa oikein on.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sanna Marin ja Markus Räikkönen linnan juhlissa vuonna 2018. Kuva: Kristiina Kurronen, Otavamedia

Puoli vuotta korona-Suomea johtanut pääministeri Sanna Marin sanoi pitkäaikaiselle puolisolleen Markus Räikköselle tahdon elokuun alussa. Nyt Marin kertoo Kotiliedessä, millainen hänen puolisonsa oikein on.
Teksti: Toimitus

Elokuun ensimmäinen päivä 2020. Kesärannan laituri. Paikalla vain läheiset ystävät ja perhe, sekä 2,5-vuotias tytär, Emma, valkoisiin pukeutuneena. Tällaisissa puitteissa sanoivat toisilleen tahdon pääministeri Sanna Marin ja hänen pitkäaikainen kumppaninsa Markus Räikkönen.

Vihkivaloissaan aviopari kertoi, miksi he ovat toinen toisilleen tärkeitä. Seremonia oli tunteikas, ja sen jälkeen juhlittiin pääministerin kesäasunnon nurmella Sibelius-Akatemian opiskelijoiden soittaessa bossa novaa ja jatsia. Pieni Emma tanssitti pehmolelua.

Tasavallan ykköspariskunta antoi häidensä jälkeen Kotiliedelle harvinaisen yhteishaastattelun, jossa he kuvasivat lämmöllä sekä toisiaan että hääjuhlaansa.

”Jäi paljon ihania muistoja. Oli kaunis ilma ja kaikilla oli hauskaa. Oli juuri sellainen tunnelma kuin toivoimme”, kuvaa Sanna Marin kolmen viikon nopealla aikataululla järjestettyä juhlaa.

”Päivä oli hieno, täynnä hyvää puheensorinaa ja naurua. Oli iloinen ja rento meininki”, Markus Räikkönen muistelee.

Markus sanoo Kotiliedessä, että on aina tiennyt Sannan päsevän pitkälle. 

Markus sanoo Kotiliedessä, että on aina tiennyt Sannan päsevän pitkälle.  Kuva: Sara Pihlaja, Otavamedia

Sanna Marin: ”Meillä oli niin hauskaa yhdessä, ettei hänestä voinut päästää irti”

Pari on puhunut suhteestaan aiemminkin, mutta harvoin näin pitkään ja yhdessä. Tarina parin tapaamisesta Tamperelaisessa Emma-ravintolassa on jo monelle tuttu, mutta miten Sanna Marin kuvaa puolisoaan Kotilieden haastattelussa?

Silloin 18-vuotias Sanna oli juuri eronnut edellisestä kumppanistaan, eikä ajatus uudesta suhteesta tuntunut ajankohtaiselta. Markuksen tavattuaan mieli kuitenkin muuttui nopeasti.

”Kun tapasin Markuksen, hän oli niin mahtava tyyppi, ja meillä oli niin hauskaa yhdessä, ettei hänestä voinut päästää irti.”

Markus on Marinin mukaan hyvä ihminen. Lempeä, älykäs ja huumorintajuinen. Ensimmäisen asunnon Markus oli etsinyt parille vuoden seurustelun jälkeen. Yhteen muutto oli Markukselle ilmoitusasia, johon Sanna ei halunnut lainkaan pistää vastaan.

Sanna kuvaa Markusta ihmiseksi, jota kiinnostaa kaikki, politiikka mukaan luettuna. Arvomaailma on parille yhteinen. Markus lukee ja kuuntelee äänikirjoja. Marinin mukaan puoliso seuraa maailman tapahtumia jopa häntä tarkemmin.

”Minulla on hyvä muisti, pystyn muistamaan pienimmätkin yksityiskohdat, mutta kun asia on ohi, siirrän sen syrjään. Markus sen sijaan ajattelee aina kymmentä asiaa yhtä aikaa.”

Kotilieden yhteishaastattelusta voit lukea myös, millainen puoliso ja ihminen Sanna Marin on puoliso Markus Räikkösen mielestä. Koko juttu on julkaistu Kotilieden numerossa 17/2020 ja Kotilieden verkossa.

Markus ja Sanna kertovat Kotiliedessä myös, miten he jakavat vanhemmuutta nyt, kun Sannan työ pääministerinä vie paljon aikaa sekä siitä, onko Markus joutunut luopumaan mistään Marinin uran vuoksi.

Lue myös: Miksi tiedämme, että Sanna Marinin lempijalkine on punainen kumisaapas?

X