Sanna Stellan tähdittää kesäteatterissa Keisarin uudet vaatteet -musikaalia: ”Loistava teksti ja kollegat ovat jumalattoman taitavia”

H. C. Andersenin klassikkosatuun pohjautuva musikaali omaan napaansa tuijottelevasta hallitsijasta sai päärooliin Sanna Stellanin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Ihan mielettömän kivaa on ollut! Olen kova likka analysoimaan kaikkea tekemääni, mutta tätä en ole analysoinut yhtään”, tuumasi ensimmäistä kertaa kesäteatterilavalla ollut näyttelijä ­Sanna Stellan.

H. C. Andersenin klassikkosatuun pohjautuva musikaali omaan napaansa tuijottelevasta hallitsijasta sai päärooliin Sanna Stellanin.
Teksti: Linda Martikainen

Näyttelijä Sanna Stellan astui aivan uudelle areenalle lähdettyään tähdittämään Taaborin kesäteatterin Keisarin uudet vaatteet -musikaalia. Koko paikka oli Stellanille uusi tuttavuus, mutta sitäkin ihastuttavampi.

”Täällä on ollut todella kivaa! Loistava teksti ja kollegat ovat jumalattoman taitavia. En ole ikinä aiemmin edes käynyt koko paikassa, mutta tämähän on mieletön”, Sanna Stellan kehui ensi-illassa Taaborilla Nurmijärvellä.

Sipoossa vanhassa kansakoulussa asuva Stellan pyörittää suurta uusperhettä. Nyt pienimmätkin lapset ovat kasvaneet sen verran, että pesti kesäteatterissa onnistuu helpommin.

”Olen aina aiemmin sanonut ei kesäteatterille, koska lapset ovat olleet niin pieniä. Kun nyt asun Sipoossa, tänne ei aja kuin puoli tuntia. Lastenkin piti tulla katsomaan tämä ­tänään, mutta yhdellä oli ­enterorokko”, Stellan kertoi.

Stellanin lomapuuhiin kuuluu ennen kaikkea talon puutarhassa käyskentely ja villiyrttien poimiminen.

”Minulle kävi klassiset: hurahdin villiyrtteihin. Meillä on tontti täynnä ruokaa ja minähän rakastan ruoanlaittoa. Toin tänne ensi-iltaan ihmisille ison termospullon horsma -ja mesiangervoteetä. Innostuin villiyrteistä täysillä joskus viime keväänä. Nyt pyörin pihalla koko ajan jonkin kännykkä­sovelluksen kanssa ja tunnistelen lajeja”, Stellan nauroi.

Musikaalin ohjaaja-käsikirjoittaja Anu Niemi pyörittää teatteritöiden lisäksi omaa joogastudiota. ”Takana oli monta vuotta ohjaamista, opettamista ja näyttelemistä sekä teatterissa että telkkarissa. Oli pakko päästä tekemään jotain muuta”, Niemi kertoi vierellään puoliso, tenori Tero ­Harjunniemi. © Tiia Ahjotuli

Taaborin kesäteatteria jo yli 10 vuotta johtanut Taavi Vartia riensi ensi-iltaan suoraan Kreikasta Pertsa & Kilu -elokuvan kuvauksista. ”Tämä on ensimmäinen kerta, kun en ohjaa täällä Taaborilla juuri sen takia, kun nämä menivät päällekkäin. Anu Niemi on tehnyt hienon teoksen.” © Tiia Ahjotuli

”Olin täällä viime kesänä, kun esitimme Vaahtera­mäen Eemeliä. Se oli tosi ihanaa ja silloin oli tosi kuuma. Nyt on perinteisempi kesäteatterikeli”, näyttelijä Suvi Hurme kertoi. © Tiia Ahjotuli

Muusikoksi kouluttanut näyttelijä Jonas Kanto opiskelee nyt Lahden Kansanopiston teatterikoulutuksessa. ”Se opiskelijakupla, mikä sinne syntyy, on oma paratiisinsa! Se on turvapaikka ja koti, joka syntyy niistä ihmisistä”, Kanto kiitteli. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Amelie Blauberg paiskii töitä edelleen Sykkeen parissa. Kesäteatterissa Blauberg on työskennellyt kerran. ”Ainoa kesäteatterimainen kokemukseni oli Tampereella Aito Tehtaan tiloissa lavasteissa. Muuten on ollut katsojapainotteista. Valtterille olen kyllä sanonut, että pitää minut mielessä nyt, kun hän ottaa roolia tuottajan maailmassa”, Blauberg nauroi. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Jenni Kokander tuli katsomaan näytelmää puolisonsa Jukka Kokanderin ja Vilho-pojan kanssa. Uusi kirjakin Jennillä on jo tekeillä. ”Olin päättänyt, että pidän vähän taukoa kirjoittamisesta, mutta en pysty”, Kokander nauroi. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Valtteri Lehtinen vastasi tuottajan roolissa kaikesta, mitä Taaborilla tapahtui. ”Siedän stressiä tosi hyvin, minulla on siihen kova pinna. Se on tullut todistettua nyt itsellekin ja voin ylpeydellä sanoa, että en muserru paineen alle.” © Tiia Ahjotuli

X