Satu Taiveaho liikkuu luonnossa koiransa kanssa - Hyväluonteinen kultainennoutaja on ollut täydellinen valinta: ”Rasmus on uskollinen rinnalla kulkija”

Entisen kansanedustaja Satu Taiveahon Rasmus-koira on monessa mukana.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Entisen kansanedustaja Satu Taiveahon Rasmus-koira on monessa mukana.
(Päivitetty: )
Teksti: Anastasia Ranta

Kultainennoutaja Rasmus kuljettaa nykyisin johtavana sosiaalityöntekijänä toimivaa Satu Taiveahoa Kymenlaakson komeissa maisemissa.

”Tykkään käydä koiran kanssa eri luontokohteissa. Esimerkiksi kauniissa Pappilansaaressa on mukava tehdä lyhyt lähikävely”, Satu Taiveaho kertoo.

Ihmisrakas Rasse heiluttaa kaikille vastaantulijoille häntäänsä ja on aina valmis tervehtimään kaikkia.

Luontolenkkien lisäksi Satu Taiveaho vie Rasmuksen usein koirapuistoon. Eläinrakkaalla Taiveaholla on ollut elämänsä aikana monta koiraa. Hän on huomannut, että kaikista hänen koiristaan juuri Rasmuksella on erityinen kaipuu lajitoverien pariin.

”Sosiaalinen Rasse nauttii siitä, että pääsee peuhaamaan kaveriensa kanssa.”

Kultainennoutaja mukana töissä ja leikeissä

Sopeutuva Rasse on aina ollut uteliaasti kaikessa mukana pennusta saakka. Satu otti Rasmuksen usein mukaan myös töihin.

”Se oli oikea toimistokoira, joka ilahdutti myös työkavereita. Tosin välillä se ’varasti’ jotain aarteita työhuoneista, kuten tohveleita tai villasukkia.”

Lempeä Rasse on ollut usein mukana myös lasten leikeissä.

”Kun tytöt ovat leikkineet eläinlääkäriä, on Rasse ollut kiltisti tutkittavana kaikissa toimenpiteissä.”

Aivan kaikkeen ei Rasmuskaan suhtaudu varauksettomasti. Osa lasten leluista on sen mielestä turhan hurjia.

”Lasten robotin nähdessään se haukkuu ja varmasti miettii, mikä ihmeen ufomies tuo on.”

”Ei turhaan sanota, että koira on ihmisen paras ystävä”

Kesän tullen Rasmus menee mielellään uimaan. Vaikka Satu pesee koiran uinnin jälkeen, tulee sille silti ajoittain noutajille tyypillistä hot spot -ihottumaa.

”Rasse viihtyy vedessä ja olisi aina valmis uimaan. Ihottuman takia uinnista on pakko välillä pitää taukoa.”

Virallisesti Erasmo-nimeä kantava Rasmus saapui Sadun perheeseen kolme vuotta sitten.

Satu kertoo, että hyväluonteinen kultainennoutaja on heille täydellinen valinta. Koira on tuonut perheelle paljon iloa.

Lue myös: Kultaisennoutajan luonne ja millaiselle ihmiselle rotu sopii, Hankikoira.fi

”Rasse on rakas perheenjäsen. Ei turhaan sanota, että koira on ihmisen paras ystävä. Se on iloinen ja uskollinen rinnalla kulkija.”

Satu Taiveaho ja Rasmus-koira.

Kultainennoutaja Rasmus on ollut täydellinen valinta Satu Taiveahon perheelle. © Arto Wiikari

Lue myös: Satu Taiveahon auttamishalu syttyi jo lapsuudenkodissa: ”Olen nähnyt elämässäni monta kertaa, millaisia vahvuuksia meistä jokaisesta löytyy”

X