Kotiliesi: Seela Sella ei haaveile eläköitymisestä: ”Lopetan, kun minulla ei ole enää mitään sanottavaa”

Seela Sella on näytellyt teattereissa ja televisiossa kuudella vuosikymmenellä. Seela on varovaisesti vihjannut, että hänen roolinsa Adolf Hitlerinä jäisi hänen viimeiseksi suureksi roolikseen. Seelan kalenteri viestii kuitenkin muuta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Seela Sella on näytellyt teattereissa ja televisiossa kuudella vuosikymmenellä. Seela on varovaisesti vihjannut, että hänen roolinsa Adolf Hitlerinä jäisi hänen viimeiseksi suureksi roolikseen. Seelan kalenteri viestii kuitenkin muuta.
Teksti:
Anastasia Ranta

Seela Sella, 84, harjoittelee parhaillaan kolmea eri näytelmää, eikä eläköityminen näytä olevan näköpiirissä. Seela selittää työintoaan sillä, että on saanut työskennellä koko ikänsä ammatissa, jota rakastaa.

”Saas nähdä. Lopetan sitten, kun minulla ei ole enää mitään sanottavaa”, Seela Sella sanoo Kotiliedessä.

Sanottavaa on. Seela Sella kertookin, ettei hänen työssään ole kyse ainoastaan esiintymisestä. Hän uskoo, että kulttuurilla voi taistella salaliittoja, valheita, vihaa ja väkivaltaa vastaan.

”Jos saan edes yhdessä ihmisessä aikaan tunteen, se synnyttää empatiaa, joka ruokkii mielikuvitusta. Tietoon yhtyessään tämä synnyttää oivalluksen. Kulttuuri on aivan hirvittävän tärkeä asia. Aivan hirvittävän tärkeä.”

Elämää ja kuolemaa

Seela Sella on rakastettu näyttelijä, mutta hänkin on joutunut kokemaan juutalaisvastaisuutta käännyttyään juutalaiseksi 1960-luvulla.

Seelan ystävä on kertonut hänelle järkyttäviä ja henkilökohtaisia tarinoita keskitysleiriltä, ja Seelalle rakkaisiin paikkoihin on tullut juutalaisvastaisia pommiuhkauksia.

Helsingin juutalainen seurakunta saa uhkauksia tasaisin väliajoin, Malminkadun synagoga on siksi suojattu monin ovin. Kansallisteatteriin tuli uhkauksia jo 1970-luvulla, kun Seela esitti siellä miehensä Elis Sellan kanssa juutalaisten keskitysleirissä laulamia lauluja.

”Tähän on jo ehtinyt tottua”, Seela Sella huokaa.

Elis ja Seela Sella

Elis ja Seela Sella vuonna 1992. ©Marja Airio/Lehtikuva

Seela löysi juutalaisuuden miehensä Elis Sellan kautta. Aluksi hän ei tiennyt juutalaisuudesta paljoakaan.

”Silloin en tiennyt koko asiasta mitään. Elis olisi voinut yhtä hyvin ilmoittaa
uskovansa pihalla kasvavaan koivuun.”

Kului muutama vuosi ja juutalaisuudesta tuli Seelalle elämäntapa, jossa kuolemakaan ei ole tabu. Seela on kuulunut jo 40 vuotta niin sanottuihin Pyhiin tovereihin, jotka vastaavat juutalaisesta hautaamisesta.

Seela on pessyt ja saatellut hautaan myös erään läheisimmistä ystävistään. Hän kertoo, että vainajan kunnioittaminen on uskontonsa mukaan suurin hyvä teko, jonka toiselle voi tehdä, koska vastapalvelusta ei voi odottaa.

”Vainajista huolehtiminen on minusta hirvittävän kaunis tapa, ja se on poistanut minulta kuolemanpelon kokonaan.”

Seela Sella noudattaa myös useita muita juutalaisia tapoja, vaikka ei työnsä vuoksi voi olla niin kosher ja puhdasoppinen kuin kuuluisi.

Näyttelijä joutuu tekemään töitä lauantaisin, vaikka se pitäisi pyhittää levolle. Seela ei kuitenkaan sapattina siivoa, imuroi tai laita ruokaa.

Kaikesta paneutumisestaan huolimatta Seela ei halua saarnata uskonnosta. Hän uskoo siihen, että jokaisen on löydettävä elämänsä tarkoitus ja motivaatio itse.

”Juutalaisena en halua esittää, että oma uskontoni olisi paras maailmassa. Ei se ole. Eivät kaikki ihmiset tarvitse uskontoa. Jokainen uskoo omalla tavallaan tai on uskomatta. Jokaisen pitäisi ajatella omilla aivoillaan.”

 

Lue lisää uusimmasta Kotiliedestä. Seela Sella kertoo lehdessä, että kokee 30 vuotta sitten kuolleen miehensä Elis Sellan olevan yhä läsnä. Seela kertoo edesmenneeseen mieheensä liittyvästä hauskasta tilanteesta, jossa hänen täytyi huomauttaa, ettei ole höpertynyt. Eläinrakas Seela kertoo myös rakkaasta kreikkalaisesta löytökoirastaan Nasusta.

Lue myös: Seela Sellan, 82, viimeinen suuri rooli hätkähdyttää: näyttelee Hitleriä – katso kuva

X