Seitsemän syytä, miksi Matti Nykänen kohosi maailman parhaaksi mäkihyppääjäksi

1. Luonne – Mäkikotka inhosi häviämistä enemmän kuin mitään muuta

Matti Nykäsellä oli monta fyysistä edellytystä huippuhyppääjäksi, mutta erityisesti henkiset ominaisuudet nostivat hänet maailman parhaaksi.

Kilpaurallaan Nykänen inhosi häviämistä enemmän kuin mitään. Hän ei antanut itselleen mahdollisuutta ajatella, että voisi hävitä. Siitä seurasi intohimoinen harjoittelu, jota hän teki myös koulunkäynnin kustannuksella.

Tuhannet ja tuhannet toistot auttoivat häntä tilanteissa, joissa paine oli äärimmillään. Aikoinaan Neuvostoliiton valmennuskirjallisuuden mukaan ihminen pystyi tekemään noin 15 000 tietyn tyyppistä hyppyä vuodessa. Nykänen teki niitä tuolloin 30 000.

Kuuden viikon harjoitusohjelman Nykänen sai usein suoritettua jo kolmessa viikossa. Nykänen oli myös poikkeuksellisen vastaanottavainen valmentajien palautteelle.

Hän oli pettynyt, jos hänen jokaista hyppyään ei seurattu eikä arvioitu kehityksen kannalta.

2. Tasapaino – Lisää senttejä hyppyihin

Nykäsen tasapaino oli erinomainen. Hän pystyi venyttämään sen ansiosta hyppyynsä aina hiukan lisää senttejä ilman kaatumisen vaaraa.

Tosin äärimmilleen venytetyt hypyt näkyivät tyylipisteissä. Nykäsen telemark-alastulot eivät koskaan olleet samanlaista tyylittelyä kuin esimerkiksi Jari Puikkosella. Ylimääräiset metrit kuitenkin korvasivat lähes aina tasajalka-alastulon tuomat pistemenetykset.

Loistavan tasapainon tuottivat osaltaan Nykäsen pitkät ja kevytrakenteiset kädet.

3. Raajojen vipusuhde – Ponnistuksen kiihdytysvaihe oli avain menestykseen

Nykäsen alaraajojen vipusuhde oli erinomainen. Hän pystyi aloittamaan voimantuoton ponnistusvaihetta varten hyvissä ajoin. Sen ansiosta myös loppunopeus oli suuri.

Ponnistus tehdään noin kuuden metrin matkalla, ja sinä aikana hyppääjän pitää suoristaa jalkansa ja viedä suksensa ja ylävartalonsa lentoasentoon. Nykänen ei muuttanut ponnistusvaiheessa säärikulmaansa ollenkaan, minkä lisäksi lantion kääntökulma oli hyvin pieni. Siitä taas seurasi pieni ilmanvastus.

Nykänen pystyi kiihdyttämään vartaloa ja suksiaan poikkeuksellisen lyhyessä ajassa laskuasennosta lentoasentoon. Ponnistuksen kiihdytysvaihe oli Nykäsen menestyksen avainkohta: tarkempi, nopeampi ja voimakkaampi kuin muilla aikalaisilla.

4. Räjähtävä ponnistusvoima – Painoliivi toi voimaa

Mäkihyppääjällä on vain noin 300 millisekuntia aikaa ponnistaa. Kyseessä on koko suorituksen ratkaiseva osa, ja sen Matti Nykänen vei huippuunsa.

Nykäsen ponnistusvoima oli räjähtävä. Hän rajoitti sitä 17 ikävuodesta saakka erityisesti painoliivin avulla.

Nykänen piti 6–14-kiloista painoliiviä paidan alla 8–10 tuntia päivässä. Parin kuukauden harjoittelulla Nykäsen ylöspäin suuntautuva ponnistus kasvoi seitsemän senttiä, 60 senttiin.

Kun hän otti liivin pois ennen kilpailua, olo muuttui hetkessä kevyeksi.

5. Nilkat – Kireillä siteillä suksia helpompi hallita

Matti Nykäsen nilkkojen rakenne salli kireillä siteillä hyppäämisen. Kireillä siteillä suksia on helpompi hallita.

Niiden ansiosta Nykänen pystyi vaivatta siirtämään sukset ponnistuksen jälkeen vartalonsa oikealle puolelle. Näin syntyi lisää pinta-alaa ja sitä kautta ilmanvastusta, mikä pidensi ilmalentoa.

6. Luusto – Leveä ylävartalo toi hyödyn ilmalentoon

Matti Nykäsen kevytrakenteinen luusto on ihanteellinen mäkihyppääjälle. Samalla se yhdistyi leveään ja samalla ohueen rintakehään.

Ylävartalon leveydestä oli hänelle suurta hyötyä ilmalennossa, jossa hyppääjän pitää peittää mahdollisimman suuri pinta-ala ja saada sitä kautta nostetta hyppyyn. Se oli osa Nykäsen poikkeuksellista lentämisen taitoa.

7. Ruumiinrakenne – Kevytrakenteisuus palkittiin

Hyppääjän fysiikka on yhdistelmä painon antamaa vauhtia ja kevytrakenteisuuden tuomia liitoominaisuuksia. Lihakset eivät saa olla liian painavat, koska lento kärsii.

Nykäsen valttina oli pituuden ja painon välinen suhde, joka oli huippuvuosina ihanteellinen (177 cm, 56 kg).

Siitä myös pidettiin kiinni: esimerkiksi Calgaryn olympialaisten jälkeen Nykäsen paino nousi 63 kiloon, mutta valmentaja Matti Pullin lujalla kuurilla se saatiin takaisin 57 kiloon.

Lähteet: Antero Kujala: Matti Pulli. Voittohyppy (Ajatus, 1999). Egon Theiner: Matti Nykänen. Huipulla ja montussa (Otava, 2004).

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Seura-lehden vuoden 2013 kesän erikoisnumerossa Matti 50.