Selviytyjät-ohjelman kuvauksista palannut Juuso Mäkilähde oli henkisesti pienessä selvitystilassa: ”Projekti oli aika intensiivinen”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Juuso Mäkilähde
Juontaja Juuso Mäkilähde. © Tiia Ahjotuli / Otavamedia
Seura tapasi Selviytyjät Suomi -sarjan kuvauksista palanneen Juuso Mäkilähteen Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertissa Kaisaniemessä.

”En ole tajunnut tehdä mitään juhannussuunnitelmia ja nyt on jo myöhäistä. Saattaa tulla kaupunkijuhannus”, totesi juontaja Juuso Mäkilähde Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertissa Kaisaniemessä.

Mäkilähteellä on avopuolisonsa kanssa kaksi lasta, joista nuorin täyttää elokuussa kaksi vuotta. Mäkilähde palasi vasta muutama päivä sitten uuden Selviytyjät Suomi -kauden kuvauksista Filippiineiltä. Kuuden viikon aikana kuopus ehti kotona oppia uusia sanoja ja vanhempikin uuden taidon.

”Ennen lähtöäni olimme ehtineet aloittaa vanhemman lapsen kanssa pyörällä ajon harjoittelun. Sydäntä raastavin hetki oli se, kun sain Filippiineille videon, jossa hän jo ajoi pyörällä. Sydämeni oli pakahtua ylpeydestä, mutta samalla olin tosi surullinen siitä, etten ollut paikalla.”

Mäkilähde on ollut puolisonsa kanssa yhdessä jo 13 vuotta. Häitä Mäkilähde ei silti lupaile – ainakaan ihan heti. Ajatus sinänsä saa vihreää valoa.

”Kai sitä jossain vaiheessa pitäisi mennä naimisiin. Näen sen jotenkin niin isona asiana, mutta olen pikkuhiljaa alkanut työstää ajatusta, että ehkä sitä voisi mennä naimisiin pienesti ja kivasti. Voin kuitenkin luvata, että tänä kesänä ei ehdi.”

Kuvat: Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Galleria

X