Seppo Hovi ja Esa Nieminen pohtivat ystävyyttään ja työuriaan: ”Jos olisimme lääkäreitä, emme olisi aivokirurgeja vaan kunnan yleislääkäreitä”
Suomalaisen musiikkimaailman suurmiesten ystävyys perustuu kunnioitukseen ja huulenheittoon. Myös toisen tukeminen elämän vastoinkäymisissä on tuttua Esa Niemiselle, 70, ja Seppo Hoville, 75.
Esa Nieminen ja Seppo Hovi toivovat, että ovat tulevan vuosikymmenen vähintään kohtalaisen terveitä. ”Alamme olla siinä iässä, että ystävien hautajaiskutsuja tulee yhä enemmän.”
Nahkarotsit ovat rennosti auki ja hyväntuulinen sanailu soljuu vilkkaana, kun musiikkialan vaikuttajat Seppo Hovi ja Esa Nieminen kapuavat kuvattavaksi Espan lavalle Helsingissä. Lavalle miehet ovat nousseet yhdessä jo lähes 40 vuotta, niin tv-ohjelmissa kuin konserttitaloissa.
Työkaveruus syveni ystävyydeksi, kun he alkoivat tehdä miljoonayleisön tavoittanutta Bumtsibum-musiikkiviihdeohjelmaa. Se tempaisi heidän arkipäiviksi raskaisiin kuvaussessioihin ja joka lauantai-ilta suomalaisten olohuoneisiin.
”Ystävyytemme syventyi Bumtsibum-vuosina”
Vuonna 1997 Seppo Hovi oli jo tehnyt monipuolisen uran musiikin parissa. Hän oli tullut suurelle tv-yleisölle tutuksi muun muassa Tenavatähdet– ja Seppo Hovin seurassa -ohjelmista.
Nyt Seppoa oli pyydetty mukaan uuteen musiikkiviihdeohjelmaan, MTV3-kanavan Bumtsibumiin. Siinä julkisuudesta tutut muusikkovieraat arvaavat ja esittävät lauluja. Sepon piti ehdottaa itselleen pianistitaisteluparia.
Seppo: ”Tiesin heti, että haluan Esan mukaan. Hän on trubaduuriosaaja vailla vertaa ja äärettömän taitava stemmojen laulaja. Esa saa solistin kuulostamaan aina hyvältä.”
Esa: ”Ystävyytemme syventyi Bumtsibum-vuosina. Ohjelman teko oli sekä äärimmäisen innostavaa että rankkaa. Parhaimmillaan kuvasimme 12 jaksoa kuuden päivän aikana. Päivät olivat intensiivisiä.
Kun työputken jälkeen pääsi kotiin, päätä särki ja univaje vaivasi.”
Seppo: ”Meitä kannatteli hyvä työilmapiiri. Tuotanto puhalsi yhteen hiileen, ja meillä oli aidosti hersyvän hauskaa. Ohjelman juontajana toiminut Marco Bjurström luotsasi porukkaa ”naminami-asenteellaan”.”
ESA: ”En olisi voinut kuvitella Seppoa parempaa työparia. Olemme molemmat ammatillisesti tinkimättömiä, mutta persooniltamme sopivan erilaisia.
Minä olen hitaampi hämäläinen, kun taas Seppo on salamannopea. Hän pystyy reagoimaan välittömästi ja lohkaisemaan nasevan jutun kuivakalla brittihuumorillaan.”
Seppo: ”Ohjelmassa ei ollut käsikirjoitettu muuta kuin arvattavat kappaleet. Veljellinen naljailumme syntyi ohjelman tiimellyksessä.
Kilpailimme tosissamme, mutta muuten pidimme yhtä. Juttelimme Esan kanssa avoimesti esimerkiksi palkkioista ja siitä, mihin suuntaa ohjelmaa kannattaisi kehittää.”
”Minä olen hitaampi hämäläinen, kun taas Seppo on salamannopea”, Esa kuvailee. © Tommi Tuomi
Jazzia ja Beatlesia
Seppo Hovi ja Esa Nieminen perustavat ystävyytensä luottamukseen ammatilliseen kunnioitukseen. Heitä ei tarvitse pyytää kehumaan toisiaan, vaan arvostus kollegaa kohtaan kuuluu molempien suusta.
Seppo: ”Tiedän, että voin kysyä Esalta mielipidettä mihin tahansa asiaan, ja saan aina vilpittömän vastauksen.”
Esa: ”Moni luulee, että musiikkialalla pitäisi koko ajan kilpailla. Se ei pidä paikkaansa! Emme ole koskaan kilpailleet keskenämme – paitsi Bumtsibumissa.
Olemme molemmat olleet siitä onnellisessa asemassa, että meillä on ollut koko ajan niin paljon töitä tarjolla, että olemme voineet valita hommamme.”
Seppo: ”Totta. Meidän ei ole tarvinnut kilpailla ammatillisesti toisiamme vastaan. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa, että olisin hävinnyt Esalle, paitsi joskus tennisottelussa.”
Esa: ”Meitä yhdistävät opinnot Sibelius-Akatemiassa. Saimme sieltä molemmat siivet muusikkoudellemme.”
Seppo: ”Viiden vuoden ikäeromme näkyy ennen kaikkea musiikillisessa taustassamme. Minä vartuin jazzin parissa, mutta Esan teini-iässä oli jo valloillaan The Beatles ja rautalankamusiikki. Uusi nuorisokulttuuri syntyi.
Oma pianonsoitonopettajani sanoi minulle, että tanssimusiikkia et sitten soita, koska se on vahingollista.”
Esa: ”Seppo on loistava jazz-pianisti, Suomen Liberace. Minä olen ponnistanut paljon yksinkertaisemman musiikin pohjalta. En silti ole koskaan kokenut, että Seppo pitäisi minua jotenkin ammatillisesti alemmalla tasolla.”
Bumtsibumin taistelupari vuonna 1999 kapellimestari Jari Puhakan kanssa © Lehtikuva
Jaetut surut
Pitkään ystävyyteen mahtuvat elämän kaikki sävyt. Kun Esa kävi läpi avioeron Bumtsibumin tekemisen aikoina, hän jutteli tunnoistaan muutamaan otteeseen Sepon kanssa. Itsekin aikoinaan eronnut ystävä kuunteli, mutta ei tyrkyttänyt neuvojaan.
Esa: ”Olemme puhuneet Sepon kanssa myös suruista. Tähänastisen elämäni yksi kovimmista paikoista on se, kun esikoispoikani Antti sairastui 2,5-vuotiaana imusolmukesyöpään.
Epäusko oli valtava, ja mietimme vaimoni kanssa, mitä olimme tehneet väärin. 12-vuotiaana Antti onneksi todettiin terveeksi, kiitos Suomen erinomaisen terveydenhoidon.
Oman lapsen sairastuminen kirkasti elämän arvojärjestyksen. Kun mietin taaperolle hautapaikkaa, muut murheet pienenivät sen rinnalla. Ymmärsin, kuinka tärkeää ja haurasta terveys on.”
Seppo: ”Minun pysähdyksen paikkani oli, kun jätin alkoholin. Nuoruuteni meni hulinaksi, mutta kolmekymppisenä elämäni normalisoitui. Aloin tehdä töitä ja perustin perheen, enkä pelkästään hillunut.
Pidän käännettä edelleen ihmeenä, suorastaan siunauksena. Jos en olisi saanut laitettua korkkia kiinni, en olisi enää tässä.”
Esa: ”Olen ylpeä Seposta, kun hän jätti alkoholinhuuruisen elämän taakseen. Kaikille ei käy yhtä hyvin. Musiikkipiireissä on monia surullisia kohtaloita. Arvostan sitä, että Seppo on puhunut minulle rehellisesti myös vaikeuksistaan.”
Seppo: ”Esa olisi The Beatles -yhtyeen läpimurtohitti Please Please Me. Esa on jättänyt syvän jäljen suomalaiseen populaarimusiikkiin ja vienyt Beatlesin perintöä hyvällä tavalla eteenpäin.”
”Kiitos menestyksestä kantautuu harvoin hitintekijälle asti”
Esan säveltämiin hitteihin kuuluvat esimerkiksi Anna Erikssonin levyttämä Kun katsoit minuun, Paula Koivuniemen Kun kuuntelen Tomppaa ja Frederikin Kolmekymppinen.
Esa arvioi tuottaneensa ja sovittaneensa vajaat parituhatta kappaletta, joista noin viidennes on hänen omia sävellyksiään. Sekä Esa että Seppo tietävät, että musiikkialalla heidän työnkuvaansa kuuluu pysytellä taustalla, kun artistit ottavat kirkkaimman tähden paikan.
Esa: ”Joskus minua on harmittanut, että kiitos menestyksestä kantautuu harvoin hitintekijälle asti. En usko, että kyse on huonosta käytöksestä, vaan pikemminkin huomaamattomuudesta. Artisteilla, jotka ovat jatkuvasti valokeilassa, on poikkeuksetta voimakas narsismi.
Sanoin kerran eräässä haastattelussa, etten saanut Paula Koivuniemeltä enkä Katri Helenalta kummaltakaan kiitosta yli 20 vuoden yhteistyöstä. Katri Helena kiirehti soittamaan minulle lehtijutun luettuaan. Hän pyysi anteeksi kömmähdystään ja kiitti minua lämpimästi sekä kappaleistani että tekstien tulkitsemisen opeista.”
Seppo: ”Molemmat olemme valinneet ammatin, jossa olemme enemmän taustavaikuttajan roolissa. Olisi pitänyt ryhtyä artistiksi, jos olisi halunnut olla enemmän esillä.”
Esa: ”Nuoremmalla polvella ei ole samanlaista pelimanniutta kuin minulla ja Sepolla. Kun huikkaa ottava seurue huudahtaa, että soita Aamu Airistolla, me istahdamme pianon ääreen ja annamme palaa. Musiikkia tehdään nykyään paljon koneellisesti, eivätkä kaikki muusikot edes osaa lukea nuotteja.”
Seppo: ”Esan analyysi on osuva. Jos olisimme lääkäreitä, emme olisi aivokirurgeja, vaan kunnan yleislääkäreitä. Olemme sellaisia all around -muusikkoja. Emme räppää, vaan musiikkimme koostuu perusasioista: rytmistä, melodiasta ja harmoniasta. Olemme ylpeästi vanhan liiton miehiä.”
Esa: ”Seppo olisi La Strada -kappale Federico Fellinin ohjaamasta samannimisestä elokuvasta. Kappaleen harvinaisen hieno harmonia ja melodia kuvaa jazz-virtuoosi Seppoa.”
Ikämiesten ja isoisien onnellisia vuosia
Musiikin ohella Seppo Hovi ja Esa Nieminen puhuvat tavatessaan perheestään – nykyään yhä useammin lastenlapsistaan. Esalla on kuusi lastenlasta ja Sepolla on viisi.
Seppo: ”On ollut hienoa saada seurata, kuinka ensin omat lapset löytävät paikkansa elämässä ja nyt elää lastenlasten rinnalla. Vaihdamme Esan kanssa kuulumisia myös perheemme asioista.”
Esa: ”Suurin toiveeni tulevaisuudelle on se, että saisin elää tulevan vuosikymmenen vähintään kohtalaisen terveenä ja nähdä lastenlasteni kasvavan. Terveyden ja läheisten merkitys kasvaa elämässäni koko ajan.”
Seppo: ”Toivon samaa. Korona-aikana olen viettänyt paljon aikaa mökillä kahdestaan vaimoni kanssa. Minulle viimeiset pari vuotta on kirkastanut, että viihdymme hyvin yhdessä.
Toivottavasti vaimoni on samaa mieltä. Väistämättä mielessäni pyörii välillä se, että jompikumpi meistä puolisoni kanssa jää leskeksi. Yritän kuitenkin työntää ajatuksen pois ja keskittyä elämään.”
Esa: ”Alamme olla siinä iässä, että ystävien hautajaiskutsuja tulee yhä enemmän. Tietenkin toivon lisää onnellisia päiviä ja vuosia. Minulle ja Sepolle musiikki ei ole pelkästään ammatti, vaan elämäntapa. Pärjäämme varmasti molemmat eläkkeillämme, mutta teemme silti jonkin verran töitä. Välillä on kiva soitella ihan vain huvin vuoksi.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 5/22.
Muusikko Esa Niemisen ja vaimo Pirren häitä vietettiin kesällä 2004. Avioelämä on sujunut myötäisissä tuulissa. © TOMMI TUOMI
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti