Seura oli mukana Matti Nykäsen keikalla Euran Sieravuoressa: ”Laulaminen on työ, mitä teen, ja työni hoidan hyvin”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Matti Nykänen
Matti pistää kaikki peliin, alusta asti. © JUSSI PARTANEN
Matti Nykäsen ura laulajana oli pidempi kuin aktiiviura mäkihyppääjänä. Matti kertoi Seuralle keikallaan Euran Sieravuoressa, ettei halunnut elää elämäänsä verhojen takana.

Matti! Matti! Matti! Rytmikkäät huudot tahdittavat Matti Nykästä keikalla Euran Sieravuoressa. Esitys on alkanut puoliltaöin.

Matti hyppii ylös alas ja tekee näyttävän telemarkin yleisöä kohti. Mäkikotkalla on vauhti päällä. Keikan aloitusbiisinä on Markku Aro -laina Jestas sentään.

Raikuvien aplodien päätteeksi kitaristi Jussi Niemi kysyy Matilta, miten menee. ”Kaikki menee, mitä tulee”, Matti vastaa.

Ei heti uskoisi, että lavalla heiluva mies on maailman kaikkien aikojen paras mäkihyppääjä.

Hälinä ja hulina – nimmareita ja valokuvia

Matti Nykäsen ilta ihmisten edessä on alkanut jo ennen nousua lavalle. Hän on saapunut Sieravuoreen pari tuntia ennen keikkaa ja saanut heti vetää nimmareita mustalla tussilla ihmisten käsivarsiin. Matti on päässyt myös valokuviin mutta on hoitanut kaiken tyynen rauhallisesti.

Sisällä nälkäinen artisti saa vihdoin eteensä lautasellisen ruokaa. On hetki aikaa hengähtää. ”Laulajanuran alussa oli yksi hyvä puoli. Olin ollut yleisön kanssa jo tekemisissä ja tottunut julkisuuteen, mutta se hälinä ja hulina, joka siitä alkoi ja on kestänyt tähän päivään asti, on ollut aika rankkaa”, Matti kertoo.

Itse työ ei ole taakka, mutta siihen liittyvät reunailmiöt ovat. Matti on suunnitellut, että vuoden päästä kesällä olisi jatkuvassa haastatteluiden antamisessa täydellinen tauko.

Urheilijan ja laulajan kannalta julkisuus näyttäytyy erilaisena.

Matti Nykänen

Kirsi saa Matilta nimmarin käsivarteen. ”Matti on sympaattinen”, Kirsi kiittelee. © JUSSI PARTANEN

”Tässä työssä yleisö on lähellä ja pitää oikeasti ottaa huomioon kaikki ihmiset. Pakoon ei pääse mihinkään. Mutta siihenkin oppii, ja se kuuluu tähän hommaan”, Matti sanoo.

”Mäkihyppyvuosina oli yleisöstä kaukana ja pääsi livahtamaan joukkueen mukana kämpille. Olin kuitenkin muuten enemmän yksin. Nyt meitä on bändi koossa.”

Koko aikuiselämän mittainen kokemus julkisuudesta ja esiintymisestä ei ole poistanut jännitystä.

”Siinä on aina pelissä kaikki, alusta asti. Se on sellainen homma, että siitä ei voi luistaa. Ei voi näytellä. Kun lavalle menee, se on sitä juttua, vaikka miten olisi asiat muuten rempallaan”, Matti kertoo.

”Laulaminen on työ, mitä teen, ja työni hoidan hyvin.”

Vain mäkimies voi tietää

Jestas sentään, mikä avaus keikalle! Yleisö on Sieravuoressa aivan villinä. Aloitusbiisin jälkeen bändi polkaisee käyntiin kappaleen Samaa nauhaa. Siinä kerrotaan, miten media ja ihmiset aina tietävät kaiken paremmin, myös Matin asioista.

Teksti ei kuitenkaan surkuttele asiaa vaan hyökkää kohti: ”Paras antaa niille jotain puhuttavaa, jollei niillä muuta tekemistä oo.”

Osuu ja uppoaa, yleisö on riemuissaan. Tällä kertaa Matti hoitaa välispiikin. Se kertoo toimittajasta, joka kyselee kaikenlaista.

”Miten Matti jakselet sen ADHD-taudin kanssa?” Matti kysyy itseltään.

Hän pitää pienen dramaattisen tauon.

”Sanoin sille, kuule, kiirettä pitää.”

Spiikin jälkeen alkaa Matti-klassikko Vain mäkimies voi tietää sen.

”Kotkan lailla saa liidellä ihminen, vain mäkimies voi tietää sen”, Matti laulaa.

Ja tosissaan, kuten hän tekee läpi keikan. Ei ole epäilystäkään siitä, ettei Matti seisoisi laulujensa takana.

Matti Nykänen ja Jussi Niemi

Matti ja Jussi Niemi antavat lavalla kaikkensa. © JUSSI PARTANEN

Mäkikotkan vilpitön lavakarisma

Keskittynyt ilme sekä musiikin tahtiin huojuva ja hyppivä keho kertoo paljon. Mäkimies viihtyy lavalla.

On itse asiassa viihtynyt jo yli kaksikymmentä vuotta. Hän on tehnyt vuodessa usein toista sataa keikkaa.

Ei siis ihme, että Matti käyttäytyy Sieravuoren keikalla kuin ammattilainen. Välillä hän käy lyömässä kättä eturivissä seisovien kanssa ja keskittyy sitten taas laulamiseen.

Hän ei kuitenkaan ole lavalla tilanteen haltuun ottava rokkikukko vaan tekemisissään niin vilpittömän oloinen, että olemukseen liittyy – myönteisellä tavalla – haavoittuvaisuutta.

Ehkä siinä on Matin suosion salaisuus. Hän on kaikissa käänteissä avoimen vilpitön, ja yleisö tunnistaa sen.

Kertaheitolla laulajaksi

Kun Matin hyppyura hiipui 1990-luvun alussa, hänelle tarjottiin mahdollisuutta ryhtyä laulajaksi.

Avuksi kutsuttiin Jussi Niemi, jolla on ollut oma studio Jyväskylässä vuodesta 1985.

”Mulle kerrottiin, että levy on myynyt etukäteen kultaa, mutta sitä ei vielä ole. Sovittiin palaveri Matin kanssa ja ryhdyttiin töihin”, Niemi kertoo.

”Ensimmäisenä kysyin Matilta studiossa, osaatko laulaa. Matti rehtinä miehenä vastasi: en tiedä, kun en ole koskaan yrittänyt.”

Niemi sävelsi kappaleita, joista Matti selviäisi tarvittaessa vaikka puhelaululla. Kertosäkeisiin lisättiin kuoro-osuuksia, jotka tukivat Matin laulua.

Yllätysten yö -levy valmistui 1992. Siitä alkoi keikkailu.

Matti Nykänen ja Jussi Niemi

Jussi Niemi on Matin keikan musiikillinen kivijalka. © JUSSI PARTANEN

Niemi vastaa edelleen kaikista Matin musiikkiin liittyvistä asioista: bändistä, levytyksistä ja sävellyksistä.

Ei Matin äänellä Idols-kisoja voiteta, mutta kyse ei olekaan siitä, kuinka hyvin Matti laulaa.

Laulujen tekstit kohtaavat Matin elämäntarinan tavalla, joka tekee oikeaoppisesta laulamisesta toissijaisen asian. Kysymys on enemmänkin uskottavuudesta.

Sydän tahtoo lentää

Kuka voi uskottavammin vetää Mäkimies-kappaleen kuin kaikkien aikojen paras mäkimies itse?

Tai kenellä artistilla on edes pokkaa laulaa kappaletta Häkkilintu, jossa kertoo elämänsä alamäestä ja vankilatuomiosta: ”Ennen mäkikotka nyt vain häkkilintu.”

Se on rehellisyyttä, jonka täytyy koskettaa laulajaa itseäänkin.

Oma lukunsa Matin laulujen joukossa ovat ne, jotka perustuvat hänen viljelemiinsä sloganeihin. Ehkä otin, ehkä en ja Elämä on laiffii soivat keikalla rivakassa tempossa.

Uuteen biisiin Jokainen tsäänssi on mahdollisuus on kasattu sloganeita enemmänkin. Näissä kappaleissa hymyillään ympäröivälle maailmalle ja omille tekemisille.

Matti harjoittaa suomalaisittain harvinaista itseironiaa. Mieleen tulee toinen kansan syviä rivejä koskettanut artisti, Irwin Goodman.

Keikan yllätysveto on Pelle Miljoonan hitti Moottoritie on kuuma, mutta kun miettii sanoja, laulu istuu Matille mainiosti.

”Rintaa pakottaa, sydän tahtoo lentää, nousta tuulen selkään.” Sanat sopivat niin mäkihyppyyn kuin Matin elämään, jonka kohdalla ei voi puhua varman päälle pelaamisesta.

Sen on nähnyt myös Jussi Niemi.

Matti Nykänen

Eturivi viillintyy, kun Matti Nykänen ottaa keikallaan Euran Sieravuoressa
rohkeasti kontaktia yleisöön. © JUSSI PARTANEN

Oppia imemässä

Jussi Niemi sanoo, että Matilla ei ole mahdollisuuksia normaalielämään, vaikka kuinka yrittäisi.

”Julkisuus on niin käsittämättömän suurta. Menee Matti millaiseen kyläpahaseen tahansa, ei kahvia saa juotua tai autoa tankattua ilman, että joku olisi kuvaamassa.”

Niemi on nähnyt monenlaista, joten hänellä on, mihin verrata. Keikkamuusikon ura alkoi teinipoikana Sammy Babitzinin bändissä. Homma jatkui muun muassa Kirkan, Irwinin ja Markku Aron taustalla. Ja nyt Matti Nykäsen kanssa.

”Olen mukana kunnioituksesta Mattia ja hänen urheilusaavutuksiaan kohtaan. Meillä on hieno yhteistyö. Matti on imenyt minulta oppia, olen vähän kuin valmentajana”, Niemi kertoo.

”Tämä on ollut käsittämätön seikkailu.”

Teemu Kiskonen ja Pia Matikainen

Teemu Kiskosen ja Pia Matikaisen mielestä Matti on mielenkiintoinen persoona. © JUSSI PARTANEN

Rehellinen ihminen

Parhaillaan Matti työstää uutta levyä. Sen piti ilmestyä jo viime vuonna, mutta yksityiselämän kuviot sotkivat suunnitelmia.

Uusia biisejä, talvella levytettyjä, löytyy Sieravuorenkin keikkasetistä. Setissä on myös Sleepy Sleepersin Nykäsen Matti -biisi, joka on versio Miljoonasateen Lapsuuden sankarille -kappaleesta.

”Olin kriittinen sitä biisiä kohtaan, kun siinä laulan itsestäni. Kun sitä on vedetty, olen huomannut, että ihmiset tykkää siitä. Se tulee uudelle levyllekin”, Matti kertoo.

Keikoilla kappale on nykyisin yksi Matin suosikeista, toinen on Mäkimies, jota kuuluu jokaisen keikan biisilistaan. Oman suosionsa salaisuudesta Matilla on selvä näkemys.

”Olen avoin ja rehellinen ihminen enkä mikään paskantärkeä. Sellaisista Suomen kansa tykkää. Olen rehellisesti kertonut, missä mennään”, Matti sanoo.

”En tykkää siitä, että pidetään kulisseja pystyssä. Jos kulissit kaatuvat, ne kaatuvat. En halua elää verhojen takana. Tahdon liikkua ja nauttia elämästä. Kulissielämä on kuin korttitalo, se kaatuu joskus.”

Roolinsa vanki

Parin vuosikymmenen aikana Jussi Niemi on oppinut tuntemaan Matin hyvin. ”Yksi Matin ongelmista on se, että kaikki tarvitsevat Mattia johonkin. Mutta kun Matti tarvitsee jotain, ovat auttajat vähissä”, Niemi kuvailee.

”Matti on hyväsydäminen. Hän antaa vaikka viimeisen paitansa kaverille. Virheensä Matti myöntää avoimesti, mutta haastatteluissa hän on harvoin omana itsenään. Matilla on aina tietty rooli, jonka hän olettaa, että hänellä pitää olla.”

Vuosituhannen vaihteessa Niemi vetäytyi hetkeksi sivuun Mattiin liittyvistä musiikkikuvioista. Yhteistyö jatkui vuonna 2002 siiderimainokseen tehdystä laulusta Elämä on laiffii.

”Matti sanoi, että lähde mukaan, tämä on hänelle niin tärkeää. Sillä tiellä ollaan edelleen.”

Sini Rantamaa ja Juha Kosonen

”Kannatti tulla katsomaan, ehdottomasti. Ylitti odotukset”, Sini Rantamaa ja Juha Kosonen kehuvat. © JUSSI PARTANEN

Muutama viritys

Lavalla Matti nauttii bändin keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Rummuista tulee potkua omaankin esitykseen, samoin kitarasooloista.

”Mulle tulee lavalla yksinäisyyden tunne, jos ei mennä koko ajan eteenpäin”, Matti arvioi.

Jussi Niemi paljastaa, että maailmaa on kierretty tähänkin mennessä tavalla, josta kuka tahansa suomalaisartisti olisi ylpeä.

”On oltu keikoilla Japanissa, Venäjällä, Keski-Euroopassa, kymmenissä maissa, mutta niistä ei Suomessa paljon puhuta. Kysyntä on kovaa koko ajan. Maailmalla Mattia todellakin arvostetaan.”

Matti tietää, että hän ehkä päätyy laulajana vielä ulkomaille.

”Tässä on muutama viritys menossa. Jos ne natsaa kohilleen, niin sittenhän me mennään”, Matti sanoo.

Jenni Lindqvist ja Tatjana Palmroth

”Ihan sairaan hyvä meno. Hyvä Masa!” Jenni Lindqvist ja Tatjana Palmroth hehkuttavat Sieravuoressa. © JUSSI PARTANEN

Vuositolkulla töitä

Keikan päätyttyä Matti ja bändi taputetaan takaisin lavalle. Ylimääräisenä kuullaan laulu Voitosta voittoon:

”Duurivoittoisin sävelin, läpi elämän helvetin.”

Voiko tuohon enää oikeastaan lisätä mitään?

Kun laulut on laulettu, koti kutsuu. Viikonloppuyön laulukeikasta tulee Matille helposti yli kahdeksan tunnin työpäivä.

”Ja se tapahtuu yöaikaan. Kun täältä lähden, olen kotona aamulla viiden aikoihin. Lavaesiintyminen on ajallisesti pieni juttu, mutta muuten se suurin asia. Sen eteen on tehty vuositolkulla töitä”, Matti sanoo.

”Ikinä ei voi tietää, mitä lavalla tapahtuu, vaikka sitä käy etukäteen mielessään läpi. Keikan jälkeen hienoin asia on se tunne, kun on onnistunut työssään.”

Paita märkänä

Sieravuoren keikan jälkeen kuluu hetki, ja takahuoneen ovi aukeaa. Ulos kurkkaa hikinen mies, joka on antanut lavalla kaikkensa.

”Aina on paita ihan märkänä, märempänä kuin lenkin jälkeen. Varmaan joku kolme kiloa lähti taas”, Matti sanoo.

Sitten hän kävelee autolleen ja kääntää nokan kohti Jyväskylää.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Seura-lehden vuoden 2013 kesän erikoisnumerossa Matti 50.

X