Seuran Elävä Legenda Eino Grön, 82, ei haaveile eläkkeelle jäämisestä: ”Antaessani itsestäni kuulijalle saan samalla itselleni”

Hymy ja katse ovat lämpimät. Eino Grön, 82, poseeraa tottuneesti kameralle Fame-musiikkimuseon hämärässä Helsingin Pasilassa.

Tangon sinivalkoinen ääni on juuri vastaanottanut Seura-lehden myöntämän vuotuisen Elävä Legenda-palkinnon päätoimittaja Erkki Meriluodolta. Taiteilija Samuli Alosen Grönille varta vasten tekemässä lintupatsaassa on saajansa tavoin lavakarismaa.

Taustalla näkyvät nostalgiset mustavalkokuvat iskelmätähti Laila Kinnusesta, joka aloitti Grönin tapaan uransa 1950-luvun lopulla.

”Laila oli taitava tulkitsija, jota oli siunattu myös koomikon lahjoilla”, Eino Grön muistelee aikalaistaan.

Lausahdus kuvaa hyvin Eino Gröniä, jolla on jokaisesta hyvä sana sanottavanaan.

Taiteilijasta huokuu herrasmiesmäisyys – hän on niitä miehiä, jotka avaavat oven ensin muille ja astuvat itse sisään viimeisenä.

Eino Grön vastaanotti Seura-lehden myöntämän Elävä legenda -palkinnon päätoimittaja Erkki Meriluodolta toukokuussa 2021. Lintupatsas on taiteilija Samuli Alosen kädenjälkeä ja varta vasten Grönille suunniteltu.

Vaikka ura kotimaisen musiikin terävimmällä huipulla on kestänyt jo yli 60 vuotta, Grönin kyky uudistua on huomattu erityisesti kuluneena keväänä. Kesken palkintoseremonian Grönin puhelimeen kilahtavat terveiset rap-tähti Pyhimyksenä tunnetulta Mikko Kuoppalalta, jonka kanssa hän levytti tänä keväänä yhdessä kappaleen Hyvät Hautajaiset. Ensiesitys oli Emma-gaalassa toukokuussa.

”Paluu Finnvoxin äänitysstudioille Pitäjänmäkeen Mikon kanssa tuntui siltä, kuin olisi tullut vuosikymmenten jälkeen kotiin”, Grön kertaa tunnelmia maaliskuulta.

Ja näin hän kertoo itse elämänsä vaiheista:

Eino Grön varttui Porin Reposaaressa

”Elin lapsuuteni Porin Reposaaressa. Lapsuudenmaisemista juontaa rakkauteni mereen. Missä päin maailmaa olenkin, meren rannalla tunnen aina olevani se nuori reposaarelainen.

Jo äidinmaidossa sain lahjat laulamiseen ja urheiluun. Äiti lauloi kirkkokuorossa ja oli kova uimari. Vanhempani tapasivat kauppalaivassa, jossa he olivat molemmat töissä.

Kun äiti sitten palasi maihin, isä jäi vielä merille. Vuonna 1939 isä sairastui Amerikan vesillä malariaan ja joutui jäämään New Orleansiin sairaalaan.

Minä ja kaksoissisareni synnyimme tammikuussa vuonna 1939. Kirjaimellisesti konttasimme isää vastaan, kun hän palasi kotiin viimeisellä Petsamoon menevällä laivalla välirauhan aikana vuonna 1940.

Vaikka toimeentulo oli niukkaa, isä ja äiti kannustivat meitä lapsia opiskeluissamme ja laittoivat meidät yhteiskouluun. Tästä on heitä kiittäminen jälkikäteen.”

Laulunlahja huomattiin jo kouluiässä

”Musikaaliset taipumukseni huomattiin jo päiväkodissa, jossa esiinnyin aina tilaisuuden tullen. Kun ehdin kouluikään, rehtori laittoi minut laulamaan Oskar Merikannon duettoja erään toisen pojan kanssa ja säesti meitä itse pianolla.

Kymmenvuotiaana avautui uusi maailma, kun pääsin laulamaan jumalanpalveluksiin Reposaaren kirkkoon. Kanttori oli huomannut laulunlahjani ja hiukan hassuttikin minua pyytäessään mukaan ‘auttamaan vanhaa miestä’. Joka sunnuntai liki 3 vuoden ajan seisoin kanttorin vieressä urkuparvella ja lauloin virsiä.

Monet näistä virsistä puhuttelevat minua edelleen. Olen saanut esittää niitä omissa kirkkokonserteissani, joita on takana satoja aina 1970-luvulta lähtien. Tulevana jouluna olisi tarkoitus järjestää seuraava.

Kun pääsin yhteiskouluikään, lauloin kaikissa mahdollisissa juhlissa. Laulamisen ohella harrastin innokkaasti painia, jossa myös menestyin. Reposaaren suuri sankari, painin olympiavoittaja Kelpo Gröndahl oli meille pojille suuri esikuva. Ensimmäisen palkintolusikkani sain 6-vuotiaana 28-kiloisten sarjassa.

Valmistuin liikunnanohjaajaksi Pajulahden urheiluopistosta vuonna 1960, mutta päivääkään en ole niitä hommia ehtinyt tehdä.”

Eino Grön vuonna 1963 © Foto-Jatta/kuva-arkisto

Tangobuumi iski Suomeen 1960-luvulla. ”Levyttämäni Tango D’Amour nousi heti listaykköseksi.” © Otavamedian kuva-arkisto

Yllätykset ja käännekohdat

”Kouluiässä osallistuin ahkerasti kulttuurikilpailuihin. Satakunnan teinien kisoissa vuonna 1955 lauloin tuomaristolle kaksi kansanlaulua ja voitin yllätyksekseni kokeneemmat kanssakilpailijani.

Maanantaina tuntui mahtavalta astella kouluun voitto taskussa.

Toinen käännekohta tapahtui vuoden 1958 helmikuussa, jolloin voitin säveltäjä Toivo Kärjen järjestämät maakunnalliset iskelmäkilpailut Turussa. Samalla solmin ensimmäisen koelevytyssopimukseni Fazerin kanssa.

Kun Kärjeltä kävi käsky saapua nauhoituksiin Helsinkiin, anoin tuoreena alokkaana lomaa armeijasta. Ei aikaakaan, kun seisoin Savoy-teatterin lavalla ja lauloin ensilevytykseni, Kärjen sovittaman Venäläisen tangon.

Porissa olin jo aiemmin saanut nimeä paikallisyhtyeiden solistina. Läpimurto tuli lokakuussa 1958, kun voitin täyspotin Suomen iskelmälaulun mestaruuskilpailuista Helsingissä. Tuomaristossa istui Toivo Kärjen lisäksi suuresti ihailemani Olavi Virta.

Sijoituin ykköseksi kotimaisessa ja ulkomaisessa iskelmäsarjassa sekä yleisöäänestyksessä. Voitto poiki uuden 4-vuotisen levytyssopimuksen Fazerille, ja sitten minua vietiinkin jo lujaa. Keikkoja riitti Hangosta Ivaloon saakka.

Toivo Kärki oli yksi urani suurista vaikuttajista, olin hänen löytönsä. Kärjen autoritäärinen olemus herätti pelkoa monissa, mutta minä pidin hänestä kovasti.

Kun myöhemmin vaihdoin levy-yhtiötä Jaakko Salon luotsaamaan Scandiaan, se oli musta hetki sekä Kärjelle että minulle. Mitään ei lausuttu ääneen, mutta välimme eivät koskaan palautuneet täysin ennalleen.”

Olavi Virran muistokonsertissa vuonna 1975. ”Virta on ollut yksi musiikillisista esikuvistani. Hänellä oli poikkeuksellisen kaunis ääni. ” © Veikko Lintinen/kuva-arkisto

Herääminen ja raitistuminen

”Hengellisyys on kulkenut mukanani lapsuudesta asti. Siitä sain myös voimaa laittaa pullon korkin lopullisesti kiinni vuonna 1977. Keikkaelämä oli ollut vauhdikasta ja kosteaakin aikaa aina siitä saakka, kun tangobuumi valtasi Suomen 1960-luvulla.

Raitistumiseni kynnyksellä otin esiin ruutupaperin kirjatakseni elämänmuutoksen plussat ja miinukset. En keksinyt miinuspuolelle yhtään asiaa.

On aina ihme, kun joku raitistuu. Tämän ihmeen ansiosta sain itse pitää perheeni, jolle alkoholinkäyttöni oli tuottanut paljon harmia. Myöhemmin olen saanut olla esimerkkinä monelle laulajalle, joka on pohtinut samoja asioita.

Se, että olen vielä 82 vuoden iässä laulukunnossa, uskon olevan urheilutaustani ja säännöllisten elämäntapojeni ansiota.

Esiinnyn mieluiten konserttisaleissa ja kirkoissa. Siellä saan laulaa yleisölle, joka on varta vasten tullut kuulemaan solistia.”

Lue myös: Eino Grön: ”En olisi näin hyvässä kunnossa, jos en olisi raitistunut”

Eino ja Marjatta Grön ovat olleet naimisissa vuodesta 1962. ”Oma perheeni on ollut suurin taustavoimani ja tukeni”, Grön kiittää. Kuvassa pariskunta yhdessä Espoon-kodissaan vuonna 1974. © Mauno Hämäläinen/SKOY

”Luopuminen rakkaasta ihmisestä nostaa pintaan haikeutta ja ikävää”

”Turvallisesta lapsuudenkodista on ollut hyvä ponnistaa maailmalle. Myöhemmin oma perheeni, vaimoni ja poikani, on ollut suurin tukeni.

Kun vaimoni Marjatan muistisairaus paheni vuonna 2015 ja hän siirtyi hoitokotiin, aloin käydä laulamassa vaimolleni ja muille hoitokodin asukkaille. Laulaminen hoitokodeissa ja senioritaloissa on jatkunut korona-aikanakin, mistä olen kiitollinen.

Korona-aika on ollut vaikeaa niin meille viihdetaiteilijoille kuin muillekin. Kalenteriin on merkittynä esiintymisiä, mutta nähtäväksi jää, mitkä niistä toteutuvat. Syksyllä palaan jälleen Floridan-kotiini Palm Beachille.

Nyt vaimoni on tietyllä tavalla joukosta poissa vaikka onkin läsnä. Perhe-elämä on muuttunut sen myötä toisenlaiseksi. Kun juniorikin on omassa perheessään, meikäläinen on nyt yksin.

Luopuminen rakkaasta ihmisestä nostaa pintaan haikeutta ja ikävää. Kaiken keskellä olen kuitenkin saanut todistaa musiikin voiman, kun muistisairaat, jotka eivät enää kykene puhumaan, laulavat mukanani. Sanat virtaavat heiltä kuin itsestään. Tämä tuo paljon lohtua meille omaisille.

Viihdetaiteilijan tehtävä on viihdyttää, mutta en osaa omalla kohdallani ajatella laulamista työnä. Laulan, koska en voisi kuvitella tekeväni mitään muuta.

Kun valmistuin aikanani liikunnanohjaajaksi, sain käteeni päästötodistuksen. Viihdetaiteilijana olen saanut todistukseni yleisöltä. Tämä motivoi minua jatkamaan eteenpäin enkä haaveile jääväni koskaan eläkkeelle laulamisesta. Antaessani itsestäni kuulijalle ja katsojalle saan samalla itselleni. Se on suurin palkinto, minkä tästä työstä voi saada.”

Lue myös: Laulaja Eino Grön on ihastuttava ikivihreä – Katso nostalgiset kuvat!