Someraivon kesyttäjä Katri Saarikivi: ”On sekopäitä, jotka ovat sitä tyytyväisempiä, mitä enemmän mielipahaa he aiheuttavat”

Aivotutkija, psykologi Katri Saarikivi tietää, mistä nettiriidat johtuvat. Hän haluaa verkkoon lisää empatiaa teknologian keinoin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aivotutkija Katri Saarikiven mielestä digitalisaation uhat korostuvat liikaa verrattuna sen etuihin.

Aivotutkija, psykologi Katri Saarikivi tietää, mistä nettiriidat johtuvat. Hän haluaa verkkoon lisää empatiaa teknologian keinoin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna-Kaisa Hongisto

Netissä ja sosiaalisessa mediassa ihmiset riitaantuvat niin helposti, että someraivosta on tullut yleinen käsite. Psykologi ja aivotutkija Katri Saarikivi, 33, tutkii someraivoa. Hänellä on myös omaa kokemusta nettikeskusteluista, joissa asiat menevät solmuun.

Yksi sellainen sai alkunsa hänen omasta blogitekstistään, jolla hän halusi muistuttaa, ettei kokemustietoa voi pitää yhtä luotettavana kuin tiedettä.

Saarikivi kirjoitti: Tieteellinen metodi on ainoa tiedonrakennuksen menetelmä. Voisiko tämän asian suora viestiminen olla keino vähentää epä-älyllisyyden ihannointia? Jos vaikkapa television keskusteluohjelmissa sanottaisiin suoraan, että tänään maailman toiminnasta meille esittävät väitteitä ihminen, joka on rakentanut tietoa siitä hyvin, ja ihminen, joka on rakentanut tietoa siitä huonosti?

Tekstistä leimahti kiista Saarikiven Facebook-sivulla. Jotkut keskustelijat eivät pitäneet siitä, että Saarikivi nimesi tieteen ainoaksi tiedonrakennuksen tavaksi.

Buddhalaisten mukaan meditaatio tuottaa tietoa, yksi henkilö huomautti.

Toinen keskustelija vertasi Saarikiven näkemystä rasismiin: eikö ole loukkaavaa arvottaa ihmisiä sen perusteella, kuka rakentaa tietoa hyvin ja kuka huonosti?

”Saatiinko tähänkin keskusteluun natsikortti”, Saarikivi kommentoi nauruhymiön kera.

Mutta nettitora jäi kaihertamaan. Aivotutkijasta tuntui siltä, että hänet oli käsitetty väärin.

Hymiöt eivät riitä

Katri Saarikivi tietää työnsä ansiosta, miksi netti vetää viestinnän umpisolmuun: digiympäristössä empatia estyy, koska tunnetieto välittyy heikosti.

Jos netissä sanoo toisesta jotakin törkeää, ei joudu kohtaamaan toisen tunteiden herättämiä negatiivisia tuntemuksia itsessä.

Kasvokkaistilanteessa toisesta näkee heti, jos hän pahastuu tai jos häntä sattuu. Silloin joutuu itsekin kokemaan ikäviä tunteita.

Tutkijana Saarikivi etsii keinoja siihen, miten ihmiset saataisiin käyttäytymään ihmisiksi myös netissä. Miten tunteet saataisiin tarttumaan samalla tavoin kuin kasvokkaisviestinnässä?

Hymiöt ja muut emojit eivät riitä, koska niiden käyttö on tietoinen valinta. Ihminen voi lähettää toiselle hymiön, vaikka ei olisikaan oikeasti iloinen.

Saarikiven mukaan ratkaisu ongelmaan voi olla tunnesignaalien mittaaminen kehosta. Voitaisiinko ihmisen tunnetilaa mitata sydämen sykevälivaihtelusta tai ihon sähkönjohtavuuden muutoksista? Keho paljastaa ainakin ihmisen kiihtyneisyyden tai rauhallisuuden. Mutta keksintöjen kehittely on vielä kesken.

Yksi prototyyppi on tunnehiha, joka muuntaa tietoa perustunteista tuntoaistimukseksi käsivarteen. Hihan pienet moottorit tuottavat painalluksia, jotka ilmentävät esimerkiksi iloisuutta, rauhallisuutta tai hermostuneisuutta.

Tunnetietoa voidaan kerätä myös kameralla kasvojen ilmehdinnästä. Sitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi sanomalehtien keskustelupalstojen moderoinnissa. Sovellus lähettäisi häirikkökeskustelijoille automaattisia viestejä: Näin monelle keskustelijalle olet viime viikkoina aiheuttanut mielipahaa. Loukkasit ihmisiä, kun käytit näitä sanoja.

”Tietysti on sekopäitä, jotka ovat sitä tyytyväisempiä, mitä enemmän mielipahaa he aiheuttavat. Useimmat kuitenkin haluavat tulla ymmärretyiksi, kun he ryhtyvät keskustelemaan”, Saarikivi arvelee.

Aivot synkassa

Katri Saarikivi tekee parhaillaan myös perustutkimusta siitä, miten empatia itse asiassa syntyy aivojen välille.

On alustavaa näyttöä siitä, että vuorovaikutuksessa ihmisten aivot synkronoituvat, eli sähköinen toiminta muuttuu joillakin taajuuskaistoilla samankaltaiseksi. Tunne ”synkkaamisesta” olisi siis kirjaimellisesti totta.

Nyt tätä hypoteesia testataan Helsingin yliopistossa. Tutkijat mittaavat työparin aivojen rytmistä toimintaa aivosähkökäyrällä, kun pari ratkaisee yhdessä tehtävää.

”Jos saamme selville, että samalle taajuudelle pääseminen parantaa oppimista ja vuorovaikutusta, voimme etsiä tapoja aiheuttaa samalle taajuudelle pääsemistä. Esimerkiksi ennen Skype-videopuhelua voisi kuulua hetki ääntä, joka pistäisi ihmiset samalle taajuudelle.”

Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että aivojen rytmistä toimintaa voi muokata ääni- ja näköärsykkeillä.

Toistaiseksi koneet ovat empatiassa auttamatta ihmisiä huonompia. Se on myös myönteinen asia. Robotit eivät helposti korvaa meitä sellaisissa töissä, jotka vaativat toisen ihmisen ymmärtämistä, oppimista tai luovaa ajattelua.

”Esimerkiksi huonekalujen entisöinnissä on olennaista ymmärtää, mikä huonekalun merkitys on toiselle ihmiselle. Siihen ei kone pysty.”

Saarikiven mielestä on vain hyvä asia, että digitalisaatio vapauttaa ihmiset tylsistä töistä.

Digikuormitus askarruttaa

Opiskelu tai muu aivojen kuormittaminen kannattaa läpi elämän. ”Aivokudos muovautuu vielä vanhanakin”, sanoo tutkija Katri Saarikivi.

Moni kuitenkin kantaa huolta digitalisaation huonoista puolista.

Yhdysvalloissa ilmestyneen laajan koontitutkimuksen mukaan nuorten empatiataidot ovat heikentyneet. Toistaiseksi ei tiedetä, johtuuko se jatkuvasta ruudun tuijottamisesta.

Se tiedetään, että lapset tarvitsevat kehittyäkseen paljon vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. Saarikiven mukaan vuorovaikutus on tärkein oppimisen media.

”Huoli lapsista on ymmärrettävä, mutta se voi olla myös liioiteltu”, tutkija pohtii.

Hän on parhaillaan mukana tutkimassa myös sitä, miten digitaalisissa ympäristöissä leikkiminen vaikuttaa lasten tunnetaitoihin.

Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että myös moni aikuinen stressaantuu jatkuvasta koneella olosta? Kuormittaako tietokonetyöskentely aivoja liikaa tai liian yksipuolisesti?

Saarikiven mukaan yksipuolinen kuormitus ei haittaa aivoja, jos ihminen on kiinnostunut siitä mitä tekee. Toki jatkuva keski ttyminen voi uuvuttaa. Tietokone on vapaa-ajan vietossa erilainen väline kuin televisio.

”Television katsominen ei vaadi aktiivisuutta, koska sieltä tulee valmista ohjelmaa.”

Aivotutkijaa kuitenkin ärsyttää puhe tietotulvasta ja kiireestä. Esimerkiksi sosiaalisen median palvelut on suunniteltu koukuttaviksi, mutta silti ajanhallinta – tai oman toiminnan hallinta – on jokaisen oma tehtävä.

Digimaailman stressaamille tutkijalla on siis vain yksi ohje: laittakaa ponnahdusikkunat ja muut häiritsevät toiminnot pois päältä.

”Jos aivojaan käyttää siten, että siitä koituu itselle stressiä, kannattaa muuttaa omaa toimintaa.”

Musiikki kehittää

Psykologian opiskelijana Katri Saarikivi ajatteli, että tutkijan työ olisi hänelle aivan liian yksinäistä puuhaa. Graduvaiheessa hän pääsi kuitenkin mukaan tutkimukseen, jossa mitattiin aivoja. Työn haastavuus koukutti hänet.

”Tutkiminen alkoi tuntua mielekkäältä tavalta kuluttaa ainutkertaista elämäänsä.”

Pikku hiljaa valmistuvassa väitöskirjassaan hän tutkii sitä, miten musiikin harrastaminen vaikuttaa lasten tarkkaavuustaitoihin ja sosiaalisiin taitoihin.

Saarikivi on itsekin soittanut pianoa pienestä pitäen. Vaikka hän tutkii musiikkiharrastuksen hyötyjä, hän on sitä mieltä, että esimerkiksi valtion ei kuulu tukea lasten musiikkiharrastusta minkään hyödyn toivossa.

”Musiikki kuuluu ihmiselämään ja on valtava rikkauden ja hyvinvoinnin lähde. Toivon, että tämä on jatkossakin ensisijainen syy lasten musiikkikasvatukseen.”

Mystiikalla on merkitys

Katri Saarikivi puolustaa pontevasti tiedettä, mutta vapaa-ajallaan hän harrastaa esimerkiksi joogaa.

Uskooko aivotutkija pohjimmiltaan, että elämän mysteerit selittyvät aivojen ominaisuuksilla?

”Yritämme aivokudoksella ymmärtää aivokudosta, joten pieniä pulmia voi tulla.”

Hän kertoo kuitenkin pohtineensa paljon näitä kysymyksiä ja keskustelleensa niistä esimerkiksi joogakavereidensa kanssa.

Saarikiven mielestä ihmisten mystiset ja ihmeelliset kokemukset ovat erittäin merkityksellisiä. Tiede ei vähennä niiden arvoa.

Esimerkiksi se, että lintu lentää ikkunan ohi jollakin hetkellä, voi tuntua merkiltä. Samaan aikaan voi ymmärtää, ettei se ole merkki.

”Kaikki, mitä koemme tästä universumista, riippuu aivokudoksesta. Mitä paremmin ymmärrämme aivoja, sitä paremmin voimme ymmärtää myös maailmankaikkeutta”, hän summaa.

Tieteen ja mystiikan yhtäaikainen arvostaminen on siis mahdollista. Se vaatii erästä tärkeää ja ehkä aliarvostettua psyykkistä taitoa: ristiriitojen sietokykyä.

Lue myös: Facebookissa liikkuu huijausviestejä yhä enemmän – Mitä pitää tehdä, jos tulee huijatuksi? Lue tästä tietoturva-asiantuntijan neuvot

X