Stella Leppikorpi samastui Kupla-draamakomediassa roolihahmoonsa: ”Minullakin on kaksi äitiä”

Kupla-elokuvan päätähti Stella Leppikorpi esiintyi jo kymmenenvuotiaana Syke-sarjassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Stella Leppikorpi on esiintynyt esimerkiksi Supermarsu-elokuvassa ja hänet voi bongata Munkkivuori-sarjasta.

Kupla-elokuvan päätähti Stella Leppikorpi esiintyi jo kymmenenvuotiaana Syke-sarjassa.
Teksti: Linda Martikainen

Uransa ensimmäisestä elokuvapääroolista paljon kehuja ja suitsutusta saanut näyttelijä Stella Leppikorpi oli ylpeä siitä, mitä koko Kupla-elokuvan työryhmä sai elokuvassa aikaan. Päärooli Aleksi Salmenperän ohjaamassa draamakomedia Kuplassa oli Leppikorvelle luonnollisesti tähänastisen uransa tärkein, ja elokuvan kuvauksista Karkkilasta tuli ikimuistoiset.

”Kun kuvasimme tätä, ne olivat myös varmaan elämäni parhaimmat viisi viikkoa. Nautin ihan joka hetkestä, eikä se edes tuntunut työltä. Aleksin kanssa meillä oli vahva yhteys, ja vaikka ensin vähän jännitti, nopeasti rentouduin, kun luotin Aleksiin.”

Stella Leppikorpi löysi yhtäläisyyksiä teini-ikäiseen roolihahmoonsa, joka yrittää pitää perheensä kasassa.

”Minä, kuten Eveliinakin, olen perheen ainoa lapsi. Pystyn samaistumaan siihen, millaista on vanhempien kanssa. Ja minullakin on kaksi äitiä. Eveliina oli angstisempi kuin minä, siihen piti syventyä.”

Vaihto-oppilasvuosi Ranskassa

Lukiota käyvä Stella Leppikorpi viettää parhaillaan vaihto-oppilasvuotta Ranskassa. Jäljellä on vielä seitsemän kuukautta.

”Minulla on siellä ihana perhe, ja olen asettunut sinne hyvin. Olen saanut kavereita ja koulukin sujuu.”

Yksi Leppikorven unelmista on päästä näyttelemään ranskaksi.

”Jos sen kielen tästä nyt nappaan, niin voisin saada roolejakin”, Stella Leppikorpi unelmoi Kuplan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.

Mitkä kuuluu muille, kun kohta on joulu?

Näyttelijä Amos Brotherus pääsee pian armeijan harmaista. ”Olen saanut sieltä ihan varmasti elinikäisiä ystäviä”, kertoi Brotherus, jolla on Kuplan lisäksi rooli Laupias taksikuski -elokuvassa. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Tommi Korpela nähdään elokuvassa perheenisänä. ”Pidän itse kovasti elokuvasta, ja voin vilpittömästi sanoa, että Stella Leppikorpi teki ilmiömäisen suorituksen.” © Tiia Ahjotuli

”Lahjakkuutta on vaikea määritellä, se ei ole vain yksi asia. Stellassa on jotain sellaista avoimuutta, luontevuutta, heittäytymiskykyä ja positiivisuutta, jolla hän heittäytyi jokaiseen kohtaukseen vailla mitään näyttelijän kuorta tai suojaa”, tuottaja-näyttelijä Minna Haapkylä totesi. © Tiia Ahjotuli

Lue myös: Minna Haapkylä leipiintyi ja opiskeli toisen ammatin: ”Tylsistyn kuoliaaksi, jos minun pitää vain näytellä vielä pari vuosikymmentä”

Aleksi Salmenperä ohjasi Kupla-draamakomedian

Kuplan ohjaaja Aleksi Salmenperä poseerasi käsikirjoittaja Reeta Ruotsalainen kanssa. © Tiia Ahjotuli

Ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Ijäs ja näyttelijä-puoliso Milka Ahlroth touhuavat Ijäksen sanojen mukaan jotain pientä, kun suurta ei jaksa. Ijäksen mukaan nuoruuskin meni kunnollisissa, mutta kapinallisissa merkeissä. ”Sinä olit vallankumouksellinen, minä olin vallankumouksellinen sitten vasta myöhemmin”, Ahlroth komppasi. © Tiia Ahjotuli

”Sisu-elokuva tulee ensi-iltaan, ja lisäksi on muutama projekti vireillä”, kertoi Teatterikorkeakoulussa myös opettajan hommia tekevä näyttelijä Arttu Kapulainen vierellään näyttelijät Laura Birn ja Joonas Saartamo. © Tiia Ahjotuli

Lue myös: Ystävykset Laura Birn ja Krista Kosonen – Myötäelo kantaa läpi vaikeiden elämänvaiheiden: ”Pettymykset on helpompi kestää, kun voi soittaa ja toinen tietää, miltä tuntuu”

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko tähdittää Helsingin kaupunginteatterin Fanny ja Alexander -näytelmää ja muutamaa muutakin juttua. ”Poromafia-sarja alkaa tammikuussa, olen siinä naispääosassa. Tulossa on myös Onnelan viides kausi ja Skimbagirls”, Tuokko naurahti. © Tiia Ahjotuli

”Olen aina ollut jännityksen hakuinen. Olen ottanut tosi paljon riskejä, ja nyt jälkeenpäin ajateltuna minulla on ollut hyvät suojelusenkelit, kun mitään ole käynyt. Minua jännittikin, kun oma lapseni tuli teini-ikään, koska tiesin, millaista se voi olla”, tuumi tietokirjailija, lääkäri Emilia Vuorisalmi. © Tiia Ahjotuli

”Olin hippinuori. Kuuntelin paljon musiikkia ja luin paljon”, totesi nuoruudestaan kirjailija Riikka Ala-Harja, joka työstää taiteilijan joulusaarnaa Ylelle. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Dennis Nylund nauttii koti-isänä olemisesta, kun hänen vaimonsa palasi vuorostaan työelämään. ”Se on ollut ihanaa aikaa! Lapsista toinen täyttää nyt neljä ja toinen vuoden. Olen mielelläni nyt kotona, koska lapset ovat vain kerran pieniä”, Nylund jutteli. © Tiia Ahjotuli

Draamakomediassa nähdään myös Saimi Kahri ja Eedit Patrakka, joka on näytellyt myös muun muassa Sunnuntailounaassa ja Äkkilähtö-elokuvassa. © Tiia Ahjotuli

X