Suhde varattuun, liikaa ”piletystä” ja vuosi kavereiden nurkissa – Villi vaihe ajoi Antti Tuiskun lopulta terapiaan
Antti Tuisku kertoo elämäkerrassaan, kuinka hänen uransa floppasi vuonna 2007 ja mitä siitä seurasi.
Antti Tuiskun elämäkerta Antti Tapani valottaa poptähden elämänvaiheita Idols-ajoista rellestysvuosien kautta nykypäivään. Tuisku on ennakkoon paljastanut jännittävänsä kirjan julkaisua. Hän ei ole aiemmin juuri hiiskunut yksityiselämästään, ja siksi muun muassa hänen seksuaalinen suuntautumisensa on herättänyt kummastusta ja spekulaatioita jo pitkään.
Siitä aiheesta ei ole paljastuksia tässäkään teoksessa. Antti Tuisku kertoo pelkäävänsä, että jos julkisuudessa ylittää tietyn rajan, on mahdotonta perääntyä.
Sen sijaan kasvukivuistaan Tuisku avautuu.
Levy floppaa, rahaongelmat alkavat
Vuonna 2007 Antti Tuisku julkaisi kokoelmalevyn, jonka hän on jälkeenpäin myöntänyt olleen vain tekohengitystä hiipuvalle uralle. Lisäksi suunnitelmissa oli tehdä iso kiertue, josta oli tarkoitus saada rahaa sukanvarteen.
Levy ei menestynyt, kiertue floppasi. Tuisku oli pettynyt. Tuotantoon oli palanut rahaa, mutta katsojia ei ollut. Se oli mahalasku.
”Ei ollut säästöjä, olin käytännössä peeaa. Onneksi oli oma kämppä, mutta lainaa piti lyhentää ja laskut maksaa.”
Tuiskulle tarjottiin pääosaa Altar Boyz -musikaalista. Roolin avulla hän pystyi elämään jonkin aikaa normaalia elämää, mutta rahat eivät riittäneet pitkälle.
Tuisku vuokrasi eteenpäin asuntonsa ja asui seuraavan vuoden ystäviensä nurkissa. Se olikin vauhdikasta aikaa.
Myllerryksen vuosi: ”Mulla meni tosi lujaa”
Tuisku kertoo ystävystyneensä työntekijöiden kanssa. Koska hänellä ei ollut omaa kotia, yöt kuluivat milloin missäkin. Tuisku otti takaisin vuosia, jotka olivat jääneet parikymppisenä kokematta.
”Musta tuli vakkarikasvo muutamassa baarissa. Menin usein arki-iltoina istumaan, syömään ja juomaan ihan itsekseni. Mulla meni tosi lujaa. Vaikka se nyt tuntuu vieraalta, mulla oli sikahauskaa.”
Kun musikaalinkin esitykset loppuivat, elämässä oli yhtäkkiä tyhjiö. Tuiskun pää oli myllerryksessä.
”Ramppasin baareissa hakemassa selkääntaputtelua ja egon pönkitystä. Sitten alkoi tuntua, etten saanut edes niitä.”
Romanssi varatun kanssa
Sitten tapahtui klassinen tapaus: Tuisku lähti kerran baarista jatkoille erään varatun kanssa.
Suhde kesti muutaman kuukauden, ja se oli ”puhdasta intohimoa”. Ilmassa oli koko ajan jännitystä, ja Tuisku tapaili tämän kanssa salaa.
”Se oli tosi kiva tyyppi – mutta myös sellainen, joka oli koko ajan yössä. Se halus pyöriä piireissä ja vauhti oli koko ajan päällä.”
Lopulta hän jätti Tuiskun ja valitsi oman kumppaninsa. Suhde päättyi, mutta jäi Tuiskun mieleen kummittelemaan. Alemmuudentunne ei hellittänyt. Tuisku alkoi tuntea alemmuutta kaikilla elämän osa-alueilla, sekä uralla että suhde-elämässä.
Sitten vanhat ystävät puuttuivat peliin.
”Carla ja Auli sanoivat, että nyt riittää, hanki Antti apua. Jonkun on pakko auttaa sua, sillä sun kaverit ei siihen enää kykene.”
Terapia paljasti läheisriippuvuuden
Tuisku päätti hakeutua psykoterapiaan. Yksi sessio maksoi 120 euroa, joten rahaa paloi yhteensä noin 500 euroa kuukaudessa.
Terapiassa pureuduttiin pian Tuiskun lapsuuteen. Vanhemmat olivat duunareita, äiti vasta 17-vuotias alkaessaan odottaa isosiskoa Hennaa. Se oli tavallaan hienoa, tavallaan rankkaa.
Terapiassa selvisi myös, että Tuisku saattaa olla läheisriippuvainen.
”Tajusin, että ei tässä ole kysymys mistään yksittäisestä ihmisestä. Olen roikkunut ihan kenessä vaan, kun en osaa olla yksin.”
Hän oli aina ajatellut välttelevänsä kaikenmaailman kissanristiäisiä ja kutsuvieraspippaloita, mutta biletti samalla rankasti.
”Olin yrittänyt rakentaa omaa itsetuntoani muiden käsitysten varaan.”
Siitä alkoi paraneminen.