Susanna Laine rakastaa kesä-Suomea: ”Ha­luan käydä Savonlinnan Oopperajuhlilla ensimmäistä kertaa elämässäni””

Susanna Laineen kesästä tulee työntäyteinen. Tangomarkkinoiden lisäksi siihen kuuluu pieni pätkä lomaa. Tietenkin Suomessa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Susanna Laine juontaa Tangomarkkinoiden semifinaalin ja finaalin HP Parviaisen kanssa.

Susanna Laineen kesästä tulee työntäyteinen. Tangomarkkinoiden lisäksi siihen kuuluu pieni pätkä lomaa. Tietenkin Suomessa.
Teksti:
Katriina Lundelin

Susanna Laine on ottanut kevään rennommin, mutta kesällä käynnistyy tiivis juonto- ja kuvausputki. Hän juontaa heinäkuussa Tangomarkkinoiden finaalia Seinäjoella. Silti hän aikoo ehtiä myös nauttia kesä-Suomesta.

Miltä tuttu juontopesti tuntuu?

”Se tuntuu tietysti ihanalta. Tangokatua ja -areenaa olen juontanut pari kertaa aiemmin, mutta päälavalla en ole ollut koskaan. Se on minulle hieno kokemus, koska Seinäjoki on synnyinkaupunkini. Tangomarkkinat olivat lapsena kesän jokavuotinen kohokohta.”

Millaisia muistoja sinulla on Tangomarkkinoilta?

”Seurasimme Tangomarkkinoita isän ja äidin kanssa. Finaali oli aina nähtävä televisiosta tai paikan päällä. Tangomarkkinoilla on ihana kesäinen tunnelma ja paljon tuttuja töissä.

Itse taisin olla noin 25-vuotias, kun juonsin siellä ensimmäisen kerran. Se oli yksi ensimmäisiä juontokeikkojani ja minua jännitti kovasti.”

Lue myös: Susanna Laine selätti arkuuden: ”Olen tehnyt pitkään paljon töitä hyvän itsevarmuuden ja rohkeuden löytämiseksi”

Mitä ajattelet tapahtuman uudistuksesta?

”Minusta uudistus on hieno asia. Tangomarkkinoiden ydin säilyy: siellä lauletaan yhä tangoja, mutta rinnalle tulee myös pop- ja iskelmäesiintyjiä, jotka houkuttelevat myös nuorempia tapahtumaan.”

Mitä muuta aiot tehdä kesällä?

”Kuvaan paria tv-tuotantoa kesä- ja elokuussa. Suomessa kesä on tv- ja elokuvatuotantojen parasta aikaa, kun kelit suosivat ja on paljon valoa.

Heinäkuussa ehdin pitää hieman lomaakin: aion nähdä ystäviä, mökkeillä ja käydä kesätapahtumissa. Ha­luan käydä Savonlinnan Oopperajuhlilla ensimmäistä kertaa elämässäni.”

Aiotko matkustaa kesällä?

”Vain Suomessa. En käy kesällä koskaan ulkomailla. Rakastan kesä-Suomea!

Suosittelen jokaiselle, joka ei ole vielä tuntenut lakeuden kutsua, tulemaan Etelä-Pohjanmaalle. Seinäjoki on hieno kesäkaupunki, jossa on paljon tapahtumia!”

Lue myös: Susanna Laine etsi itsetuntoaan terapiassa – ”Olen kasvattanut vuosien aikana vahvan itse pitää pärjätä -kilven”

X