Taiteilija Riitta Nelimarkka ei murehdi ikäänsä – Ristiriita on elämän olemus: ”En koe olevani iäkäs enkä eläkeläinen”
Taiteilija Riitta Nelimarkalla ei ole ikäkompleksia, ja hän suosittelee samaa asennetta muillekin. Sopiva motto 75 vuoden iässä on: ”Miten käy, hyvä niin”.
Riitta Nelimarkasta olisi voinut tulla myös pianisti. Hän opiskeli koko kouluaikansa pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa, mutta ammattina se tuntui yksinäiseltä.
Äskettäin Riitta Nelimarkka, 74, viehättyi näyttelijä Satu Silvon uuden monologin nimestä: Näkymätön nainen. Vallalla kun on ajatus, että vanheneva nainen on näkymätön.
”Miksi naisen pitäisi aina olla näkyvä”, taiteilija Riitta Nelimarkka kyseenalaistaa.
Näkymättömyydessä on hänestä niin paljon hauskaa. Nelimarkka on mielellään näkymätön, jos se tarkoittaa sitä, että saa rauhassa tehdä havaintoja ja johtopäätöksiä.
Sivullisuuden tunne on hänelle tuttu seuralainen. Nyt vanhemmiten hän alkaa hyväksyä introvertin luonteensa.
Tärkeintä Nelimarkan mielestä on, ettei kuvittele ympäristöstä tulevan odotuksia, joiden vangiksi jää – ettei pienennä itseään aivan turhaan. Jos tarkastelee itseään muiden silmin, voi toimia itseään vastaan.
”Itse en koe olevani iäkäs enkä eläkeläinen, vaikka peili toki kertoo, että olen. Toisaalta se on myös ilmeestä kiinni.”
Itsevarmoja ja kekseliäitä
Kun Riitta Nelimarkka kävi Munkkiniemen yhteiskoulua Helsingissä, luokat olivat isoja ja rinnakkaisluokkia riitti. Hän oli matematiikan linjalla.
”Kouluvuodet muovaavat ajattelun kautta myöhempää elämää. Pidimme tyttöjengissä lystiä, ja olimme omasta mielestämme hyvinkin itsevarmoja ja kekseliäitä.
Kasvu kohtuullisen rauhallisessa, hyvin toimeentulevassa perheessä tarjosi suotuisia elementtejä, joiden turvin on ehkä selvinnyt elämässä myöhemminkin.
Suomi kansainvälistyi Ruotsin jalanjäljissä. Nelimarkkakin oli jo 15-vuotiaana Tukholmassa ”paimentamassa kolmea pientä tyttöä”. Palkallaan hän osti vanhastakaupungista banjon.
Riitta Nelimarkka ehti opiskella öljymaalausta, kuvanveistoa ja elävän mallin piirtämistä Vapaassa taidekoulussa ja Ateneumin iltakoulussa vuoden ajan ennen kuin hän pääsi Ateneumiin ja solahti opiskelurientojen aatteelliseen karuselliin. Itse hän ei ollut poliittisesti aktiivinen.
Nelimarkasta olisi voinut tulla myös pianisti. Hän opiskeli koko kouluaikansa pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa, mutta ammattina se tuntui yksinäiseltä.
”Muistan, miten ystäväni äiti sanoi minulle, että sinulle voi Riitta tulla elämässä vaikeaa, koska olet kiinnostunut niin monista asioista.”
Kun Nelimarkka valmistui kuvaamataidon opettajaksi 1972, hän oli ennättänyt jo naimisiin koulusta tutun Jaakko Seeckin kanssa. Heistä tuli myöhemmin työpari.
Ammatilliset haaveet toteutuivat. Ne Nelimarkka määrittelee mieluummin ilon- kuin ylpeydenaiheiksi.
”Ristiriita on elämän olemus”
Riitta Nelimarkka kertoo, kuinka euforiaa kerran seurasi järkytys. Hän oli silloin viimeistä viikkoa raskaana ennen esikoisensa Akin syntymää ja palaamassa Kritiikin kannusten jakotilaisuudesta. Hän oli saanut palkinnon sekä sarjakuvakirjastaan Sammon ryöstö että aviomiehensä kanssa tekemästään animaatiosta Sammon tarina.
”Olin niin iloinen, että unohdin varoa askelia. Kaaduin päistikkaa vatsalleni ja jäin kellumaan kuoppaan. Onneksi mitään peruuttamatonta ei tapahtunut.”
Tärkeimpänä saavutuksenaan professori pitää sitä, että onnistui kasvattamaan lapsistaan kekseliäitä ja täyspäisiä ihmisiä. Hän nauttii suuresti myös lapsenlapsistaan.
1960-luvun nuoruus oli toiveikkaampi ja kepeämpi ajanjakso kuin nykynuorilla, Nelimarkka pohtii. Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ei tiedetty kuin kulisseissa.
”Olen sukupolveni tuote. Minäkin ajattelin, että maailmanmeno jatkuisi samanlaisena: vallitsisi kuin luonnostaan kaiken kasvu, ja kauniit luontodokumentit pitäisivät paikkansa.”
”Se, mitä yhteiskunnan nyt pitää kehittää, onkin aivan toisenlaista. Myös kilpailu työelämässä on nykyisin kylmempää.”
Nelimarkasta on viisasta opettaa lapsille, miten vastoinkäymiset muutetaan voimavaroiksi.
”Ihminen ei saa mitään aikaan, jos jää kierimään vääryyksissä ja ristiriidoissa. Sitä paitsi ristiriita on elämän olemus. Miten käy, hyvä niin.”
Sopiva sisuuntuminen on Nelimarkan mielestä tärkeä taito, jota tarvitaan kaikissa sukupolvissa, eri syistä.
Taiteilijan kykyä synnyttää vastoinkäymisistä uutta kuvaa se, miten hän 23 vuotta sitten kanavoi jo väitöstilaisuudessa hyväksytyn Self Portrait – Variaation variaatio -väitöskirjansa hylkäämis- ja hyväksymisprosessin satiiriseksi pamfletiksi Väitösfarssi- Taistelu hatusta.
”Väitöskirjani nimi kuvastaa elämänfilosofiaani. Minulla on ollut paljon hyvää tuuria, mutta ajattelen myös, että aina on vaihtoehtoja. Katkeruus ja kauna ovat typeriä ja epähedelmällisiä tunteita.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/2023.
© Tommi Tuomi
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti
Hyvää:
”En pode ikäkompleksia. Silmänympärysrypyt ovat persoonallisia, ja edessä on monta kiinnostavaa taideprojektia.”
Vähemmän hyvää:
”En ole täysin sinut kuoleman ajatuksen kanssa. Myös läheisten heikkeneminen on rankkaa.”
© Tommi Tuomi