Talk show -isäntä Joonas Nordman on luottanut ilon voimaan elämänsä vaikeissakin hetkissä: ”Huumori auttaa paremmin kuin lohduton sureminen”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Joonas Nordman tekee talk show’ta poikkeus­oloissa. Ihmiset kaipaavat nyt viihdettä, ja se näkyy katsoja­luvuissa.
Joonas Nordman tekee talk show’ta poikkeus­oloissa. Ihmiset kaipaavat nyt viihdettä, ja se näkyy katsoja­luvuissa.
Joonas Nordmanin mielestä suomalaiset ymmärtävät nykyään varsin roisiakin huumoria, eikä siinä ole enää juuri tabuja. Kriisiaikana huumorin tarve vain korostuu.

Kaksitoista päivää ennen Joonas Nordman Show’n ensimmäistä lähetystä Suomen hallitus kielsi yli kymmenen henkilön julkiset kokoontumiset.

Se merkitsi sitä, ettei Joonas Nordman tulisi saamaan omaa nimeään kantavaan viihdeohjelmaansa lainkaan studioyleisöä.

Amerikkalaisen talk show’n parhaita perinteitä kunnioittavassa ohjelmassa ihmisten läsnäolo studiossa on aivan olennainen asia. Yleisö nauraa koomikkoisännän stand up -jutuille, hurraa julkkisvieraille ja sähköistää tunnelman.

Koronan aiheuttamista rajoituksista kuullessaan Nordmanin pitikin nielaista pari kertaa.

”Tulin miettineeksi, meneekö koko ohjelma pilalle. Näyttääkö se ihan hölmöltä vain sen takia, että yleisöä ei ole”, Joonas Nordman sanoo.

Toisaalta kotisohvilla yleisöä riittää sitä enemmän, mitä vähemmän on muita huvituksia tarjolla. Suomalaisten televisionkatselu lisääntyi poikkeusolojen alettua parikymmentä prosenttia. Nordmaninkin show sai heti erinomaiset katsojaluvut.

Palautteen perusteella katsojat osasivat olla kaipaamatta yleisöä tietäessään, mistä sen puute johtuu.

Ohjelman suosiota selittää myös Nordmanin persoona, joka on aiemmin jäänyt roolihahmojen peittoon.

Paikoitellen piikikäs

Pehmeet touhuu.

Sanapari soittanee niiden kelloja, jotka katsoivat Putousta vuonna 2014. Silloin Joonas Nordmanin ”liitto-orava Salme Pasi” voitti suositun viihdesarjan sketsihahmokilpailun.

Kun Nordmania pyydettiin Putouksen näyttelijäkaartiin, hän tiesi, että oli sauma onnistua isosti. Ohjelma on tehnyt joistakin suomalaisista näyttelijöistä tähtiä kirjaimellisesti yhdessä yössä.

Nordmanillekin kävi paremmin kuin hyvin. Kahden Putous-kauden – ja kahden sketsihahmokilpailun voiton – jälkeen hän sai ensimmäisen oman ohjelmansa, Pelimiehen, jossa hän pääsi käyttämään yhtä erityistaitoaan eli imitointia.

Poliittisen satiirin isäntänä toimi Nordmanin esittämä Hjallis Harkimo, jonka lisäksi Nordman imitoi suomalaisia poliitikkoja Sauli Niinistöstä Jussi Halla-ahoon.

Harkimo esitti julkisestikin närkästyksensä karikatyyristä, jonka Nordman hänestä loi. Sen tähden mediassa hiukan ihmeteltiin, miksi Nordman kutsui juuri Harkimon ensimmäisen talk show’nsa vieraaksi maaliskuussa.

Ohjelmassa nähtiin absurdi hetki, kun Harkimo ja Nordman pelasivat tyhjässä studiossa ”huuto-Aliasta”, eli selittivät sanoja toisilleen reilun etäisyyden päästä kuulosuojaimet päässä. Harkimon närkästyksestä ei näkynyt enää merkkiäkään – jos se nyt alun perinkään oli hetkeä kauemmin kestänyt.

Sitä paitsi Nordman vaikuttaa tosi sympaattiselta tyypiltä, jolle on ehkä vaikea olla kovin kauan vihainen. Hän sanoo itse olevansa vain ”paikoitellen piikikäs” eikä ollenkaan ilkeä.

”Ilkeys on eri asia kuin semmoinen naljailu. Niille vieraille, jotka tunnen paremmin, on tietenkin paljon luontevampaa naljailla ja ottaa heiltä naljailua vastaan.”

Nordmanin mielestä suomalaiset ymmärtävät nykyään varsin roisiakin huumoria, eikä aiheissa ole enää paljon tabuja. Kriisiaikana huumorin tarve vain korostuu.

On kuitenkin tilanteita, joissa huumori ei auta. Ei edes koomikkoa – tai ei varsinkaan häntä.

Suulas lapsi

Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen pääsykokeissa Joonas Nordmanille sanottiin, että hänen kannattaisi unohtaa koko ala.

Tuolloisen raadin mielestä Nordmanista ei siis ollut näyttelijäksi. Se on aika paljon sanottu yhden pääsykokeen perusteella.

”Siksi se ei tuntunutkaan palautteelta vaan loukkaukselta”, Nordman sanoo.

Hän otti asian niin rankasti kuin parikymppinen, aina esiintymistä rakastanut ihminen vain voi.

Porissa syntynyt Nordman oli lapsesta asti ollut suuna päänä, aina rohkeasti esittäytymässä ja esittelemässä kaikille muun muassa imitointitaitojaan. Vanhemmat antoivat pojan olla oma itsensä.

”Mutta kyllä äiti välillä vähän stressasi, että voi kun toi Joonas menisi vaan leikkimään ihan normaalisti muiden lasten kanssa sen sijaan, että mä olisin mennyt niiden lasten äitien kanssa keskustelemaan jostain kukkapenkeistä.”

Teatterikouluihin hakeminen lukion jälkeen oli Nordmanille itsestään selvää, mutta kaksi vuotta sitä savottaa riitti.

Moni hakee vielä paljon pitempään, mutta Nordman ei jaksanut ajatella sitä, että pakkien välissä pitäisi aina kuluttaa vuosi jotenkin.

”Päätin, että teen tämän omalla tavallani ja että joku viiden ihmisen raati ei ole se, joka päättää mun tulevaisuudesta.”

Armeija-ajan Ruotuväki-lehden kokemuksella Nordman keksi hakea Iltalehteen töihin. Toimittajavuosiaan hän on kutsunut harharetkeksi.

Sillä harharetkellä Nordman tosin päätyi Iltalehden, siis yhden Suomen suurimman median, uutispäälliköksi.

Se kertoo jotain hänen monipuolisuudestaan.

Koomikkokin saa olla vakava, mutta Joonas Nordman pitäytyy poikkeusoloissa lestissään. ”Vakavaa puhetta kyllä riittää.”

Koomikkokin saa olla vakava, mutta Joonas Nordman pitäytyy poikkeusoloissa lestissään. ”Vakavaa puhetta kyllä riittää.”

Rohkaiseva esimerkki

Iltalehden aikoina Nordman yritti päästä esiintyjänä pinnalle stand up -klubeilla. Ura ei urjennut hetkessä.

Erityisen synkkänä Nordman muistelee vaihetta, jolloin hän eli ystävänsä yksiössä muuttolaatikoiden keskellä, teki toimittajan töitä ja kiersi iltaisin klubeilla, eikä koomikon ura tuntunut lähtevän millään lentoon.

Silloin ei piristykseksi tarkoitettu huumorikaan auttanut.

”Jos on juuri tehnyt stand up -keikan, joka on mennyt ihan päin persettä, siinä kohtaa toisen tekemä helvetin hyvä huumori ei auta yhtään. Se ainoastaan masentaa lisää!”

Mutta kun homma lopulta alkoi toimia, se toimi niin hyvin, että Nordman voitti stand up -koomikoille järjestetyn kilpailun vuonna 2009.

Voitto tutustutti hänet alan tekijöihin ja avasi ovet viihteen tekemiseen.

Nykyään Nordman ei enää voivottele sitä, ettei hän ole käynyt teatterikoulua.

”En mä oikeastaan enää ensimmäisten Siskonpeti– ja Putous-kausien jälkeen ole sitä itse juurikaan ajatellut. Mutta monesti se halutaan nostaa esiin, ja voihan se jollekin ihmiselle olla rohkaisevaa.”

”Kyllä huumori auttaa ainakin paljon paremmin kuin lohduton sureminen, joka vain väsyttää.”

Vasta 33-vuotias Nordman on ehtinyt uransa alkuvaikeuksista huolimatta olla mukana Suomen suosituimmissa viihdesarjoissa niin kameran takana kuin edessä.

Esimerkiksi Siskonpedissä Nordman oli mukana käsikirjoittajana ja näyttelijänä, Putouksessa lisäksi myös ohjaajana.

Titteleitä on siis jo enemmän kuin yhden käden sormia, mutta koomikon identiteetti on Nordmanille edelleen kuitenkin se luontevin.

”Sen tunnistan nuoresta pitäen. Olen mielelläni aina ollut se ihminen, joka on keksinyt jotain hauskaa ja keventänyt tunnelmaa.”

Omassa perheessä on aina viljelty huumoria, ja läheisten kesken se toimii vaikeimpinakin hetkinä. Se kannatteli myös viime syksynä, kun Nordmanille tärkeä ihminen menehtyi.

Koomikko lestissään

Suhde äidinisään muodostui erityisen läheiseksi ehkä siksi, että Joonas Nordman oli hänen ensimmäinen lapsenlapsensa.

”Pappa oli huumorimies Torniosta, eli myös semmoinen esikuva.”

Viime syksynä Nordman oli lähdössä ulkomaille kuvauksiin, kun isoisä oli jo hyvin sairas. Hän kirjoitti papalle kirjeen kertoakseen vielä viime hetkellä ne tärkeimmät, lämpimät ajatuksensa, jotka oli aina halunnut sanoa.

Kuoleman jälkeen tuntui kuitenkin tärkeältä muistella erityisesti kaikkia hauskoja tarinoita isoisästä.

”Kyllä huumori auttaa ainakin paljon paremmin kuin lohduton sureminen, joka vain väsyttää.”

Kun eletään niin historiallisia aikoja kuin tänä keväänä, viihteen tekijälläkin voi olla halua päästä puhumaan vakavista asioista. Koomikko saa Nordmanin mielestä toki vakavoitua vakavan asian äärellä.

”Mutta oli poikkeusajat tai ei, vakavaa puhetta kyllä riittää ihan varmasti. Jos on tarkoitus saada ihmisten ajatukset muualle, niin koomikon on hyvä pysyä lestissään. Niin kauan kuin kukaan ei kysy mitään vakavaa, olen vain tyytyväinen.”

Vitsailu menee liian pitkälle silloin, jos ihminen käyttää sitä aina puolustusmekanismina eikä enää uskalla kohdata mitään asioita aidosti.

Yleistä maailmantuskaa ja apatiaa vastaan huumori on kuitenkin hyvä suojakilpi.

Niin kauan kuin hauskuutta riittää, maailma on jokseenkin raiteillaan.

”Ehkä siinä kohtaa pitää olla huolissaan, jos koomikoilta loppuu vitsit. Silloin ollaan todella vakavien asioiden äärellä.”

Lue kaikki Joonas Nordmanin Seuran kolumnit tästä.

X