Vuoden 2018 tangokuningatar Sanna Sassali, 29: ”Äidin sairastaminen teki minusta kiltin tytön”

Harvoin Seinäjoen Tangomarkkinoilla on nähty niin suuria tunteita kuin vuoden 2018 tangofinaalissa, jolloin 29-vuotias Saana Sassali kruunattiin uudeksi tangokuningattareksi. Onnenkyyneleistä ei ollut tulla loppua, kun Saana kuuli tuomariston päätöksen.

Sodankylästä kotoisin oleva sairaanhoitaja oli kisaamassa ensimmäistä kertaa. Paitsi laulutaidollaan Saana ihastutti koko tangoväen raikkaudellaan, hersyvyydellään ja Lapin murteellaan.

Kilpailuhenkeä hänessä ei omien sanojensa mukaan ole piiruakaan, mutta uskallusta löytyy senkin edestä. Saana ei epäröi tehdä isojakaan ratkaisuja. Hän päätti jo finaaliin päästyään satsata täysillä musiikkiin ja irtisanoutui työstään Espoon Leppävaaran Terveystalossa.

Kauppiaan tyttären lapsuus Sodankylässä

”Vietin lapsuuteni Sodankylässä pienen Syväjärven rannalla. Isä pyöritti kauppaa. Hän oli kauppias jo kolmannessa polvessa, ja myös äiti oli samassa kaupassa töissä. Nykyään molemmat ovat jo eläkkeellä.

Minulla on kahdeksan vuotta vanhempi isoveli Matias, jonka monet muistavat vuoden 1991 Tenavatähti-kisasta ja kappaleesta Elämää juoksuhaudoissa. Kun Matias voitti kisan yleisöäänestyksen, kyläläiset järjestivät hänelle juhlat. Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani liittyy siihen, kun Matiasta hyppyytettiin ison lakanan päällä. Ihmettelin vieressä, miksi en minä pääse sinne, se näytti lapsen silmin niin ihanalta. Olin silloin kolmevuotias.

Myöhemmin meillä oli Matiaksen kanssa yhteisiä bändikuvioita. Hän on tukenut minua paljon tällä tangomatkalla samoin kuin vanhempani ja avomieheni Marko.

Lapsuuden kesät olivat unohtumattoman ihania. Isän sisko ja hänen miehensä tulivat joka vuosi meille kesänviettoon, ja heidän mukanaan tuli usein myös koko Sassalin suku.”

Äitikin esiintyi tanssilavoilla

”Olen jo lapsesta saakka ollut avoin ja kova laulamaan. Äitini esiintyi nuorempana tanssilavoilla, joten musikaalisuus on ehkä sieltä peräisin. Lauloin varmaan ärsytykseen asti jokaisessa koulun joulu- ja kevätjuhlissa.

Koulussa olin tunnollinen oppilas. Tein aina läksyt, ja vaikka en juuri lukenut kokeisiin, sain niistä ysejä tai kymppejä. Usein sain myös lukuvuoden päätteeksi stipendin.

Kaikki muuttui, kun täytin 16. Lähdin lukioon Sodankylään ja muutin samalla omilleni, koska koulumatka olisi muuten ollut liian pitkä. Murrosikään kuuluva kapinointi alkoi vasta silloin. Huitelin omia polkujani, ja koulu ei ollutkaan enää niin tärkeää. Keskiarvo laski reilusti, ja äiti oli kauhuissaan.

Kirjoitin kuitenkin C:n paperit. Äiti tunnusti myöhemmin, ettei koskaan oikein uskonut, että selviydyn kirjoituksista.”

”Musiikki ei pitkän päälle elätä”

”Lukion jälkeen hain ainoastaan Tornion Pop & Jazz Konservatorio Lappiaan ja pääsin sisään. Äiti oli siitäkin kauhuissaan. Hän epäili, ettei musiikki pitkän päälle elätä.

Se oli silti oikea valinta. Tuomas Lampela ja laulunopettaja Susanna Söder kaivoivat minusta esiin artistia jo silloin. Ilman heitä en olisi nyt tässä. Olin toki keikkaillut erilaisten bändien kanssa, ensimmäiset baarikeikkanikin tein 16–17-vuotiaana, mutta en ollut mikään artisti. Ennen tätä vuotta en olisi ollut missään nimessä valmis esimerkiksi Tangomarkkinoille.

Lappiassa suoritin musiikin perustutkinnon ja pääsin sitten Kuopion Savoniaan opiskelemaan musiikkipedagogiksi. Käytännössä minusta olisi tullut laulunopettaja. Aika alkuvaiheessa tunsin, ettei tämä ole sitä, mitä haluan. En halunnut opettajaksi vaan muusikoksi.

Kun hyvä ystäväni ja kämppäkaverini Anna-Riikka Vehviläinen kertoi muuttavansa kesällä Helsinkiin ja houkutteli minua mukaan, päätös syntyi nopeasti. Jätin pedagogin opinnot kesken ja pakkasin tavarani. Ja äiti oli jälleen kauhuissaan.

Menin kesätöihin Helsinkiin Marian sairaalaan laitoshuoltajaksi. Asuimme Anna-Riikan kanssa vuokralla balettimestari Joseph Kerwinin asunnossa, jossa vuokrasopimukseen kuului huolehtia hänen kissoistaan.

Olin kuitenkin sen verran aikuistunut, että halusin valmistua johonkin ammattiin. Musiikki oli edelleen se, mistä haaveilin itselleni uraa, mutta jollei se onnistuisi, varalla olisi hyvä olla joku perinteisempi työ. Lainat on maksettava, vaikka keikkoja ei olisi.”

Viime tingassa ilmoittautuminen tangokisaan

”Pyrin ja pääsin Laureaan Vantaan Tikkurilaan sairaanhoitajalinjalle, josta valmistuin kolmessa vuodessa. Sen jälkeen työskentelin muun muassa päivystyksessä ja psykiatrian puolella. Viimeisin työpaikkani oli Espoon Leppävaaran Terveystalossa. Kun pääsin finaaliin, sanoin itseni irti, koska nyt haluan satsata täysillä musiikkiin.

Päätös osallistua tangokisaan syntyi yhdellä kauppareissulla ihan viime tingassa, sillä ilmoittautuminen oli juuri loppumassa. Tällä kertaa äitikään ei ollut kauhuissaan vaan kannusti heti alusta alkaen.

Toivoin, että pääsisin edes telkkariin asti laulamaan ja saisin vähän näkyvyyttä tulevalle laulu-uralleni. Olin todella iloinen, kun selvitin tieni Keravan semifinaalista Seinäjoen finaaliin.”

Saana Sassali yllättyi voitostaan. ”Olin mukana ensimmäistä kertaa, ja tavoitteeni oli päästä laulamaan televisioon, että saisin vähän nostetta laulu-uralleni.” © Juha Harju/ Otavamedia

”Kadotin itseni kaiken hulinan keskellä”

”Elämässäni on ollut isoja käänteitä ja tangokisan voitto on yksi suurimmista. Finaaliviikko oli täynnä suuria tunteita ja välillä iski epäuskokin.

En ole kilpailuhenkinen. Kun tulin Seinäjoelle, ajattelin, että minun pitää nyt jotenkin alkaa kilpailemaan. Viikon puolivälissä kadotin itseni sen kaiken hulinan keskellä. Olin epävarma. Mietin, mitä oikein teen täällä ja mitä minulta odotetaan. Minua ei kukaan tuntenut. Tunsin itseni kilpasiskojen rinnalla tosi pieneksi, vaikka kaikki kilpakumppanit olivat todella mahtavia.

Onneksi rakas ystäväni Mia Apajalahti, joka toimi assistenttinani koko viikon, oli mukana. Ennen Paviljongin keikkaa menimme hetkeksi joraamaan, ja tunnelma vapautui. Oivalsin, että riitän omana itsenäni. Tangotuomari Esa Nieminen sanoi harjoituksissa osuvasti, että eivät ihmiset tule katsomaan sitä, kun sinä kilpailet, vaan sitä, kun esiinnyt.

Itse finaalissa nautin joka hetkestä. Minulla oli hyvin rauhallinen ja tyyni olo. Ihanaa oli huomata, että Areenalle oli tullut myös paljon kannustajia. Se loi uskoa tulevaan.”

Selviytyjä syntyi elämän varjoista

”Kun olin ala-asteella, äitini sairasti aivokalvontulehduksen kahteen kertaan. Toisella kerralla hän vajosi koomaan, toisellakin kerralla hengenlähtö oli lähellä.

Äidin sairastaminen teki minusta kiltin tytön. Yritin olla mahdollisimman reipas ja tunnollinen, etten aiheuttaisi perheelle lisää huolta.

Minusta kasvoi myös selviytyjä. Sen kokemuksen jälkeen olin varmasti kypsempi kuin ikäiseni ja tietyllä tavalla pikkuvanha. En osannut riidellä enkä oikein puolustaakaan itseäni. Todennäköisesti äidin sairastelu vaikutti myös siihen, että murrosiän kapinointi alkoi myöhemmin kuin muilla.

Äidinäitini eli ämmi kuoli, kun opiskelin Kuopiossa. Hän oli oikea suvun matriarkka, joka sanoi minulle, että Saana, sinusta tulee vielä tähti. Olin silloin 15-vuotias.”

Musiikkimies ymmärtää laulavaa puolisoa 

”Tapasin avomieheni Markon kahdeksan vuotta sitten Kuopiossa, jossa molemmat opiskelimme: Marko insinööriksi ja minä musiikkipedagogiksi. Olin Henry’s Pubissa kaverini kanssa, kun Marko kiinnitti huomioni. Hän näytti ihan muusikolta pitkine hiuksineen, partoineen ja korvakoruineen. Ja minähän tein rohkeasti aloitteen.

Vaistoni ei pettänyt, kyllä musiikki-ihminen toisen kaltaisensa tunnistaa. Marko tykkää erittäin raskaasta musasta, mutta minäkin kuuntelen mielelläni heviä iskelmien vastapainoksi. Hänellä on oma Musta Härkä -bändinsä, mutta musiikki on silti harrastus eikä päätyö.

Nyt olemme asuneet nelisen vuotta saman katon alla. Marko on kannustanut minua täysillä. Hän musiikkimiehenä ymmärtää sen työn, minkä oman unelmansa eteen joutuu tekemään. Kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen hän ei kauheasti ylläty enää mistään. Ainoa huoli on ollut siitä, mistä koiralle saa hoitajan, koska molemmat ovat jatkossa paljon menossa.

Haluan lapsia, mutta vielä ei ole se aika. Häät tulevat joskus, jos Marko kosii.”

Kiireinen vuosi odottaa tangokuningatarta

”Tanssisetit ovat valmiina, mutta en ole vielä kauhean hyvin perehtynyt keikkakalenteriin. Sen tiedän, että syksystä tulee kiireinen.

Ensimmäinen keikka on torstaina 19. heinäkuuta Asikkalan Jenkkapirtissä, ja siitä matka jatkuu Kangasalan Kisapirtin kautta Riihimäelle ja Lohjalle. Keikkailemme aluksi yhdessä tangokuningas Jarno Kokon kanssa.”