Tangokuningatar Susanna Heikki laihdutti 20 kiloa: ”En halunnut lavoille niin isona”

Armoton jännitys oli katkaista tien tangokuningattareksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Susanna Heikki nauttii autoilusta ja ajaa keikoille yleensä itse.

Armoton jännitys oli katkaista tien tangokuningattareksi.
Teksti: Milla Ollikainen

Viime huhtikuun 9. päivänä Susanna Heikki istui autossaan parkkipaikalla ja epäröi. Hän oli juuri ajanut kotoaan Espoosta Tangomarkkinoiden esikarsintaan Turkuun. Viime hetkellä iski epäusko ja pelottavan kova jännitys.

Mitä hän oikein oli tekemässä?

Kahdeksantoista vuotta aiemmin hän oli katsellut vierestä, kun tangokuningattaren kruunu painettiin Niina Päivänurmen päähän. Susanna oli tuolloin 24-vuotias mutta laulajana jo konkari. Tangoprinsessana ura lähti nousuun, Susanna pääsi levyttämään ja keikkoja riitti.

Sitten avioliitto, kolme lasta, radiotoimittajan koulutus, avioero, juontajan työ, uusi avioliitto. Laulajan ura jäi vuosiksi taustalle.

Elämä oli hyvää ja olisi edelleen yhtä hyvää ilman tangokuningattaren kruunuakin. Miksi hän lähtisi sitä nyt tavoittelemaan? Entä jos hän epäonnistuisi?

”Kyllä mie mietin, että mikä mie sitten laulajana olen, jos en voita. Tajusin, että tämä voi olla viimeinen mahdollisuus, ja uutta ei ehkä tule. Se oli kaikki tai ei mitään”, Susanna sanoo.

Parkkipaikalla Turussa Susanna koki koko kisarupeaman pahimman hetken. Armoton jännitys tuntui pilaavan koko kilpailun, ennen kuin se oli ehtinyt alkaakaan.

”Hetken aikaa mie ajattelin siellä autossa, että en mie lähekään.”

Keikoille 16-vuotiaana

Susanna Heikki

Jännitys oli pilata Susanna Heikin kisan.

Moni tanssi- ja iskelmätaivaan kiintotähti Paula Koivuniemestä Suvi Teräsniskaan on aloittanut uransa jo teinityttönä. Niin myös Susanna. Hänet pyydettiin 16-vuotiaana pellolaisen tanssiorkesteri Vegan solistiksi. Pesti tarjoutui tuttavien kautta.

Niin syntyi Susanna & Vega. Bändin pojat olivat 15-vuotiaita, joten ensimmäisinä vuosina keikoille tarvittiin autonkuljettajaa. Kun Susanna täytti kahdeksantoista, yhtye solisteineen pääsi lavoille jo omin neuvoin. Susanna muistelee huvittuneena, että auto-peräkärry-yhdistelmän peruuttamiseen tosin jouduttiin usein pyytämään keikkajärjestäjien apua.

Vegan ohjelmisto oli vanhaa ja perinteistä tanssimusiikkia. Bändi veivasi sellaisia kappaleita kuin Ilta skanssissa; varsin erikoinen lajivalinta 15-vuotiaiden yhtyeeltä aikana, jolloin teinipojat ympäri Suomea halusivat soittaa metallimusiikkia.

”En tiedä, olisinko ilman Vegaa suuntautunut poppipuolelle.”

Popmusiikkiin Susanna oli tutustunut Kolarin yläasteen yhtyeessä. Sitä ennen pienessä Vaattojärven kylässä kasvanut tyttö oli ihaillut Tarja Ylitaloa.

Nimenomaan tanssilavojen laulaja Susannasta lopulta tuli, ja sellainen hän haluaa olla edelleen. Uransa yhdessä vaiheessa hän kokeili pop-iskelmää, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Susanna tykkää tanssilavojen miljööstä, ja tanssiville ihmisille laulaminen antaa erityistä voimaa.

”Se vuorovaikutus ja energia! Saan valtavasti voimaa siitä, kun ihmiset ovat hyvällä tuulella. Myös tauot keikoilla ovat tärkeitä, silloin saa kuulla vaikka minkälaisia ihmiskohtaloita.”

Radiotyö lihotti

Tummanpunaiseen, vartaloa myötäilevään housupukuun pukeutunut Susanna näyttää naiselta, joka on ollut aina hoikka aivan luonnostaan ja vaivatta. Mielikuva on väärä. Parissa vuodessa Susanna on pudottanut painostaan lähes kaksikymmentä kiloa.

Kaksi vuotta sitten Susanna katseli aurinkolomalla otettuja valokuvia ja ajatteli, että tuolta minä en enää halua näyttää.

”Päätin, että nyt on aika skarpata. Ja oli mulla jossain takaraivossa sekin ajatus, että jos vielä haluan astua ihmisten eteen isoille lavoille, en halua tehdä sitä tämännäköisenä.”

Skarppaaminen tarkoitti käytännössä karppaamista, aluksi hyvin tiukkaa pidättäytymistä hiilihydraateista. Haastattelulounaallakin hän jättää perunat ja leivät noutopöytään. Tiukka pitää olla, koska tämä tangokuningatar sanoo olevansa tosi laiska liikkumaan.

Susanna kertoo laihduttaneensa elämänsä aikana useaan otteeseen. Viimeksi paino alkoi nousta, kun hän aloitti juontajan työn Radio Nostalgiassa.

”Kun menin radioon töihin, lakkasin välittämästä, miltä näytän.”

Toisaalta radiojuontajan työ on Susannalle intohimo ja unelma-ammatti. Jo pienenä hän äänitteli kasetille omia juontoja kappaleiden eteen. Tangokuningatarvuoden ajan hän keskittyy vain laulamiseen, mutta toivoo jatkossa voivansa tehdä molempia töitä. Nyt mennään kuitenkin laulaminen edellä.

Palo ei sammunut

Susanna Heikki

Vuonna 1997 Susanna Heikki valittiin tangoprinsessaksi.

Susannan avioliitto säveltäjä Mika Toivasen kanssa päättyi yhdeksän vuotta sitten. Ensimmäinen avioliitto oli esillä tangokuningatarfinaalin yhteydessä, sillä Toivanen johti kilpailun orkesteria Seinäjoella.

Tilanteeseen ei liittynyt dramatiikkaa, sillä välit ex-mieheen ovat hyvät. Uuden aviomiehensä, julkisuudesta poissa pysyttelevän Juhan kanssa Susanna on ollut naimisissa neljä vuotta.

Perheen perustaminen tarkoitti aikanaan sitä, että keikkailu jäi moneksi vuodeksi kokonaan. Joku varoitteli jo etukäteen, ettei lasten tekeminen kannata, jos meinaa pysyä alalla. Susannaa perheeseen keskittyminen ei kuitenkaan ole kaduttanut missään vaiheessa. Hän on koti- ja perheihminen. Harrastuksiakaan ei sen kummemmin tarvita, kun lasten kanssa on aina jotakin puuhaa.

Mutta palo isojen yleisöjen eteen ei sammunut kokonaan ruuhkavuosinakaan. Vuosi sitten Susanna piti perheneuvottelun: mitäpä jos äiti lähtisi uudestaan tangolaulukilpailuun? Tyttäret olivat jo riittävän vanhoja ymmärtämään mahdollisen voiton mukanaan tuomat velvollisuudet, ja toisaalta Susanna halusi näyttää kyntensä ajoissa.

”Tuntui, että oma ikä tulee kohta vastaan.”

Kun Susanna tavoitteli kruunua Seinäjoella ensimmäisen kerran, tangolaulukilpailu käytiin paljon vaatimattomammissa puitteissa kuin nykyään. Loppukilpailu pidettiin Seinäjoen urheilutalolla, ja koko kisarupeama oli nykyistä kevyempi.

”Nyt pitää panostaa paljon enemmän, asujakin pitää olla monta. Jos voittaa, pitää olla heti valmis keikoille. Ei voi lähteä vain kokeilemaan.”

Susannan mielestä tango- ja tanssiyleisö on myös muuttunut siinä mielessä, että ihmiset käyvät tanssikursseilla ja tahtovat myös testata oppimiaan taitoja. Lavatähden ohjelmiston on siis oltava entistä laajempi. Susanna sanoo seuraavansa tarkoin, mitä tanssilavoilla tapahtuu, jotta voisi palvella yleisöään.

”Mulle on ehdottomasti ykkösasia, että esitän sitä musiikkia, mitä ihmiset haluavat tanssia. Taidepläjäykset voi jättää konsertteihin.”

Intohimo löytyi

24-vuotias Susanna Heikki meni Seinäjoelle löysin rantein, epäonnistumista pelkäämättä. Hänestä tuntui aivan nurinkuriselta, että toisella yrityksellä häntä jännitti paljon enemmän.

Finaalin ensimmäisellä kierroksella Susanna tulkitsi aivan suvereenisti kappaleen Hernandon salaisuus. Tuomaristo piti Susannaa parhaana. Toisella kierroksella alueraadit olivat samaa mieltä.

”Silloin se jännitys laukesi, tuli ihan levollinen fiilis.”

Päivälleen kaksi kuukautta tuskaisen Turun karsinnan jälkeen Susanna Heikki sai päähänsä tangokuningattaren kruunun. Televisiokuvissa hänen kasvoiltaan välittyi vapautunut, suorastaan hurja ilo.

Se oli määrätietoisen työn tulosta. Susanna sanoo olevansa hyvin suunnitelmallinen ihminen, joka voisi joskus ottaa vähän rennomminkin.

On kuitenkin yksi paikka, jossa mieli on kaavoista vapaa.

”Lavalla annan vain palaa. Intohimo on taas löytynyt.”

X