Tapaamassa kummilasta Intiassa

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Sara Pihlaja

Kaija Lindström, 63, potkaisee sandaalit jalastaan ja kipristelee paljaita varpaitaan. Intialainen turistiopas ojentaa Harry Lindströmille, 67, päähän sidottavan huivin, jonka oranssi väri kuvastaa viisautta ja yhteisöllisyyttä.

Delhissä sijaitseva Gurdwara Bangla Sahib -sikhitemppeli toivottaa tervetulleeksi kaikki, joilla on tarpeeksi peittävä vaatetus ja paljaat varpaat. Uskonnolla tai kansalaisuudella ei ole merkitystä.

Tänäkin sunnuntaina temppeliin on ahtautunut tuhansia ihmisiä, mutta väenpaljous ei ensimmäistä kertaa Intiassa reissaavia Lindströmeitä hirvitä.

Intia ei valikoitunut Kaijan ja Harryn matkakohteeksi sattumalta, sillä heillä on muutaman vuoden ajan ollut World Visionin kautta saatu intialainen kummityttö, nyt jo 15-vuotias Harsha Ramshakar. Lindströmit tukevat tytön koulunkäyntiä. Tällä reissulla he vihdoin tapaavat vihdoin Harshan.

Kaija esittelee kummijärjestöltä saamaansa Harshan valokuvan kopiota. Sen hän antaa tytön vanhemmille. Intiassa perheillä on harvoin kuvia lapsistaan. © Sara Pihlaja

Tämä matka on erityinen toisestakin syystä. Vaikka Harry ja Kaija ovat tulleet tapaamaan kummilastaan, he myös juhlistavat elämän ainutkertaisuutta. Siitä he saivat nimittäin tärkeän muistutuksen muutama vuosi sitten.

”Niin hullulta kuin se kuulostaakin, kaikki alkoi ratsastusretkestä vappuaattona 2012”, Kaija aloittaa.

”Ratsastin metsässä islanninhevosellamme Geysirillä ja olimme alittamassa suurta puunoksaa. Issikka meni oksan alta ihan hyvin, mutta minua se osui suoraan vatsaan. Lopputuloksena oli, että valuin hevosen hännän yli kyljelleni maahan. Putosin kuin omena puusta.”

Putoaminen näytti ensin harmittomalta, mutta Kaijan kylkeä alkoikin pistää kummallisesti. Hän hakeutui työterveyslääkärille, joka laittoi Kaijan perusteellisiin tutkimuksiin. Diagnoosi oli pysäyttävä.

”Sain kuulla, että minulla oli erittäin aggressiivinen rintasyöpä. Kasvain oli jo 21 millimetrin kokoinen ja hyvin ärhäkkä.”

Syöpähoidot alkoivat nopeasti, ja Kaijan tapauksessa ne tehosivat hyvin. Etäpesäkkeitä ei löytynyt. Syksyllä syöpä leikattiin. Rintaa ei tarvinnut poistaa, mutta hiukset rankka hoitojakso vei.

Pitkä odotus palkitaan, kun Harry ja Kaija vihdoin pääsevät tapaamaan Harshan ja tämän perheen. Tulkin avulla Harry, Harsha ja Kaija juttelevat yhdessä monta tuntia.  © Sara Pihlaja

Sairastuminen oli valtava tragedia koko perheelle, myös Kaijan ja Harryn kahdelle tyttärelle, Cecilialle ja Camillalle. Samalla se vahvisti perhesiteitä ja pani asioita uuteen tärkeysjärjestykseen.

Kaijan etsiessä syitä syövälle ruuhkavuosista ja ravinnon lisäaineista, tärkeimmäksi opiksi nousi oivallus elämän väliaikaisuudesta.

”Sairastumiseni myötä opimme arvostamaan toisiamme ja vaalimaan tätä hetkeä. Se on kuitenkin ainoa varma asia, mitä meillä on. Elämä on niin ihmeellistä ja ainutlaatuista. Syövän myötä haluni matkustella kasvoi entisestään. Nyt on vielä aikaa kokea maailmaa.”

Sairaudesta selvittyään Kaija ja Harry päättivät, että jos vain on mahdollista, he haluavat tavata intialaisen kummityttönsä. Tasa-arvoisessa Suomessa Kaijaa on jo pitkään mietityttänyt tyttölasten ja naisten hankala asema Intiassa.

”Kaikki tällaiset asiat nousevat pintaan kun tajuaa, miten hauras elämä lopulta on. Haluamme Harryn kanssa pienentää maailmaa ja tehdä konkreettisia tekoja nyt, kun meillä on siihen vielä mahdollisuus.”

Sikhitemppelin keittiöstä kannetaan ruokalan puolelle kiivaalla tahdilla muun muassa chapati-leipiä.  Valtavassa keittiössä ruokaa valmistavat lukuisat vapaaehtoiset ja jopa kokonaiset perheet.   © Sara Pihlaja

Keskipäivän kuumuus on kivunnut yli 35 asteeseen. Kuivuus tuntuu etenkin maaseudulla, jossa juuri loppuneesta sadekaudesta ei näy enää pisaraakaan.

Keski-Intiassa Chhattisgarhin osavaltiossa sijaitsevassa Rajnandgaonissa on tekeillä jotakin erityistä.

Kymmenkunta suomalaista kummia odottaa kummilastensa tapaamista ensimmäistä kertaa. Juhlallisten tervetulotoivotusten ja puheiden jälkeen jännitys kohoaa suuren teltan kattoon.

Kaija ja Harry etsivät katsellaan kyläläisten joukosta Harshaa, omaa kummilastaan. Onko hän päässyt paikalle? Mitä jos emme tunnistakaan häntä? Keksimmekö mitään juteltavaa?

Jännitys laukeaa pian, kun heidän eteensä ilmestyy valokuvista tuttu tyttö ja tämän perhe. Tunnepitoinen hetki nostaa kyyneleet silmiin. Aiemmin niin kaukainen ihminen tuleekin yhtäkkiä todeksi.

Ujosti hymyilevä Harsha on pukeutunut perinteiseen salwar kameez -asuun. Kenkiä tytöllä ei ole. Tulkin avulla Kaija ja Harry saavat kuulla, että Harsha haaveilee siskonsa kanssa lääkärin ammatista.

Lääkärinopinnot maksavat paljon etenkin köyhyydestä ponnistavalle perheelle, jonka toimeentulon lähteenä on kaksi lehmää.

Opiskelun tärkeyttä painottaakseen Lindströmit tuovat tuliaisina muun muassa koulutarvikkeita. Isossa repussa on paljon muutakin, kuten ompelutarvikkeita ja vaatteita. Harshan isä ilahtuu kovasti saamastaan monitoimiveitsestä.

Kaija ja Harry ovat hyvin tietoisia järjestetyistä avioliitoista ja siitä, että Intiassa tytöt menevät usein jo nuorena naimisiin. Silloin heidän koulunkäyntinsä uhkaa keskeytyä, mikäli se on koskaan edes alkanut.

”Hyvä kannattaa laittaa kiertämään silloin, kun siihen on vielä mahdollisuus”, Kaija ja Harry pohtivat. © Sara Pihlaja

Harry ja Kaija tiedustelevat Harshan vanhemmilta, saavatko Harshan ikäiset teinitytöt liikkua ja olla tekemissä kylän poikien kanssa – kyllä kuulemma saavat. Myös Harshan koululuokassa on sekä tyttöjä että poikia.

Kannustaakseen perhettä tukemaan Harshan koulunkäyntiä Lindströmit tuovat aurinkokennoilla toimivia lamppuja. Niistä on paljon apua, kun pimeys laskeutuu alkuillasta kylään. He tuovat mukanaan myös muun muassa hyppynarut ja frisbeen. Pian vihreä kiekko pyöriikin jo ilmassa, kun koko perhe intoutuu pelaamaan Lindströmien kanssa.

”Kummilapsen tapaaminen on hyvä ja turvallinen motivaattori lähteä katsomaan tavallisen intialaisen ihmisen elämää ja sitä, mitä konkreettista kummitoiminnalla on saatu aikaan. Tämä on ollut liikuttava reissu”, Kaija sanoo.

Myös Harry on kokemastaan otettu. Erityisesti intialaisten yhteisöllisyys ja tapa huolehtia vieraasta ovat tehneet vaikutuksen.

”Ne, joilla ei paljon ole, antavat vapaaehtoisesti niille, joilla on ehkä vielä vähemmän. Ilmaiseksi.”

Ennen sikhitemppeliin menoa pitää riisua kengät ja laittaa päähän sahramin värinen huivi.  © Sara Pihlaja

Kummitytön tapaaminen oli merkittävä hetki, jota Lindströmit pohtivat vielä jälkikäteenkin.

Kaija oli tilanteessa kiinnittänyt huomiota muihin kyläläisiin ja lapsiin, jotka olivat tulleet seuraamaan sivusta kummien, kummilasten ja näiden perheiden tapaamista.

”Olimmeko tavarataivas, jonka kaadoimme vain kummiperheiden syliin? Toisaalta yritimme antaa järkeviä lahjoja, joista olisi hyötyä koko kyläyhteisölle ja muillekin lapsille.”

Kaija miettii myös Harshan hieman arkaa suhtautumista heitä kohtaan. ”Hän ei rynnännyt halaamaan meitä tai ottanut samalla tavalla kontaktia kuin jotkut pienemmät lapset. Mutta toisaalta, sellaisiahan teinit usein ovat vieraita ihmisiä kohtaan, hieman ennakkoluuloisia.”

Harsha on Lindströmien toinen kummilapsi. He ovat tukeneet häntä jo kolmen vuoden ajan. ”Etenemme kummiudessa vuosi kerrallaan ja seuraamme tiiviisti tilanteen kehittymistä. Jossain vaiheessa on aika ryhtyä tukemaan jotain toista lasta. Aiomme ehdottomasti jatkaa kummitoimintaa omalta osaltamme.”

Vaikka Intian-matka tarjosi Kaijalle ja Harrylle juuri sitä mitä he olivat etukäteen toivoneet, he uskovat, että tapaaminen kummitytön kanssa jää ainutkertaiseksi.

”Ikää tulee lisää, ja matkustelu on meille kohta jo vaikeaa. Ja onhan reissaaminen myös rahakysymys. Onneksi kummius on tyttäremme Camillan nimissä. Hän voi tulevaisuudessa tulla tapaamaan Harshaa isosiskonsa kanssa, jos meistä ei enää siihen ole.”

V

X