Teemu Selänne: ”Tässä iässä ei voi antaa yhtään tasoitusta”

Treeniasu on repeytynyt ja märkä. Se ei hidasta Teemu Selännettä. Rusketus kavaltaa, että kuluneen kesän aikana on vietetty aikaa salin ulkopuolellakin. Mutta nyt puntit kolisevat.

Selänne näyttää hoikalta. Hän virnistää ja sanoo, että onkin hyvässä kunnossa. Kesän ajan hän on saanut harjoitella terveenä. Pari päivää haastattelun jälkeen on aika lähteä kotiin Amerikan Anaheimiin. Siellä odottaa työvuosi – kaukaloammattilaisen viimeinen, kuten viime viikkoina on uutisoitu.

”No, olen lähtenyt viisi vuotta kauteen niin, että nyt alkaa viimeinen vuosi”, Selänne sanoo.

Hän paljastaa, että ketjukaveriksi Montrealista muuttava Saku Koivu on jo alkanut

suostutella hieman itseään vanhempaa Selännettä jatkamaan uraansa. Näin Selänne saattaakin tehdä – siitäkin huolimatta, että alkava kausi on erityisen kiinnostava Koivun ansiosta paitsi NHL:ssä, myös maajoukkueessa Vancouverin olympialaisten takia. Jos suuri voitto tulee, se on hieno finaali komealle uralle. Toisaalta, jos peli kulkee ja paikat kestävät, saattaa mieli vetää pukukoppi- ja kiertolaiselämään vielä kerran.

”Aina pitää pieni takaportti jättää”, hän hymyilee.

Suihkun jälkeen Selänne tulee valokuvattavaksi Myyrmäen jäähallin kupeeseen. Siinä, koivun edessä Selänne hymyilee leveästi kuin voittaja. Ehkä se on enteellistä – talvella Koivu tosin kirjoitetaan isolla alkukirjaimella.

Hidas palautuminen

Hypätään autoon. Tällä kertaa autoharrastaja Selänteen alla on ihan tavallinen käyttöfarmari. Sitä on kuulemma hyvä käyttää, kun tilaa tarvitsee vähän enemmän arkiajossa.

Niin kuin tänään: Selänne ajaa lätkäkasseineen ja mailoineen Vantaalta Helsingin keskustaan fysioterapiaan. Matka sujuu hyvin, auto sulautuu liikenteeseen.

Pääkaupungissa on toisenlaista. Yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoilijoista tunnistetaan. Kun hänen kanssaan kävelee Mannerheimintiellä lounasravintolaan, ihmiset tuijottavat kiekkotähteä. Rauhassa Selänne saa kuitenkin kulkea.

Ravintolassa hän tarkistaa ensin lounaspadat ennen kuin hyväksyy paikan. Tavallinen kotiruoka kelpaa, tänne jäädään.

”Nykyisin täytyy katsoa tarkemmin, mitä syö”, hän sanoo. Ennen saattoi suuhunsa laittaa mitä tahansa. Kaikki tuli kuitenkin kulutettua.

Samalla tavalla on muuttunut myös harjoittelu. Ennen kaikenlainen liikkuminen kesällä oli kotiinpäin. Nykyisin Selänne kokee, että hänen on tiedettävä itse tarkasti, mikä hyödyttää ja millä tavalla.

Eikä sekään riitä, että seuraa syömistään ja harjoitteluaan sekä huolehtii levosta ja lihashuollosta. Juhliminen jää haaveeksi – varsinkin kauden aikana.

”Palautuminen on hitaampaa. Sen huomaa normaalielämässä esimerkiksi siitä, että juhlimisen jälkeen menee monta päivää ennen kuin on taas normaalissa kunnossa. Nuorempana riitti, että kävi suihkussa”, Selänne nauraa.

”Kauden aikana en ole ollut kännissä ainakaan koko 2000-luvulla. Joskus otetaan ruuan kanssa pari lasia viiniä tai pelin jälkeen olut, mutta se riittää.”

Toisaalta juuri elämäntapojen kokonaisvaltainen skarppaaminen on johtanut siihen, että niin NHL:ssä kuin SM-liigassakin pelaavat yhä useammat nelikymppiset. Selänne, 39, ei ole poikkeus.

”Tässä iässä ei voi antaa yhtään tasoitusta. Mun juttu on se, että kesällä on pantava kroppa siihen kuntoon, että se kestää koko talven rasitukset. Se, että on terve, mahdollistaa sitten kaiken muun – menestyksenkin”, Selänne sanoo.

Hän tietää, mistä puhuu.

Hän voitti NHL-uransa päätavoitteen, Stanley Cup -mestaruuden, varsin kokeneena vasta keväällä 2007. Vähältä piti, ettei ura loppunut vastoinkäymisiin jo muutama vuosi ennen sitä.

Hyvästi nuoruus

Ensimmäinen paha loukkaantuminen tuli tosin jo 20 vuotta sitten. Selänteen jalasta murtuivat syksyllä 1989 pohje- ja sääriluu juuri, kun nuori Jokerien hyökkääjä oli noussut otsikkoihin suurena lupauksena.

Peleihin tuli melkein vuoden tauko. Koko ura oli vaakalaudalla.

Tänään Selänne pitää tätäkin käännekohtaa hyvänä kokemuksena. Hän kutsuu tapausta ”virstanpylvääksi” ja ottaa vamman puheeksi samassa yhteydessä, kun puhuu pelisaavutuksistaan.

”Se oli kasvun paikka, jonka ansiosta olen, mitä olen. Siinä pantiin elämänarvot uusiksi. Näin, että kaikki voi muuttua hetkessä”, Selänne sanoo nyt.

Hän uskoo vaikeuksien kasvattavan, sillä myös kausi 2003–2004 oli jälkeenpäin ajatellen tärkeä kokemus. Ja tätä Colorado-vuotta hyökkääjä pitää uransa ainoana pettymyksenä!

Selänne kärsi polvivammasta eikä nuoruuden nopeudesta ollut jälkeäkään. Finnish Flash -lempinimellä tunnettu hyökkääjä joutui katsomaan vierestä, kun aiemmin hitaammat vastustajat viuhtoivat ohi.

”Pitkään ajattelin, että sen vuoden kun olisi saanut nukkua yli”, hän toteaa, mutta jatkaa taas toiseen sävyyn:

”Se oli henkisesti kova vuosi. Opin arvostamaan sitä, että saan tehdä työkseni sitä, mitä rakastan. Ja se päivä, kun tuon kauden jälkeen sain taas luistella terveenä… Varmaan huononäköisestä tuntuu samalta, kun saa lasit!”

Tekemistä kotona

Ennen tuota tervettä vuotta Selänne piti kymmenen kuukauden sapattivapaan. NHL:ssä oli työsulku, joten Selänne keskittyi lastenhoitoon.

Siinä parani polvi ja raikastui pää.

”Kesällä on pantava kroppa siihen kuntoon, että se kestää koko talven rasitukset”, 39-vuotias Selänne sanoo. Kuva: Kari Santala.

Samalla tuli todistetuksi, että tekemistä riittää kaukalon ulkopuolellakin. Vaikka monet urheilijat ovat ajautuneet uran jälkeisessä toimettomuudessaan hankaluuksiin, Selänne ei ennusta itselleen sellaista.

Turvaverkko on vahvaa tekoa. Vaimonsa Sirpan kanssa Teemu on ollut yhdessä jo parikymmentä vuotta. Heillä on neljä lasta, tytär Veera sekä pojat Eemil, Eetu ja Leevi. Selänne jaksaa touhuta lasten kanssa niin, että jääkiekko, ammattiurheilijan arki tuntuu joskus olevan esteenä oikealle elämälle.

”On rankkaa elää vuodesta toiseen kurinalaisesti, kun perhettä ja ikää on tullut”, Selänne sanoo.

”Se on yhtäjaksoista suunnittelua – ja perheellekin välillä kovaa. Kun pojat haluaisivat lähteä rullaluistelemaan tai mihin tahansa, niin on välillä vaikea sanoa, että iskän pitää levätä. Ylimääräistä energiaa ei kuitenkaan ole varaa tuhlata, kun se nimenomaan pitää ladata siihen pelaamiseen.”

Balsamia haavoihin

Tänä talvena suomalaisten toiveet kohdistuvat Selänteeseen erityisesti helmikuun talviolympialaisten aikaan. Pitkän uransa ansiosta Selänne on ollut ennen Vancouveria olympialaisissa jo neljästi aiemmin – vain Lillehammerin kisat ovat 20 vuodessa jääneet väliin. Jo silloin, vuonna 1994 Selänne pelasi NHL:ssä ja liigan tähdet ovat päässeet mukaan kisoihin vasta Naganosta 1998 lähtien.

Ja kun jääkiekko on suomalaisten lempilaji, Selänne on saanut olla mukana Leijona-huuman ytimessä.

Se on ehkä jopa unohtunut, että Naganossa ja Torinossa 2006 Selänne voitti koko turnauksen pistepörssin, maalikuninkuuden hän jakoi sekä Albertvillessä 1992 että Torinossa.

Tilastosaavutuksia väkevämpinä mielessä ovat yksittäiset huippuhetket, esimerkiksi Ruotsin kukistaminen Naganon puolivälierässä – ottelun ratkaisi tutkapari Selänne–Koivu.

”Nagano – sieltä on kyllä hienot muistot”, Selänne huokaa.

”Se oli ensimmäinen turnaus, jolloin pystyimme haastamaan kenet tahansa tasapäisesti. Ihan minkä maan tahansa. Tuntuu, että sieltä ei jäänyt tarpeeksi käteen, kun voitettiin pronssia. Silloin olisi voitu mennä ihan loppuun asti. Ja se Ruotsi-peli, se oli balsamia haavoihin, kun niille on tullut aina silloin tällöin hävittyäkin.”

Salt Lake Cityn joukkueesta 2002 Suomelta puuttui syöpää sairastanut Koivu – sijoitus oli kuudes. Kisoista muistetaan kuitenkin Selänteen mieletön taistelutahto. Se näkyi muun muassa taitopelaajana pidetyn hyökkääjän hurjana taklauksena, joka aiheutti Kanadan pelätyn puolustajajätti Chris Prongerin loukkaantumisen.

”Siinä taklauksessa oli mukana turhautumista. Ja kaikkien vuosien jälkeen täytyy tunnustaa, että Pronger kyllä johtaa sikailutilastoa”, Selänne hymähtää ja alkaa vuolaasti kehua Prongeria. Selänne ja Pronger olivat myös NHL- kaukalossa kuin Simpsoneista tutut Itchy ja Scratchy, kunnes Pronger ostettiin Anaheimiin voittamaan Stanley Cup. Kiistakumppaneista tuli kaverit.

Rehellinen itselle

Leijonamiehistö on voittanut 2000-luvulla kahdesti hopeaa. Maailman Cupissa 2004 Selänne poti polveaan eikä ollut joukkueen ykköstähti, mutta Torinoon hän vertyi huippukuntoon.

Edellisistä talviolympialaisista on syytä muistaa ainakin se, kuinka Selänne ja kumppanit jyräsivät välierässä ennakkosuosikkina pidetyn Venäjän 4–0.

Netin YouTubesta löytyy kanadalainen selostuspätkä ottelusta, joka menee silkaksi Selänteen kehumiseksi. Jääkiekon synnyinmaan asiantuntijat ovat kunnioituksesta äimänä Selänteen tilaston edessä: 23 ottelua olympialaisissa, 20 maalia.

”Tuota saavutusta täytyy oikein maistella, maistelkaapa! Mikä hieno ura hienolla pelaajalla”, selostaja hehkuttaa.

Nyt, runsaat kolme ja puoli vuotta kisojen jälkeen Selännettäkin hymyilyttää, vaikka finaalitappio Ruotsille oli kova paikka.

”Siinä Ruotsi-pelissä yksinkertaisesti virta loppui. 11 päivässä seitsemän peliä – hirveä ohjelma. Vieläkin harmittaa. Se oli paras Leijona-miehitys, jossa olen koskaan ollut mukana. Kaikki tiesivät roolinsa, ja se on aina maajoukkueen vahvuus. Mutta se, ettei meillä ollut missään vaiheessa ennen Ruotsi-peliä mitään hätää, hallittiin kaikkia pelejä – se oli hienoa.”

Aina Selänne ei kuitenkaan ole kuitenkaan lähtenyt maajoukkueeseen. Vaikka tätä on pidetty petturuutena, se on ennen kaikkea osoitus Selänteen rehellisyydestä: jos hänestä ei ole tuntunut siltä, että hän jaksaa intoutua pelaamaan niin hyvin kuin osaa, maajoukkueturnaus saa jäädä väliin.

”Väkisin osallistuminen olisi väärin sellaisille pelaajille, jotka haluavat mukaan hinnalla millä hyvänsä. Ja se olisi väärin itseäkin kohtaan. Täytyy olla rehellinen itselle ja muille.”

Unelmia ja urheilua

Selänne kauhoo jo jälkiruokaa. Toisin kuin monet, hän ei ole ”Elämä on toisaalla” -ihmisiä. Hänen kiinni saamisensa on joskus tuskallisen hankalaa, mutta kun vastapäätä pääsee istumaan, Selänne on läsnä. Juttua riittää eikä hänellä ole kiire mihinkään. Ei edes fysioterapeutin vastaanotolle, josta hän taitaa olla jo myöhässä.

Hän kertoo kaikessa rauhassa, miten onnellista perhe-elämä onkaan, kun perhettä siunattiin vielä iltatähdellä. Joulun tienoilla kaksi vuotta täyttävä Veera on hurmannut isänsä ja muun perheen täysin.

Lapsirakas Selänne on ollut aina. Hän rikkoi jo 19-vuotiaana jääkiekkoilijan normaalit roolikuviot ja meni lastenhoitajaksi päiväkotiin SM-liigatyön vastapainoksi.

”En ole koskaan elänyt pelkästään jääkiekolle. Olen aina tehnyt asioita, jotka ovat kivoja.”

Samalla asenteella hän suhtautuu elämään jääkiekkoilun jälkeen. Sitten, kun peliura vuoden kuluttua tai joskus myöhemmin päättyy.

”Uskon, etten tee pariin vuoteen aluksi mitään. Pelaan golfia ja mahdollistan lasten harrastukset. Kuskaan poikia niihin. Ja tyttöä”, hän naurahtaa.

Selänne on pelannut niin, että taloudellisesti hänen ei tarvitsisi enää jääkiekkouran jälkeen mitään tehdäkään. Näin on käynyt, vaikka Selänne ei ahneimpia lätkätähtiä olekaan.

”Olen tinkinyt palkastani oikeastaan joka vuosi Anaheimissa. Näin joukkueeseen voidaan ottaa muitakin hyviä pelaajia, esimerkiksi Pronger. Ei tämä aina ole pelkkää bisnestä. Pitää olla myös urheilullisia unelmia.”

NHL:n pelaajayhdistys ilmoittaa, että Selänne tienaa kaksi miljoonaa dollaria vuodessa. Se on NHL:n yleiseen tasoon ja Selänteen markkina-arvoon nähden vähän, sillä Selänne on Anaheimin ehkäpä tärkein mainoskasvo.

Silti jääkiekkotähden lompakko on paisunut mukavasti. Keskiluokkaisessa espoolaisperheessä kasvanut Selänne on jääkiekon avulla hankkinut kymmenien miljoonien omaisuuden.

”Se otetaan tietysti kiitollisena vastaan, että lajista on tullut hyväpalkkainen.”

Kuin viimeiseen kauteen

Vielä on edessä jännittävä jääkiekkokausi. Vuosi Saku Koivun rinnalla NHL:ssä ja maajoukkueessa, vihdoinkin.

”Se on aina hyvä tilanne, kun pelaaja on valmis tinkimään palkastaan päästäkseen tiettyyn seuraan”, Selänne kehuu Koivua.

Jää nähtäväksi, poseeraako Selänne vuoden kuluttua Koivun vai koivun rinnalla. Kauteen hän lähtee kuin viimeiseensä – jälleen kerran.

”Yritän vetää kaiken sillä metodilla, että tätä päivää en saa takaisin.”

Jääkiekkoilija Teemu Selänteen ura oli katkolla vuonna 2009, niin kuin monta kertaa vielä sen jälkeenkin. Tämä juttu ilmestyi Seurassa 41/2009.