Tiedon metsästäjä Heikki A. Reenpää puolusti sivistystä

Kirjallisuus- ja kulttuurikoti, metsästyksen kautta tullut vahva luonnontuntemus, kesämatkoilla nähty 1930-luvun Saksa, omat kokemukset sodasta ja jälleenrakennuksen Suomesta – nämä kaikki muokkasivat Heikki Allan Reenpäästä sen avarakatseisen sivistysihmisen, joka teki ympäristöönsä vaikutuksen liki satavuotiaanakin.

Kustannusyhtiö Otavan linjasta pitkään vastannut Heikki A. Reenpää eläköityi yhtiön hallituksen puheenjohtajuudestakin jo vuonna 2000, mutta pysyi vielä vuosia taustavaikuttajana, jonka ääntä kuunneltiin muuallakin kuin omassa perheyhtiössä.

Tiedonjano säilyi

Otava oli hänen sukunsa (alkuperäiseltä nimeltään Renqvistien) vuodesta 1892 johtama kustantamo, joten oli luonnollista että Heikki A:n perheessä luettiin ja luetutettiin paljon sekä lehtiä että erilaista kirjallisuutta.

Heikki A. Reenpää kertoi itse, että kyse oli aluksi ajanvietteestä, mutta jo rippikouluikäisenä kaikenkattava tiedonjano meni edelle. Politiikka, kansainvälisyys, taide ja kirjallisuus, kaikki kiinnostivat, ja Suomalaisesta yhteiskoulusta löytyi sopiva kaveripiiri jonka kanssa pohtia näitä kaikkia.

Tälle poikajoukolle, jota sota myöhemmin julmasti harvensi, ei ollut käsitettä “turha tieto”.

Yleissivistyksen merkityksestä – ja siitä miten oikeus kirjallisuuteen kuuluu kaikille suomalaisille, varallisuudesta tai kotitaustasta riippumatta – hän jaksoi myöhemminkin puhua väsymättä.

Kirjailijat Hannu Salama ja Pentti Saarikoski kustantajansa Heikki A. Reenpään luona keväällä 1972. Herrasmies sieti hyvin myös ihmisiä, joiden käyttäytyminen poikkesi hänen omastaan suuresti. © OM-arkisto

Kun vanha herrasmies saapui entiselle työpaikalleen käymään, kuulumisten vaihtoon piti varata aikaa: keskustelu saattoi poukkoilla tämän hetken nuorisomuodista Keski-Pohjanmaan peltopyykannan elpymiseen, hallituksen linjanvetoihin, nykykirjallisuuden virtauksiin tai ulkomaisten valtionjohtajien höperyyksille virnistelyyn.

Väliin mahtui helposti pari tarinaa omasta lapsuudesta ja 1960-luvun radikaalikirjailijoiden kuten Pentti Saarikosken “lapsenlikkana” toimimisesta.

Kustantamon kassanvartijana Heikki A. Reenpää sai usein autella elämänhallintansa kanssa pöhköilleitä kirjallisia julkkiksia, monella vuosikymmenellä.

On pitkälti hänen ansiotaan, että Otava uskalsi ottaa hoiviinsa näitä aikalaisittain hyvinkin kiisteltyjä, mutta suomalaisen kirjallisuuden uudistumiselle tärkeitä hahmoja.

Uusi Saksa herätti

Viimeisinä vuosinaan Heikki A. Reenpää palasi usein keskusteluissa ihmetyksenaiheeseensa: miten voi olla, että 2010-luvulla jotkut ihmiset Suomessakin alkoivat taas ihailla Hitlerin Saksan aatemaailmaa.

”Minä näin jo koulupoikana kun matkustimme muutaman kerran Saksaan, mistä se kaikki koostui. Silkasta valehtelusta ja vihasta, aina jonkun muun syntipukin syyttämisestä”, Heikki A. Reenpää muisteli keväällä 2018 Otavan lehdentekijöitä tavatessaan.

1930-luvun lopulla oikeistolaisten yliopisto-opiskelijoiden sinisilmäisessä Saksa-fanituksessa ja Reenpään itse Saksan kaduilla näkemässä todellisuudessa oli suuri ristiriita. Uusi uljas Saksa suosi väkivaltaisia katupartioita ja halveksi juuri sitä perinteistä laajaa, kyseenalaistavaa tieteentekoa, jota Helsingin yliopistokin opetti.

”Inhosin ruskeapaitoja ja sitä että ylistetään sivistymättömyyttä ja ylpeillään sillä ettei tiedetä.”

Tätä tietämättömyyden ihailun paluuta hän Suomessakin päivitteli. Reenpää korosti mielellään, miten elämme ajassa jossa kirjaviisautta ja käytännön tietoa on saatavana moninverroin enemmän kuin koskaan ennen.

Sen takia hänen mielestään oli edusvastuutonta kehua, ettei viitsitä ottaa faktoista selvää.

”Hitto soikoon, kertokaa ihmisille ja muistuttakaa moneen kertaan, mihin se hulluus edellisellä kerralla johti,” Heikki A. Reenpää evästi lehtiväkeä vielä kotiovella hyvästellessään.

Lue myös: Heikki A. Reenpää lahjoitti Kansalliskirjastoon 10 000 kirjaa