Tiesitkö, kenen kanssa Arja Koriseva esiintyi uransa alkuvuosina?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Eija ja Arja Koriseva
Eija ja Arja vuonna 1982. © Pentti Vänskä / OM-arkisto
Arja Koriseva lauloi uransa alussa siskonsa Eijan kanssa.

Mihin oheinen kuva liittyy?

”Osallistuimme iso-siskoni Eijan kanssa laulukilpailuun, jonka järjesti Seura-lehti. Jos en ihan väärin muista, lauloimme Beatlesin kappaleen Let It Be. Tulimme kolmanneksi.

Tämä on luultavasti ensimmäisiä, ellei ensimmäinen aikakausilehtikuva, joka minusta on otettu.”

Milloin aloitte laulaa yhdessä?

”Ihan pikkutyttöinä. Kun kotipaikallemme Toivakkaan perustettiin orkesteri Peräkylän pojat, Eijaa kysyttiin solistiksi. Eija halusi minut mukaan. Siitä syntyi yhtye Siskokset ja Peräkylän pojat. Olin silloin 13- ja Eija 15-vuotias. Kuva on otettu nelisen vuotta myöhemmin, kun meillä oli jo Kastanja-niminen orkesteri.”

Mllaista oli laulaa siskon kanssa?

”Meitä molempia kiehtoi se, että saimme ihmiset hyvälle tuulelle. Nautimme laulamisesta ja esiintymisestä. Se, että osasimme valita esitettäväksi sellaisia päivän hittejä, joita yleisö lauloi mukana, oli tärkeää ihmisille.”

Mitä muistat asuistanne?

”Stailasimme itsemme katsomalla muotilehdistä mikä oli muotia. Rusetit on luultavasti muotilehdestä blokattu. Myös kampaukset katsottiin sieltä. Neuloimme itse kuvan villatakit. Ne ovat väriltään keltaiset. Esiintyessämme pukeuduimme aina samalla tavalla. Olimme pitkään Eijan kanssa saman kokoisia ja vähän kuin kaksoset.”

Missä vaiheessa lopetit siskosi kanssa laulamisen?

”Aika pian kuvan ottamisen jälkeen Eija meni naimisiin ja alkoi odottaa kaksosia. Minulla oli edelleen kova hönkä keikkailla, joten jatkoin yksin. Eija on sittemmin palannut uudelleen laulun pariin.”

Arja Koriseva

Arja Koriseva konsertoi Tangomarkkinoilla 13. heinäkuuta. Syys-lokakuussa on 30-vuotisjuhlakonserttikiertue. Tommi Tuomi / OM-arkisto

Mitä elämässäsi tapahtui silloin?

”Olin juuri päässyt opiskelemaan klassista laulua Keski-Suomen konservatorioon Jyväskylään. Olin nuorin sisään päässeistä ja opiskelusta tosi innostunut. Opiskelin klassista laulua seitsemän vuotta. Se olisi myös voinut olla tekemisen suunta, mutta kevyt puoli tuli voimallisesti esiin Tangokuningatar-tittelin myötä.”

Miksi osallistuit tangomarkkinoille?

”Halusin laajentaa työkenttääni. Valmistuin kasvatustieteiden maisteriksi 1989. Olin koko ajan keikkaillut orkesterin kanssa. Olin tehnyt yksitoista vuotta samaa työtä mitä sitten tangokuningattarenakin tein. Voiton myötä se tapahtui vain isommassa mittakaavassa.”

Oletko vielä kiinnostunut klassisesta laulusta?

”Olen sillä tavoin, että huollan ääntäni ja käyn laulutunneilla. Haluan laulullisesti haastaa itseäni. Suuri haave on opetella klasarilauluja. En kuitenkaan arvota asioita, mitä tahansa teenkin, teen sen kunnianhimoisesti.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X