Tim Sparv ei pelkää avata suutaan yhteiskunnallisista asioista: ”On tärkeää näyttää, millaisia arvoja edustetaan ja mille puolelle asetutaan”
Huuhkaja-kapteeni Tim Sparv on uuden ajan urheilija, joka ei pelkää ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Hänen mukaansa siihen on paitsi oikeus, myös velvollisuus.
”Ketään ei pakoteta ottamaan kantaa, mutta Huuhkajissakin on useampi pelaaja, joille on jo oman taustansa vuoksi tärkeää vastustaa rasismia ja puhua yhdenvertaisuuden puolesta”, Tim Sparv sanoo.
Tim Sparv nauraa: kuvaaja on työntänyt hänen käteensä megafonin. Miesten jalkapallomaajoukkueen kapteenia ei haittaa, että hänen rooliaan yhteiskunnallisena keskustelijana korostetaan tällaisinkin keinoin.
Suomi kohtaa 16. marraskuuta todennäköisesti loppuunmyydyllä Olympiastadionilla kivikovan Ranskan jalkapallon MM-karsinnoissa. Viimeistään miesten historiallinen EM-kisapaikka ja komeat suoritukset viime kesän otteluissa tekivät Huuhkajista suuren yleisön suosikin. Joukkue on myös profiloitunut koripallon Susijengin tapaan vahvasti suvaitsevuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa ajavana ryhmänä.
Tim Sparv on henkilökohtaisesti ottanut kantaa muun muassa rasismia vastaan ja naisten urheilun puolesta, kannustanut poikia lukemaan sekä esiintynyt ilmastokriisikampanjassa. Sparvin pitkä kirjoitus Qatarin ihmisoikeustilanteesta ja siitä, että MM-kisojen rakennushankkeissa on kuollut tai loukkaantunut tuhansia kurjissa oloissa eläviä siirtotyöläisiä, julkaistiin hiljan Players Tribune -sivustolla.
Kapteenin mukaan herääminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tapahtui aikuistumisen myötä.
”Nuorena elin kuplassa, jossa kaikki pyöri seuraavien harjoitusten, otteluiden, palautumisen ja oman kehityksen ympärillä. Ehkä 24–25-vuotiaana aloin ymmärtää, että vaikka jalkapallo on tärkeää, maailmassa on isompiakin asioita”, Sparv hymähtää.
Huuhkajat lähti kapteenin aloitteesta mukaan Black Lives Matter -liikkeen tukemiseen polvistumalla ennen Wales-ottelua syyskuussa. Pääosin palaute siitä ja muista kannanotoista on ollut positiivista, mutta polvistuminen herätti vastakkaisiakin reaktioita.
”Pystyn kyllä ottamaan sitä paskaa vastaan, mitä jossain verkossa tulee. Se on pienen vähemmistön huutoa, johon ei kannata kiinnittää huomiota. 99,9 prosenttia palautteesta on ollut kiittävää”, Sparv kuittaa.
Urheilu ei ole saari
Jalkapallo on luontevasti monikulttuurinen ympäristö, mutta sielläkin esiintyy rasismia. Esimerkiksi Huuhkajien keskikenttämies Glen Kamara joutui solvausten kohteeksi seurajoukkueensa Glasgow Rangersin otteluissa Slavia Prahaa vastaan.
Sparvin mukaan se, että urheilijat ottavat kantaa ihmisoikeuksien, syrjimättömyyden, tasa-arvon tai ympäristöasioiden puolesta, on paitsi oikeus myös velvollisuus. Kenenkään ei Huuhkajissa tarvitse avautua enempää kuin tahtoo, mutta kapteeni haluaa käyttää ääntään ja niitä foorumeja, jotka ovat tarjolla.
”Minusta on oleellisen tärkeää puhua etenkin lapsille ja nuorille näistä asioista: olla positiivinen esikuva ja näyttää, että me ajattelemme muutakin kuin itseämme ja urheilua. Kehitys on hidas prosessi, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa pidemmällä kuin Pohjoismaissa, mutta uskon että se voimistuu sukupolvi sukupolvelta.”
Sparv muistuttaa, ettei urheilu ole muusta yhteiskunnasta erillinen saareke. Hänen mukaansa ne ajat, jolloin yhteisöt, instituutiot tai yritykset voivat olla välittämättä räikeistä epäkohdista, alkavat olla ohi.
”On tärkeää näyttää, millaisia arvoja edustetaan ja mille puolelle asetutaan. Sosiaalinen media on tuonut uuden foorumin, mutta myös perinteisessä mediassa kysytään monipuolisempia juttuja kuin ennen. En voi enkä halua maajoukkueen kapteenina kuitata kysymyksiä ilmastomuutoksesta, rasismista tai ihmisoikeuksista sanomalla, ettei se kiinnosta ja keskityn vain futikseen. Toki pitää valmistautua ja miettiä, mitä haluaa sanoa – eikä ketään kannata pakottaa ottamaan kantaa, jos se ei tunnu luontevalta.”
”Isyys on upea juttu”
Tim Sparv on säästynyt loukkaantumisilta tähän asti, mutta viime ajat hän on joutunut olemaan sivussa niin maajoukkueesta kuin mestaruuden viimeisellä kierroksella varmistaneen HJK:n riveistä. Leikattu polvi ei salli kivutonta ja täysipainoista harjoittelua, mutta hänen mukaansa se on osa urheilijan elämää.
Päivät täyttyvät kuntoutuksesta, mediavelvoitteista, lukion suorittamisesta etäopiskeluna ja puuhailusta perheen parissa. Sparv ja hänen tsekkiläinen avovaimonsa Jitka saivat esikoisensa viime tammikuussa.
”Isyys on upea juttu, mutta 33-vuotiaana isäksi tulo ei ole muuttanut elämääni yhtä dramaattisesti kuin se olisi tehnyt parikymppisenä. Työn, perhe-elämän, Suomeen muuton ja koronarajoitusten kanssa säätämisen yhdistäminen on ollut välillä vaikeaa. Mutta kun olen tyttäreni kanssa, pyrin olemaan täysillä läsnä ja osallistumaan tasaveroisesti hänen hoitamiseensa”, Sparv sanoo.
Sparv opiskelee myös valmentajaksi, ja se on kiinnostanut häntä jo pitkään.
”En voi kuvitella, että en jatkaisi jalkapallon parissa peliuran jälkeen. Tulevaisuudessa haluaisin valmentaa nimenomaan nuoria.”
Lukio jäi aikoinaan, kun Tim Sparv siirtyi Southamptonin nuorisoakatemiaan vain 16-vuotiaana vuonna 2003. Seura oli kovaa: samasta porukasta futismaailman huipulle ovat nousseet muun muassa Gareth Bale, Theo Walcott ja Adam Lallana.
Polvivammaa poteva Sparv tekee nyt lukio- ja valmennusopintoja. Etenkin nuorten luotsaaminen kiinnostaa. © Tommi Tuomi
Monikulttuurinen lapsuus
Tim Sparv on kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, Vöyrin kunnasta Oravaisten kylästä. Vaikka paikkakunta on pieni, siellä totuttiin jo 1980-90-luvulla eri näköisiin ja taustaisiin ihmisiin turvapaikanhakijoiden vuoksi. Tim kävi koulua ja urheili porukoissa, joissa oli monenlaisia lähtökohtia ja taustoja, eikä asiaa pidetty sen kummempana.
”Kaikki harrastivat monipuolisesti eri lajeja: jalkapalloa, futsalia, yleisurheilua, hiihtoa… Minulla oli kavereita, joiden juuret olivat Kosovossa, Vietnamissa ja Somaliassa”, Sparv muistelee.
”Kasvuympäristö vaikuttaa ihmiseen. Olen etuoikeutettu, kun olen saanut jalkapallon kautta asua eri maissa, oppia kieliä, tutustua erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin. Integroituminen voi kestää hetken, mutta kokemukset ovat niin hienoja, ettei niitä voi verrata mihinkään muuhun.”
Sparv on pelannut käytännössä koko aktiiviuransa ulkomailla, pisimpään Tanskan pääsarjan Midtjyllandissa. On iäisyyskysymys, missä vaiheessa nuorten kannattaa lähteä ulkomaille, mikä on Veikkausliigan rooli ja taso.
Vuonna 2009 A-maajoukkueessa debytoinut Sparv korostaa, että seurajoukkue HJK:ssa olot ovat kunnossa, valmennus älykästä ja Huuhkajien menestys on vaikuttanut koko lajiin positiivisesti.
”Jalkapalloa pelataan, seurataan ja kulutetaan Suomessa paljon laajemmin kuin ennen. Olisi tärkeää saada seuroille paremmat olosuhteet, pidettyä nuoret lupaukset täällä ehkä vähän kauemmin sekä saada kokeneempia huippupelaajia palaamaan Veikkausliigaan vähän aikaisemmin.”
Urheilijat mukaan
Harva kehtaa enää vakavalla naamalla esittää, että politiikkaa ja urheilua ei pitäisi ”sotkea” keskenään tai että urheilu olisi Sparvinkin esiin nostamalla tavalla jokin maailmasta erillinen saareke.
Suosittua on sen sijaan kyynisesti kysyä, onko protesteilla mitään merkitystä. Vastuukysymyksetkään eivät ole mutkattomia. Ei ole kovin realistista tai kohtuullista odottaa, että vuosikausia kaikkensa olympialaisiin satsannut urheilija boikotoisi kisoja niiden kisaisännyyden mentyä ihmisoikeuksia polkevalle maalle.
Tim Sparv myöntää, että suurin valta ja vastuu on urheilun kattojärjestöillä, jalkapallon tapauksessa FIFA:lla ja UEFA:lla.
”Se, missä kansainvälisesti suurimmat turnaukset ja kisat ovat, on järjestöjen päätettävissä. Pelaajien ja muiden yksilöiden valta on aika pientä, mutta sitä voi kasvattaa yhteistyöllä. Toivon, että saamme tulevaisuudessa laajempia liikkeitä, yhtenäisiä kannanottoja ja urheilijoita mukaan päätöksentekoon.”
Kun kisat on kerran annettu Qatarin tapaiselle maalle, boikotointi ei Sparvin mukaan juuri hyödytä. Se ei tarkoita, että epäkohdista pitäisi vaieta.
”Pitää olla hereillä ihan eri tavalla kuin ennen. FIFA on siivonnut nurkkiaan eli melkein kaikki Qatarin isännyyden puolesta lahjottuina äänestäneet ovat vankilassa tai muuten poissa toiminnasta. Ei sitäkään olisi tapahtunut, ellei asioita olisi nostettu esiin ja alettu tutkia.”
Kokonaisuutena Sparv pitää tärkeänä, että jalkapallo kasvattaa ehjiä ihmisiä. Lahjakkaimmat puskevat läpi joka tapauksessa, mutta liian varhainen erikoistuminen ei hänen mukaansa toimi.
”Pelaajat kehittyvät eri tahtia, eikä kukaan voi varmuudella tietää, mitä 10-vuotiaasta tytöstä tai pojasta tulee. Albin Granlund nousi maajoukkueeseen vasta aikuisena. Se prosentti, joka pääsee juniorista ammattilaiseksi asti, on hyvin pieni. Agenttien, valmentajien ja vanhempien odotuksia tärkeämpää on huolehtia siitä, että nuoret saavat kasvaa rauhassa tutuissa ympäristöissä, eikä mitään ovia suljeta liian aikaisin.”