Timo Soini moittii perussuomalaisia ihmisvihasta ja penseydestä auttaa afganistanilaisia: ”Ihmettelen vanhan puolueeni kovasydämisyyttä”

Entinen ulkoministeri Timo Soini ei ymmärrä nykyisten perussuomalaisten nihkeyttä auttaa afganistanilaisia Suomeen. Hänestä puolue valitsi neljä vuotta sitten linjan, joka hyväksyy ihmisvihan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Timo Soini asuinlähiössään Espoon Iivisniemessä. Uudessa kirjassaan hän kertoo ajaneensa Sipilän hallituksessa jyrkempiä kiristyksiä maahanmuuttoon kuin mitä itse olisi halunnut.

Entinen ulkoministeri Timo Soini ei ymmärrä nykyisten perussuomalaisten nihkeyttä auttaa afganistanilaisia Suomeen. Hänestä puolue valitsi neljä vuotta sitten linjan, joka hyväksyy ihmisvihan.
Teksti:
Jukka Heinonen

Olin Heinoon mökillä grillaamassa kasslerpihvejä luonnon tulella, vettä tihuutti, luonnehtii Suomen entinen ulkoministeri ja entinen perussuomalainen Timo Soini (sin) uudessa kirjassaan Yhden miehen enemmistö viikonlopun hetkeä, jonka katkaisi virkamiehen soitto.

Afganistanissa siepatun suomalaisen avustustyöntekijän ”Satu K:n” sijainti oli selvinnyt ja hänen vapauttamistaan voisi yrittää.

Elettiin kesäkuuta 2017.

Kohta Soini soitti samasta paikasta yhden työuransa tärkeimmän puhelun. Keskustelukumppani oli hänen hengenheimolaisensa ja virkaveljensä Lontoosta, Britannian ulkoministeri Boris Johnson. Yleensä vanhat tutut vitsailivat keskenään, mutta nyt puhelun sävy oli vakava.

Lopputulos oli se, mitä Soini toivoi. Britannia lupasi tukea Afganistanin viranomaisten pelastusoperaatiota, jossa ei kaihdettaisi voimakeinoja.

Aikaa ei ollut hukattavaksi. Soini hankki tehtävälle nopeasti presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Juha Sipilän (kesk) siunauksen.

Kaikki oli valmista, kun myös Yhdysvallat lupasi tukea pelastusoperaatiota. Kaappaajien ajantasaiset sijaintitiedot olisivat kullanarvoisia.

Paine oli valtava. Soini tiesi, että jos operaatio epäonnistuisi, Satu saattaisi kuolla.

Sitten sää muuttui sumuiseksi. Tehtävä peruttiin, eikä Sadun sijaintia pystytty enää sen jälkeen vahvistamaan aikoihin. Mutta Suomi oli saanut varmuuden siitä, että suurvallat olivat valmiita tekemään paljonkin naisen vapauttamiseksi.

Heinäkuussa kaappaajat julkaisivat videon, jossa Satu pyysi kristillistä yhteisöä maksamaan lunnaita vapauttamisekseen. Sitten tuli taas hiljaista.

Syyskuussa alkoi tapahtumasarja, jota Soini kuvaa ”jännittäväksi”. Sen seurauksena Afganistanin viranomaiset ja suomalainen turvatiimi hakivat burkhaan pukeutuneen Sadun suojaan erään koulun pihalta.

Kun Soini sai tiedon, että Satu oli pelastunut, hänen silmänsä kostuivat.

”Kaappaus kesti 118 päivää ja niistä jokaisena ajattelin Satua. Mitään niin tunteikasta en kokenut ministerikauteni aikana.”

Miten vapautus toteutettiin?

”Neuvottelemalla”.

Maksoiko Suomi kaappaajille?

”Suomi ei maksa lunnaita.”

Maksoiko joku muu?

”Puhun vain siitä, mitä Suomi tekee.”

Aivan ministerikautensa lopussa Soini hyödynsi viimeisen tilaisuuden eläytyä siihen, millaista Sadulla oli ollut panttivankina. Hän hankki käsiinsä poliisin kuulustelunauhat ja kuunteli niitä tunteja. Aina välillä hänen oli pakko painaa pause-nappia.

Yhteensä neljä brittiä ja amerikkalaista palkittiin Sadun vapauttamisesta Suomen Leijonan ritarimerkillä. Korkeimman tunnustuksen, komentajamerkin, sai afganistanilainen kenraalimajuri Maher Yaqubi.

Velvollisuutemme on auttaa

Kahdesti Afganistanissa käynyt Timo Soini on seurannut järkyttyneenä maan vaipumista länsimaiden kahden vuosikymmenen rauhanturvaamisen jälkeen islamistisen Talibanin käsiin.

”Minulla on afganistanilaisia ystäviä ja uskon tietäväni, mitä on edessä. Tämä kouraisee todella syvältä.”

”Kuka luottaa enää länteen? Ymmärrän, ettei voi olla loputtomia sotia, mutta tuntuu siltä, että maa annettiin talibaneille viikossa. Joe Biden alkaa osoittautua aivan valtavaksi pettymykseksi.”

Soinia painaa monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön rapautuminen.

”Olemmeko siirtyneet siihen, että kukin saa tehdä maansa sisällä mitä vaan. Kiina sortaa uiguureja, Valko-Venäjällä ihmisoikeudet ovat mitä ovat. Onko tästä tulossa normaalia?”

Neljä päivää ennen kuin Taliban valtasi maan pääkaupungin Kabulin, perussuomalaisten puheenjohtajuutta tavoitelleelta Riikka Purralta kysyttiin Ylen A-studiossa, tulisiko suomalaisia auttaneille afganistanilaisille ja heidän perheilleen myöntää turvapaikka. Purra ei antanut selvää vastausta, vaan kaipasi asiasta ”lisätietoja”.

”Olisin odottanut kannanottoa, että kyllä, pitää auttaa. Moraalinen velvollisuutemme on ottaa vastaan ihmiset, jotka ovat ottaneet puolestamme riskiä ja salanneet työpaikkansa jopa läheisiltään. Kaveria ei jätetä. Sieltä tulee sakki, joka on motivoitunut elämään ja ponnistelemaan täällä.”

Tiistaina 24. elokuuta Purra kantoi tuoreena puheenjohtajana huolta siitä, että Afganistanista evakuoitavien määrä uhkaa kasvaa liian suureksi.

”Ihmettelen vanhan puolueeni kovasydämisyyttä tässä asiassa”, Soini toteaa.

Soinin mukaan Suomi on myöntänyt auttajilleen turvapaikkoja ennenkin, hänen kaudellaan jemeniläisille ja afganistanilaisille.

Paine oli valtava. Soini tiesi, että jos operaatio epäonnistuisi, Satu saattaisi kuolla.

Kiristyksiä vastentahtoisesti

Kaksi vuosikymmentä perussuomalaisia johtanut Timo Soini suomii puoluetta antaumuksella kirjassaan. Eduskuntaryhmästä eroamistaan vuonna 2017 hän perustelee näin:

Lähdin siksi, että puoluekokouksen enemmistö oli hylännyt perustansa ja valinnut ihmisvihan hyväksyvän linjan.

Kokousedustajat olivat valinneet hänen seuraajakseen maahanmuuttokriittisen Jussi Halla-ahon, ja yhtä jyrkkää linjaa edustivat myös uudet varapuheenjohtajat.

Lähtölaukaus puolueen jakautumiselle oli vuoden 2015 pakolaiskriisi. Perussuomalaiset sai hallituksessa läpi useita tiukennuksia maahanmuuttoon, mutta se ei riittänyt halla-aholaisille. Soini taas olisi tyytynyt vähempään.

Ajoin puolueen linjaa tinkimättömästi, vaikka olin henkilökohtaisesti humaanimmalla linjalla, kysymys oli myös ihmishengistä.

Mitkä kiristykset tuntuivat liiallisilta?

”Perheenyhdistämiseen liittyvät. Kyllähän meidän porukan ajatus oli, että pistetään toimeentulorajavaatimus niin korkealle, että käytännössä kukaan ei sitä täytä.”

Nykyään oleskeluluvan saaneen pitää ansaita yli 3 000 euroa bruttona, jotta hän voi tuoda tänne myös puolisonsa ja kaksi lastaan. Se ei ole vähäinen summa hiljattain maahan saapuneelle pakolaiselle.

”Itse olisin halunnut vaatimuksen, jonka joku voi täyttää. Mutta tuota minä ajoin. Kun jotain on sovittu, siitä pidetään kiinni.”

Sinisiin myöhemmin siirtynyt Soini kirjoittaa, että hänen perussuomalaisuutensa nojasi edeltäjäpuolue Smp:n perintöön.

Smp:ssä siedettiin erilaisuutta, eikä siinä ollut ihmisvihaa vaan päinvastoin lähimmäisenrakkautta, hän herkistelee.

Lauseessa on hurskastelun makua. Esimerkiksi puolueen pitkäaikainen kansanedustaja Sulo Aittoniemi ajoi väsymättä somalipakolaisten palauttamista kotimaahansa, vaikka siellä riehui sisällisota.

Perussuomalaistenkaan 2000-luvun alun nousu ei perustunut niinkään lähimmäisenrakkauteen, vaan paremminkin Tony Halmeen suunsoittoon. Kansanedustaja kutsui presidentti Tarja Halosta lesboksi ja erästä maahanmuuttajaa Bingo-Bangoksi.

”Tänä päivänä se retoriikka kuulostaa hieman karkealta, mutta maailma oli eri, sitä voitiin sietää. Oli lakritsimainokset ja muut, pääkanavilla tehtiin viihdettä asioista, joista ei enää tehtäisi.”

Tony Halme tosin herätti laajaa paheksuntaa jo omana aikanaan. Soinin mukaan hänessä oli kuitenkin monta puolta.

”Jos Tony erehtyi, hän pyysi anteeksi. Kun eduskuntaryhmämme vieraili presidentin luona, hän vei Halosen kissoille lahjan ja oli anteeksipyytävän oloinen.”

Kirjassaan Soini toteaa Halmeen olleen lojaali ystävä ja perussuomalaisten kantoraketti. Siis väline, joka ampuu lastinsa korkealle avaruuteen ja putoaa sen jälkeen maan kamaralle.

Taas EU-parlamenttiin?

Kolme vuosikymmentään politiikassa Timo Soini kiteyttää kolmeen sanaan:

”Reissu oli rankka.”

Pari viime vuotta Soini on kirjoittanut kirjoja, tehnyt puhujakeikkoja ja elänyt vapaaherran elämää.

”Nukun paremmin, ja painoni on pudonnut yli kymmenen kiloa.”

Silti uutiskuvat herättävät Soinissa kaipuuta kansainvälisiin tehtäviin. Euroopan unionin pitkäaikaista arvostelijaa kiinnostaisi eniten työskentely EU-parlamentissa.

”Haluaisin parantaa Britannian ja EU:n välistä yhteistyötä. Uskoisin olevani siinä aika hyvä.”

Seuraavat eurovaalit pidetään vuonna 2024. Sitä ennen täytyisi ratkaista yksi asia.

”Pitää löytää oikea porukka”, hän hörähtää.

X