Tomi Tuominen levytti ”helppoa, keski-ikäisen miehen musiikkia” – Myös laulaja-vaimo esiintyy albumilla: ”Anninan kanssa on kiva tehdä yhdessä”

Tomi Tuominen ajautui laulajaksi puolivahingossa, kun yrityksen juhliin tarvittiin bändi. Keikan jälkeen porukka päätti jatkaa musiikin tekemistä yhdessä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tomi Tuominen tunnetaan laulujensa ja moottoriurheilutoimittajan uransa lisäksi myös rallikartturina.

Tomi Tuominen ajautui laulajaksi puolivahingossa, kun yrityksen juhliin tarvittiin bändi. Keikan jälkeen porukka päätti jatkaa musiikin tekemistä yhdessä.
Teksti:
Jukka Vuorio

F1-selostajana, moottoriurheilutoimittajana ja rallikartturina tunnettu Tomi Tuominen tekee tosissaan myös musiikkia. Lokakuussa ilmestyi Tuomisen laulajanuran toinen levy ja hän esiintyi myös Syksyn Sävel -laulukilpailussa.

Rallikartturiksi Tomi Tuominen sanoo lähtevänsä enää vain, jos kisaan lähdetään hymyssä suin sillä asenteella, että tulos ei ole tärkein.

Pääsit Syksyn Sävelessä semifinaaliin saakka. Mikä fiilis kilpailusta jäi?

”Se oli todella hieno kokemus. En osaa olla pettynyt. Kisaan osallistui yli 200 biisiä, ja pääsimme 20 joukkoon. Se on iso saavutus ja yllätyskin.

Olin aivan fiiliksissä siitä, että sain viettää sen päivän muiden muusikoiden kanssa, jotka ovat tunnettuja nimiä. Olen aina katsonut esimerkiksi Tero Vaaraa ylöspäin, ja yhtäkkiä istuin siellä keskustelemassa hänen kanssaan. Ilon kautta mentiin ja otin kaiken irti siitä päivästä.”

Miten aikoinaan päädyit laulajaksi?

”Parikymmentä vuotta sitten aloimme soitella puolituttujen porukalla. Soitimme keikan erään firman bileissä. Sen piti olla vain kertaluontoinen juttu, mutta se oli niin kivaa, että päätimme jatkaa.

Soitimme bändillä reilusti yli kymmenen vuotta englanninkielistä coverrokkia. Viitisen vuotta sitten aloimme tehdä musiikkia omalla nimelläni. Vuonna 2019 tuli ensimmäinen levy, ja nyt lokakuun lopussa toinen levy.”

Minkälainen levy nyt ilmestyi?

”Minulla on aina vähän vaikeuksia vastata, kun kysytään genreä. Mutta sanotaan, että pop-iskelmää. Se on rauhallista ja helppoa, keski-ikäisen miehen musiikkia. Tarinoita rakkaudesta ja kaipuusta. Englanninkielinen termi genrelle olisi varmaan easy listening.

Kappaleet ovat pääosin säveltämiäni ja yhtä lukuun ottamatta myös sanoittamiani. Yhden tekstin teki Kaija Kärkinen.”

Levyllä laulaa myös vaimosi Annina Tuominen. Minkälaista on tehdä musiikkia yhdessä elämänkumppanin kanssa?

”Se on mahtavinta mitä voi olla, että on tuollainenkin yhteinen asia. Musiikin lisäksi myös teatterin tekeminen on yhteinen juttumme.

Anninan kanssa on kiva tehdä yhdessä siitäkin syystä, että hän on perheessämme se laulaja. Hän on käynyt alan koulut ja oli Tangomarkkinoiden finaalissa vuonna 2003. Kun laulamme studiossa, hän tsemppaa siinä vieressä, että laulapas vielä uudelleen. On aivan loistavaa, että voimme yhdessä touhuta tämmöisiä asioita.”

Lue myös: F1-selostaja Tomi Tuominen ryhtyi laulajaksi ja teki esikoislevynsä: ”Jokainen saa ajatella siitä mitä haluaa, pelleilymielessä levyä ei ole tehty”

Näyttelijä-laulaja, tehdaspäällikkö Annina Tuominen, 38, ja selostaja, juontaja Tomi Tuominen, 48.

Näyttelijä-laulaja, tehdaspäällikkö Annina Tuominen ja selostaja, juontaja Tomi Tuominen. © Sampo Korhonen / Otavamedia

Moni muistaa sinut F1-selostajana ja studioisäntänä. Vieläkö seuraat formulakisoja?

”Kyllä. Jos on aikaa, niin varmasti katson kilpailut, ja seuraan tietysti muutenkin tapahtumia. Olen moottoriurheilumies ja kyllä formulat kuuluvat kiinnostuksenkohteisiini, vaikka en ihan jokaista kisaa alusta loppuun katsokaan.

On muuten hauskaa, että minut muistetaan F1-selostajana, kun ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun olen kisoja viimeksi selostanut.”

Mitä tapahtumia sinulla erityisesti on jäänyt mieleen moottoriurheilun toimittajanuraltasi?

”Sain Uudessa-Seelannissa seistä viimeisen erikoiskokeen maalissa, kun Kalle Rovanperä ja kartturi Jonne Halttunen nousivat autonsa katolle. Olin kahden metrin päässä ja sain kokea heidän riemunsa. Tuo oli aivan poikkeuksellisen hieno hetki median puolella.”

Olet rallissa itsekin erittäin kokenut kartanlukija. Mitkä on hurjin muisto vuosien varrella?

”Olimme Juho Hännisen kanssa Hyundailla vuonna 2014 Sardinian MM-rallissa. Tiedonkeruu kertoi mittarissa olleen vauhtia 158 kilometriä tunnissa, kun auto lähti pyörimään.

Auto meni ympäri yli kymmenen kertaa, ja minusta tuntui, ettei se pyöriminen lopu ikinä. Auto meni aivan romuksi, insinööri kertoi myöhemmin, että siitä jäi kaikkiaan kuusi pientä osaa ehjäksi.

Auto jäi katolleen, eikä sieltä ollut helppoa tulla pois. Minun puoleni ovi oli jotakin vasten, eikä ovea saanut auki. Potkimme tuulilasin irti ja ryömimme siitä ulos.

Selvisimme kyllä säikähdyksellä, sillä Hänniselle ei muistaakseni käynyt mitään, itselläni tuli alaselkään luumustelma, joka on hiusmurtumasta pykälää lievempi.”

Pelottaako ralliauton kyydissä koskaan?

”Ei. Pelästyä voi, mutta ei pelota, ne ovat eri asioita.”

Olet tehnyt Yle Areenasta löytyvää podcastia Tomin nuoteista, joka esittelee haastatteluiden kautta suuren joukon suomalaisia enemmän ja vähemmän tunnettuja ihmisiä rallimaailmasta. Tuleeko podcastiin jatkoa?

”Molemmat vanhempani ovat harrastaneet rallia, ja olen pyörinyt siinä maailmassa aivan pikkupojasta saakka. Minulla oli toisessa kädessä Aku Ankka ja toisessa isän nuottivihko Jyväskylästä. Isä oli minulle todella suuri sankari.

Podcastin ajatuksena on nimenomaan esitellä myös vähemmän tunnettuja ihmisiä, jotka ovat toimineet pitkään rallin parissa. Kaikkein suurimpien suomalaisten rallinimien tarinathan on jo kuultu miljoonaan kertaan eri paikoissa, mutta heidän lisäkseen on olemassa aika suuri joukko ihmisiä, jotka eivät ole tuttuja suurelle yleisölle.

Heillä on kiehtovia tarinoita ja kokemuksia, joita ei kuitenkaan ole isosti otsikoitu. Podcast jatkuu kuluvan vuoden loppuun saakka, mutta tulevaisuudesta on vielä vaikea sanoa.”

Kuinka on Tomi Tuominen, vieläkö lähdet kartturiksi, jos pyydetään?

”Täytän nyt syksyllä 51, joten ammattilaistason kisani on varmaan kisattu. Lähden kyllä edelleen kivoihin juttuihin, joissa on joku hauska koukku tai pointti.

SM-sarjaa en lähde kiertämään, mutta esimerkiksi Tunturiralliin tai johonkin Italian asvalttikisaan voisin mennä. Oikeastaan tasolla ja kisalla ei ole sinänsä väliä, kunhan se on kivaa.

Kiukuttelevan kuskin kanssa en lähde mihinkään. Jos vielä lähden mukaan, niin asenteen täytyy olla se, että tehdään hymyssä suin, eikä sijoitus ole pääasia.”

Lue myös: Kalle Rovanperä on viisas ralliurheilija

X