Tutkija Joonas Pörsti sanoo Venäjän propagandan siirtyneen uuteen vaiheeseen – Suomen kannattaa pitää silmät auki myös Yhdysvaltojen varalta

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Suomessa on kohtuullisen hyvät historialliset edellytykset käsitellä ulkovaltojen propagandaa, arvioi Joonas Pörsti. Pienenä valtiona olemme joutuneet oppimaan, millä tavoin isot valtiot pyrkivät meihin vaikuttamaan.  © Tommi Tuomi
Suomessa on kohtuullisen hyvät historialliset edellytykset käsitellä ulkovaltojen propagandaa, arvioi Joonas Pörsti. Pienenä valtiona olemme joutuneet oppimaan, millä tavoin isot valtiot pyrkivät meihin vaikuttamaan. © Tommi Tuomi
Venäjän propaganda on siirtynyt uuteen vaiheeseen, sanoo väitöskirjatutkija Joonas Pörsti. Hänestä suomalaisten tulisi pysyä hereillä, sillä propagandaan lankeaminen on alati läsnä oleva vaara.

Eurokriisi alkoi vuonna 2008. Vuonna 2015 suurin määrä ihmisiä sitten toisen maailmansodan haki turvaa Euroopasta. 2020 – koronapandemia. Venäjä hyökkäysi Ukrainaan 2022.

Sitten on vielä propaganda, joka hyödyntää heikkouksia, joita toistuvat kriisitilanteet meissä ruokkivat. Se manipuloi todellisia tarpeita ja tunteita: epävarmuutta, pelkoa.

”Länsimainen ihminen elää maailmassa, jossa on kaikki tieto tarjolla. Silti osa meistä etsii vastauksia mieluummin propagandistien kehittelemistä villeistä salaliittoteorioista”, sanoo väitöskirjatutkija Joonas Pörsti.

Hän on myös Propagandan lumo -kirjan kirjoittaja ja faktantarkistusta tekevän Faktabaarin vastaava päätoimittaja.

Pörsti on taustaltaan kansainväliseen politiikkaan erikoistunut toimittaja ja Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö, mutta propagandaa ei voi hänen mielestään ymmärtää katsomalla vain Venäjän tai Kiinan kaltaisia valtioita, joiden keinovalikoimaan se kuuluu.

Vastaanottajan näkökulman – sekä yksilön että yhteiskunnan – ymmärtäminen on yhtä tärkeää. Vapaassa yhteiskunnassa propagandistien viestejä kuunnellaan ja levitetään vapaaehtoisesti, joko sisällön valheellisuudesta tietäen tai sinisilmäisyyttään.

Suomessakin toimii sivustoja, joiden rahoitus on hämärän peitossa ja jotka levittävät propagandaa. Näin tapahtui esimerkiksi koronapandemian aikana. Vääristelty tieto koronarokotteista tehosi muun muassa osaan hyvinvointialan ihmisistä, jotka kertoivat väitteitä eteenpäin.

Tarinoista villeimmät väittävät, että viranomaiset juonittelevat kansakuntaa vastaan. Että koronarokotteilla asennetaan ihmislihaan mikrosiruja, ja että miljonääriliikemies George Soros jakaa yhdessä YK:n pakolaisjärjestön kanssa debit-korteille ladattua rahaa turvapaikanhakijoille. Mikä saa ihmiset uskomaan näihin?

”Uskon, että se liittyy yhteisöllisyyden kaipuuseen. Siihen, että on vahva johtaja, jota seurata tai joukko, johon liittyä.”

Sodan kasvot näkyvät

Naamiot on riisuttu. Vain sodan kylmät kasvot näkyvät.

Presidentti Sauli Niinistön historiallinen lause sopii kuvaamaan hyvin paitsi Venäjän sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan myös Vladimir Putinin hallinnon propagandaa. Painopiste on siirtynyt luovista keinoista ja hämmentämisestä pelotteluun.

”Esimerkiksi ydinaseet ovat todellinen sotilaallinen uhka, mutta niistä puhumalla on tarkoitus myös luoda pelon ilmapiiri”, Joonas Pörsti sanoo.

Juuri nyt murroskohta näyttäytyy sodan kauheuden vuoksi selvänä myös Suomessa, mutta Pörstin mielestä on pysyttävä valppaana.

Venäjän propaganda on viimeisinä vuosikymmeninä tehonnut Suomeen ja länsimaihin kohtuullisen hyvin. Kremlin ideologi Vladislav Surkovin keksimää käsitettä ”suvereeni demokratia” mukailtiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomenkin politiikassa.

”Suomessa valtiojohto toisteli näkemystä, että Venäjä on omanlaisensa demokratia, vaikka takana oli raaka sota Tšetšeniassa ja Groznyin tuhoaminen maan tasalle, tuhansien ihmisten katoaminen ja täysin ihmisoikeuksista piittaamaton vallankäyttö.”

Demokratiapropaganda upposi myös EU:n isoissa jäsenmaissa kuten Ranskassa­ ja Saksassa. Kauppasuhteilla Eurooppa kiinnittyi tiiviisti venäläiseen energiaan.

Suomessakin Rosatomin tytäryhtiölle irtosi Pyhäjoen ydinvoimalan rakennuslupa Krimin miehityksestä huolimatta.

Nyt Venäjän vaikuttamisen pitkä historia näkyy: valtaosa sotilaallisesta tuesta Ukrainalle on tullut pienistä Itä-Euroopan maista, Yhdysvalloista ja Britanniasta.

”Uutta politiikkaa ja ajattelua on ollut vaikea rakentaa, koska olemme kiinni Venäjässä taloudellisesti ja ajatuksellisesti.”

Pörsti ei halua ennustaa, miten sota joskus loppuu, mutta yksi vaihtoehto on, että Venäjä pyrkii tilapäisesti jäädyttämään konfliktia ja vähentämään sotatoimia. Silloin se myös todennäköisesti yrittäisi viestiä, että kauppasuhteita voi nyt jatkaa. Tällöin riski Venäjän propagandan onnistumisesta on ilmeinen.

”Jos kauppasuhteita lähdetään normalisoimaan tilanteessa, jossa Venäjä on liittänyt itseensä osia Ukrainasta – joko osaksi Venäjää tai jonkinlaisina satelliittivaltioina – Putinin hallinto odottaa vain uutta tilaisuutta laajentaa imperiumiaan.”

Joonas Pörsti voitti Propagandan lumo -kirjallaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Joonas Pörsti voitti Propagandan lumo -kirjallaan tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. © Tommi Tuomi

Propagandan vaara on myös demokratioissa

Pörstin mielestä ajatusta propagandasta ei pidä kytkeä vain autoritaarisiin valtioihin, sillä propagandaa voidaan käyttää myös demokratioissa. Donald Trumpin presidenttikausi on siitä tuore esimerkki.

Pörstin oma kiinnostus propagandaan juontaa juurensa vuosiin 2002–2003, kun Yhdysvallat alkoi suunnitella Saddam Husseinin hallinnon kukistamista ja lopulta hyökkäystä Irakiin.

George W. Bushin ja Tony Blairin hallinnot Yhdysvalloissa ja Britanniassa esittivät vääristeltyä tietoa, että Irakissa on joukkotuhoaseita. Pörstiä hämmensi, miten kahden vanhimpiin demokratioihin kuuluvan maan hallinnot onnistuivat saamaan poliittisia tavoitteitaan läpi voimakkaan propagandakampanjan avulla.

”Yhdysvaltojen hallinto hyödynsi psykologisesti sitä, että syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jäljiltä yhteiskunta oli šokkitilassa ja haki eräänlaista kostoa.”

Maailma ei tosin silloinkaan varauksetta kuunnellut. Halukkuus sotaretkelle jakoi kansainvälistä yhteisöä.

Propagandan toimintalogiikan kannalta on kiinnostavaa, mitkä maat Euroopassa lähtivät tukemaan Yhdysvaltojen agendaa: suurin osa Nato-liittolaisista ja joukko Naton jäsenyyttä tavoittelevia Itä-Euroopan maita.

Syyt olivat jälleen kerran turvallisuuspoliittiset ja psykologiset. Itä-Euroopan ja Baltian maat toivoivat suojaa Yhdysvalloilta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

”Suomessakin kannattaa pysyä hereillä siitä, millainen johto Yhdysvalloissa on. Propagandan mahdollisuus on avoinna myös demokraattisissa valtioissa.”

Propagandasta on länsimaissa myös lievimpiä muotoja, jotka Pörsti tunnistaa, vaikka hänen huolensa liittyykin Irakin sodan kaltaisiin propagandakampanjoihin. Yksi esimerkki voisi olla maakuvatyö.

”Se on eräänlaista valkoista propagandaa, jossa tiedon levittäjä tunnetaan ja psykologista manipulaatiota käytetään vähän.”

Kun ulkoministeriön Team Finland pyrkii valvomaan Suomen etuja ja rakentamaan hyvää mainetta maailmalla, tieto on valikoitu Suomea hyödyttävällä tavalla. Keskiössä ei ole kokonaisuus, vaan kiillotettu osatotuus.

Valkoisella propagandalla Pörsti viittaa klassiseen jaotteluun: on valkoinen, harmaa ja musta propaganda.

Harmaassa propagandassa viestin lähettäjä tiedetään, mutta keinovalikoimassa on vääristelyä ja valheita. Verkkoalustoilla tyypillisesti käytettävässä mustassa propagandassa lähettäjä piiloutuu tai tekeytyy toiseksi.

Lue myös: Seura selvitti: Onko edessä suomettumisen uusi aika – kaatuuko Nato-Suomi nyt Yhdysvaltojen syliin? Näin tutkijat analysoivat tilannetta

Kriittinen katse kansallisiin myytteihin

Käännetään katse vielä itseemme. Miltä Suomi näyttää propagandan valossa? Korkea koulutustaso ja laadukas peruskoulu ovat tehokkaita välineitä propagandaa vastaan, mutta yksilötasolla riittää tehtävää.

”Yhdysvalloissa huomattiin 30-luvulla, että pelkkä kouluttaminen propagandan havaitsemiseen saattaa kyynistää. Yksilötasolla tehokkaampaa saattaa olla omien ennakkoluulojen tutkiskelu.”

Tätäkin testattiin. Vuosina 1937–1942 toiminut Institute for Propaganda Analysis kehitti menetelmän, jossa koululaiset kirjoittivat ohjatusti oman elämäntarinansa ja opettelivat tunnistamaan, mikä heidän tunne-elämässään ja arvomaailmassaan on helposti manipuloitavissa. Tällaista tutkiskelua Pörsti soisi jokaisen tekevän.

Jotain propagandistista Pörsti tunnistaa myös Suomen kansallisissa myyteissä. Viesti ei tule ulkoa päin, vaan pidämme itse aktiivisesti yllä kansallisia uskomuksia.

”Yksi suomalaisista myyteistä on, että olemme maailman paras maa. Siihen liittyy myös pohjoismainen tarina itsestämme hyväntekijöinä. Kriittinen keskustelu tuntuu välillä sammuvan näiden myyttien vuoksi.”

Hyväntekijän rooli, etenkin suhteessa kehittyviin maihin, estää käymästä välttämättömiä keskusteluita esimerkiksi siitä, pääsevätkö maahanmuuttajat Suomessa mukaan työmarkkinoille ja yhteiskuntaan. Eihän hyväntekijä voi olla piilorasisti.

Pörsti asui lapsuutensa Ranskan Marseillessa ja oppi jo nuorena tunnistamaan yhteiskunnallisia jännitteitä – kantaväestö ja maahan muuttaneet elivät siellä tiukasti erillään.

Suomessakaan ei ole varaa tuudittautua onnistumisentunteeseen. Hyväntekijän ja autettavan suhde on hierarkkinen.

”Olemme sulkeneet silmämme siltä, ettei yhteiskuntamme ole kaikilta osin tasa-arvoinen, koska se on niin vahvasti pohjoismainen ihanne.”

Juttua korjattu 8.8.2022. Institute for Propaganda Analysis toimi vuosina 1937–1942, ei vuosina 1934–1941, kuten jutussa alunperin sanottiin.

X