Vaimon ja lapsen varhainen kuolema – C.L. Engelin työt ovat kaikille tuttuja, mutta mitä tiedämme miehen yksityiselämästä?

Helsinkiin asettunut saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel piti Suomea kylmänä takapajulana. Täällä häntä kuitenkin pidättivät työ ja kunnianhimo.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Engelin suunnittelema on myös Taidekeskus Salmelan pihassa sijaitseva puinen huvimaja Mänty- harjussa Etelä-Savossa.

Helsinkiin asettunut saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel piti Suomea kylmänä takapajulana. Täällä häntä kuitenkin pidättivät työ ja kunnianhimo.
(Päivitetty: )
Teksti:
Miikka Järvinen

Johann Carl Ludvig Engelin nimen tuntevat kaikki suomalaiset: hän oli arkkitehti, joka suunnitteli Helsingin uusklassisen empirekeskustan Tuomiokirkkoineen ja yliopistoineen.

Saksalaissyntyisen Engelin työt tunnetaan paremmin kuin mies niiden takana.

”Engelin koko persoonallisuus oli jalo ja puhdas, niin kuin hänen rakennustaiteensakin”, kuvaili sanomalehtimies August Schauman arkkitehti Engeliä, jonka hän näki melkein päivittäin kulkevan kotinsa ikkunoitten ohitse.

”Vartalo oli pitkä ja voimakas; kasvonpiirteet miehevät ja säännölliset; ryhti suora.”

Mutta kuinka Berliinissä, Preussin pääkaupungissa 3.7.1778 syntynyt lahjakas Engel päätyi kauas pohjoiseen Suomeen?

Isän tielle

Carl Ludvig Engelin isä Johann Philipp Engel oli ammatiltaan muurarimestari, ja isällä oli vaikutus siihen, että poika kiinnostui rakennusalasta.

Carl Ludvig Engel valmistui Berliinin rakennusakatemiasta Bauakademiesta maanmittariksi vuonna 1800 ja arkkitehdiksi 1804.

Valmistuttuaan Engel työskenteli Preussin rakennushallituksessa. Kun Napoleon miehitti Preussin 1808, maan rakennustuotanto lamaantui. Tämä tiesi rakennusalan ammattilaisille työttömyyttä. Engel matkusti töiden perässä Tallinnaan, jossa hän aloitti kaupungin rakennusmestarin työt 1809.

Suomeen Engel muutti vuonna 1813, kun pietarilainen tehtailija C.R. Lohmann palkkasi hänet suunnittelemaan sokeritehtaansa laajennusta Turkuun.

Engel muutti Turkuun yksin. Tallinnaan jäivät Preussin Lüneburgista kotoisin ollut vaimo Charlotte, vuoden vanha esikoistytär Emilie Charlotte sekä vastasyntynyt poika Carl Eduard.

Engelin elämästä historiallis-fiktiivisen romaanin Akvarelleja Engelin kaupungista kirjoittanut Jukka Viikilä kertoo, että arkkitehti poti syyllisyyttä perheensä jättämisestä. Carl Ludvigin ja Charlotten avioliitto oli rakkausavioliitto, ei sovittu liitto kahden suvun välillä, mikä oli tavallista tuon ajan säätyläisillä.

Turussa Engel tutustui valtioneuvos Johan Albrecht Ehrenströmiin, jolla tuli olemaan suuri vaikutus hänen uraansa – ja Helsingin empirekeskustan syntyyn.

Helsinki kutsuu

Ruotsin ja Venäjän välillä käyty Suomen sota 1808–1809 oli tuhonnut laajat osat Helsinkiä. Kun Suomi siirtyi Ruotsin alaisuudesta osaksi Venäjää, Helsingistä tehtiin suurruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812.

Engel muutti työnantajansa Lohmannin perässä Pietariin, jonne seurasi myös hänen perheensä. Pieni Carl Eduard menehtyi muuton jälkeen vain kahden vuoden ikäisenä.

Engel suunnitteli Pietarissa asuessaan paluumuuttoa Berliiniin, kun Helsingin uudelleenrakentamistoimikunnan johtajaksi nimitetty Ehrenström houkutteli hänet toimikunnan arkkitehdiksi.

Helsinkiin perhe muutti 1816. Engelin tehtävänä uudessa työssä oli vastata Helsingin julkisten rakennusten suunnittelusta.

Engelin työhistoriaan perehtyneen Viikilän mukaan tämän ensimmäiset Helsingin projektit olivat restaurointihankkeita. Ensimmäinen valmistunut työ oli Senaatintorin reunalla sijaitsevan Bockin talon muuttaminen kenraalikuvernöörin residenssiasunnoksi. Myöhemmin talossa majoittui myös Venäjän keisari.

Ensimmäinen suuren mittaluokan julkinen rakennus, joka valmistui 1822 Engelin suunnitelmien pohjalta, oli Senaatintalo eli nykyinen Valtioneuvoston linna.

Uusi elämä Suomessa

Perheeseen syntyi Helsingissä vuosina 1818–1821 kolme poikaa: Carl Alexander, Ludvig Albert ja Johan Wilhelm.

Engelin yksityiselämästä on faktatietoa hyvin vähän. Arkkitehdin elämästä kertovan romaanin kirjoittaneelle Jukka Viikilälle tärkein yksittäinen lähde oli kirjaksi painettu Engelin kirjeenvaihto, jota hän kävi sisarenpoika Eduard Jacobin, opiskelutoveri Carl Herrlichin ja turkulaisen kirjakauppiaan A.F. Meyerin kanssa.

Kirjeystävilleen ja perheelleen Engel näytti avoimen ja iloisen puolen itsestään. Julkisissa yhteyksissä hän oli asiallinen ja pidättyväinen, joskaan ei vaatimaton, mikäli kyse oli ammatillisista kysymyksistä. Pätevyytensä suhteen arkkitehti oli itsetietoinen.

Helsinki oli tuolloin pieni kaupunki, jossa saksaa taitava seurapiiri oli pieni. Vapaa-ajallaan Engel viihtyi lähinnä omien maanmiestensä seurassa. Helsingin saksankielinen seurapiiri kokoontui säännöllisesti ja pelasi seurapelejä, kuten nopanheittoa.

Engelin sosiaalista elämää rajoitti Viikilän mukaan heikko ruotsin kielen taito. Hänen vaimonsa ja lapsensa puhuivat ruotsia sujuvasti, mutta Engelille kielen oppiminen oli hankalaa.

Yksinäiseksi ja eristyneeksi itsensä tuntenut Engel piti Suomea karhujen maana ja kolona, jossa pimeä talvi kestää puoli vuotta. Vastenmielisen ilmaston hän kesti ainoastaan tekemällä valtavasti töitä.

Miehen mieltä kaihersi myös ikävä Berliiniin, niin ammatillisesti antoisaa kuin Suomen aika olikin. Hän poti eristäytyneisyyden tunnetta ja murehti perheensä viihtyvyyttä.

Ulkoisen ankeuden lisäksi Engelillä oli ikävä samanhenkisen sivistyneistön pariin. Tästä huolimatta Engel ei Suomessa asustellessaan matkustellut paria Pietariin tehtyä visiittiä lukuun ottamatta.

Kahden kaupungin välissä

Muuttoaikeet Berliiniin alkoivat pyöriä Engelin mielessä uudestaan vuoden 1820 tietämillä.

Hän oli ehtinyt jo hakea arkkitehdin virkaa Preussin hallitukselta, kun hänelle tarjottiin vuonna 1824 pestiä Suomen valtiollisen rakennustoimen intendenttinä.

Ennen päätöstä viran vastaanottamisesta Engel halusi odottaa Preussin hallituksen vastausta. Epäröinnin taustalla oli häntä pitkään vaivannut synkkämielisyys. Hän tunsi elävänsä kaukana sivistyksestä, jota vanha kotikaupunki Berliini hänelle merkitsi.

Tuolloin Berliini oli eurooppalaisen sivistyksen kehto ja Suomi alikehittynyt takapajula. Tämä oli myös Engelin käsitys, ja hän piti Suomeen jäämistä uhrauksena uran ja perheen eteen.

Engelin uhraus oli paradoksaalinen umpikuja kahden huonon vaihtoehdon välillä. Hän oli tullut Suomeen pakoon työttömyyttä ja saadakseen tyydytettyä ammatillista kunnianhimoaan. Samalla hän murehti menettämiään mahdollisuuksia kotikaupungissaan Berliinissä.

Totuus kuitenkin oli, että kolmikymppisenä Preussin taakseen jättänyt mies ei ollut kotimaassaan tunnettu tekijä. Kuuluisuutta hän sai vasta Suomessa.

Preussiin palaaminen olisi tarkoittanut kaiken aloittamista alusta.

Vaatimaton työnarkomaani

Kun vastaus Berliiniin lähetettyyn työhakemukseen viimein saapui, se oli pettymys. Preussin virkoihin etusija annettiin miehille, jotka olivat osallistuneet sotaan Ranskaa vastaan.

Engel hyväksyi Suomesta saamansa tarjouksen intendentin virasta. Toden teolla hänen uransa lähti nousuun 1827, kun Turun vanha keskusta paloi pahoin, ja sen seurauksena yliopisto siirrettiin Turusta Helsinkiin.

Helsingissä Engel sai tehtäväkseen suunnitella joukon uusia rakennuksia yliopiston tarpeisiin. Työtä riitti vuosikausiksi. Niiden aikana Engelistä kuoriutui esiin myös hänen tiukan työmoraalinsa varjopuoli.

Arkkitehdin omille harteilleen sälyttämä vastuu oli suuri. Vaikka hän viihtyi hyväntuulisiksi kehumiensa venäläisten rakennusmiesten seurassa ja kehui näiden suorastaan ”taikovan” talot valmiiksi, Engelin mielestä niiden valmistuminen oli viime kädessä hänen itsensä ansiota.

”Minulla ei ole ketään ihmistä, jolle voin uskoa vähäisintäkään tehtävää, kaikesta minun täytyy huolehtia itse, kaikki miettiä, suunnitella, valvoa ja siinä ohessa jopa rakentaa niin että kylkiluut rutisevat”, hän kirjoitti opiskelutoverilleen Herrlichille.

Menestystä ja murheita

Engel hankki Helsingin Bulevardin varrelta puutarhan ja sen viereisen tontin, jolle hän rakennutti perheelleen talon. Hän rakasti puutarhatöitä ja erityisesti kukkien hoitoa, jota tuohon aikaan pidettiin ensisijaisesti palvelusväen työnä.

Vuonna 1831 Engel menetti puolisonsa Charlotten. Kodin ja palvelusväen asioista huolehtiminen jäi Emilie-tyttären vastuulle. Aikakautensa perinteisenä miehenä leski jätti vastuun kodista naisväelle ja hukutti oman surunsa työntekoon.

Yliopiston valmistumista ja vihkiäisiä 1832 juhlittaessa Engel sai kunnian tavata tsaari Nikolai I:n ja hänen Preussin kuningashuoneesta lähtöisin oleva puolisonsa Aleksandra Fjodorovnan. Nikolai ihaili ja ylisti julkisesti Engeliä, joka taas rakasti osakseen saamiaan keisarillisia kehuja.

Mutta ammatilliset ja henkilökohtaiset menetykset kolkuttelivat jo nurkan takana. Yksi suurista murheista oli rakkaan Emilie-tyttären lapsena sairastama luustoa rappeuttava englannintauti eli riisitauti.

Ajasta ikuisuuteen

Keisarin ja hänen suosiossaan olleen arkkitehdin suhteeseen tuli särö 1838. Nikolai määräsi, että Senaatintorille rakennettu päävartio puretaan ja korvataan valtavalla portaikolla.

Engel yritti vakuuttaa keisarin siitä, että edellinen tsaari Aleksanteri I oli ollut suunnitelman takana. Muutos pilaisi kokonaisuuden, ja koko työ valuisi hukkaan. Valitus ei auttanut. Engelin oli myönnyttävä keisarin tahtoon.

Vuoden 1839 alussa Engel sairastui vakavasti. Syyskuussa hän kirjoitti sisarenpojalleen laihtuneensa kolmen kuukauden aikana lähes luurangoksi. Syy oli mahdollisesti munuaissyöpä.

Heikosta kunnostaan huolimatta hän jaksoi hehkuttaa rakennustelineiden alta paljastunutta Nikolainkirkon eleganssia, taivaansinisenä hohtavaa kupolikattoa ja kultatähtiä.

Loisto ja ylellisyys olivat polttoainetta, jotka pitivät arkkitehdin koneen käynnissä. Kun Engel siirtyi ajasta iäisyyteen 14. toukokuuta 1840, puolitoista kuukautta ennen 62-vuotissyntymäpäiväänsä, Helsingin empirekeskusta oli valmis.

Preussilainen introvertti oli antanut pääkaupunkimme keskustalle julkisivun, josta se nykyisinkin tunnetaan.

X