Vain elämää -ohjelman Sanni: ”En sentään itke jokaiselle kissavideolle”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Laulaja Sanni Kurkisuoniolla on neulakammo, ja verikoe saa hänet pyörtymään.
Vain elämää -ohjelma sai laulaja Sannin herkistymään, vaikka hän ei yleensä ole herkkistelijätyyppiä.

TUNNUSTAN, että olin pienenä rasavilli. Tykkäsin leikkiä poikien leikkejä ja sen takia minulla oli usein jonkinlainen kuhmu otsassa tai polvessa. Perheellämme oli kesäisin tapana käydä nyt jo edesmenneen Ruotsissa asuvan isotädin luona, jota kutsuimme Ruotsin-mummoksi. Leikin usein talon pihalla naapurin poikien kanssa omenasotaa.

Heittelimme ihan tosissamme toisiamme omenoilla ja kyllähän siinä osumia tuli puolin ja toisin. Taisin tippua silloin puustakin.

Kouluaikoina pelasin jalkapalloa ja unelmoin tekeväni sitä joskus myös ammatikseni. Minun oli sitten pakko tehdä valinta futiksen ja musiikin välillä.

ENNUSTAN, että 2080-luvulla maailma on huomattavasti suvaitsevaisempi paikka. Arkipäivässä tapahtuva syrjintä pitäisi saada jollain konstilla pois, mutta vaikeaa se on. Koulukiusatuiksi joutuvat aina ne, jotka erottuvat joukosta joko edukseen tai haitakseen.

Koen, että uusien sukupolvien myötä tilanne on muuttumassa ja olen siitä todella onnellinen. Kyllähän esimerkiksi me 90-luvulla syntyneet olemme aika paljon suvaitsevaisempia kuin vanhemmat sukupolvet. Maailmamme on kansainvälisempi. Seksuaalivähemmistöjen syrjintää en myöskään ymmärrä. Jos kaikki kerran ovat sitä mieltä, että rakkaus on hyvä asia, niin missä vaiheessa se lakkaa olemasta sitä jos rakastavaisina onkin kaksi miestä tai naista?

TUNNUSTAN, että pelkään tosi paljon neuloja. Neulakammo on niin vahva, että jo pelkkä sormenpäästä napattava verikoe saa minut pyörtymään. Pidän itseäni pelottomana tyyppinä, mutta tämä fobia on täysin käsittämätön. Luulen, että pelko on lähtöisin hieman epäonnistuneesta verikokeesta, joka minulle lapsena tehtiin.

Yksi mieleinen siedätyshoidon muoto minulle on tatuointien ottaminen. Käteeni on tatuoitu espanjankielinen teksti, ”eres amada”, olet rakastettu. Se on meidän perheemme jengitatska, sillä siskollani ja äidilläni on samanlaiset. Olemme tosi tiivis kolmikko ja tuo lause on aina ollut meille voimaa antava mantra. Mikä voi mennä pieleen, jos kerran saa olla rakastettu? Ei mikään.

ENNUSTAN tai pikemminkin toivon, että jonakin päivänä esiinnyn Ruisrockin päälavalla. Ruisrock on ollut minulle yksi lempparifestareista. Olen käynyt kerran esiintymässä siellä ja kolmesti muuten vain. Toisin kuin voisi kuvitella, niin en ole koskaan suostunut yöpymään teltassa, vaan olen aina painellut hotelliin.

TUNNUSTAN, että viimeksi laskin kaloreita kun olin kaverini kanssa Lontoossa. Tai en oikeastaan laskenut niitä, vaan tarkastin jogurtin sokerimäärän. Olen joutunut lukemaan tuoteselostuksia personal trainerini kehotuksesta. Laulajana minun pitää ennaltaehkäistä väsymistä. Siihen vaikuttaa merkittävästi kunnollinen ruokavalio ja liikunta. Fyysisen puolen on oltava kunnossa, jos aikoo vetää täysillä kaksikin keikkaa päivässä. Vaikka en tähtääkään fitnesskisoihin, minusta on kivaa, että jaloissani riittää voimaa pomppia ympäri lavaa.

En usko, että suomalaisilla artisteilla muutenkaan on sen kummempia ulkonäköpaineita. Jos mietin ison maailman meininkiä, en voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että aika moni tämän maan tytöistä seuraa sosiaalisessa mediassa langanlaihoja tähtiä, jotka eivät edusta tervettä esikuvaa. Instagram on siinä mielessä pahin kaikista, että siellä voi seurata kenen tahansa kuvia ja leikkiä maailmantähden ystävää.

ENNUSTAN, että kolmekymppisenä olen julkaissut vielä kaksi levyä lisää. Tällä hetkellä en uskalla haaveilla hirveästi, sillä viime vuosina on tapahtunut niin älyttömän hienoja, hulluja juttuja. Ylipäätänsä se, että pystyn elättämään itseni musiikilla, on unelmien täyttymys. Itse en nuorempana lähtenyt mukaan koulun röökirinkeihin ja hyvä niin, koska tajusin haluavani laulajaksi.

Uskon alitajunnan voimaan ja jonkinlaiseen ajautumiseen. Ja siihen, että ihminen saa sen, mistä luopuu. Olen lukenut aika paljon filosofisia juttuja ja puheessani vilisee usein erilaisia sitaatteja. 14-vuotiaana luin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen.

TUNNUSTAN, että Vain elämää -ohjelma sai minut herkistymään, vaikka en yleensä ole sellainen herkistelijätyyppi. Olen kyllä herkkä, mutta en itke jokaiselle kissavideolle. Toisaalta, en ehkä kuitenkaan edes voi verrata Vain elämää -esityksiä kissavideoihin.

X