Vanhempansa menettänyt Riitta Väisänen tuntee surua ja kiitollisuutta: ”Moni asia nostaa tunteet pintaan”

Jaa artikkeli
Suosikki­juontaja Riitta Väisänen
Suosikki­juontaja Riitta Väisäsen elämää ohjaa isältä peritty usko hyvään huomiseen. ”Edellisillä sukupolvilla on ollut paljon vaikeampaa.” © Tommi Tuomi
Vanhempansa menettänyt Riitta Väisänen on astumassa uuteen elämänvaiheeseen. Kun viralliset asiat on saatu hoidettua ja vanhempien koti tyhjennettyä, on aika sulatella reilun vuoden aikana koettua. Siinä auttaa isältä peritty karjalainen optimismi.

Riitta Väisänen asuu orimattilalaisten niittyjen ja avarien hevoslaitumien sylissä, jossa tapahtuu paljon samaan aikaan. Arjen tasolla puhutaan päivän uutisista, laitetaan pöytään päiväkahveja ja yritetään tavoitella puhelimella sähkömiestä.

Hitaammista prosesseista kertovat pöydälle pinotut adressi- ja surunvalittelukuoret sekä suuri pinkka verotukseen liittyviä papereita. Riitan äidin, helmikuussa kuolleen Aino Väisäsen, perunkirjoitus saatiin valmiiksi viime kuussa.

Jokainen, joka on joutunut hoitamaan läheisensä jälkeenjääneitä asioita, tietää kuinka työlästä on soitella omaisensa virkatodistusten ja veroilmoitusten perään. Kirkkoherranvirastojen palvelu ei aina ole kaikkein asiakaspalvelualtteinta, vaikka kyse on pakollisten papereiden kiireellisestä kokoamisesta. Sekä isän että äidin papereiden järjestämisestä Riitalla on monta tarinaa.

”Olen ollut pitkään todella väsynyt. Hoidettavia asioita on ollut valtavasti. Kaikkein kauheinta on kuitenkin ollut soittaa sukulaisille ja tuttaville näitä suru-uutisia. Meillä on hyvin tiivis suku ja olemme aina olleet paljon tekemisissä toistemme kanssa”, Riitta Väisänen kertoo.

Menetysten ja vaikeiden kuukausien aikana synnyinlahjana saatu karjalainen optimismi on auttanut jaksamaan. Riitta on aina ollut ylpeä juuristaan Viipurin Ravansaaressa, ja ammentaa nyt voimaa sukunsa vaiheista.

Riitta peri isältään taulun tämän juurilta Ravan­saaresta. Antti Niemisen maalaus koristaa nyt Riitan eteistä. © Tommi Tuomi

Riitta peri isältään taulun tämän juurilta Ravan­saaresta. Antti Niemisen maalaus koristaa nyt Riitan eteistä. © Tommi Tuomi

Isän kuolemasta kerrottiin äidille vasta ennen siunaustilaisuutta

Ensimmäisen kerran Riitta joutui ryhtymään surullisiin soittoihin viime vuoden tammikuussa, kun Riitan 88-vuotias Pentti-isä kuoli aivan yllättäen.

Eräänä päivänä aina avulias ja iloinen viipurilainen tunsi itsensä oudon väsyneeksi. Hän käveli omin jaloin ambulanssiin, mutta aamulla sairaalassa todettiin aortan repeämä. Läheiset ehtivät juuri ja juuri sairaalaan jättämään jäähyväiset.

Oli vaikea paikka kertoa tapahtuneesta puoli vuotta aiemmin muistisairauden vuoksi hoitokotiin joutuneelle äidille, joka makasi vuoteessa jalan amputoinnin takia.

”Toiset sanoivat, ettei näin surullista uutista saa kertoa, että se järkyttää liikaa. Toisten mukaan asia olisi pitänyt kertoa heti. Se oli hyvin vaikeaa meille omaisille. Äiti muisti vanhat asiat hyvin, kaikkien sukulaisten asuinpaikatkin tuosta vaan, mutta lähimuisti oli ihan nolla. Kerroimme isän kuolemasta äidille vasta ennen isän siunaustilaisuutta.”

”Pohdimme, miten kauan äiti jaksaa elää isän jälkeen. Hän oli kuitenkin jo 88-vuotias ja hänellä oli Alzheimerin tauti.”

”Äiti oli valmis lähtemään isän luokse”

Koronan vuoksi äidin viimeisistä ajoista tuli hyvin raskaat kaikille. Ensin hoitokodin vierailuajat peruttiin kolmeksi kuukaudeksi. Sitten äidin luokse hoitokodin pihalle pääsi vain yksi omainen päivässä, 10 minuutiksi kerrallaan. Vaikka tapaamiset myöhemmin siirrettiin sisälle, jokainen vierailuaika piti varata etukäteen eikä vierailuaikaa saanut silloinkaan kuin 15 minuuttia.

Riitta vieraili äidin luona vuoropäivinä sisarensa Lean kanssa. He kirjasivat huomiot äidin voinnista, hoidosta ja lääkityksistä ylös siskosten yhteiseen reissuvihkoon. Jouluna ja uutena vuotena äidin luokse ei päässyt.

”Yritimme aina keksiä äidille jotain mielenvirkistystä, sillä hän oli muun ajan päivästä yksin. Meillä oli jatkuva huoli äidistä. Se oli aivan raastavaa.”

Kun Aino-äidin aika tämän vuoden helmikuussa tuli täyteen, oli se lopulta helpotus.

”Äiti oli sanonut jo aiemmin, että hänelle on tullut kutsu taivaan tähtitarhaan. Hän oli valmis lähtemään isän luokse.”

Surun lamaannuttava aalto

Nyt Riitta Väisänen on uudenlaisen elämänvaiheen alussa.

”En ole vielä oikein ehtinyt suremaan tai käsittelemään asioita. Se vähän jo pelottaakin, että mitä on edessä.”

Toisinaan iskee suuri, lamaannuttava surun aalto. Sen voi laukaista vaikka jäätelöauton iloinen kutsuääni.

”Isä meni aina jäätelöautolle, joskus menimme yhdessäkin. Viime kesänä mietin kerran kun jäätelöauto tuli, että onkohan siellä taivaassa näitä mahdollisuuksia. Moni asia nostaa tunteet pintaan.”

Karjalan perintö

Rankoista ajoista huolimatta Riitta uskoo kaiken kääntyvän hyväksi. Hän tunnustaa olevansa ikuinen optimisti.

”Äiti oli hillitty ja jämpti pohjalainen, ja minustakin löytyy tarvittaessa samaa jämäkkyyttä. Mutta isän karjalaisen eloisuuden, iloisuuden ja auttamishalun tunnistan itsessäni aivan helposti. Isäkin tykkäsi jäädä rupattelemaan ihmisten kanssa kauppareissulla.”

Riitan olemuksesta ja elävästä tarinankerronnasta tunnistaa karjalaisuuden helposti, vaikka hän ei perinteiseksi karjalaisemännäksi tunnustaudukaan. Pari vuotta sitten hänet nähtiin tv-sarjassa Kaunis elämä, jossa eri aikojen missit kokoontuivat yhteen. Pohjoiskarjalaisen Tarja Smuran päivänä leivottiin karjalanpiirakoita. Siinä tehtävässä Riitta ei päässyt loistamaan.

”Sain tehtyä sellaisen möykyn vain. Teen mieluummin marjapiirakoita. Mutta karjalanpaistia teen usein!”

Mutta Riitan keräämistä tv-yleisöistä suurimman edessä sukujuuret pääsivät esiin: Riitta Väisänen edusti Suomea vuoden 1976 Miss Eurooppa -kilpailussa karjalaisessa kansallispuvussa. Ja kuten hyvin tiedetään – voitti.

Riitta Väisänen

Riitta Väisänen on kiitollinen vanhemmilleen, jotka osallistuivat paljon hänen arkeensa. Heidän menetystään hän ei ole vielä oikein ehtinyt käsitellä. © Tommi Tuomi

”En voi kuunnella Evakon laulua liikuttumatta”

Isän jäljiltä Riitalle jäi myös valtava määrä Karjala-kirjoja ja muuta isän juuriin liittyvää materiaalia. Pentti Väisänen oli kotoisin Viipurinlahden Ravansaaresta, aivan Viipurin edustalta.

Vielä Pentin lapsuudessa 3 000 asukkaan puutaloyhdyskunta Ravansaari oli Suomelle tärkeä satamayhteisö, Uuraan sataman kanssa maailman suurimpia puutavarasatamia. Siellä Riitan pappakin oli töissä. Vuonna 1932 Ravansaari liitettiin Viipuriin.

Viipurin Seudun Hevosystäväinseurassa tunnetaan Riitan juuret. Hälinä-tamman omistanut Riitta sai seuralta reliefin, joka annetaan vuoden menestyneimmälle viipurilaisjuuriselle hevosenomistajalle.

Se tuntui tosi hienolta.

Aktiivisesti monessa mukana olleen isän peruja saattaa olla myös Riitan kiinnostus politiikkaa kohtaan.

”Kyllä meillä kotona näistä asioista puhuttiin. En voi kuunnella Evakon laulua liikuttumatta: olihan se aivan järkyttävää, että karjalaiset joutuivat lähtemään kotoaan. Mukaan sai ottaa vain sen, mikä mahtui reppuun tai hevoskärryyn. Kaikki muu piti jättää. Se tulee mieleen aina, kun näen uutisissa kuvia pakolaisia, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. Siksikin uutiset Afganistanista ahdistavat nyt.”

Vaikka isän Karjala-kirjallisuus odottaa vielä lähempää tutustumista, oli Anna Kortelaisen vuonna 2014 julkaisema Kivipiirtäjä Riitalle valtava lukuelämys. Ravansaarelaisen taidegraafikon Antti Niemisen elämäntarina liippaa läheltä, sillä Nieminen avioitui vuonna 1967 Riitan kummitädin Aira Väisäsen kanssa. Aiski-täti oli lähtenyt Karjalasta Amerikkaan jo 40-luvulla.

”Koko lapsuuteni ja nuoruuteni suunnittelin lähteväni sinne Aiskin luo, vaikka en yhtään tiennyt, mitä siellä tekisin.

Antti ja Aiski muuttivat Turkuun, jonne Riitan isovanhemmat olivat asettuneet. Väisäset vierailivat nuoren parin luona usein.

He olivat aivan ihania ihmisiä, joilla oli ihana rakkaustarina. Aiski oli minulle hyvin tärkeä.”

Nyt Riitan kotia koristaa Antti Niemisen karjalaisesta kotisaaresta tekemä upea taulu, jonka koristeraitaan taiteilija on maalannut viipurilaisia maamerkkejä Pyöreästä tornista ja Torkkeli Knuutinpojan patsaasta lähtien.

Riitta ei ole osallistunut sukulaisten kotiseutumatkoille, mutta isän veljen kotipaikalta tuomat Ravansaaren liljat kukkivat Riitan pihalla joka vuosi. Myös vuosittaisista sukukokouksista on hyvät muistot.

”Viimeisen kerran olimme isän kanssa toissa kesänä Lemillä. Oli ihana ilma, ja söimme museolla Lemin särää. Oli kiva nähdä sukulaisia. Karjalaisuus korostuu, kun kokoonnutaan yhteen.”

Kiitollisuutta – ”Kyllä tästäkin jotenkin selvitään”

Riitta on kiitollinen vanhemmilleen, jotka osallistuivat vuosikymmenten ajan tarmolla Riitan tallinpitoon. Äiti auttoi kodin ja Sofia-tyttären hoidossa ja oli innokas tallityttö.

Isä toimi pehtoorina, joka jaksoi puuhata pihatöissä ja osasi korjata kaiken. Yhdessä hoidettiin hevoset ja muut työt.

”Tietenkin tiedän, että paljon jäi kysymättä. Mutta niinhän se aina menee.”

Onneksi Riitalla on kaksi tätiä, joilta saa tarvittaessa täydennystä suvun tarinaan.

Siihen kuuluu sekin, kun Riitan isoäidin piti lähti evakkoon hevoskärryillä. Hän oli viimeisillään raskaana.

Mamma lähti yksin kolmen lapsen kanssa, koska pappa oli rintamalla. Yksi lapsi syntyi evakkomatkalla.

Kun evakkomatkalla syntynyt täti puhui Riitalle äskettäin Lahdessa paljastetusta Evakkopatsaasta, Riitta syttyi:

”Ajattele, että Lahteenkin tuli 10 000 evakkoa: joka alan ihmisiä urheilijoista arkkitehteihin, mieletön määrä osaamista myös musiikin ja kulttuurin alalle. Tuntuu, että karjalaisia välillä väheksyttiin. Hitto vieköön, Lahtihan saa olla kiitollinen näistä ihmisistä, jotka herättivät kaupungin eloon!”

Surun ja omien huolien keskellä suvun tarina puhuttelee.

”Ajattelen aina, että kyllä tästäkin jotenkin selvitään. Edellisillä sukupolvilla on ollut paljon vaikeampaa.”

Juttu julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 9/2021.

Lue myös: Riitta Väisäsen ja Dannyn pitkä ystävyys: ”Dannylle voin soittaa vaikka yöllä”

Riitta Väisänen ja Danny Seuran muotikuvauksissa 2006

Riitta ja Danny Seuran muotikuvauksissa 2006. Riitta Väisäsen ja Dannyn pitkä ystävyys on kestänyt vuosikymmenet.  © Jukka Rapo/OM-arkisto

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X